Leppä ja Kärnä taas hommasivat tulonmenetyksiä tukijussille. Nuorista moni tulee luopumaan etenkin maito- ja lihatuotteista törsän susiin suuntaaman verenhimon takia.
Vastaukset 7
- Anonyymi
Iteeppähän siintä kärsiivät, mutta Susia nyt tapethan 20 alkuun.
- Anonyymi
”Sudet pakottavat yhä useampiin koulukuljetuksiin
17.02.2021
Kansanedustajan mukaan susiin liittyvät huolet ovat lisänneet tyytymättömyyttä viranomaisiin.
Kokoomuksen kansanedustaja Janne Sankelo on jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen suden kannanhoidollisen metsästyksen aloittamisesta ja susista aiheutuneiden koulukuljetusten korvaamisesta.
Myös monet kunnat ovat esittäneet huolensa susista aiheutuvien toimenpiteiden kustannuksista. Esimerkiksi petojen vuoksi järjestettävät koulukuljetukset maksavat kunnille vuositasolla kymmeniä tuhansia euroja petotilanteesta ja kuljetuskapasiteetista riippuen. Susien tullessa yhä lähemmäksi asutusta kuljetuksia joudutaan järjestämään yhä useammalle koululaiselle, Janne Sankelo kirjoittaa.
EU-tuomioistuimen mukaan suden kannanhoidollinen metsästys ei ole ristiriidassa unionin luontodirektiivin kanssa, kunhan metsästykselle asetettu päämäärä on susikannan suotuisan suojelun tason turvaaminen.
Ruotsissa asia on selvitetty ja kannanhoidollinen metsästys jo aloitettu.”
https://www.verkkouutiset.fi/sudet-pakottavat-yha-useampiin-koulukuljetuksiin/#93e45aca
”Nousiaisten kunnan sivistysjohtaja Pasi Isokangas kertoo ymmärtävänsä koululaisten ja heidän huoltajiensa huolen susihavaintoihin liittyen.
– Susia on nähty koulun liepeilläkin, kunnan keskustassa. Tänä vuonna on tehty jo reilut 200 susihavaintoa, niitä tehdään päivittäin kunnassa.
Isokankaan mielestä jokin ratkaisu tilanteeseen olisi hyvä saada.
– Susien ei kuuluisi olla kävelemässä kouluympäristössä.”
https://kuntalehti.fi/uutiset/opetus-ja-kulttuuri/susien-ei-kuuluisi-olla-kavelemassa-kouluymparistossa-kunnassa-haetaan-ratkaisua-joka-ei-ole-koulukuljetusten-jatkuva-lisaaminen/ - Anonyymi
Ei nuo kettutytöt muutenkaan mitään eläinperäistä ruokaa syö, muille ei niin väliä vaikka susikantaa harvennetaan.
Vaikea varmaan ymmärtää siellä kaupungin kerrostaloissa ja katuvalojen valaistessa tiet ja pihat että ei tunnu mukavalta maaseudulla laittaa lastansa muutaman kilometrin koulumatkalle pimeään yöhön kun koulumatkan varrella on nähty susia. - Anonyymi
Luovuin lihantuotannosta susiongelman takia. Onneksi jotkut vielä jaksavat.
- Anonyymi
Tapettu susi oppii karttamaan ihmistä?
- Anonyymi
Susi on reviiritietoinen, mutta Alkio-opistossa onkin omat biologian kirjat.
- Anonyymi
Alkioopistossa opetetaan että suden saalistusreviirin ei pidä olla koulujen pihahalla eikä lasten koulutiellä.
Kaikki eläimet, myös ihmiset saavat puolustaa omaa reviiriään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062195- 103886
- 64801
- 46790
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21706Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha511698Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76630- 64595
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23570- 57551