Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

syysilta

Oli pimeä syysilta, ja ajelimme baarista kotiin. Heti kun olin päässyt kaupungista ulos, kaverini nukahtivat takapenkillä. Viinalla oli aika paljon osuutta asiassa ja kuljettajan ”valvottaminen” jäi Jarkon vaimolle Maaritille, joka istui pelkääjän paikalla.
Matka taittui ja juttelin Maaritin kanssa arkisia asioita. Jälleen kerran juttelumme kääntyi seksiin ja sen mukavuuksiin.
Maarit valitteli, kuinka kiinnostus Jarkkoon oli hiipunut ajan saatossa. Sitten käytiin läpi minun naisseikkailujani ja puhuttiin muuten vaan seksistä.
Olin aikaisemminkin huomannut Maaritin jutustelussa sellaista pientä pilkettä silmäkulmassa, mutta koska hän oli ystäväni vaimo, olin jättänyt asian omaan rauhaan.
Kuitenkin nyt jutustelu meni aina vain syvällisemmälle tasolle ja koska Maarit oli myös viinaksia nauttinut, siirsi hän yhtäkkiä kätensä etumukselleni.

Vilkaisin taustapeiliin ja huomasin kaikkien olevan täydessä unessa takapenkillä. Maarit silitteli jo kovenemassa olevaa elintäni. ”Täytyyhän se kuljettaja pitää hereillä” hän kommentoi hiljaa.

Käskin häntä lopettamaan sillä pelkäsin, että Jarkko huomaisi ja siitä tulisi nyrkkitappelu välittömästi. Maarit otti kätensä pois ja hymyili kainosti.

Saavuimme heidän asunnolleen ja ajoin auton talliin. Herättelimme väsyneen juhlaporukan ja menimme kaikki nukkumaan. Jarkolla ja Maaritilla on aika pieni omakotitalo ja sain nukkumapaikakseni pienen huoneen heidän makkarinsa vierestä. Niin pitkä yö vaati veronsa ja nukahdin välittömästi.

Kohta heräsin säpsähtäen, sillä joku hyväili minua. Maarit istui sängyllä alastomana ja silitteli vatsalihaksiani. Katselimme pimeässä yössä toistemme hahmoja jonkin aikaa ja sitten aloitin itsekkin hyväilemällä hänen sileää ihoaan.
Maarit tuli viereeni makaamaan ja kuiskasi korvaani, että nyt jatketaan loppuun asti.
Suutelimme hetken ja puristelin hänen kookkaita rintojaan ja kiihko kasvoi. Kuitenkin koko ajan piti olla niin hiljaa, ettei kukaan heräisi ääntelyymme.
Menin selälleni makaamaan ja Maarit tuli päälleni selkä kasvoihini päin. Hiljaa hän ohjasi kovan kaluni sisälleen ja sitten hän laskeutui selälleen päälleni.
Puristelin hänen rintojaan ja hän hieroi itseään rauhallisesti jalkojensa välistä. Näin rakastelimme jonkin aikaa ja sitten Maarit sanoi haluavansa olla kontillaan.
Työnnyin häneen takaapäin ja otin hyvän otteen hänen vyötäröltään. Hiljaa, mutta rajusti panin häntä ja kohta hänen kehonsa alkoi tärähtelemään orgasmin kourissa. Jatkoin hetken ja kun vielä otin hänen ihanat rintansa käsiini, laukesin itsekkin hänen sisälleen.
Olimme molemmat hetken todella onnellisia ja tyydytettyjä.
Makasimme vielä hetken vierekkäin, ennen kuin hän lähti nukkumaan miehensä viereen.

Aamulla kahvipöydässä istuimme vastakkain ja pojat valittelivat krapulaansa. Join hiljalleen kahvia ja tunsin kuinka Maarit hyväili jalallaan etumustani…
01251
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

remo kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu