Palaute kirja

Venäläiseesä kaupoissa on seinällä roikkumassa vihko, johon voi antaa palautetta palvelusta.

Itselläni alkaa olla mitta täysi Raivolan Liha kombinaatin kaupan kaljan myyjälle. Siinä työskentelee sellainen 50 v ämmä joka laskee tahallaan ostokset yläkanttiin, lisäksi hän ei käytä kassa konetta vain laskinta.

Eli kun siiinä ajtuksissan ostelee, niin se lehmä laittaa vähän lapin lisiä. Tänä viikon loppuna teki toisen kerrran kysyeisen tempun.

No, pitää kirjoitaa pieni stoori kyseiseen kirjaan ja katsoa muuttuuko systeemi. Meinaan, vituttaa moinen epärehellisyys, on meinaan kuitenkin normaali kaupoissa mielestäni aika harvinaista.
3503
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

On siinä vähän näkökohtia. Jos ostat Raivolan Lihakombinaatista joltain lehmältä jotain, niin siinä Sinun pitää olla vastuullinen ostaja.
Tuotteet pitää tietenkin olla ensiluokkaisia (kl. 1 toim. huom) ja palvelu parasta A-luokkaa.
Lisäksi laskutus pitää olla ainakin helmitaululuokkaa.
Vastuullinen kuluttaja tietenkin valittaa sille lehmälle lehmäostoistaan, varsinkin jos sitä lehmän lihaa on ostanut. Mutta jos sikaa on ostanut, niin ne valitukset pitää kohdistaa sille sika-pösilölle. Tosin, jos se vingunpinta on ollut savustettua, niin silloin pitää valitus laitta savustamolle. Jos sitä savustamoa ei ole olemassa, niin silloin pitää valitus jättää sille lehmälle siinä kaupassa.
Jos käy kuitenkin niin, että se lehmä siinä kaupassa ei osaa laskea helmitaululla sitä ostosta ja varsinkaan sitä reklamaation edellyttämää erotusta ja erityisesti jos ei siitä saa sitä kuittia, niin pitää kääntyä sen ulkoportaiden vieressä olevan koiralauman puoleen. Pitää kysyä ensin siltä lauman johtajalta:"Kuis menee?" Jos se ei vastaa, niin hyvä on. Mut jos se puree jalkaan, niin entistä parempi. Se on nälkäinen.
Vie se lauman johtaja sen lehmän luo ja sano jotta, "ole hyvä".
Lauma kaluaa lehmän luillen, ja katoaa seuraavan viikon ateriaa odottamaan.

Sitten maksat ostoksesi sille kaupan lehmälle. Laskeeko se uudestaan helmitaululla? Saatko "skidkaa"?

Äänestä
  • En ole koskaan käyttänyt kyseistä vihkoa paitsi kun kerran Golden Blinissa. Oli paha päivä muuten ja sitten kun tulin sammuttamaan nälkääni kyseiseen ravintolaan, rupesivat vielä tarjoilijat leikkimään vanhaa n-liittolaista peliä. Kun ruoka osoittautui vaaralliseksi terveydelle niin kysyin sitä vihkoa ja kirjoitin hymyillen kaikki mitä ajattelen koko paikasta. Huomasin että en ollut ensimmäinen.. en varmaan viimeinenkin. Golden Blin s-u-c-k-s

    Äänestä

  • Aloittaja

Kommentoi aloitusta


old_profile_16637 kirjoitti:

Venäläiseesä kaupoissa on seinällä roikkumassa vihko, johon voi antaa palautetta palvelusta.

Itselläni alkaa olla mitta täysi Raivolan Liha kombinaatin kaupan kaljan myyjälle. Siinä työskentelee sellainen 50 v ämmä joka laskee tahallaan ostokset yläkanttiin, lisäksi hän ei käytä kassa konetta vain laskinta.

Eli kun siiinä ajtuksissan ostelee, niin se lehmä laittaa vähän lapin lisiä. Tänä viikon loppuna teki toisen kerrran kysyeisen tempun.

No, pitää kirjoitaa pieni stoori kyseiseen kirjaan ja katsoa muuttuuko systeemi. Meinaan, vituttaa moinen epärehellisyys, on meinaan kuitenkin normaali kaupoissa mielestäni aika harvinaista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu