Me Hämeenlinnan kaupunkilaiset olemme halunneet (äänestämällä haluamiamme valtuutettuja) sijoittaa mojovan rahamäärän parkkitaloihin ja niiden pääomakustannukset ovat todella korkeat. Sen takia on välttämätöntä, että maksutonta pysäköintiä kaupunkialueella rajoitetaan, jotta parkkitaloihin saataisiin lisää tyytyväisiä parkkeerajia, ovathan parkkitalot Hämeenlinnan kaunistus ja investointi tulevaisuuteen.
Ilmaista pysäköintiä on rajoitettava Hämeenlinnassa
Anonyymi
47938
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 47
Vanhimmat
Auto olis kiva tai edes käveltävät kävelytiet kun olis kengät ensin, ainiin maksan verojakin, mihin?
Parkki-Jarmo sanoi paimentavansa autoilijat pysäköintitaloihin mutta tuuli vain puhaltaa tyhjien kerroksien läpi. Missä lienee syy?
Parkkitalot ovat hyvä bisnes Hämeenlinnalle. Niiden avulla on kehitys kehittynyt ja keskusta elävoitynyt ja vetovoimainen. Uusi Hämeensaaren parkkitalo tulee palvelemaan uimahallilla kävijöitä ja muita.
Parkkitalot ovat sijoitus tulevaisuuteen. Lapsenlapsemme kiittävät niistä.
ruutukaava keskusta on jo nukkumalähiö / eläkeläisten ehtoopuolen asuinalue. Tiiriöön ja goodmaniin kaikki, siis kaikki liiketoiminta.Ruokakauppoja myöden. Ei meidän sovi eläkeläisiä häiritä. Ja autoliikenne seis ,poislukien hätä-ajoneuvoja.
Mamut voidaan asuttaa ruutukaava-alueelle elävöittämään niin tylsää entistä keskustaa.
Entinen keskusta olisi sitten etninen keskusta. Ihon väriä sinisestä kaikkien värien kautta jälleen siniseen. Siinä olisi väriä torielämällekkin. Minä itsekkin värillisenä kannatan sitä,uskon että moni muu myös.
Matut, bensan hinta ja parkkitalot
Parkkitaloista päätetään eduskunnassa. Kohta on eduskuntavaalit.
Ei ikinä. Nostavat taas bensan hintaa niinku viimekskin.
Mitä mitä, eikö tällä palstalla saa mainostaa perussuomalaisia?!??!!???? Viherkommarimode poisti viestin täh?
Voisiko torin päälle rakentaa parkkitalon?Tori voisi toimia edelleen katteen alla säältä suojassa.
Niin tuo olisi paljon halvempaakin ehkä kuin torin alle. Torihan voisi edelleen jatkaa toimintaansa tyhjässä hallissa.
Näyttää olevan aika nostaa tämä keskustelu ylös, valitettavasti ei ole edes aprillipäivä, mitä onkaan Hämeensaareen tulossa….. voi tsiisus!
Onko rakennusliikkeiden pihdeissä olevat päättäjät jälleen saaneet kehoituksia ryhdistäytyä?
Suojelurahan ker...kröhöm...konsultit liikkeellä?
Kohta hv-kerho voi ihailla uutta upeaa tornitaloa horsma-korttelissa, tosin taitaa kirkko jäädä varjoon, mutta se ei taida menoa haitata.
Mutta tornin viereen on kaavailtu seurakuntataloa, siellä voi käydä tunnustamassa synnit, niin olo helpottuu.
Pysäköinnin voisi kieltää kokonaan, niin ilmasto pelastuisi osaltaan.
Ottaako #Hämtonin viherpuolue asiasta koppia, kun ulkoilualueiden hakkuut ja myymiset yksityisomaisuudeksi eivät herätä mitään into himoja, puoleen teeman muodossa, mutta ilmeisesti hv-"säästö"-ohjelma innostaa kuitenkin, ja säästöähän tulee hv-kerholle kaupungin maiden alennusmyynnissä.
Seuraavissa kuntavaaleissa kannattaisi jättää äänestämättä, jolloin valtuustosali voidaan henkilöittää, ei siis tasa-arvoaikana miehittää, muumi-nukeilla.
Voi ei, Microsoftin sukupuolirasistinen oikeinkirjoituksentarkistaja ilmoittaa että sana "henkilöittää" on väärin kirjoitettu. Ottaako sukupuolitasa-arvo-puolue asiasta koppia.
Eihän se oikeastikaan mitään tarkoita?
Mitä tekee kuntalainen kun tajuaa että talouden säästöohjelma ei koske kuntataloutta, vaan kaupungin omaisuuden alennusmyyntiä ja "investointien" lisäämistä.
Alennusmyynti on menojen pienentymistä ja säästöä, ja investointi on liikevaihdon kasvua ja tuloa, hv-kerholle.
Kielitieteellisesti "henkilö" on "miehen" ja "naisen" yläkäsite.
Eihän voida sanoa esimerkiksi "naispäällikkö" tai "miespäällikkö" vaan "henkilöstöpäällikkö".
Nyt ei ole kyllä muuta neuvoa kuin että .....popsi popsi pilleri.
Hämeensaareen on kaivattu vetonaulaa näkymään moottoritielle. Nythän sellainen tuleekin kun monitoimiareenan kokoinen pysäköintitalo lätkäistään läntille
Pysäköintitalot houkuttelee uusia tulijoita kuin mesi perhosia.
Persut saa kelluvan ravintolan parkkipaikat.
Pysäköintitalot pyörivät jo omillaan vaikka kauppoja niihin ei vuokralaisiksi saa eikä autoilijoita niin aina voi kaupunki vuokrata tilat itselleen.
Melkoinen Hölmölä kyseessä.
Muutapas pois kun sinnuu ahistaa ja mukavampaa meillekin.
Juuri äsken palasin parin päivän lomareissulta Raumalta. Menin tutustumaan vanhaan kaupunkiin. Ajelin parkkipaikalle ihan siihen viereen ja aloin etsiä parkmanista paljonko taas maksaa. Nollaa näyttää. Paikka oli ilmainen 24 tuntia. Hieman katselin muitakin parkkipaikkoja joita oli muuten runsaasti ja niissä oli paljon autoja parkissa. Mutta oli myös tilaa. Muutama alue oli 4 tuntia kiekolla. Ja siellä vanhassa kaupungissa vasta sitä maksavaa väkeä olikin. Siinä tuli jälleen kerran mieleen meitin pysäkki hommat. Kaikkialla maksaa pysäköinti ihan pirusti jos sattuu paikka löytymään. Toki samalla ajattelin että mitä katsottavaa turisteilla edes täällä on. Linna, ei enää mitään muuta. Ja jos joku keksii jotain alkaa yrittämään niin pitää tehdä valitus ettei vaan joku pääse hyötymään. Mut näillä mennään..
Miten raumalaiset sitten perustelevat tuon? Ilmaista ei ole.
Maksoiko pieni kahvi tyyliin 6 euroa? Eli pysäköinti oli lisätty hintaan nobeljarmon laskukaavalla.
Heh muistan nobeljarmon viisaudet. Hän muunmuassa lehdessä ehdotteli että työnantajat voisivat vuokrata työntekijöiden puolesta heille paikan parkkitalosta ja vähentää tämän kulut sitten palkasta. Kuinka näin välkky mies pääsee yhtään mihinkään johtajaksi.
Jarmon opit on puoliksi käytössä. Kaivoparkissa suurin osa paikoista on kaupungin omille työntekijöille vuokraamia. Mutta palkasta ei ole vähennetty.
Luulisi kiinnostavan verottajaa tällainen veronkierrolta kuulostava.
Kaupunki saa näin luvut näyttämään paremmilta. Leikkaa toisesta päästä peittoa ja ompelee toiseen.
Kevyttä liikennettä lännestä keskustaan onkin jo rajoitettu.
Eikä maksa mitään, saa olla ilmaiseksi kulkematta.
#Hämton. Intohimomme on kevyenliikenteen väylien tuhoaminen.
t. iloinen porvaristo
Porvaria tietenkin kadehdituttaa kun joku kuntoilee ilmaiseksi, kun porvari itse ajaa kuntosalille kuuntelemaan Suomen soitetuimmat listaa lihaksen pumppaamisen ohessa vitamiinivettä hörppien.
Voitasko ilmainen pysäköinti kieltää koko Hämeenlinnassa aina rengolle ja Hauholle asti?
Sanamuotoa sen verran muuttaen eli Rengossa ja Hauholla, jolloin voisimme kiireellä rakentaa parkkitalot myös näihin sijainteihin.
Elleivät sitten tuleva raitiotie, pyörätie ja tunnin juna Hki - Renkocity - Tre tee henkilöautoilusta tarpeetonta.
Oikorataa ei tule koska meillä on niin kyvykkäät edustajat parlamentissa. Ai niin joo....
EI maksanut kahvi 6 euroa. Ja kukin voi katsoa vaikka wanhan Rauman kellarin hintoja jossa kävin syömässä.todella hieno ja tunnelmallinen paikka. Auto oli ilmaisella parkkipaikalla n.50 metrin päässä
Usalaiset sijoitusyhtiöt ovat yrittäneet ostaa kaupungin parkkitaloja , ovat kuulemma hyviä sijoituskohteita , eli niiden tuotto on suurta. Siksi niitä ei kannata myydä ulkomaille.
Onhan ne sitä. Tosin ei pikkukylissä jossa on jo ilmankin tarpeeksi parkkitilaa.
Vaalirahoitusta aina tarvitaan.
Pitäs rakentaa tunnin pyörätie Hämeenlinnasta Helsinkin ja Tampereelle.