Avoimssa medin sivulla on käännös rokotevstaisen pellen kirjeestä.
Kannattaa lukea Ehud Qimronin viesti Israelin valtaapitävälle hallitukselle.
Kun vielä katsoo videon Kanadan riippumattomien lääketieteen asijantuntijoiden analyysin Pfizerin "tutkimuksesta".
Ymmätää millaisi foliohattuja rokottamattomat ja jopa rokotevstaiset ovat.
Mikä rokotevastainen pelle on Ehud Qimron
18
182
Vastaukset 18
- Anonyymi
Kanadalaisten tutkijoiden selvitys rokotetutkimuksesta.
https://tokentube.net/v/1137268197/Pfizerin-covid-19-rokotteista-enemmän-haittaa-kuin-hyötyä- Anonyymi
”Rokotteiden taustalla on vaikuttanut aivan alusta saakka todella synkkä pahuuden agenda. Tietynlainen sairas ideologia, jolla pyritään pääsemään käsiksi lopulta joka ikiseen ihmiseen kontrollointi ja orjuutus mielessä. Nämä yhdet ja samat eugeniikkaan ja transhumanismiin vihkiytyneet mielisairaista psykopaateista koostuvat suvut, yhtiöt ja organisaatiot ovat vaikuttaneet kaiken aikaa kaiken tämän rokotteiden puolesta tapahtuneen kiihkoilun taustalla omine äärimmäisen kontrollin ja ahneuden agendoineen vuodesta sekä vuosisadasta toiseen.
Päivä päivältä kasvava joukko suomalaisia havahtuu kuitenkin myös hereille tästä globaalista koronakusetus pandemia painajaisesta. Samalla, kun me alamme kyseenalaistamaan tätä nykyisen ajan täysin sairasta terveyspropagandaa ja aivopesua, on syytä myös suunnata kriittinen silmäys siihen, että mitä kaikkea meille onkaan valehdeltu myös historiaamme liittyen?
Tämä maailma on valehdellut ja pettänyt kerta toisensa perään tavallisia tallaajia varsin häikäilemättömästi. Suurin osa ihmisistä on tullut kautta aikojen petetyksi mitä karmivimmilla tavoilla pahojen vallanpitäjien toimesta. Ikävä totuus ja todellisuus on se, että mihinkään tässä maailmassa ei ole luottamista, ainakaan autuaan sinisilmäisesti.
Viisas myöntää itselleen tilanteen vakavuuden ja alkaa käyttämään omia aivojaan asioiden itsenäiseen ja kriittiseen tutkimiseen siten, että rohkenee kyseenalaistaa aivan kaiken. Ja näin päästään aloittamaan aivan puhtaalta pöydältä sen rikki menneen oman maailmankuvan jälleenrakennustyöt, joka on väistämättä edessä päin oleva prosessi, joko ennemmin tai myöhemmin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
”Rokotteiden taustalla on vaikuttanut aivan alusta saakka todella synkkä pahuuden agenda. Tietynlainen sairas ideologia, jolla pyritään pääsemään käsiksi lopulta joka ikiseen ihmiseen kontrollointi ja orjuutus mielessä. Nämä yhdet ja samat eugeniikkaan ja transhumanismiin vihkiytyneet mielisairaista psykopaateista koostuvat suvut, yhtiöt ja organisaatiot ovat vaikuttaneet kaiken aikaa kaiken tämän rokotteiden puolesta tapahtuneen kiihkoilun taustalla omine äärimmäisen kontrollin ja ahneuden agendoineen vuodesta sekä vuosisadasta toiseen.
Päivä päivältä kasvava joukko suomalaisia havahtuu kuitenkin myös hereille tästä globaalista koronakusetus pandemia painajaisesta. Samalla, kun me alamme kyseenalaistamaan tätä nykyisen ajan täysin sairasta terveyspropagandaa ja aivopesua, on syytä myös suunnata kriittinen silmäys siihen, että mitä kaikkea meille onkaan valehdeltu myös historiaamme liittyen?
Tämä maailma on valehdellut ja pettänyt kerta toisensa perään tavallisia tallaajia varsin häikäilemättömästi. Suurin osa ihmisistä on tullut kautta aikojen petetyksi mitä karmivimmilla tavoilla pahojen vallanpitäjien toimesta. Ikävä totuus ja todellisuus on se, että mihinkään tässä maailmassa ei ole luottamista, ainakaan autuaan sinisilmäisesti.
Viisas myöntää itselleen tilanteen vakavuuden ja alkaa käyttämään omia aivojaan asioiden itsenäiseen ja kriittiseen tutkimiseen siten, että rohkenee kyseenalaistaa aivan kaiken. Ja näin päästään aloittamaan aivan puhtaalta pöydältä sen rikki menneen oman maailmankuvan jälleenrakennustyöt, joka on väistämättä edessä päin oleva prosessi, joko ennemmin tai myöhemmin.Hyvä kommentti. Piikitysmanian aikana havahduin jättisensuuriin (youtube,google,facebook ja valtamedia) ja mietin mitähän aiemmin yritetty vääristellä uutisissa. Huomasin vaikkapa Ranskan suurmielenosoitusten uutisoinnin olevan vajaa, sanallakaan ei kerrottu paikallislehdessä että "rokote"pakkoa vastustetaan. Annettiin ymmärtää että koronarajotuksia vastustetaan. (Monet varmasti ihmeissään kuinka voivat?)
Nyt on ongelma. Luotto on mennyt mediaa, viranomaisiin, hallitukseen.
Nyt on aivoille käyttöä. Pitääkö jatkossa aina miettiä kaikessa uutisoinnissa että mitähän tämänkin asian takana oikeasti on? Mediapeliä ja politiikkaa vailla totuutta? - Anonyymi
Itse avaajana en usko mihinkään salaliittoin paitsi siihen että koko tämän kouhotukse syy on:
"kriisi on mahdollisuus".
Tätä mahdollisuutta käyttävät lääkfirmat räikeästi hyväkseen.
Se että ruiskeet tuotiin ennenäkemättömän lyhyellä tutkimuksella markkinoille osoittaa häikälemättömyyttä.
Koko maailman kansat toimivat nyt koekaniineina.
- Anonyymi
Israelissakin aletaan heräillä. Neljäs rokotekierros ja rokotepassi taitaa olla liikaa jo monelle maalle.
- Anonyymi
Injektioista uskomattoman nopeaa syöpäkasvua tulossa !
Katsokaa mitä samallamitä erikoista on löytynyt injektioista, mitä Suomessa ei haluta tutkia.
Tämä video valaisee miksi ei tutkita, ei haluta, eikä olisi lupa!
https://www.bitchute.com/video/F4LGVnPhUF1X/ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Injektioista uskomattoman nopeaa syöpäkasvua tulossa !
Katsokaa mitä samallamitä erikoista on löytynyt injektioista, mitä Suomessa ei haluta tutkia.
Tämä video valaisee miksi ei tutkita, ei haluta, eikä olisi lupa!
https://www.bitchute.com/video/F4LGVnPhUF1X/Päivän kuva: ”Enää ei ole epäilystäkään siitä, että toimiiko koronarokote Suomessa”!
COVID-tautimäärät miljoonaa ihmistä kohden Suomessa ovat nähtävissä selkeästi sykleissä, joissa ensimmäisten, toisten ja kolmansien mRNA-COVID-piikitysten alkamiset ovat johtaneet aina samoihin tuloksiin. Siis, toimiiko koronarokote - ehdottomasti, kyllä!
- Anonyymi
WHO:n pääjohtaja, lääkäri Tedros Adhanom Ghebreyesus sanoo selkeästi, että jotkut maat antavat buustereita tappaakseen lapsi, mutta se on väärin.
Tämä on selkeästi hänen sanomansa, mutta on julkisuudessa nyt poistettu.- Anonyymi
Tässä rokotuksen päämäärä:
https://mainland.press/2022/01/11/former-adviser-pfizer-covid-vaccines-are-weapons-to-reduce-global-population/ - Anonyymi
Tedros on sätkynukke, kun seuraa kommenttejaan! Hänet tullaan vielä uhraamaan, usko pois.
- Anonyymi
Toivottavasti nyt pandemian jälkeen seuraa massiivinen epidemia rokotehaitoista, mikä onkin todennäköistä ja siihen syylliset tuomitaan ankariin rangaistuksiin.
- Anonyymi
Toivottavasti kuolinsyyt tutkitaan oikein. Kaunistelematta piikin osuutta.
Olisi kurjaa piikkihaittakausi mutta piikityksiin osalliset ja siitä hyötyneet joutavat rangaistuksensa saada.
Helvetin paljon kirjoitus virheitä.
Sanassa rokotevastaiset siinä on kirjoitusvirhe.
Käännös rokotevastaisen pellen kirjeestä.
Niin että meeppä takaisin koulun penkille.- Anonyymi
Tiesittehän, että kun valtamedia puhuu "rokotetuista", niin sillä tarkoitetaan ihmisiä joiden toisesta mRNA-piikistä on kulunut yli viikko. "Kertaalleen rokotetut" ovat niitä joiden ensimmäisestä piikistä on kulunut 21 vuorokautta.
Tämä on THL:n virallinen "rokotetun" määritelmä.
Syy miksi tällaista määritelmää käytetään on että ensimmäisten viikkojen aikana mRNA-piikin jälkeen ihmisen vastustuskyky koronalle laskee joksikin aikaa ennen kuin suojateho alkaa. Suoja koskee vain vakavaa tautimuotoa, ja on lyhytaikainen: kolme kuukautta.
Tästä syystä on otettu käyttöön määritelmä, että "rokotettu" on vasta kun on kolme viikkoa ensimmäisestä tai viikko toisesta piikistä. Ongelma tässä "logiikassa" vain on, että kaikki sairaudet ja piikkihaitat mitä nämä hiljattain piikitetyt saavat tilastoidaan "rokottamattomille."
Siis tilastointi ja uutisointi on harhaanjohtavaa.
THL:n tilastoinnista kertoo EPSHP:n ylilääkäri Posi-tv:n haastattelussa, alkaen 8 min.
https://positv.fi/videot/uutiset-jakso-04/ - Anonyymi
Koronarokotteet aiheuttavat ylikuolleisuutta. Tai kansanmurhaa - riippuu miten asian haluaa ilmaista.
Niissä maissa (myös Suomessa) missä väestölle on annettu kokeellisia mRNA-geeniterapiarokotteita on yleinen kuolleisuus alkanut nousta, toisin kuin maissa joissa ei ole näitä piikkejä ollut saatavilla. Suomessa kuolleisuuden nousu viime kesän jälkeen on 10.6 prosenttia, painottuen vanhusväestöön mutta myös nuorten kuolleisuus on noussut.
Korona ei selitä ylikuolleisuutta, sillä koronaan on menehtynyt suunnilleen saman verran kuin kausi-influenssaan normaalivuosina, ja influenssaa taas ei ole koronan aikana esiintynyt käytännössä lainkaan.
https://www.ossitiihonen.com/2021/11/23/koronarokote-nostaa-kuolleisuutta/
Vain 1-10 prosenttia rokotehaitoista ilmoitetaan lääkevalvontaviranomaisille. Tämä tieto on kansainvälisistä tutkimuksista.
Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran98906Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?150839- 63708
Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."
Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y26682Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.47674Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.46644- 44597
Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla
Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä29552Oot komea
etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n20533- 31531
Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.27516Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan
Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee417492- 6486
Se oli molemminpuolinen limerenssi
Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭81479- 44461
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.29451- 30446
Rydman, herätys!
"Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 363432- 38416
En laita sulle viestiä
Toivottavasti ymmärrät jo mies hyvä, että en tule koskaan laittamaan sulle viestiä enkä soittamaan sulle. Minusta ei sii39414