Lapsen tapaamiset/mielenterveys

Lapsen isä aloittanut tapaamaan tytärtä tämän ollessa 3 vuotias (nyt 6 vuotias)
Olen raskaudesta asti ollut yksin ja syntymän jälkeen yksinhuoltaja tämä lähinnä helpottamaan asioiden hoitamista, koska asumme eri paikkakunnilla.
Isän tapaaminen lapsen kanssa alusta asti ollut sitä, että hän on ottavinaan pihassa lasta hänen luokseen jonka jälkeen kuitenkin kiikuttaa lapsen naapuriin
tämä ei sikäli minua ole haitannut pääasia, että lapsi saa olla turvallisessa ympäristössä. Paitsi nyt viime vuoden aikana kun lapsi kotiin tullessa itkee, että isi
ei koskaan halua olla hänen kanssaan tai koskaan tee mitään hänen kanssaan ja on tästä hyvin surullinen. Tästä yrittänyt keskustella isän kanssa joka asian kääntää
aina niin päin, että minä hyökkään häntä kohtaan eikä ota kuuleviin korviinsa hänen äitinsä yrittänyt samaa eli lapsen mummo olemme hyvissä väleissä hänen kanssaan hänkin
tuloksetta. Viime vuoden loppu puolella tuli taas se aika kun piti lastenvalvojalle mennä uusimaan elatussopimusta, mutta tästä ei päästy yhteisymmärrykseen, koska hänen
palkkansa oli noussut niin paljon uudessa työpaikassa, että piti maksaa minimi määrä 167e itse kokonaan kun aikaisemmin ollut omavastuu 67euroa. Tästä väännettiin niin kauan
kunnes olin yhteydessä oikeusasiamieheen ja sen jälkeen mies lupasi ruveta maksamaan, mutta kuitenkin kiristi edelleen sillä, että ei enään näe lastaan sitä kesti noin 2kk jonka aikana
lapsella rupesi olemaan psyykkisiä ongelmia öisin heräilyä huutamaan/itkemään, pissaamaan alleen, roikkui minun jalassani niin sanotusti koko ajan, että en voinut edes puita hakea
vajasta hänen katsellessaan ikkunasta kun jo itki hillitysti sisällä, että olen kuollut. Pienikin painokas huomautus lapselle hänen toimiessaan jossain asiassa väärin sai
hänet itkemään, että minäkään en häntä enään rakasta. Aluksi kävi mielessä, että evään tapaamiset kokonaan, koska olen niin loppu tähän monen vuoden taisteluun.
Mielipiteeni kuitenkin muuttui soittaessani apua lapselle perhekeskuksen työntekijältä sekä sosiaalityöntekijältä heidän mielestään missään nimessä ei saa välejä
katkoa toiseen vanhempaan vaan muuttaa asioita vielä pahemmaksi tätä noudatin ja tilasin lapselle kuvia isästään ja heistä yhdessä, että ne saadaan huoneen seinälle ja keskustelin
iltaisin isästä hänen kanssaan mitä kaikkea kivaa olivat tehneet ja muutenkin niin hyvin ja hellästi kun vaan osasin selittää tilanetta. Näiden jälkeen tilanne hieman helpottui ja loppujen
lopuksi lapseni mummo sai taottua järkeä hänen päähänsä ja rupesi taas tapaamaan tosin edelleen kiikuttaa lapsen mummolleen.
Aina kuitenkin ongelmana on ollut viime tipassa tapaamisten peruminen. Taas tänään isä laittoi viestiä päivää ennen kun piti ottaa lapsi (tiedän, että juuri tänä viikonloppuna mummolla on menoa)
, että hänellä on rahat loppu sekä joutuu viikonlopuksi yllättäen töihin. Samankaltaisia tilanteita on ollut koko lapsen tapaamisen ajan vähintään kerran kuussa. Tämä vetää minut loppuun
sairastan vaikeaa masennusta ja työni tällä hetkellä on yksi helvetti mihin en edes vielä pysty palaamaan. Mielipiteitä tämä jakaa varmasti joten haluankin kysyä, että mitä minun pitäisi tehdä?
(lastenvalvoja on jo kertaalleen nostanut kädet pystyyn). Vinkkejä, neuvoja, omakohtaisia kokemuksia mikä vaan mikä auttaisi jaksamaan.