Perintö ja perijä

Suomessa kuten muuallakin maailmassa on paljon ihmisiä joiden varallisuus ja sitä kautta yhteiskunnallinen asema on peräisin saamastaan taloudellisesta perinnöstä.
Tähän perustuu mm. monarkia sekä moni muu ihmisiä eriarvoistavat tekijät.
Myös damokraattisissa yhteikunnissa joissa julistetaan tasa-arvoa.
Ei todellakaan ole tasa-arvoa se että jollakin lapsella on jo syntyessään varallisuus jota joku toinen ei saa koko elämänsä aikana. Ja nämä vauvat kohtaavat samoilla apajilla kun heidän asemaa yhteiskunnassa rakennetaan.
Toinen on kaikissa asioissa lähtökohtaisesti yläluokkaa ja toinen alempaa kastia.
Itse en juurikaan arvosta näitä "etuoikeutettuja" ihmisinä koska ovat käytännössä saaneet aina ja kaiken mitä ovat vain osanneet vaatia.
Kun tuosta alemmasta kastista joku nousee omalla neuvokkuudellaan ja päättäväisyydellään jopa ohi näiden kultalusikka suussa syntyneiden, se se on vasta jotain. Tällainen tapaus ansaitsee arvostuksen ja on esimerkillinen.

Olen itse syntynyt erittäin köyhässä perheessä. Vauvaikä ja varhaislapsuus meni lastenkodeissa. Alakoulu meni ryysyissä kulkiessa eikä rahallisesti ollut varaa mihinkään. Kun mieli teki opiskelemaan, ei siihen ollut rahaa joten menin 14-vuotiaana töihin. Ja sain itse tienattua rahat siihen että pääsin suoraan kasilta amikseen. Ja sen jälkeen jatko-opintoihin.
Perusti oman firman 22 vuotiaana. 24 -vuotiaana oli viitisenkymmentä työntekijää ja reilun kahdeksan millin liikevaihto.
Myin firman ja perustin toisen joka kasvoi samassa suhteessa kuin ensimmäinenkin.
Työllistin suoraan tai välillisesti parisataa ihmistä.
Kolmekymppisenä olin miljonääri ja neljäkymppisenä moninkertainen sellainen.
Viisikymppisenä olin jo lopettanut työelämän.
Lapsille en jätä perintöä.
Lapsille ja lastenlapsille korkeintaan kerron kuinka eri asioita voi tehdä ja mikä päätös vien mihinkin suuntaan.
On heidä oma asiansa miten elämänsä käyttävät.
Aamen
2260
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Aloittaja kehuu itseään, ellei joku sattunut huomaamaan. On siis itseisarvo rakentaa itse ja yksinään tyhjästä kaikki. Voiko se lapsi, joka syntyy "kultalusikka suussa" perimälleen mitään, voiko hän sytymälleen jotakin?

Maailma ei ole tasa-arvoinen paikka. Voi syntyä fyysisesti heikkona, vahvana tai vain erilaisena, terveenä, sairaana, älykkäänä, tyhmänä, lahjattomana tai lahjakkaana, Suomessa, Afrikassa tai USA:ssa. Joku saa jo syntymässään enemmän, osa elämässään ja yhteiskunnaltaan vähemmän.

Syntymätyhmä ja ahkera ei saa mitään muuta kuin vahinkoa ja pahaa aikaan. Fiksu ja ahkeraksi oppinut saa paljon aikaan. Paljon tietävä, taitava, oppinut ja ympäristöään sekä maailmaansa ymmärtävä on kanssaihmisilleen arvokas.

Tässä on hieno mies: miljardööri Chuck Feeney halusi lahjoittaa rahat elinaikanaan hyväntekeväisyyteen ja 38 vuoden jälkeen tavoite on saavutettu. Siinä on monelle esimerkkiä, ja heitä myös on.

Äänestä
  • Aloittaja keksi kivan tarinan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Suomessa kuten muuallakin maailmassa on paljon ihmisiä joiden varallisuus ja sitä kautta yhteiskunnallinen asema on peräisin saamastaan taloudellisesta perinnöstä.
Tähän perustuu mm. monarkia sekä moni muu ihmisiä eriarvoistavat tekijät.
Myös damokraattisissa yhteikunnissa joissa julistetaan tasa-arvoa.
Ei todellakaan ole tasa-arvoa se että jollakin lapsella on jo syntyessään varallisuus jota joku toinen ei saa koko elämänsä aikana. Ja nämä vauvat kohtaavat samoilla apajilla kun heidän asemaa yhteiskunnassa rakennetaan.
Toinen on kaikissa asioissa lähtökohtaisesti yläluokkaa ja toinen alempaa kastia.
Itse en juurikaan arvosta näitä "etuoikeutettuja" ihmisinä koska ovat käytännössä saaneet aina ja kaiken mitä ovat vain osanneet vaatia.
Kun tuosta alemmasta kastista joku nousee omalla neuvokkuudellaan ja päättäväisyydellään jopa ohi näiden kultalusikka suussa syntyneiden, se se on vasta jotain. Tällainen tapaus ansaitsee arvostuksen ja on esimerkillinen.

Olen itse syntynyt erittäin köyhässä perheessä. Vauvaikä ja varhaislapsuus meni lastenkodeissa. Alakoulu meni ryysyissä kulkiessa eikä rahallisesti ollut varaa mihinkään. Kun mieli teki opiskelemaan, ei siihen ollut rahaa joten menin 14-vuotiaana töihin. Ja sain itse tienattua rahat siihen että pääsin suoraan kasilta amikseen. Ja sen jälkeen jatko-opintoihin.
Perusti oman firman 22 vuotiaana. 24 -vuotiaana oli viitisenkymmentä työntekijää ja reilun kahdeksan millin liikevaihto.
Myin firman ja perustin toisen joka kasvoi samassa suhteessa kuin ensimmäinenkin.
Työllistin suoraan tai välillisesti parisataa ihmistä.
Kolmekymppisenä olin miljonääri ja neljäkymppisenä moninkertainen sellainen.
Viisikymppisenä olin jo lopettanut työelämän.
Lapsille en jätä perintöä.
Lapsille ja lastenlapsille korkeintaan kerron kuinka eri asioita voi tehdä ja mikä päätös vien mihinkin suuntaan.
On heidä oma asiansa miten elämänsä käyttävät.
Aamen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu