Antti Savela
Kokkola
Kokkolan ratapihalle suunnitellaan rakentamista, joka muuttaa periaatteessa kaiken matkustajien näkökulmasta.
Nykyisin Kokkolan rautatieasemalta noustaan junaan kävelemällä maan päällä ratapihalla lähtevän junan laiturille. Jatkossa kulku laitureille tapahtuu rakennettavan alikulun kautta.
Alikulkutunneliin rakennetaan väylä, jota voivat käyttää sekä pyöräilijät että jalankulkijat. Alikulkuväylä alittaa koko ratapihan ja nousee vastarannalla takaisin maan päälle. Sen kautta voidaan siis kävellä tai pyöräillä asemalta junaratojen ali ratapihan toiselta puolelta toiselle.
Alikulun varrelta noustaan laiturille, joka palvelee kahta raidetta. Tässä vaiheessa ei vielä tiedetä, jääkö aseman vieressä oleva raide henkilöliikennekäyttöön. Henkilöliikenne muuttuu kuitenkin pääsääntöisesti raiteille 2 ja 3, ja asiakkaita palveleva laituri tulee näiden väliin. Alikulkutunnelin yhteyteen toteutetaan tarvittavat hissi- ja porrasyhteydet sekä tarvittavat pysäköintialueet ja asiakkaiden saattoliikenteen järjestelyt. Lisäksi hankkeeseen sisältyy sähkörata, turvalaite- ja vahvavirtalaitteiden muutoksia.
Koko rakennusurakka maksaa sievoiset 14 miljoonaa euroa ja kustannuksiin osallistuvat sekä Kokkolan kaupunki ja valtio eduskunnan myöntämistä budjettivaroista. Väyläviraston liikenneverkkojen suunnittelun toimialajohtaja Pekka Rajala kertoo, että väyläviraston puolesta suunnittelu on valmis ja hanke on valmis toteutettavaksi. Toteutusvaiheessa tehdään vielä rakentamissuunnittelua.
Omassa suunnittelussaan väyläviraston ei laita hankkeita etusijajärjestykseen, vaan se on poliittisen järjestelmän asia. Poliittisesta päätöksenteosta, rahan myönnöstä ja aikataulutuksesta vastaavat poliittiset päättäjät eduskunnassa ja Kokkolan kaupungissa.
-Neuvottelut kaupungin kanssa kustannusten jaosta ja aikataulusta ovat vielä kesken. Meillä on Kuntaliiton kanssa sovittu yhteisprojektien pelisäännöt, joten mitään huutokauppaa tässä ei tarvitse käydä vaan hanketta edistetään hyvässä yhteistyössä, Rajala muotoilee.
-Mutta milloin ratapihan uudistus toteutetaan, se on poliittisen prosessin asia.
Syynä siihen miksi ratapiha on valittu yhteisprojektiksi valtion ja kaupungin välillä, Rajala kertoo hankkeen luonteen. Alueelle rakennetaan uutta pysäköintialuetta myös ratapihan toiselle puolelle ja kaupungin sisäistä liikennettä parantaa kevyen liikenteen väylä ratapihan ali ratapihan toiselta puolelta toiselle. Ratapihahanke edistää siis monin tavoin kaupungin liikennejärjestelyjä.

Vastaukset 31
Vanhimmat
Polkupyörällä ja kävellen voi jatkossa viedä hyötyjäteasemalle tavaraa kun tunneli valmistuu.
Ei se nytkään kiellettyä ole.
Kyllä ne siirtää sen hyötykäyttöaseman kauemmaksi. Seihän on suoranainen haitta jos alikulku tulee, niin täytyy sitä aluetta kehittää toiseen suuntaan kuin romujen vienti paikaksi.
Ei olekkaan mutta pitkä matka autottomalle kiertää kun uusi asema tulee siihen vanhan vierehen niin pääsee tunnelin kautta.
Ai jos asuu kirkonmäellä, pitääkö sitten kiertää rautatienkadun kautta?
Hyvä kysymys taas Kivelän Reijolta ja vastaan. Ei tarvitse radan toisella puolella asuvien tulla keskikaupungille roskien kanssa.
Halkokarin, Rytimäen, Puntuksen, Linnusperän, Indolan, Kaustarin, Ventuksen, Kallisen, Kirkonmäen, Kuusimäen, Mustikkamaan, Isokylän, Åivon, Såkojan ymt asukkaat tykkäävät valtavasti Kivelän Reijon suunnitelmasta: Hyötykäyttöasema Topparinmäkeen, hah hah haaa!!!...
JK Tuhannet tykkäävät, kun ressu sai krematorion Kokkolaan. Seuraava tavoite ressulla on saada eutanasia vapaaksi Soiten hyvinvointialueelle...
Kannatan ressua. Mies on taas oikeassa.
Kiitos, ja jotkut, siis miljoonat typerykset luulevat, että jumala, jeesus, enkelit, menninkäiset ja riihitontut ovat olemassa. On tämä Suomen(kin) kansa hullu, siis täysin järjetön. Uskoa nyt olemattomiin ihan tosissaan ja vakavalla naamalla, hah hah haaa!!!...
Kiitos itselleni taas itseni kehumisesta, hah hah haaa!!!...
Huonoa suunnittelua jos hyötykäyttöasemalle ei löytynyt muuta paikkaa!!!
Eikös se tuu siihen vanhan vierehen. Heleppo viejä tavaroita samalla ko käy kaupoilla tai vaikka polokupyöräällä ko se on lähellä.
Noo, nöyrä kiitos.
Ei tuu eikä tilata. Paska-asema ei saa sijaita keskellä kehittyvää kaupunkikeskustaa. Hyötykäyttöasema siirtyy joka tapauksessa, ja siirretään Kivelän Reijon esittämään paikkaan Topparimäkeen. Onko selvä. Lepo. Hah hah haaa!!!...
Miten me veisimme sinne pyörillä tavaraa jos se on jossain iironkäkkärässä se keräysasema. Ei kai näitä asioita kukaan kylähullu tällä sivustolla päätä?
Ei nämä hyötykäyttöasemat nyt ihan kaupungin liikepaikoille kuuluisi, kyllä joutuu muuttamaan muutaman vuoden sisällä toiseen paikkaan nyt suunnitellusta.
Jos pyörällä tavaraa pitää viedä niin eiköhän niille vähäisille löydy lähempää kohde tai pyytää jonkun toisen kuormaan vietäväksi, kyllä ei pitäisi olla vaikeeta.
Petteri ja muut grynderit nämä tontti asiat päättää.
Toivotaan että järki voittaa ja järkiratkaisussa vältytään roskien enemmältä luontoon dumppaamiselta kun jäteasema saa armon jäädä lähelle vanhaa tuttua paikkaa.
Ekopisteillä myös jätemäärä tulee kasvamaan huomattavasti jos jäteasema "järkevästi" siirretään kauemmaksi.
Nuo joka lähiössä olevat useat keräyspisteet ne on mihin roinat jättää osa nytkin joten onneksi ei sentään luontoon enää. Joten tuollainen tulee lisääntymään, mutta onneksi siitä ne kerätään ja on hyvä kerätä, vaikka eivät kuuluisi ko paikkaan. Pyörällä kuskaaville oma laatikko, niin ongelma on ratkaistu sillä vähäistä se on pyörällä joka viitsii kuskata.
Eikö se Reijolle ole aivan sama missä tuo hyötyjäteasema sijaitsee kun hautaat jätteesi takapihalle eikä niitä nyt yksinäiseltä 70-vuotiaalta paljoa tule ja vaipat voi polttaa.
Noita ripulisteja on jo ihan tarpeeksi päättämässä asioita ihan vaan ihmisten kiusaksi. Mokoma vaippaperse.
Kivelän Reijo on tehnyt taas loistavan esityksen. Hyötykäyttöaseman paikka Topparimäessä on paras mahdollinen.
Kaupunkihan tuota paikkaa ehdotti omalle maalleen. Nyt vain odotetaan tarviiko grynderit sen tontin vai mihin jäteasema saadaan sijoitettua. Tällä sivustolla sitä ei varmasti päätetä, hah hah haaa!!!...
Jätetään se vaan lähelle vanhaa paikkaa, jota ihmiset ovat eniten kannattaneetkin. Olisi silkkaa kiusantekoa kaikille siirtää jäteasema jonnekin kauaksi, jonne ei ole asiaa kuin autolla. Epäekologista olisi siis monin puolin kun jätteitä alettaisiin dumpata enemmän luontoon ja ekopisteille.
Hopeakivenlahdessakin ja läheisillä ojan pientareilla alkaisi varmaan esiintyä enempi erinäisiä remonttijätteitä.
Joka lähiöön paikka minne voi viedä, siinä ratkaisu.
Kyse on hyötyjäteaseman sijoittamisesta. Muuta ei ole suunniteltu.
Vai joka lähiöön, hah. Niitähän on ollut joka "kylässä" jo kymmeniä vuosia...
Kun ajan kotoa keskustaan (3 km), niin matkan varrella on 4-5 keräyspistettä (riippuu reitistä). Vain muovijäte päätyy joko Tokmannin, tai Prisman parkkipaikan "puristimeen".
Kun vuosia sitten esittämäni lumppujenkeräyskontti tulee edellä mainittuihin paikkoihin, niin järjestelmä on lähes täydellinen. Jokainen tietänee, että lumppujäte jauhetaan uusiokäyttöön (tehdään mm uusia vaatteita, mahtavaa)...
Käyttökuntoisille, ehjille ja puhtaille vaatteille löytyy kierrätyskontti lähes jokaisen marketin pihalta (ainakin K-Markettien, kuten Merituuli, Kaanaanmaantie)...
Eiköhän jokaisessa omakotitalossa jo vihdoin ja viimein kompostoida kaikki maatuva ihanaksi "kukkamullaksi" kesät ja talvet lämpökompostorissa. Näin me olemme tehneet Kokkolassa jo 35 vuotta, ja sitä ennen 10 vuotta Hyrylässä. Siksi viikoittain kiertävä rämisevä "molokki" ei ole liittymässämme pysähtynyt yli 10:een vuoteen. Emme edes omista pihalla nököttävää roskista - saati viittä.
Ei kai enää ole niin tyhmää perhettä, joka ei kompostoisi kaiken maatuvan jätteensä kotipihan "takanurkassa", tai varastossa, tai ladossa, tai puuvajassa, tai autotallissa olevassa lämpökompostorissa, hah hah haaa!!!...
Kyllä tiedetään että kyse on hyötyjäteaseman sijainnista. Ja voi sitä suunnitella myös keruupisteiden tarvetta....
Järjetöntä haudata jätteitä omalle pihalle ja maksaa jätemaksut sekä ajella vielä autolla roskia ympäri kaupunkia. Perholainen kylähullu täällä meitä kaupunkilaisia omintakeisilla tavoillaan naurattaa. Toimettomana aikuisikänsä ollut kyllä ehtii kaivella roskia pihalleen ja ajaa autolla kierrätyspaikoille pitkin kaupunkia.