Linuxin heikkous on

distrot.Monipuolisuus on yleensä rikkaus,mutta
ei tässä asiassa.Mikäli olisi yksi vahva linux
monikielisenä windowsin kaltaisella laite ja
ohjelma tuella parissa vuodessa se valtaisi
maailman pc:t.Nyt uusille käyttäjille tilanne on
sekava.Kehutaan omaa versiota parhaaksi ja helpoksi.
Osaavillehan tästä ei ole haittaa,mutta winukan
käyttäjän tämä saa hämmennyksiin.
Viruksen tekijät siirtyisivät tietysti linuxiin
muiden mukana.Ehkä onkin parempi,että enemmistö
säheltää winukassa ja älymystö hyötyy linuksista.
61234
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

"Linuxin heikkous on distrot."

Ei ole. Jakeluja on useita - mutta hällä väliä. Valitse vain rauhassa yksi niistä, ja _opettele sitä käyttämään_. Samantekevää minkä valitset!
Kaikki jakelut vain ja ainoastaan perustuvat samaan kerneliin ja jakelu on koottu joukosta tärkeistä, useimmille sopivista softista.
Muu mesoamisesi onkin jo ihan turhaa.

Äänestä
  • Eikös Microsoftilla ollut nyt meneillään joku valtava XP:n myynninedistämiskampanja? Siihen kuuluu varmasti myös palkattuja nettitrollaajia, on meinaan viimeaikoina ollut täällä linux-palstallakin taas sellaisia aloituksia, että ei niitä kukaan oikea ihminen tosissaan ole laittanut.

    Äänestä

  • perse kirjoitti:

    Eikös Microsoftilla ollut nyt meneillään joku valtava XP:n myynninedistämiskampanja? Siihen kuuluu varmasti myös palkattuja nettitrollaajia, on meinaan viimeaikoina ollut täällä linux-palstallakin taas sellaisia aloituksia, että ei niitä kukaan oikea ihminen tosissaan ole laittanut.

    Olet varmasti oikeassa. Mutta tiedä ovatko suoranaisesti M$:n kätyreitä... Jo Pentti Nelonen sivupersoonineen riittää...

    Äänestä

  • perse kirjoitti:

    Eikös Microsoftilla ollut nyt meneillään joku valtava XP:n myynninedistämiskampanja? Siihen kuuluu varmasti myös palkattuja nettitrollaajia, on meinaan viimeaikoina ollut täällä linux-palstallakin taas sellaisia aloituksia, että ei niitä kukaan oikea ihminen tosissaan ole laittanut.

    ms ohjelmia ei koneella ole vain xp.Käytän myös
    linuksia,mutta lapset ei oikein diggaa.Muistisoittimet(creative) ei muka toimi linuxissa.Tiedä häntä,pitäs tutkia.

    Äänestä

  • alkp.. kirjoitti:

    ms ohjelmia ei koneella ole vain xp.Käytän myös
    linuksia,mutta lapset ei oikein diggaa.Muistisoittimet(creative) ei muka toimi linuxissa.Tiedä häntä,pitäs tutkia.

    minulla ainakin creative muvo toimii ubuntussani heittämällä

    Äänestä

isommissa jakeluissa ja pienemmissäkin on luonnehdinta käyttötarkoituksesta ja arvostetuista seikoista.
linuxin osuus pyötäpöntöistä on niin pieni, ettei se selity heikkouksilla. innokkaita pelaajia ja muita erityislukittuja käyttäjiä ei ole niin montaa. windows-lisenssien, ihan palkkatyöllä hankitulla rahalla, kotiin ostajia riittää.
en tiedä. en oo älymystöä ,ja mä en kohella kovin hyvällä menestyksellä windows-koneilla, kun ei oo mitään hajua mitä siinä systeemissä tapahtuu. käynnistän vaan uudestaan ja kokeilen sitä tätä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


yllätys yllätys, sen monet kirjoitti:

distrot.Monipuolisuus on yleensä rikkaus,mutta
ei tässä asiassa.Mikäli olisi yksi vahva linux
monikielisenä windowsin kaltaisella laite ja
ohjelma tuella parissa vuodessa se valtaisi
maailman pc:t.Nyt uusille käyttäjille tilanne on
sekava.Kehutaan omaa versiota parhaaksi ja helpoksi.
Osaavillehan tästä ei ole haittaa,mutta winukan
käyttäjän tämä saa hämmennyksiin.
Viruksen tekijät siirtyisivät tietysti linuxiin
muiden mukana.Ehkä onkin parempi,että enemmistö
säheltää winukassa ja älymystö hyötyy linuksista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu