Onko kyseessä rikos jos kirjoittaa Suomessa esim näin- Tuusulasta muutti paikkakunnalle me murhamies. Onko kyse kunnianloukkauksesta kun väite on tosi. Saako edes paikkakuntaa mainita? Kyse esimerkistä ei siis totta mutta vastaavasta tekstistä uhataan oikeustoimilla. Nimiä ei mainittu vain paikkakunta mistä muuttanut
Onko rikos
Anonyymi
3171
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Vaikka kirjoittaisi totta, ei saa kirjoittaa halventamis- ja loukkaamistarkoituksessa.
Kunnianloukkaukseen syyllistyy se, joka esittää toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, taikka muuten halventaa toista. Jotta kyse olisi rangaistavasta kunnianloukkauksesta, väitteen julkistamisen on oltava omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa. Tosiasiallisen vahingon syntymistä ei edellytetä.
Myös muunlainen tahallinen halventaminen voi johtaa kunnianloukkaustuomioon. Jos henkilö on suorittanut tuomionsa, hänellä ei ole suoritettavia yhteiskunnallisia velvoitteita.
Kunnianloukkaus on lähtökohtaisesti asianomistajarikos, mutta rikos silti. Jos kirjoittaa tuolla tavoin sanoin "murhamies Tuusulasta", kyseessä on ilmeinen tahallinen halventaminen. Todennäköisyys syyteharkintaan ja poliisin esitutkintaan on kovin todennäköinen.
Saako kirjoittaa edes tunteistaan jos nainen jätti toisen vuoksi onko sekin rikos
Ymmärsitkö, mitä tuossa edellä kirjoitettiin? Ellet ymmärtänyt, kysy apua lähipiiristäsi.