Miten eroon itsearvostelusta?

Ymmärrän kyllä, ettei ketään kiinnosta silmäpussini tai roikkuvat luomeni tai kaulahelttani yms. Mutta miksi koen kaikkien katsovan ajatellen: onpas tuo rupsahtanut? Haluaisin olla vapaa itsearvostelusta ja piitata vähät muiden mietteistä (niistä kuvitelluista). Silti epätoivoisesti yritän peitellä puutteitani "puuteroiden", turhaan. Nyt maski vähän auttaa. Eipä täällä siis isompia murheita.
24105
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Jotkut kyllä kyttää toisten naamoja, useimmat eivät, koska on muutakin elämää. Heikon itsetunnon omaavat haluavat löytää toisista huonoja piirteitä, oli sitten kyse uskonnosta tai ulkonäöstä. Jotkut elvistelevät omalla ulkonäöllä, omasta mielestä loistavalla persoonallaan ja täydellisellä kehollaan. Entäs, kun tulee takapakkia. Tulee vakava sairaus, eikä enää ollakaan ikuisesti kauniita ja terveitä, vaikka kuinka hengittää oikein. Saattaa olla kova paikka.

Äänestä
  • Kauneus on yhtä ohutta kuin iho.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kauneus on yhtä ohutta kuin iho.

    Kauneus on paljon muutakin. Mulla on ilokseni tuttavapiirissä setäni vaimo 90 . Hän on vanha, mutta kaunis, koska hänellä on kaunis mieli. Hänen ihonsa on kuulas, vaikka ryppyjä on. Rypyt eivät korostu, koska iho on kuulas iästä huolimatta. Hän ei ole ollut terveysintoilija, ei ole joogannit, ei ole lenkkeillyt, ei ole miettinyt oikeaoppista hengittämistä. Hän on vain ollut ihana itsensä. Siihen ei kuka tahansa pysty.

    Äänestä

Josko tuossa toisten kriittisten katseiden kuvittelussa onkin kyse omasta sisäisestä kritiikin äänestä tyyliin, miksi en ole pitänyt itsestäni parempaa huolta kautta vuosikymmenien?

Äänestä

Heikkon itsetunto? Ota selvää miten voisit vahvistaa sitä ja hyväksymään itsesi sellaisena kuin olet.
Siilivain

Äänestä
  • Hyvin ajateltu. Nyt voisimmekin laittaa ketjun aiheeksi "Miten voisit vahvistaa itsetuntoasi ja hyväksyä itsesi sellaisena kuin olet". Kaipaisin itse noita neuvoja ja toivoisin, että antaisit heti alkuun muutaman. Kiitos etukäteen.

    Äänestä

Jokainen vanhenee, merkit näkyvät vähän eri tahdissa.
Kun ensimmäisiin tottuu, myöhemmin ei ole enää vaikeaa tottua
suurempiin muutoksiin ja myöhemmin nousee terveysvaivat etualalle.
Sitten ei välitä enää pätkääkään, vaikka näyttää suokurpalta,
kunhan sydän ei reistailisi eikä joka paikka olisi kipeä.

Äänestä

Hyväksy itsesi selaisena kun olet.Lopeta kuvitelu mitä muut ajattelevat sinusta olet sivu 60v. Luulisi elämää sen verran takana jo ,on sinun ollut aika hyväksyä et ole nuori ja ihosi ei suora,eli rypytön.Kaikki me vanhenemme ,haurastumme ja hauta on lähempänä kuin eletty elämä.Elä jokainen päiväsi kun olisi elämän vimeinen.Ole ystävälinen itselle ja muille.Jätä taaksesi ne ihmiset jotka arvostelevat sinua tai vitsin varjoilla mitätöivät.Voit paremin siloin itse.Anna palaa,ajatelle joka aamu: Täältä tulaan elämä!Luovu myös estoistasi. Kun korona krisi ohi.Ravintola mailma.Naiset joilla ei suhdetta ovat myrkkyä: ITSELLEN!

Äänestä
  • siisteys, ja huoliteltu ulkonäkö on hyvä, ja muistaa myös hiuksien hoito / leikkaus säännöllisesti, on hirveetä nähdä yleensä ketään, ettei hoida ja kampaa hiuksiaan säännöllisesti, ja se parturi ehdottomasti .

    Äänestä

Jossain vanhassa iskelmässä sanotaan... Päällesi laittaa voit takin harmaan.... sisäinen kauneus merkitsee vain

Näin se vain on

Äänestä
  • Ja toinen laulu: Kulje sinä kultani harmaissa vaatteissa kyllä sä mulle kelpaat.

    Äänestä

Tuo on minulle vieras tunne mutta tuli mieleeni josko oma "itsekkyyteni" johtuu osittain siitä, että näen mielelläni ympärilläni itseensä tyytyväisiä ja onnistuneita ihmisiä?

Äänestä

En oikein osaa kuvitella itseäni tuohon tilanteeseen mutta tuli mieleeni josko oma "tunnottomuuteni" johtuisi osittain siitä, että näen mielelläni ympärilläni tyytyväisiä, onnistuneita ihmisiä jonka saatan, harkinnan jälkeen, välillisesti ilmaistakin!

Sitä paitsi. Melkein kaiken voi tulkita myös myönteisesti. Esimerkiksi vaimoni lausuma, että olen takaa päin nuoremman näköinen kuin edestä.
Myönteinen sävy ja vaikka hän olisi sanonut, että olen edestä päin vanhemman näköinen kuin takaa niin asiahan on täysin sama!

Äänestä

Minä otin aikoinaan eroni jälkeen motokseni sanonnan: MULLE KELPAA JA MUILLE EI TARVII.
Toki asiakaspalvelutyössä joutui vähän enemmän huolehtimaan ettei esim hiukset ollut kuin harakanpesä ja silloin pidinkin lyhyenä ja laitettuna vaikka en kampaajalla käynytkään. Meikkiä en voinut kuitenkaan juurikaan käyttää kun olisi pitänyt olla vedenkestävät, saattoi välillä vettä tulla silmille niin että piti naamaa kuivailla. Parikymmentä vuotta sitten kun jäin kyseisestä työstä ja menin ihan muulle alalle aloin päästä vähemmällä ja samalla alkoi hiuksien kasvatus ja loppui värjäykset ja annan harmaantua, paljon vähemmällä pääsen ja helppo tarvittaessa kietaista kiinni, eikä tarvii rasittaa kihartimilla ja kaikenmaaliman aineilla. Hiukset voi hyvin kun en käytä edes kuivaajaa vaan annan kuivua itsekseen. Ionisoiva hiusharja vie sähköisyyden ja pitää hiukset kurissa.
Meikiksikin riittää puuteri ja huulikiilto.
Minua ei pätkääkään kiinnosta mitä muut ajattelee, enkä ole koskaan kulkenut muodin mukaan ja kalliissa vaatteissa.

köyhä mut ei kipee

Äänestä

Mehän yleensä projisoimme niitä omia huonoja ominaisuuksia toisiin - olettaen, että toiset ovat sitä ja tätä, kun tosiasiassa olemme itse sellaisia.

Eli tässäkin on kyse siitä, että huomioit (ja luultavasti arvostelet) itse toisten helttoja ja silmäpusseja ja kuvittelet muidenkin tekevän niin. No, osa tekee, osa ei.

Varmasti osa ihmisistä katsoo ja arvostelee toisten ulkonäköä ja ilmeisesti saa siitä jonkin sortin tyydytystä ja tällehän me emme voi mitään. Jos minun vatsamakkaroitani joku arvostelee ja tuijottaa, siitä vaan, ei minua haittaa - miksi haittaisikaan?!

Äänestä

Naisilla kun ei useinkaan muuta ole kuin se ulkonäkö,,ja se kun menee alkaa näkymättömyyden aika.

Äänestä
  • Ja miehillekin jää vain se omakehu miten rikkaita ovat kun ulkonäkö on jo mennyt

    Äänestä

En ole koskaan kilpaillut ulkonäöllä. Luonteella olen pärjännyt hyvin.
Ei ole kaverit kadonneet, vaikka ryppyjä ja helttoja on tullut.

Äänestä

Enpä ole ajatellut että jos ehostan, ajattelisin että miten muut katsovat, tai ehkä sittenkin... Mutta mitä vikaa siinä ajattelussa sitten on. Haluan tällätä vähäsen, kun siitä tulee hyvä olo. Vaikka lähtisin yksin lenkille, kampaan hiukset ja katson että asu on ok. Jos menen kauppaan tai kirjastoon, jossa usein tapaan tuttuja, laitan vähän ripsaria ja poskipäihin sipaus meikkiä ja punaa sekä huuliin hennosti punaa, paitsi nyt maskiaikana vain silmät ja kulmat. En huomaa että olisi huono itsetunto, mutta on kiva kun ihmiset näkevät minut huoliteltuna.
Se vasta mukavaa on kun joku tuttu sanoo, sinä se pysyt aina samannäköisenä. Itse sanon saman sekä miehelle että naiselle jos se on totta, usein on. Kyllä pääosin ihmiset ulkonäöstään meillä päin huolehtivat ja hyvä niin.

Äänestä
  • "Se vasta mukavaa on kun joku tuttu sanoo, sinä se pysyt aina samannäköisenä."

    Aivan, sama meikki, sama kampaus, samanlaiset/väriset vaatteet ym vuodesta toiseen kun ei uskalleta tehdä muutoksia

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Se vasta mukavaa on kun joku tuttu sanoo, sinä se pysyt aina samannäköisenä."

    Aivan, sama meikki, sama kampaus, samanlaiset/väriset vaatteet ym vuodesta toiseen kun ei uskalleta tehdä muutoksia

    Se on muuten totta että on samanlaiset, kun kuvista katsoo niin naurattaa. En tosin mitään pelkää, miksi olisi uskalluksesta muutos kiinni. Ei vain sovi esim, punaiseksi värjätty, kynitty tukka, aika monet ikänaiset yhteen aikaan vaihtoivat sellaiseen kampaukseen. Hyvä jos olivat tyytyväsiä. Värit muuttuvat trendien mukaan, oli muuten tullut sinapinkeltaisia college-puseroita, oliko niitä 70-luvulla vai peräti 60. Turkoosia odotan, se sopii. Vaaleanvihreäkin on sopiva. Punainen ja musta ei yhtään, vaikka tulisi millainen muoti. Olen rohjennut muuttaa myös lahkeiden leveyden.

    En ole ikipäivänä valinnut vaatetukseni värejä muodin mukaan. Värit pitäisi valita sen mukaan, mikä parhaiten sopii esim. iholle ym. habitukseen. - Nm. Värianalyysi

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En ole ikipäivänä valinnut vaatetukseni värejä muodin mukaan. Värit pitäisi valita sen mukaan, mikä parhaiten sopii esim. iholle ym. habitukseen. - Nm. Värianalyysi

    No ostapa nyt kaupasta vaikka vaaleanvihreä tai turkoosi pusero. Voi kumpaakin yksi löytyä kovalla etsinnällä, vaan sopiiko sitten malli ja kangasmateriaali. Värit tulevat kauppaan trendien mukaan.
    Olen viimeksi tehnyt sen värisen kuin halusin Eurokankaan kankaasta, mutta kun en ole erityisen taitava ompelija niin ei se kuitenkaan ollut sellainen kuin halusin.
    Juuri niin minäkin tekisin jos voisin, pukeutuisin just siihen väriin mikä itseä miellyttää. Voit vain arvata miten vaikea etsinätä on kun syksyisin orret notkuvat mustista kuteista, joissa näytän kuolleelta enkä yhtään viihdy.

    Eikö ammattitaitoisia ompelijoita löydy enää? - Nm. Keinot on monet ...

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Ymmärrän kyllä, ettei ketään kiinnosta silmäpussini tai roikkuvat luomeni tai kaulahelttani yms. Mutta miksi koen kaikkien katsovan ajatellen: onpas tuo rupsahtanut? Haluaisin olla vapaa itsearvostelusta ja piitata vähät muiden mietteistä (niistä kuvitelluista). Silti epätoivoisesti yritän peitellä puutteitani "puuteroiden", turhaan. Nyt maski vähän auttaa. Eipä täällä siis isompia murheita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu