UUTISET
Missä vaiheessa tartunnan saanut on oireeton? Asiantuntija neuvoo, milloin voi lähteä liikkeelle koronataudin jälkeen:
Oireettomuuden raja menee pitkälti kuumeessa, sanoo Eksoten terveyspalvelujen johtaja Tuula Karhula.
Seppo Kivimäki
17:00
THL muutti viime viikolla ohjeistustaan koronatartunnan jälkeisestä eristäytymisestä. Esimerkiksi Helsingin alueella on eristyksissä taudin puhjettua oltava ”noin viiden päivän” ajan.
Normaaliin elämään voi siis palata ilman pelkoa silloin, kun oireet ovat selvästi lievittyneet ja niiden alkamisesta on kulunut noin viisi vuorokautta. Mitä tämä käytännössä tarkoittaa? Estääkö vaikkapa yskä paluun arkeen?
Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksoten terveyspalvelujen johtaja Tuula Karhula sanoo, että oireettomuudella tarkoitetaan ennen kaikkea kuumeettomuutta. Etelä-Karjalassa on käytössä samanlaiset ohjeistukset oireiden lieventymisestä kuin muun muassa Helsingissä.
– Koronaan sairastuneen pitäisi olla kotona ja vain oman perheen kanssa kontaktissa vähintään viiden päivän ajan oireiden alusta, mutta on oltava myös kaksi kuumeetonta päivää, Karhula sanoo.
Oireettomalla aika lasketaan positiivisen testin ottohetkestä.
– Pientä yskää ja nuhaa voi olla, mutta kuume on se selkeä asia.
KARHULA muistuttaa, että muidenkin hengitystieinfektioiden jälkeen ihmisillä voi olla viikkokausia ärsytysyskää.
– Ei voida ajatella, että sitä enää jäätäisi kotiin potemaan, jos ei se estä toimintakykyä. Tietysti, jos kovasti nenä vuotaa tai kovasti yskittää, kannattaa pysyä kotona.
Karhula myöntää, että tarkka rajanveto jää kuitenkin yksilöiden vastuulle ja tuntemuksiin omasta toimintakyvystä.
– Lääkärinä ajattelisin, että kunhan maskia käyttää ja ylipäätään järkeä. Eihän kukaan voi absoluuttisesti sanoa, että missä vaiheessa on tartuttaminen loppunut, ja ennen kaikkea toiset ihmiset eivät voi tietää, oletko sairastanut koronan vai yskitkö ensimmäistä kertaa.
LYHYEMPIEN eristäytymisaikojen taustalla on koronaviruksen omikronmuunnos, joka on nopeuttanut taudin sykliä. Sen vuoksi pidempi karanteenin kesto ei ole enää THL:n mukaan samalla tavalla perusteltu kuin aiemmin.
– Kyllähän toisaalta on tärkeää, etteivät sairaslomat pitkity turhaan, kun näitä sairastumisia on niin paljon. Ihan varman päälle ei voida kaikessa mennä, koska muuten meillä voi yhteiskunta liikaa haavoittua.
Koronan sairastettuasi maskin ja oman järjen käyttö on olennaista arkeen palatessasi
4
137
Vastaukset
- Anonyymi
Mikä oli taas tämän turha aloituksen pointti?
- Anonyymi
Asiantuntijat sitä ja asiantuntijat tätä. Tuoreen tutkimuksen mukaan koronavirukseen sairastunut henkilö voi levittää tautia eteenpäin yllättävän pitkän ajan jälkeen (jopa vielä 10 päivän jälkeenkin).
https://www.exeter.ac.uk/news/research/title_892934_en.html - Anonyymi
Koko korona aika,siitä kun korona Suomenkin tuli ,asiantuntija läkärit TV. Joukoissamme on koronan kantajia,jotka eivät itse koronaan sairastu! Tietämättä ITSE ovat koronan kantajia ja tartuttuvat koko ajan koronaa koko muihin.Suomella ei resusseja ollut koko kansa testata eikä rahaa siihen,
- Anonyymi
Koronaa on merkitty lukuisilla nimikkeillä ja onhan influenssakin ollut poissa tilastoissa kun menee samalla testillä koronan piikkiin.
Corona 329 C jos on tulos testistä, se tarkoittaa, että on flunssa, sait kenties kylmää ja iski.
Tuolta löytyi USAn listaus näistä.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1324634
En löydä sinua
En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k233172Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi1132604- 462191
Hajoaako persut kuten 2017?
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen2591733Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle
IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt471669- 321567
Ne oli ne hymyt
Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä201486- 281480
- 951211