Prosentit valehtelevat!

– Gallup-tuntija lyttää Annika Saarikon ”huikean hyvän tuloksen”

Gallup-tuntija ei osta keskustan tulkintaa vaalivoitosta. Hän ei lähtisi suitsuttamaan myöskään sdp:n suoritusta. Keskusta jäi aluevaalitavoitteestaan.

Vaalivoittoa hehkuttanut keskusta ei saavuttanut aluevaaleissa julkisuuteen itse kertomaansa tavoitetta.

Gallup-tuntija Jukka Manninen ei osta keskustan tulkintaa puolueen vaalituloksesta. Kokoomuksen entinen suunnittelupäällikkö, viestintätoimisto Ellun Kanoissa työskentelevä Manninen huomauttaa, ettei havaittavissa ole Saarikon suurten sanojen mittaista ilmiötä.

"Prosentit valehtelevat”
Runsaan tuhannen äänestäjän ”paluu” ei Mannisen mielestä ole ”Saarikon suurten sanojen mittainen ilmiö”. Hän puhuu 0,3 prosentin lisäyksestä äänimäärään ja muistuttaa, että kuntavaaleissa keskusta sai ”karmean tuloksen”. Hänen mielestään olisi ollut yllättävää, jos keskusta ei olisi päihittänyt perussuomalaisia alhaisen äänestysprosentin aluevaaleissa. Äänestysaktiivisuus jäi 47,5 prosenttiin, minkä on arvioitu syöneen erityisesti heikon tuloksen tehnyttä perussuomalaisia (ps) ja myös vihreitä.

Asetelma suosi sdp:tä”
Manninen huomauttaa, että aluevaalien asetelma suosi myös sdp:tä, joka käytti vaaleissa isoimman läjän rahaa. Hänen mielestään sdp:n tuloksen olisi pitänyt olla tiukempi, jotta voisi puhua "vahvasta suorituksesta". Marin oli tyytyväinen ja sanoi, että puolueen tulos on paljon parempi kuin viime kesän kuntavaleissa sekä kehui puolueen voittaneen gallupit.

”Aluevaalien tuloksista on vaikea vetää suuria johtopäätöksiä tulevien eduskuntavaalien osalta. Silloin äänipotti kasvaa 1,2 miljoonalla ja mukana on lähes 400 000 ääntä Helsingistä. Ja puolueiden kannatusluvut ovat jotain ihan muuta”, Manninen muistuttaa.

”Mutta isoin vaikutus tuloksella on sitä kautta, että osa puolueista saattaa nyt muuttaa omaa strategiaa ja pelikirjaa eduskuntavaaleihin. Suurimman kiinnostuksen kohteena ovat ps ja vihreät, joiden resepti ei toiminut ollenkaan näissä vaaleissa.”
856
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Pertikki ei hyväksy minkäänlaista kritiikkiä pohjois-koreamaista hallitustamme vastaan.

Kuin kaksi marjaa:

Sanna Marin ja Kim Yo-jong

Äänestä

"Suurimman kiinnostuksen kohteena ovat ps ja vihreät, joiden resepti ei toiminut ollenkaan näissä vaaleissa.”

Missäpä niitten reseptit toimisivat ?

Äänestä

Vaalit on aluevaalit. Ei Keskusta saisi Helsingistä ääniä ja äänet vaikuttavat alueellisesti. Vihreittenkin kannatus on laskenut Helsingissä.
Persuja ei kannata äänestää mihinkään valtuustoon.
Helsingin valtuustossa H-aho on puoluekavereineen on istunut tuppisuuna 12 vuotta.
Palkkio kyllä kelpaa.

Erään toisen kaupungin valtuustossa ne ovat rähinöineet omia asioitaan.
Pohjoisemmassa kunnassa kunnanvaltuutettu nimitteli ministeri Kiurua lehmäksi,
joka pitäisi viedä teuraaksi.

Äänestä
  • Enpä haluaisi olla siinä aluevaltuustossa, jossa "pensa-maukka" on. Siellä se kai haukkuu
    muita p*rsrei'iksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Enpä haluaisi olla siinä aluevaltuustossa, jossa "pensa-maukka" on. Siellä se kai haukkuu
    muita p*rsrei'iksi.

    Sinä itse haukut. Häpeä!

    Äänestä

20 prosentti keskustalle nyt niin eduskuntavaaleissa joss prosentti on korkeampi ja Stadi mukana on suoraan 15 alle

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

– Gallup-tuntija lyttää Annika Saarikon ”huikean hyvän tuloksen”

Gallup-tuntija ei osta keskustan tulkintaa vaalivoitosta. Hän ei lähtisi suitsuttamaan myöskään sdp:n suoritusta. Keskusta jäi aluevaalitavoitteestaan.

Vaalivoittoa hehkuttanut keskusta ei saavuttanut aluevaaleissa julkisuuteen itse kertomaansa tavoitetta.

Gallup-tuntija Jukka Manninen ei osta keskustan tulkintaa puolueen vaalituloksesta. Kokoomuksen entinen suunnittelupäällikkö, viestintätoimisto Ellun Kanoissa työskentelevä Manninen huomauttaa, ettei havaittavissa ole Saarikon suurten sanojen mittaista ilmiötä.

"Prosentit valehtelevat”
Runsaan tuhannen äänestäjän ”paluu” ei Mannisen mielestä ole ”Saarikon suurten sanojen mittainen ilmiö”. Hän puhuu 0,3 prosentin lisäyksestä äänimäärään ja muistuttaa, että kuntavaaleissa keskusta sai ”karmean tuloksen”. Hänen mielestään olisi ollut yllättävää, jos keskusta ei olisi päihittänyt perussuomalaisia alhaisen äänestysprosentin aluevaaleissa. Äänestysaktiivisuus jäi 47,5 prosenttiin, minkä on arvioitu syöneen erityisesti heikon tuloksen tehnyttä perussuomalaisia (ps) ja myös vihreitä.

Asetelma suosi sdp:tä”
Manninen huomauttaa, että aluevaalien asetelma suosi myös sdp:tä, joka käytti vaaleissa isoimman läjän rahaa. Hänen mielestään sdp:n tuloksen olisi pitänyt olla tiukempi, jotta voisi puhua "vahvasta suorituksesta". Marin oli tyytyväinen ja sanoi, että puolueen tulos on paljon parempi kuin viime kesän kuntavaleissa sekä kehui puolueen voittaneen gallupit.

”Aluevaalien tuloksista on vaikea vetää suuria johtopäätöksiä tulevien eduskuntavaalien osalta. Silloin äänipotti kasvaa 1,2 miljoonalla ja mukana on lähes 400 000 ääntä Helsingistä. Ja puolueiden kannatusluvut ovat jotain ihan muuta”, Manninen muistuttaa.

”Mutta isoin vaikutus tuloksella on sitä kautta, että osa puolueista saattaa nyt muuttaa omaa strategiaa ja pelikirjaa eduskuntavaaleihin. Suurimman kiinnostuksen kohteena ovat ps ja vihreät, joiden resepti ei toiminut ollenkaan näissä vaaleissa.”

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu