Onko ok jos opettaja koskee muhun?

Anonyymi

Hommahan on se, että sillo ku olin 6lk tämä tietty opettaja alkoi kommentoimaan pukeutumistani (päälläni oli siis "napapaita" hupparin muodossa ja korkeavyötäröiset farkut). En ollut ainut kenen pukeutumista oli kommentoinut ja se sitten tuotiin esiin rehtorille. Meille luvattiin ettemme joudu kasvotusten puhumaan sille opettajalle, mutta jouduimme kuitenkin ja keskustelun lopuksi meille sanottiin ettemme saisi puhua tästä kenellekään muulle. Kerroimme kuitenkin vanhemmille, kavereille yms. Hän ei sen jälkeen enää pukeutumista kommentoinut vaan aloitti koskettelemaan muita luokkalaisiani... 6lk päätyttyä meidän lv vaihtu ja tuli uusi tilalle. Saatatte jo arvata kuka se oli, noh sehän oli se sama opettaja joka kommentoi ja kosketteli. Hetken sulateltua asiaa ajattelin, että "joo ehkä tää nyt loppuisi tähän, eihän se nyt enää voisi". Hän on ollu mul tähän asti lv:nä eli 9lk loppuun. Jatkuvaa koskettelua ja painostusta opiskelu paikan suhteen. Sanoin jo 2021 vuoden lopussa että haluan lähteä paikkaan x opiskelemaan autoalaa, mutta hän haluaa minut eri paikkakunnalle jostain syystä. Kerroin hänelle etten ole lähdössä muualle enkä vaihda mielipidettä asiasta. Seuraavalla hänen tunnilla juttelin ystäväni kanssa jatko paikoista, koska se on aihe meille opossa ja kyseinen opettaja/lv on opo koulussamme. Hän ajatteli että se on hyvä idea koskea minua olkapäihin ja puristaa. Huudahdin heti että "Älä koske, sulla ei oo mitään aihetta/oikeutta koskea" mihin hän vain vastasi että olenko allerginen hänelle. Ystäväni katsoi sillä ilmeellä ettei vaan voinut uskoa mitä hän juuri sanoin ja alkoi puolustamaan minua. Lopulta hän naurahdellen pyysi anteeksi, ilman sitä tarkoittamatta. Kerroin toiselle opettajalle siitä seuraavana päivänä ja hän ei siitä välittänyt vaan kertoi kuinka minä ja ystävämme vain haastamme riitaa ja kiusaamme tahallaan opettajia. Pari päivää sitten lv/opo oli vahtimassa että kaikki menee ulos välitunnin ajaksi. Olin odottamassa että pääsen wc:hen ja hän tuli siihen kädet ojolla kuin olisi tulossa halaamaan. Huomasin samassa että käytävä on täynnä oppilaita ja 2 muuta opettajaa oli myös siellä, joten huudahdin nopeasti että "et koske muhun" lv perääntyi nopeasti ja lähti pois luotani, mikä oli helpotus minulle. Ottaen huomioon sen, että kyseinen ihminen on mies, jonka kuuluisi olla jo eläkkeellä, mutta haluaa saattaa meidät loppuun asti. Useiden luokkalaisteni vanhemmat (myös minun) ovat tehneet lukemattomia valituksia hänestä, mutta koululla ei tehdä asialle mitään. Mitä pitäisi tehdä kun tälläinen häirintä on jatkunut jo moooooonia vuosia jo ennen meidän luokkaa?

7

750

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Käy kysymässä Nuorten Exitistä.

    • Anonyymi

      Eihän se ok todellakaan ole jos koskettelee vasten tahtoanne tai muuta. Kannattaa kysyä kuitenkin joltain 'ammattilaiselta' tästä asiasta, en osaa oikein neuvoja antaa. Koita pysyä kaukana.

    • Anonyymi

      Tuo ei ole oikein!! Kerro tosissaan jollekkin opettajalle tai puhu hänelle. Sano, että ”vaikka et tarkoita häirintää niin musta se tuntuu siltä niin voisit lopettaa”

    • Anonyymi

      eikö enää saa edes koskettaa ketään?

      siis täh ? Hirvee numero pelkästä kosketuksesta....siis on kyll nuoret menny epävarmoiksi. Ennen sai kannustaa ja tsempata olkapäälle taputtamalla yms...mut näköjään nykyään säikytään sitäkin. Kait tää maailma muuttuu kun vaan yhteyksiä pitää pitää vaan jonku sovelluksen kautta ja sitte ihmetellään miten toimitaan parisuhteessa...

      • Anonyymi

        eiköhän tässä kontekstissa ihan ilmiselvää ettei kyseessä oo nyt ihan keveä tsemppaava olan taputus, kun ei siitä mukava olo tule, varsinkin kun muuta kyseenalaista käytöstä


    • Anonyymi

      Kyllä koulussa mies opettajat saavat tyttö oppilaita rakastella koska teidän naisten täytyy miesten seksuaaliset tarpeet tyydyttää.

      • jos sitä setä miestä niin panettaa ja kiihottaa nii vois hommaa ihan oman ikästä tai edes täysi-ikästä seuraa nii ei tarvis alaikäsiä tyttöjä ahistella ja häiritä


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      2580
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      85
      1950
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1499
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1398
    5. Yli puolella maahanmuuttajalapsista ei ole tietoja ja taitoja, joilla selviää yhteiskunnassa

      Miksi Suomeen otetaan väkeä jolla on älyvajetta? https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010730220.html
      Maailman menoa
      273
      1028
    6. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      67
      913
    7. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      881
    8. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      860
    9. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      55
      854
    10. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      765
    Aihe