Uusi liputuspäivä Suomeen 3 helmikuuta

Aion nostaa suomalaiselle arkkitehtuurille ja muotoilulle, lipputangon luo riittää pieni lapiolla luotu kinttupolku. Suomalaista muotoilua olevat laadukkaat, arjen kauniit käyttöesineet, kuin myös kokonaiset toimivat ja tyylikkäät, ympäristöön sopivat, aikaa kestävät asuinalueet, julkiset rakennukset ja yksityiskodit, kampukset ja tehdasalueet ansaitsevat liputuksen.

Olen lukemassa loppumetreillä Jari Järvelän "leikittelevää ja provosoivaa" Aino Aallosta kertovaa elämäkertaromaania, nimeltä Aino A. "Kirjailijan vapaudella" Alvaria melkein mollataan, esitetään mies turhamaisena ja itsekkäänä , kerrotaan Alvarin huikentelusta talouden ja naisten suhteen, Ainolle jäi lasten ja raha-asioiden hoito. Aino työskenteli miehensä arkkitehtitoimistossa ja hänellä oli valtavasti luovuutta, mutta myös määrätietoisuutta saada projektit loppuun ja hoitaa käytännön asiat. Monet suunnittelutyöt tehtiin yhdessä, mutta mies signeerasi ne omiin nimiinsä. Kirjassa käsitellään paljon myös naisarkkitehtien asemaa, ensin korkeakoulussa harvalukuisina kummajaisina, joilta odotettiin vain pientä koristeellista näpertämistä. Aino ystävystyi uranuurtaja Wivi Lönnin kanssa ja kävi paljon keskusteluja naisen asemasta arkkitehtuurissa. Aino halusi pariskunnan ensimmäiseen itselleen suunnittelemaan Munkkiniemen taloon toimiston, koska hän halusi yhdistää äitiyden uraan, sai olla lapsiaan lähellä.

Moni tuntee Aino Aallon Iittalan lasiesineistä, mutta rakennusten lisäksi hän oli myös monien Artekin kalssikkohuonekalujen suunnittelija, esimerkiksi 3-jalkainen jakkara ja Paimion parantolan epämukavat tuolit, joiden synnystä kirjassa hauskasti kerrotaan. Kirjassa kerrotaan myös Ainon ideoita ulko-ja sisätilojen saumattomaan yhdistymiseen ja rakennuksen asettumiseen ympäristöönsä.
Kirja on mielenkiintoinen yhdistelmä faktaa ja fiktiota, saa ehkä kiihkeimmät Alvar Aalto -fanit tuohtumaan.

Aino kuoli melko nuorena syöpään. Sittenhän arkkitehti toinen vaimo Elissa Aalto jatkoi Alvarin kumppanina.

Aallon luomuksista harmonisena kokonaisuutena on jäänyt erityisesti mieleen Villa Kokkonen , säveltäjä Joonas Kokkosen kotina toiminut talo Tuusulanjärven rannalla, jota vuokrattiin juhlatilaksi. Silloinen isäntäväki oli muusikkopari, ja he esiintyivät säveltäjän lyijyliukuovin muusta sunnosta äänieristetyssä suuressa työhuoneessa siskoni synttäreillä.