Missähän uusi aluevaltuusto alkaa pitää kokouksiaan ja kuinka usein? Onko aina Kajaanissa? Ehkä se olisi taloudellisinta ja ilmastomyönteisintä. Kaikki kuitenkin kulkevat omilla autoillaan ja siitä tulee paljon matkakustannuksia ja päästöjä jos kajaanilaiset lähtevät joka viikko joukolla ylävesille. Kimppakyydit takseilla? Kallista on sekin. Vai olisiko mahdollista että kokoukset hoidettaisiin aina etäyhteyksiä käyttäen verkossa? Se olisi paras vaihtoehto. Toisaalta silloin jäisi yhteiset kahvittelut pois ja silloin kahvittelut järjestävät yrittäjät kärsisivät. Ja kahvittelut ovat tärkeitä suhteiden luonnissa ja verkostoitumisen kannalta. Sellainen tilanne että valtuutetut ajelevat pitkin ja poikin hyvinvointialuetta ja nostavat matkakorvauksia ja samalla palveluista joudutaan karsimaan esim Hyrynsalmella säästöihin vedoten voisi herättää närää äänestäjien keskuudessa. Paljon on miettimistä valuutetuilla. Toivottavasti jaksavat miettiä välillä myös kunnan asioita koska ovat myös johtavia luottamushenkilöitä kunnanvaltuutossa ja kunnanhallituksessa ainakin Hyrynsalmella. Toivottavasti ei tule burnouttia.
Aluevaltuusto
Anonyymi
371241
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 37
Vanhimmat
Hyrynsalmen tyhjä kunnantalohan on keskellä Kainuuta! Siitä voisi tehdä maakuntavaltuuston virkatalon, jossa olisi hyvä kahvitella ja kokoustaa.
Ja kaikki valtuutetut voisivat muuttaa Hyrynsalmelle asumaan niin ei tulisi suuria matkakuluja eikä oisi pitkä matka kokouksiin.
Ja loppusijoituspaikka ihan vieressä...
Eipä se Hyrynsalmi saanutkaan ku yhen valtuutetun läpi. Yrittivät huijata mutta onneksi tarkistuslaskijat olivat tarkkoja ja lahjomattomia.
Miksi tämä ehdokas on nostettu nykyään jalustalle ja jokainen hänen sukulaisensa? Jatkuvalla syötöllä Ylä-Kainuun lööpeissä jonku Kemppasen naamataulu ähöttää.
Onko Kainuun lehtiin pesiytynyt samoja Kemppasia vai mikä tämä oikein on?
Kunnallisvaaleissa omi esim. Eräs pitkänlinjan Suomussalmen ehdokas, jolle kävi justiinsa samoin kun tälle Kemppaselle, eikä siitä lehdissä hirveää haloota nostettu.
Alkaa todellakin oksettaan tämä. Eikö yhtään näitä edes hävetä?
Onko se Lääkäri Kemppainenkin, Kajaanissa, näiden joku veli taikka serkku?
Voi täysin epäillä ettei näiden sukulaisilla ole vaikeuksia missään yrittää mitään....heidän kohdallaan on rima matalalla. En Arvosta tämmöstä peliä.
Tuskinpa vaan siinä mitään huijausta on tapahtunut, mutta ne numerot on sellaisia harakanvarpaita joillakin, että niistä ei saa selvää apteekissakaan.
Nyt tuli takaisku, kun Kemppainen menetti tarkistuslaskennassa paikkansa. Hups...
Ei tullu vahinkoa , ei minkään näköstä.
Minusta tuli vahinko . Onneksi Nyman ei oo supistamassa toimintoja ( lääkäri jokaista 1500 asukasta kohti). Harmi sinänsä kun pikkukuntien puolustaja putosi.
Kannattaisi palkata joku aluevaltuustoon päässyt lääkäri Hyrynsalmelle. Maksettaisiin kunnolla palkan lisäksi syrjäseutulisää, niin paikka voisi kiinnostaa. Eikö se nykyinen lääkäri jää kohta eläkkeelle. Annettaisiin tontti edullisesti järven rannalta tai Ukkohallasta porkkanana. Kannattaisi kokeilla.
Ei tainnut kepukka mafian sopupeli paikkajako mennä loppuun asti suunnitellusti.
Ei voi enää maksaa ylimääräistä koska kuntien terveysalan työntekijöiden palkat oltava samat joka kunnassa samasta työstä.
Ei sitä kukaan nää jos vähän kassan ohi livahuttaa.
Kajaanissa, muualta tullaan jos joudetaan.
Ihan sama tietysti ollaanko paikalla muiden kylien edustajat kun juntta alkaa toimimaan.
Kansa on puhunut, pulinat pois. Demokratia toimii. onneksi.
Kansa on puhunut. Nukkuvien puolue voitti. Joten ei luottamusta näihin yhteenkään puolueeseen eikä niiden ehdokkaisiin... PISTE
Nyt, kun hyvinvointialueiden edustajat on lopulta saatu valittua, on aika siirtyä käytännön toimiin. Sen vuoksi kutsumme Teidät mukaan risteilylle suunnittelemaan uuden hyvinvointialueemme toimintaa ja organisaatiota.Mukaan kutsutaan maakuntavaltuutetut puolisoineen ja tulevan organisaation virkamiehet (joita ei tosin ole vielä valittukaan,mutta kyllähän me tiedetään ketkä niihin hommiin valitaan)
Ristelyn ohjelma
Päivä 1
19.00 Lähtö Helsinkiin, pysähdymme matkalla Matkuksessa (huomaa Ikea!) ja Kuortin ABC:llä
17.00 Kokoontuminen laivalle, tervetuliaisdrinkit aulabaarissa, majoittuminen
19.00 Laiva lähtee
20.00 Buffet -päivällinen
21.00 Tutustumista laivan tarjontaan, yökerhossa tänään Erika, joka vilauttaa meille muutakin kuin mustaa tulevaisuutemme
Päivä 2
9.00 Aamiainen
10.00 Päivän ohjelma alkaa; Valmistelujohtaja siirtää osallistujien puutteen vuoksi ohjelman suosiolla alkavaksi vasta iltapäivällä
12.00 Buffet-lounas
13.00 Ohjelma alkaa; Tri Esa Saarinen johtaa päivän aiheeseen: ''Ei ole köyhällä koskaan hyvin; Jos ei ole nälkä niin paskattaa''
14.00 Päiväkahvit
15.00 Ryhmätyöt alustajan aiheen pohjalta: ''Minne me olemme matkalla (-siis hyvinvointialueellamme)?
17.00 Ryhmätöiden päätös;Tutustuminen laivan tarjontaan
20.00 Buffet-päivällinen
21.00 Tutustumista laivan tarjontaan, naisoletetut huomio; yökerhossa Skandinavian Hunks
Päivä 3
9.00 Laiva saapuu Eteläsatamaan, meriaamiainen10.00 Lähtö kotiseudulle, valmistelujohtaja toteaa, että ihan kaikki eivät ole ehtineet kyytiin. Ryhmätöiden tuotokset ovat myös oudolla tavalla kadoksissa--------Tuliaisten vertailua, onko Wana Tallinn parempaa kuin Viru Valge, yhteislaulua
16.00 Valmistelujohtaja alkaa herättelemään porukkaa---------Herättyä lauletaan vielä yhdessä Nälkämaan laulu
17.00 Saapuminen kotiin, Kiitos hyvästä matkasta!
Päivä 4 (tai 5)
9.30 Valmistelujohtaja saa puhelun Eteläsatamasta; Loppuporukka on juuri saapunut kotimaan kamaralle ja kyselee nyt kyytiä kotiin. Valmistelujohtaja suorittaa nopean kilpailutuksen kuljetuksesta, jonka voittaa Hellsinki Taxin Abraham Ibrahim, joka lupaa toimittaa loppuporukan kotiin Hiacellaan huokeaan 1999,95 €uron hintaan. Ryhmätöiden tuotoksia ei ole vieläkään löytynyt.
Sen pituinen se, lyhyt, mutta ohut
Tuo on kyllä ehottomasti hyvä risteilyohjelma, melekein samanlainen kuta me on tehty Hyrynsalmen kunnallishallituksen porukalla ennen koronaa.
Ja toivottavasti sen jälkeenkin...
Ryhmäseksi puuttuu. Siinä sitä olisi esimerkkiä yhteistyöstä, josta kaikki höpöttää vaalien alla.
Ai että ihanaa olla yhdessä ja touhuta kaikkea kivaa. Kaikki olisi tyytyväisiä.
Joo, laadukkaan seksin puutteessa ovat ressukat. Kaikkea ei rahalla saa.
Sitä ei iletty laittaa ohjelmaan, vaikka sitäkin on. Ei hytissä sovittu niin piti mennä kokoustilaan sextoomaan
Eihän seksiä saadakseen tarvitse rahaa, vain "rakkautta" .
Laivalta saa aina rahalla pillua,,,laaja tarjonta Viron tytöillä.
Peräkammarin pojat eivät vaan tiedä tätä ja siksi ilman.
Sitä porukkaa kun kahtoo niin seksihalut häviää meleko joutuin
Kun Nante oli nuorna miesnä tarjoilijana niin kerrankin vei asiakkaalle keittolautasta ja kantoi sitä niin, että peukalo oli sopassa ja sanoi asiakkaalle, että kynsi on vähän tulehtunut ja lääkäri määräsi sitä hautomaan. Asiakas sanoi "Haudo sitä vaikka perseessäsi, mutta elä siinä mun keitossa". Nante sanoi hautoneensakkin peukaloaan perseessä , mutta nyt oli pakko kantaa lautasta.
Yksi kokous kustantaa n.10000€. 59X90€ ,plus matkakulut ja ansion menetykset ,kahvit ja pullat ja kaikille hankitaan tabletit ja liittymät
Oliko Esakin mukana?
Kätevintä on valmistella päätökset Kajaanissa ja kuhtua sitten koko porukka hyväksymään ne vaikkapa Kajaanin kaupungintalolle.
Saammme saman tien käydä Tokmannilla, markkinoilla ja muissa perukkalaisten hotSpoteissa! Matkatkin korvataan.
Myös ABCllä voijjaan käyvvä, lounaalla.
Eikö ne tarjoa lounasta siellä kokouksessa?
Välillä saavat evästä,on virkistyspäevie,tutustumis päevie,seminaarie vieraeluja.kevätriehoja,kesäpäivät,kaamosiltamat,pikkujoulut, ja uunna vuonna ihmetellään ompa ollu hiljanen vuosi
Totuushan on se, että sotessa ei mikään muutu paremmaksi.. Muutama vuosi ollaan innostuneita ja sitten alkaa sekoiluvaihe kun huomataan, että eihän tästä mitään tullu. Sitten ruvetaan ehtimään syyllisie ja lopulta tajutaan, että kannattaa palata vanhaan systeemiin jossa palvelut saadaan parhaiten paranemaan kun palkataan lisää lääkäreitä ja hoitureita. Ei homma temppuja tekemällä parane, jos ei ole henkilökuntaa riittävästi tekemään töitä. Näin se on usein käyny ennenkin. Käsiparien lisäämisen lisäksi tarvitaan lisää rahaa, jota saadaan veroja ja maksuja lisäämällä jos työllisyyttä ei saada parannettua riittävästi.
Juuri noin, kepun kusetus paljastuu.
Ennestään vähistä rahoista joudutaan vielä karsimaan, tämä on tunnustettu jo ennen koko himmelin ensimäistäkään nuijan kopausta. Palveluja on pakko vähentää, verotusta ei voi kiristää tappiin asti. Että voi sitä pohtia muuttuuko paremmaksi vai pahemmaksi.
Miten tuseerataan prostata diginä?
Sulle neuvotaan etänä virkkuukoukun käyttöä.