Puheenjohtajat - tilinpäätös valmistuu kysymättäkin

Nyt ihan jäitä hattuun, puheenjohtajat. Mikään ei ole niin turhaa kuin se, että aletaan joka vuosi tammikuussa vinkua, että "koska se meidän tilinpäätöksemme valmistuu?" Joka vuosi on jokainen tilinpäätös valmistunut ennen huhtikuun loppua. Isännöitsijä ilmoittaa kyllä, kun tilinpäätös on valmis. Jos ei vappuun mennessä kuulu mitään, niin 2.5. saa alkaa kysellä, koska tilinpäätös valmistuu.

Taloyhtiöt, jossa ei ole meneillään korjaus- tai muita hankkeita, jotka edellyttävät nopeaa tilinpäätöksen tekemistä, jotta saadaan yhtiökokous nopeasti päättämään asiasta X, eivät valitettavasti etuile tai kiilaa jonossa. On ihan turha haluta aina olla ensimmäinen taloyhtiö joka saa tilinpäätöksen, jos siihen ei ole mitään todellista tarvetta. Todellinen tarve ei ole se, että puheenjohtaja haluaa taloyhtiönsä olevan joka vuosi ensimmäinen. Eikä se, että vuosi sitten tilinpäätöksenne oli ensimmäinen, kun taloyhtiössä oli kiireellinen yhtiökokouksen päätöstä odottava hanke.

Voin sanoa, että isännöintitoimisto ei pysty tekemään jokaisen taloyhtiön tilinpäätöstä tammikuun aikana, joten yhdenvertaisuuden nimissä tilinpäätökset valmistuvat sattumanvaraisessa järjestyksessä. Pois lukien ne, jotka tehdään erityisestä eli todellisesta syystä ensimmäisten joukossa. Tämän harkinnan osaa tehdä ammatti-isännöitsijä, ei puheenjohtaja.

Jos joka vuosi on vinkumassa sitä tilinpäätöstä ensimmäisten joukossa, tehdään kuten pyhä Raamattu sanoo. Jumala on ohjeistanut minua tälle vuodelle näillä sanoin: "Joka itsensä ylentää, se alennetaan; ja joka itsensä alentaa, se ylennetään."

Tämä ole mitään kettuilua niitä kohtaan, jotka joka vuosi kyselevät tammikuussa tilinpäätöksen perään. Viime vuonna ensimmäisten joukossa olleet ovat tänä vuonna viimeisiä ja ne nöyrät taloyhtiöt, jotka eivät vingu ja kysele tammikuussa tilinpäätöstä, niiden tilinpäätös tehdään ensimmäisten joukossa. Näin on korkeampi taho ohjeistanut eikä puheenjohtajallakaan voine siihen olla sanomista.
1198
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Toistoja tuli niin monta kertaa että luulisi riittävän.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu