Asianajaja Juhani Rajamäki on toiminut asiassa alusta loppuun saakka kierosti. Keväällä 2018 AA Rajamäki kiisti ostajien entiselle avustajalle VT Kia Köhlerille keväällä 2017 ostaja-/kantajaosapuolelta pimittämänsä korjaustapaselostuksen olemassaolon, mutta joutui lopulta myöntämään sen, koska ko. asiakirjan laatinut rakennusterveysasiantuntija Esa Perho oli jo vahvistanut ostaja/kantajaosapuolelle sen olemassaolon ja kehottanut pyytämään sitä kunnalta/Rajamäeltä.
KäräjätuomariRisto Tikka, joka häiriköi 7.5.2021 pääkäsittelyssä kantajien nimeämän todistajan todistelua muun muassa kieltämällä tätä kertomasta samasta tapahtumienkulusta, josta istunnossa kuultiin kunnan nimeämää todistajaa eli VT Köhleriä, väittää 24.5.2021 antamassaan tuomiossa, että kyseisen asiakirjan olemassaolo oli kantajien tiedossa 27.6.2017 sovintosopimusta tehtäessä, mutta tuo ei voi olla mahdollista senkään perusteella, että AA Juhani Rajamäki kiisti yhä keväällä 2018 koko asiakirjan olemassaolon. Köhler ei tästä keväällä 2018 tapahtuneesta kiistämisestä oikeudessa kertonut, mutta kantajien todistaja olisi kertonut ilman Tikan suorittamaa häiriköintiä. Kantajien hallussa on sähköpostit, joissa VT Köhler kertoo asiasta, eli siitä, kuinka AA Rajamäki ensin kiisti ko. asiakirjan olemassaolon ja sitten lopulta myönsi sen. Toukokuun 2018 lopussa Rajamäki lähetti usean vaatimuksen jälkeen tämän kyseisen asiakirjan kantajille ja totesi saatekirjelmässä, jossa painotti sitä, että 27.6.2017 solmittu sovintosopimus sitoo ostajia/kantajia, että lähettää asiakirjan heille nyt, koska sillä ei ole ENÄÄ mitään merkitystä...
Miksi "Asianajaja Juhani Rajamäki on toiminut asiassa alusta loppuun saakka kierosti" poistettu?
Anonyymi
3
1010
Vastaukset
- Anonyymi
Kuinka tällainen on mahdollista? Joidenkin on pakko painostaa joitakin ja vastaavasti jotkut suojelevat toisiaan rahankiilto silmissään = valta-korruptio
- Anonyymi
Ilmasto ja kiertätys.
- Anonyymi
Toivottavasti lupalakimies Riikka Rajamäen kohdalla omena on pudonnut kauas puusta...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois
Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait1243754Hei! Halusin vain kertoa.
En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso72865Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd
Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai312809Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa
Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl1322383Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?
Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani82364- 391778
Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen
Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es611145"Sanna Marinin kirja floppasi", kertoo eräs median otsikko
"Miljardien tappio - Sanna Marin vaikenee", kertoo toinen otsikko. Marin ei siis siinä kirjassaan kerro sanallakaan For821079Oot kyl rakas
Et tiiäkkään miten suuri vaikutus sulla on mun jaksamiseen niin töissä, kun vapaallakin❤️. Oot täysin korvaamaton. En t361050Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän
Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 761030