Putin ja kumppanit ovat huomanneet, että talouskupla on nyt korkealla. Asioiden saamiseksi oikeaan järjestykseen tarvitaan pieni sota ja iso "riita" joidenkin isojen välille, Se tulee laittamaan kaiken uusiksi niin että mm. rikkaat rikastuvat ja vallanpitäjät vahvistuvat entisestään. Orjaksi suostuvia on nyt liian vähän.
Maailmantaloutta ei ohjaa markkinavoimat vaan poliittiset ja taloudelliset päättäjät ja hyvä niin. Jos ihan kaikki raha olisi koko ajan liikkeellä, se kaataisi kaiken. Onnneksi promillen promille ihmisistä imuroi kaiken liikenevän koko ajan holveihinsa rahana, kultana, timantteina, kiinteistöinä jne.
Nyt tarvitaan pienimuotoinen tai vähän isompikin rähinä, jotta saadaan taas järjestystä eli tervettä vastakkainasettelua ja kilpailua ja muuta tervettä tavallisiin ihmisiin. Ja samalla muutama epämiellyttävä asia raivattua.

Vastaukset 1
Vanhimmat
velkaa+ja+korot+0%+🤣+ne+asuntosi+hinnat+romahtaa++pörssin+jälkeen+,+kuten+muukin+talous+ryöpakkoineen.++Demokratia+on+siitä+vekkuli+järjestelmä+,+että+kun+on+velkaa+tehty+perkeleesti+ja+lisää+ei+saa+niin+hyökätään+"demokratian+"+vastaisiin+maihin+keksittyihin+sellaisiin+🤣🤣🤣