Tässä äideille
mietittäväksi
10993
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Tämä pitäisi saada kaikkien yh-äitien luettavaksi.
Pikkuisen provo teksti.
Ei tuolla juuri painoarvoa ole.
Harmi sikäli, koska aihe on hyvä.
Tässä on sulle mun tarina tulkittavaksi - toi teksti ei loukannut, mutta sinänsä osa siitä oli täyttä paskaa. Kuinkahan monen miehen mä olen nähnyt todella välittävän lapsistaan oikeasti? Ehkä mun isän ja mun sedät?
Mä olin seitsemäntoista, kun tulin raskaaksi. Mies innostui heti ja oli työssä ja kaikkea ja lupasi elättää meidät. Ajattelin aborttia, mutta sitten totesin, että eihän toi paha vaihtoehto silleen olis väliaikaisratkaisuna joten suostuin pitämään lapsen.
Ollessani neljännellä kuulla, eli pari viikkoa aborttirajan jälkeen, lapsen isä jätti meidät. Ei edes kertonut jättävänsä vaan sain sen tivattua ties monen mutkan kautta. Sen sijaan,että se olisi ollut meidän kanssa rakentamassa pesää, se juoksi vieraiden naisten perässä - se oli pääasia, että lapsia oli, että päästiin taas näyttämään että MINÄ olen vastuuntuntoinen. Olen kuukausia juossut sen perässä ja yrittänyt saada jakamaan huoltajuutta. Tämä ei suostu siihen. Olen sietänyt kaikki MAAILMAN paskat siltä äijältä vain lapseni lapsuuden turvaamiseksi - olen sitä mieltä että molemmat vanhemmat on olennaisinta. Ja mieluiten biologiset. Lapsen isä ei suostunut isyyttä tunnustamaan eikä sitä ultraäänissä mukana näkynyt. Minä olen kertonut sille lapsen kuulumiset säännöllisesti, se on haukkunut ja käyttänyt hyväkseen.
Joten minua ei ole syyttäminen siitä, että olen heittänyt lapsen isän ulos perheestään. Oli tervetullut vähän aikaa sitten vielä takaisin, mutta ei kiitos kuitenkaan. Uskon löytäväni paremman miehen lapseni isäpuoleksi ja kasvattajaksi, joka ei käytä hyväkseen meitä eikä tee pahaa tahallaan. Pääasia mulle on, että pikkuisella on hyvä koti ja vanhemmillaan välit toisiinsa hyvät. Mä en missään tapauksessa halua elämääni jännitystä tai tahdo heittää miestä pihalle turhanpäiväisyyksien takia. Lapsen biologinen isä saa nyt kiellon tavata lastaan - väkivaltaisuudensa takia. En olisi ikinä halunnut tehdä tätä, päättää kahden ihmisen asioista jättäen kolmannen pois, mutta joskus on vain pakko.
17-vuotias ja raskaana!!! Kenen tuon ikäisen luulet olevan valmis isäksi?? Mitä helvettiä tuon ikäiset pitävät yleensä lapsen, ajatelkaa herrantähden sitä lasta!
17- vuotiaat on maailman sivu saaneet lapsia! Mun anoppi, vuosimallia 1930 sai ekan 9lapsestaan 17-vuotiaana, ukkonsa on viisi(5) vuotta vanhempi.
Mummoporukoissa on paljon niitä jotka ovat reippaasti alle 20-vuotiaana esikoisensa pyöräyttäneet, eikä heitä kauhisteltu yhtään.Ja nykyään päästään monessa asiassa paljon helpommalla kuin tuolloin.
Nykynuoret aikuistuu harmillisen aikaisin nykyään, mutta senpä vuoksi ovat ihan pystyviä jo nuorina vanhempinakin.
Kaitpa minäkin sitten olen mielestäsi "huiherranjestas-kauhisteltava"...sainhan esikoiseni 19-vuotiaana, joka nyt muuten on 19-vuotia ja tämän kevään ylioppilas.Aloitti juuri tänään työtkin!
Olen edelleen saman miehen kanssa, jonka matkaan lähdin 17-vuotiaana ja se esikoinen sitten saatin kun olin 19.Viiden vuoden päästä toinen lapsi,siihen ne sitten jäivätkin.
Ja mistään en ole jäänyt paitsi! Meillä on oma talo,jo maksettu ja elämä muutenkin ok.Näin hiukan alle 40vuotiaana.
Se mies on mua muutaman vuoden vanhempi.
Ihmisiä on kaikenlaisia, äitejä ja isiäkin on kaikenlaisia. Toi miessakkien kirjotus on aika provokatiivinen osin, mutta ei se mikään ihme ole. Naiset talloo tässä asiassa varsin tehokkaasti miesten yli. Olen pahoillani sinu huonosta kokemuksestasi, mutta ei se oikeuta lakien ja tapojen tässä asiassa olevan niin epäoikeudenmukaisia. Jos joku isä on jättänyt j apettänyt perheensä, sitä eivät kaikki todellakaan tee. Jos joku yh-äiti ryyppää ja raahaa joka ilta eri kundin kotiinsa, eivät sitä kaikki tee. Joten sinänsä turhaa vedota vastuuttomiin vanhempiin, koska kaikki eivät sitä ole. Capisce?
Samaa mieltä sun kaa, Nainen S. On monenlaisia ihmisiä. Jotkut ei näköjään sitä kestä, kuten alettiin heti muakin moralisoimaan... taidankin itse ryhtyä ryyppääjäksi ja vastuuntunnottamaksi jos noi siitä tulee tyytyväiseksi :D Mutta mä en ymmärrä mitä virkaa on puuttua muiden elämään tai asioihin. En mä ainakaan ala ratkaisujani kenellekään selittelemään...
Niin monta on tilannetta kuin perhettäkin. Luulisi että se olisi jo valjennut.
Jos sä luulit että mun elämän päätarkoitus on pitää hauskaa, tutustu muhun ennen kun alat yhtään mitään. Mä olen noi syytökset käyny läpi jo, keksi jotain uutta. Ei kiinnosta.