hakattu

minä olen tehnyt monta valitusta taloyhtiölle ja puheenjohtajalle, isännöitsijälle ja vieläpä huoltoyhtiölle.
ilmeisesti isännöitsijä on kertonut jollekkin, nyt minua aina hakataan ja potkitaan, lähikauppaan kun menen niin nuo talon häiriköt etuilevat ja potkivat kassajonossa, kerran ne laittoivat samalla kun tönivät minua niin taskuuni kaupan tavaraa, kassalla sitten hälytin alkoi soida ja yritin selittää viattomuuttani mutta ne soitti poliisit ja siitä tuli vaikeuksia, eivät enää päästä siihen kauppaan kun olen kuulemma myymälävaras.
vappuna minulta murtui käsivarsi ranteen yläpuolelta ja katkesi 3 kylkiluuta, lisäksi nilkkani nyrjähti niin etten oikein pysty kävelemään.
rahani on viety lukuisia kertoja ja olen viettänyt monet nälkäviikot kun vähäiset päivärahani napataan kotipihalla, tuommoisia 13 vuotiaita poikia eikä kukaan ole nähnyt mitään.
kukaan ei puolusta minua kun olen tehnyt niin paljon valituksia, mutta olen aina seurannut talon järjestyssääntöjä.
jatkan kuitenkin tällä linjalla koska maksan vuokran ja minulla on oikeus elää rauhassa.
41074
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

No mutta oikeudethan ne ovat sinullakin. Siis sinuunhan kohdistuu vakivaltaa!

Rohkeasti vain yhteys poliisiin ja kerro siina samalla, etta juuri nama hakkaajat ja simputtajat lavastivat sinut varkaaksikin.

Mutta sinansa - mita valittamiseen tulee, ei ehka kannata ihan JOKA (pikku)asiasta valittaa, koska tuossa on selvastikin lopputulos...

Äänestä
  • sanoi poliisiki, että valitan turhasta. jos asuisit meidän talossa niin hommaisin sulle tuosta varoituksen, että ei muka kaikkeen kannata puuttua, mutta järjestys talossa on säilyttävä sen sanoo säännötki, ja koska muut vain juovat ja huoraavat siis pienet tuollaiset 14 vuotiaat lapset naivat kerhohuoneessa on minun puututtava siihen.

    Äänestä

  • suurta ikäluokkaa kirjoitti:

    sanoi poliisiki, että valitan turhasta. jos asuisit meidän talossa niin hommaisin sulle tuosta varoituksen, että ei muka kaikkeen kannata puuttua, mutta järjestys talossa on säilyttävä sen sanoo säännötki, ja koska muut vain juovat ja huoraavat siis pienet tuollaiset 14 vuotiaat lapset naivat kerhohuoneessa on minun puututtava siihen.

    Taidat olla provo.

    Äänestä

Toi on tosi törkeetä. Ihme että jaksat vielä asua kotonas, mun hermon päälle menis ja aika lujaa. Toivottavasti et kuitenkaan ole ihan ylitarkaan nipotukseen sortunut, se varmasti ärsyttää mutta ei oikeuta tollaisiin tekoihin jos sääntöjä olet noudattanut. Missä on oikeus??

Äänestä

Kommentoi aloitusta


suurta ikäluokkaa kirjoitti:

minä olen tehnyt monta valitusta taloyhtiölle ja puheenjohtajalle, isännöitsijälle ja vieläpä huoltoyhtiölle.
ilmeisesti isännöitsijä on kertonut jollekkin, nyt minua aina hakataan ja potkitaan, lähikauppaan kun menen niin nuo talon häiriköt etuilevat ja potkivat kassajonossa, kerran ne laittoivat samalla kun tönivät minua niin taskuuni kaupan tavaraa, kassalla sitten hälytin alkoi soida ja yritin selittää viattomuuttani mutta ne soitti poliisit ja siitä tuli vaikeuksia, eivät enää päästä siihen kauppaan kun olen kuulemma myymälävaras.
vappuna minulta murtui käsivarsi ranteen yläpuolelta ja katkesi 3 kylkiluuta, lisäksi nilkkani nyrjähti niin etten oikein pysty kävelemään.
rahani on viety lukuisia kertoja ja olen viettänyt monet nälkäviikot kun vähäiset päivärahani napataan kotipihalla, tuommoisia 13 vuotiaita poikia eikä kukaan ole nähnyt mitään.
kukaan ei puolusta minua kun olen tehnyt niin paljon valituksia, mutta olen aina seurannut talon järjestyssääntöjä.
jatkan kuitenkin tällä linjalla koska maksan vuokran ja minulla on oikeus elää rauhassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu