Näyttäisi siltä vaalituloksen mukaan ettei maakuntavero toteudu, onneksi.
Maakuntavero
Anonyymi
36649
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 36
Vanhimmat
Heh heh heh... tämä oli hyvä! Mikään ei ole niin varmaa, kuin että maakuntavero tulee varmasti. Ja kaikkien muiden verojen LISÄKSI!
Kukaan laskutaitoinen ihminen ei epäile tätä, mutta hyvähän se on että tyhmyyttä riittää.
Nyt kun tämä Soiten 59 henkilön hyvinvointialueen aluevaltuusto alkaa kokoustaa vaikka 12 kertaa vuodessa niin kokouspalkkiot matkakuluineen tekee jo on yli 100 000 EUR/kerta joten vuodessa se tekee 1,2 M€. Ja tämä kaikki on nykykustannusten päälle. Mistä tämä raha otetaan, jos maakuntaveroa ei tule? Ja mitä tämä tekee koko Suomessa? Maakuntavero tulee aivan varmasti!
Tämä kaatuu jo alku metreillä koko himmeli .
Olisikohan noihin matkakuluihisi lipsahtanut nolla liikaa tai pilkku väärään paikkaan? Laskeppa uudestaan paljonko tuo tuloksesi tekee per kokous. Elon laskuopin mukaan nippa nappa pari tonnia per kokous ja matkakulut päälle. Voihan tuo jollekkin kiertokoulun väärinpäin kiertäneelle Persulle mennä läpi, muttei kenellekkään laskentotunneilla paikalla olleelle.
Maakuntavero tulee aivan varmasti. Soitehan on vuosikaudet vain säästänyt ja estänyt potilaita hakemasta erityissairaanhoitoa muualta kuten laki edellyttää. Nyt tämän jälkeen nostetaan verot tappiin, jotta hallintoa saadaan pyöritettyä. Hoito pysyy entisellään.
Tämä Soite tulee tiensä päähän parinvuoden kuluessa.Sen jälkeen kuulumme Oyksin alueeseen.Rantaruotsalaiset voi mennä vaikka Turkuun .
Summasummarum, vaalit menivät hyvin kolmen suurimman puolueen osalta. Ja hyvä että persut ja vihreät valuivat sinne mihin ne kuuluvatkin.
Kaikilla ei ole varaa edes lääkäriin – 600 000 terveydenhoidon asiakasmaksua päätyi ulosottoon viime vuonna .
Tähän ulosottoon on osasyynä alkoholismi ja suuret julkisen puolen hammaslääkärilaskut.
2025 vuoden alussa korotetaan näitäkin maksuja.
Mutta missä on tämä kuuden äänen "kuningas"? hah hah haaa!!!...
Maakunta vero tulee 100 varmasti nyt kun sdp ja kokoomus on näänestetty johtoon maakunta vaaleissa nyt alkaa sellainen köyhien ja pienituloisten riisto että ette ole osanneet edes unissanne kuvitella,polttoaineen hinnan nousua on jo suunniteltu ja maakuntavero on ollut työn alla että kiitti sdp ja kokoomuksen äänestäjät
Siitä päätetään eduskunnassa niin kuin polttoaineiden veroistakin.
Kyllä tuommosen jumalattoman hallintohimmelin pyörittämiseen menee Soitessa helposti yli 10 M€ vuodessa ja itse asiaa ei ole vielä silloin tehty yhtään. Säästäminen se julkisella puolella vasta kalliiksi tuleekin, joten tässä on odotettavissa erittäin korkea maakuntavero.
Nostaako se konaisveroastetta ja arviolta paljonko? Onko tästä kenelläkään mitään tietämystä vai onko kaikki pelkkää asenteellista arvailua?
Sdp n Sanna Marin on ilmoittanut jo ennen maakunta vaaleja että maakunta vero tulee,turhaa sitä enää mietit olisit vähän ennemmin katsonut ketä äänestit
Aivan sama mitä Marin marisee, Orpopoika sanelee tästä lähtien askelmerkit.
Orpo on Marinin käskyläinen sillä Marini sanoo mitä Orpo tekee ja puhuu niin se menee rekijärjestys tässä ns demokraattisessa yhteiskunnassamme,Hirmuvalta demarit polkevat köyhät ja pienituloiset jalkoihinsa samoin maaseudulla asuvat nyt nähdään pitkästä aikaa taas oikein sosiaalidemokraattien hirmuvaltaa
Nostaako se sitten verotusta? Ainakin maakuntalaisilta kerätty vero kohdistetaan tarkemmin omaan maakuntaan. Helsingin seutu meitä on pitkälle tähän asti rahoittunut. Väheeneköhän sen osuus sitten?
Jos maakuntaveroa ei tule, rahoitusvastuu siirtyy pysyvästi valtiolle ja vie alueilta rahoituksen lisäksi myös päätösvallan omiin asioihinsa.
No jos päätösvalta siirtyy valtioneuvoston piiriin, niin miksi aluevaalit yleensä järjestetään? Näillä tämän päivän poliitikon puheilla maakunta veroa ei ole tulossa, joten päätösvalta on ja pysyy eduskunnalla ja siitä huolimatta nämä aluevaalit pidettiin...
... joten saatiin paljon tyhjän pätemisen paikkoja politiikassa mukana oleville.
Maakunnat ovat kohta pienvaltioita - osavaltioita "Isä-Suomen" sylissä...
Tätä olenkin toivonut jo 50 vuotta. Loppuisi tuo ikuinen "rotusorto", ja ruotsinkielen paapominen... Kuvitelkaa mikä mahtava valtion nimi olisi Keski-Pohjanmaalle:
SOITE, Äiti-Suomen kohdussa, keskeisimmällä paikalla, ja nyt ei naureta!!!...
Moni ei tiedä mikä se maakuntavero on. Olettaa vaan että uusi vero entisten lisäksi.
Kyllä nostaa ja onhan se jo huomattu kun punavihreät ovat olleet hallituksessa että köyhät ovat entisestään köyhtyneet koska kaikki on kallistunut,kyllä M,arinin höpinät esimerkiksi ilmastonmuuokseen vaikuttamisesta nostamalla polttoaineen hintaa on naurettavaa,Samaan aikaan kun täällä Suomessa Marin jauhaa ilmaston suojelusta intiassa kipataan rekkalastillisia mereen jätettä menköön punainen täti Marin joukkoineen intiaan suojelemaan ympäristöään
Persuille hyvää ainesta vaalitaistoon: Maakuntavero, bensa-ale, nollatoleranssi maahanmuuttoon, ym. kirosanoja, joilla vaan ääniä tyhjäpäiltä ropisee. Kaikki keittää minkä vain sellaiseksi kuvittelee ja tältä massalta kerää lapsellisen helposti äänet laariin.
On toi ressu hyvä tyyppi. Vahinko, että ressun äänet menivät taas väärän Kivelän piikkiin. Tosin, on merkillistä, ettei asiaa ole vieläkään julkaistu valtakunnan tiedotusvälineissä. Taidan kysäistä sitä Iltasanomien toimituksesta, niin alkaa tapahtua...
Jos et vie asiaa tätä palstaa pitemälle, niin se jää tänne niin kauaksi kuin repa tätä naurettavaa selitystä jaksaa täällä pyörittää. Monen mielestä ääniä tuli enemmän kuin ansaitsi.
Nyt kun Pohjanmaa on jaettu kolmeen alueeseen niin tulee kolmet kokouskulut ja himmelit.
Voi tuota tiedon määrää. Pohjanmaata ei ole jaettu mitenkään. On olemassa Pohjanmaa. Etelä ja Keskipohjanmaa. On ollut ennen soteuudistusta ja on sen jälkeen. Kaikki kolme on omia hyvinvointialueitaan. Onko tämä järkevää on toinen tarina. Suomeen tulee täsmälleen niin monet kokouskulut, kuin on hyvinvointialueita ja himmeleiden määrä on tasan yksi. Hallintohimmeli on kaikille sama. Himmeli on hienonpi nimi päätöksentekojärjestelmälle. Onko vika tiedonjaossa vai luetun ymmätämisessä. Persujen osalta kallistuisin syyttämaan luetun ymmärtämistä.
Oy Suomi Ab on liian kallis maa asuttavaksi.Terveiset Thaimaasta .
Uudet hyvinvointialueet kaipaavat satojen miljoonien eurojen lisärahoitusta.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/uudet-hyvinvointialueet-kaipaavat-satojen-miljoonien-lisarahoitusta-lansi-uusimaa-uhkaa-viivastyttaa-sote-uudistusta-emme-ehdi-vuoden-2023-alkuun/8340464#gs.nr5ed2
Mistä nämä rahat otetaan jollei uudesta maakuntaverosta?
Sote-sektorilla on aina ollut rahoitusvaje. Ei mitään uutta.
Sote-uudistuksen koko hinta on täysi mysteeri, mutta nyt alkuvaiheessa jokaiselle palkansaajalle tulee maakuntaveroa TUHANSIA EUROJA VUODESSA kaikkien muiden verojen päälle.
https://yle.fi/uutiset/3-12111772
https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/kotimaa/palkkojen-yhtenäistäminen-sote-uudistuksessa-maksaa-680-miljoonaa-euroa-arvioi-kt/ar-AATr2fR?li=BBr5KbI
https://suomenkuvalehti.fi/jutut/politiikka-ja-talous/sotesta-tulee-veronmaksajille-jattilasku-pelkkiin-potilastietojarjestelmiin-kuluu-ainakin-33-miljardia-euroa-saastot-epavarmoja/
Persuille hyvä vaaliase. Ymmärretään vain Verona verojen päälle. Toivottavasti se on käytössä tai vaikka alas ammuttu ennen eduskuntavaaleja. Liian rasittavaa seurattavaa.
Sairaanhoitovakuutukset jokaiselle Ameriikan malliin ja sairaalat yksityisiksi, niin voitaisiin laskea verotusta roimasti. Silloin mettäläisten ostovoimakin alkaisi lähennellä jo ameriikantasoa.
Koko Suomi on yhtä verotusta.terv.Thaimaasta
Demarit ovat pääministerinsä johdolla kertonett,että maakunta vero tulee jokatapauksessa ja polttoaineen hintaa korotetaan 70snt litra nyt alkaa punikkien mieli muuttua hah