Heti alkuvaiheessa peli tuli selväksi. Yhdellä miehistä oli hirmuinen meisseli. Osa 2

Anonyymi

Sitten kuulin sen aivan selvästi jotain hyvin ikävää. Nea sanoi “ihana iso kalu”. Sanat iskivät kuin sähköisku läpi ruumiini. Tunsin samaan aikaan harmia ja kiihotusta. Nea hoki tuota “ihana iso kalu” kuin mantraa.

Nea työnteli ja työnteli. Nojasin leukaa kämmeneeni ja katsoin. Kunnes … kuului napsahdus. Se tuli siitä että Nean valkoiset pakarat olivat maiskahtaneet vasten miehen reisiä. Ja uusi, ja uusi napsahdus,. Kuin äänistä voimaa saaneena Nea alkoi työntää voimakkaita työntöjä vasten miestä niin että alkoi oikein läiskähdellä ja kalu oli joka kerralla kantaa myöten tytössä. Mies heilahteli Nean panon voimasta.

Nea painoi peppuaan miestä vasten pitkään ja tiiviisti. Kasvot olivat punaiset ja hampaat irvessä. Se ei ollut kaunista katseltavaa mutta Nea sai hirmuisen orkun.

Sen jälkeen Nea näytti aivan rennolta. Hänen pienet rintansa makasivat petiä vaten, tytön silmät olivat edelleen kiinni.

Lukiolailen veti kalun. Kuului melkoinen ääni, kuin suuri puolukkasurvin olisi vedetty saavista.

Kaksi muuta tyttöä olivat peput pyllöttäen lukiolaiseen päin odottamassa. Kolmas mies veti käteen. Lukiolainen siirtyi tammojen luo.

Kävin kurkkaamassa Neaa. Hänen poskensa oli petiä vasten, suusta tuli sylkeä, posket hehkuivat punaisina. Menin ja katsoin pillua. Se oli vieläkin auki. Kun mies oli ottanut kalunsa pois, sen viemä tila oli ollut niin suuri, että pillu jäi todellakin auki. Siellä oli ontelo.

Aloin asetella kaluani ontelon kohdalle. Peniksen pää meni sisään niin että ei tuntunut oikeastaan mitään, minkäänlaista vastusta. Työnsin syvemmälle ja hups, siellä oli kokonaan. Koitin työntää nivusia vasten Nean valkoisia pakaroita ja pakarat litistyivät ja nivusissa tuntui paine. Munani oli siellä niin paljon kuin sitä ikinä sinne riitti. Tein muutamia vetoja ja laukesin rajusti. Ajatus, että minä ja Nea sopisimme sen vuoksi erityisen hyvin pariksi, että kaluni olisi se sopivin hänen pimpalleen, oli saanut aikamoisen kolauksen.

2

2617

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      jatkoa kiitos

    • Anonyymi

      Ja taas sitä on luettu isojen poikien lehtiä hehehehee 🤣 😂

    Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      205
      2394
    2. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      40
      1582
    3. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      135
      1232
    4. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      288
      1028
    5. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      56
      982
    6. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      302
      963
    7. Kääminsä polttanut taksi suomussalmella

      Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen
      Suomussalmi
      20
      912
    8. olisit voinut mies edes

      Pyytää anteeksi 🙏🫶
      Ikävä
      55
      906
    9. Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."

      Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S
      Tanssii tähtien kanssa
      19
      774
    10. Aina ku nään sun kuvan

      Tekis mieli kirjoittaa viesti: Moi kulta, on ikävä❣️🤗 ihan noin vain, lyhyt ja ytimekäs 😁🤭
      Ikävä
      58
      763
    Aihe