Peräkamarinpoika !

Anonyymi

Tärkeää keskutelua,
kuinka auttaa kotiin jämähtäneen jälkeläisen selviytymistä
aktiivi-elämään mukaan,
isovanhemmat aivan ymmällään, kuinka voi auttaa,
yliopiston opinnot takkuaa, olisi kyllä loppusuora menossa ei oikein onnistu,
jokin siellä tökkii,
mikä avuksi, kun neuvot tuntuu menevän hukkaan,
kaikenlaisia kursseja on esitetty, jopa uusia kolutusmahdollisuuksia uusiin ammatteihin,
isovanhempien voima alkaa uupua,
haluisi yli kolmikymppisen jo akkuistuvan ,
mutta koti ja tietokone vie voiton,

onko suomessa paljonki näitä ikuisia opiskelijoita kotona tietokoneen kimpussa,
tuntuu kuin hänen koko maailma olisi vain siellä tietokoneella,
kuinka tämä on mahdollista,

miten tästä ihminen selviää yhteiskunta kelpoiseksi
töitä tekeväksi ihmiseksi,
se on isovanhemmille nyt suuri mysteeri ,,

nyt jos koskaan hyvät o i k e a t neuvot ovat tarpeen, ,,

kuinka kotiin jämähtäneen nuoren aikuisen saa liikkeelle o m a n etunsa vuoksi,
mistä apu,
ulkopuolinen apu on enemmän kuin tarpeen,,,

67

178

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Palstalla on vamasti päteviä ammattilaisia neuvomaan noin suressa ongelmassa
      muitaki vanhempia saman huolen purkamisessa,
      -- alottajan ongelma ei ole ainoa suomessa,
      asiasta on puhuttu hallitusta myöten,
      suomen nuorten syrjäytymisestä työelämästä,
      suomessa on liikaa kotiin jääneitä varsinki nuoria miehiä, jotka eivät ole osanneet hakeutua ajoissa työelämään
      tai osanneet valita itselleen oikeaa ammattia,
      kysyä voiki m i s s ä on menty pieleen
      onko kouluissa jokin ohjaus mennyt täysin pieleen,
      eikö kouluissa ole osattu aktivisoida nuoria tähtäämään tulevaisuuteen ja tuleviin ammmateihin, onko jotain hyvin tärkeää unohtunu opettaa kouluissa,
      koti kun ei ole riittävä paikka ykyään norten ohjaamiseen nykyajan tuleviin ammateihin, vanhemmilla ei ole riittävää tietomäärää nykyajan tieto-maailman vaatimuksista,
      joten kouluille suurempi vastuu nuorten kasvattamisesta ja ohajusta ammateihin ja koulutukseen,

    • Anonyymi

      Olisinan se ennen kuolemaa ehtiä nähdä
      että jälkeläiset sittenki pärjää ja löytävät paikkansa tässä tietotekniikan hallitsemasta maailmasta,

      joka on meille vanhuksille täysin utopinen maailma,

      siksi olettaisi koulujen ottavan koko vastuun nuorten tulevaisuudesta,
      ja koulutuksesta,

      mutta

      kuinka yhteiskuntamme kerää kaikki kotiin jämähtäneet koneitten kimpussa elävät nuoret miehet hyödylliseen työhön yhteiskunnassamme,
      siitä on nyt kannettava suurempi vastuu ihan kaikkien päättäjien ja ammati ihmisten,
      jokin keino on keksittävä kuinka nämä kotoa haetaan hyödyttämään meidän kaikkien yhteistä yhteiskuntaamme

    • On kerrottu että perä-kammarin-poika lähtee liukkaammin yli-leveällä rulla-tuolilla.
      Etenkin Laskiaisena.
      Silloin kun muutkin lähtevät kipuja hakemaan.

      H.

    • Anonyymi

      Nythän niitä tarvittaisiin suomalaisia työntekijöitä, että saataisiin elätettyä tulijat. Vai olisiko sittenkin viisaampaa kouluttaa tulijat töihin, ja antaa suomalaisten jatkaa omilla keinoilla.

      • Anonyymi

        "viisaampaa kouluttaa tulijat .."

        Taitaa se oppi kaatua myös ojaan, onhan niitä 35 000hlö (Vuodelta2015) ja sen jälkeen jo 7 vuotta tulleita noin 10 000 hlö per/vuosi, joka koulutuskeskus täynnä tai ainakin ovat niissä kirjoilla.

        Viime vuonnakin tuli "uus-suomalaisia toistakymmentä tuhatta" paikkaamaan tuota Suomen hirvittävää työvoimapulaa. Tosin uskon että, noistakin suurin osa on aikuiskoulutuskeskuksissa siis ainakin kirjoilla, ja oikeasti pyörivät kauppakeskuksissa puoliltapäiviltä ilta myöhään, varmasti arvatte miksi se on niin kiinnostava paikka heille!

        Ei muuta ku Sannan on taas keksittävä uusi keino millä saa aivopestä suomalaisia, et voi hakea taas pari miljardia lisää riihikuivia euroja. Eihän tästä muuten tuu lasta eikä p*ska...


    • Anonyymi

      Sukupolvien keskeinen yhteisasuminen oli aikaisemmin pikemminkin normi kuin poikkeus, joka meni pois käytännöstä kun teollistunut yhteiskunta edellytti suurempaa liikkuvuutta ja agraariyhteiskunta menetti otteensa perheiden koostumuksen ja asumisen suhteen.
      Olemme taas kerran murrostilassa, kun etäistyö ja automaatio ovat yleistyneet ja turvaverkosto ja hyvinvointi tekee mahdolliseksi nuoremman sukupolven tietokoneen ääressä lorvimisen mummojen ja pappojen mieliharmina lähes hautaan saakka. Itse olen majoittanut omaa poikaani kuusi vuotta kun hän vaihtoi uraa ja koulutti itsensä toiseen ammattiin aikuisiässä ja nyt koulutamme toista nuorta miestä, jonka toivomme valmistuvan yliopistosta ja muuttavan omilleen parin vuoden sisällä. Hänkin on asunut omassa huushollissaan aikaisemmin, mutta me katsomme että opiskelijan kotona asuminen mahdollistaa lainattoman opiskelun ja on sijoitus hänen tulevaisuuttaan ajatellen. Tietotekniikan mahdollistamana (zoom-konferenssit, online-luennot jne)ja pandemian saumaan ratkaisu on erinomainen ja niin kauan kun systeemi pelittää, niin eiole suurempaa ongelmaa.
      Minulla ei ole myöskäänmitään ongelmaa siitä että kun mies valmistuu niin hänelle tulee muutto ja ellei valmistu, niin aikaraamien sisällä muutto tulee kuitenkin. Elikkä nämä peräkammarin poikien majoittaminen on meidän tapauksessamme aina tilapäisratkaisu, ei elämäntapa.
      PM

      • Anonyymi

        juuu, niinhän sen minäki aikoinaan luulin, että väliaikaista kaikki vaan on,
        mutta nyt alkaa näyttämään ettei nuori mies osaakkaan lähteä omilleen, on kyllä hiukan yli komikymppinen jo tettä keski ikä painaa päälle jo melko lujaa,
        loppututkinto on kesken, taitaa jäädäkki kesken
        kun jokin tökkii graun teossa,
        kyllä jo huolestuttaa vanhaa ihmistä,
        jospa se keksisi toisen ammatin esm. vaikka kolmivuotisen oikean ammatin vaikka sairaanhoidon piiristä tai jostain missä varmasti töitä riittää,
        tympii vanhaa jo ikuinen opiskelijan statuksella eläminen,


    • Anonyymi

      Eikös nyt ole ollut pari sellaista vuotta, jolloin opetusta on annettu etänä. Tällöin joutuu olemaan koneen kimpussa.
      Sitten kun lopputyötä väännetään, tarvitaan tietokonetta.
      Moni käyttää kommunikointiin konetta, kuten me täällä.
      Beng
      Eivätkö omat vanhemmat voi keskustella asiasta ja olla kiinnostuneita lapsestaan ja tämän tekemisistä, muttei urkkivan uteliaasti.
      Mitä oikeastaN isovanhemmille kuuluu.
      Onko taustalla kunnianhimoisia aikuisia, jotka stressaavat nuorta?
      Ehkä koko ala on väärä valinta.

      • Anonyymi

        niimpä alkaaki jo epäilyttämään
        taisi yliopiston lija ollakki väärä valinta, mikä ihme menee pielee silloin kun gradu ei onnistukkaa,
        tiedoissa kai on jokin aukko vai mistä on kysmys,


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        niimpä alkaaki jo epäilyttämään
        taisi yliopiston lija ollakki väärä valinta, mikä ihme menee pielee silloin kun gradu ei onnistukkaa,
        tiedoissa kai on jokin aukko vai mistä on kysmys,

        niin ja me vanhukset kun emme voi oikein opastaakaan kun emme ole enään perillä kaikesta mitä tietotekniikka yliopistoissa menee
        me olemme jo jälkeen jääneitä, voimme vain kauhistella kuinka jälkeläisemme selviää elämässään ,,
        meille oli kaikki itsestään selvää, suuret ikäluokat rynni vauhdilla työelämään kaikki koko suomen sen aikainen nuoriso,
        nyt on toisin
        tietokoneitten LUMO sitoo varsinki nuoret miehet kotiin koneitten ääreen ja me vanhat kauhistelle joudumme seuraamaan mitähän noitten peräkamari poikein oikein tulee käymään nyky yhteiskunassamme,
        huonolta ja toivottomalta jo näyttää, väitän
        suomen kouluissa ON menny jokin opetus-suunta pahasti pieleen
        tai unohtunu kokonaan oppisuunta jolla kasvatetaan suomeen myös työntekijöitä, ammattien lisäksi,
        syytän koululaitosten puutteelisesesta kasvatusmedoteista tiototekiniikkoineen, jokin on menny pahasti pieleen,,


    • Anonyymi

      Haloooo, eipä oo vielä tullu neuvoja eikä oikeita mielipiteitä kuinka tämä alotuksen ongelma suomessa saadaan ratkaistua
      niin että kaikki saadaan työelämään mukaan
      ketään syrjimättä ja tuomitsematta,,

      kuten Kekkosen aikakaudella koko suomi oli täystyöllistetty kansakunta,,

      silloin ei eriarvoisuus kukoistanu millä sektorilla yhteiskunnassamme,,,

      • Anonyymi

        Poistamalla kaikki tuet. nälkä pistää yrittämään.


    • Anonyymi

      Ongelma on suurempi kuin politikot uskaltaa myöntää, nyt on aika nähdä virheet mitä on tehty koulupolitiikassa vuosia suomessa,
      misterit ovat vastuussa heikosta tuloksesta ja nuoretn syrjäytetymisestä, osa tietenki tahallaan syrjäytetty,
      vastuu ministerit tilille,

      • Anonyymi

        Ei kai ministerit ole vastuussa laiskoista kakaroista.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kai ministerit ole vastuussa laiskoista kakaroista.

        Päättäjät on vastuussa,
        erikoisesti misterit
        TURHA YRITTÄÄ LIPSUA VASTUUSTA,
        ne antaa suuntaviitan suomen kouluihin
        siis kouluissa tehtävään politiikaan,
        mitä asioita siellä painotetaan lapsille,
        siis täysi vastuu päättäjille ministereille,,

        lapsia ei voi laiskuudesta syyttää
        kyllä se on ammattitaitoiset opettajat jotka
        OSAA tai pitäisi osta tehdä koulunkäynnistä mielenkiintoisen
        ja turvallisen paikan lapsille käydä koulua,

        oppia yleissivistystä ja kaikkia tärkeitä oppiaineta joitten varaan nuoret voi kehittää elämäänsä ja koko suomen parhaaksi,


    • Anonyymi

      kouutus osunut nappiin kun kaupan kassalta pääministeriksi noustaan,tosin sdp aatu auttoi asiassa nostaessaan tuntemattomuudesta tämän ratikan kiskojen rakentajan virkaansa josta monikaan ei tietänyt mitään ennen korona sekoilua.

      • Anonyymi

        14:39
        Hallintotieteenmaisteri ihan tiedoksesi, ettet höpöjä typeriä.
        Ohikulkija


      • Anonyymi

        Ano persu 14:39
        Marinin pääaineet olivat kunta- ja aluejohtaminen ja sivuaineita hallinto- ja oikeustieteet.


      • Tampereen kaupunginvaltuutettu ja aiemmin ollut myös valtuuston puheenjohtaja. (Marin)
        Minäkin olen ollut nuorena kaupassa töissä, ennen varsinaista ammattikoulutustani.
        Ei siinä työssä ole yhtään mitään vikaa.
        Kaikki työ on arvokasta omalla paikallaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ano persu 14:39
        Marinin pääaineet olivat kunta- ja aluejohtaminen ja sivuaineita hallinto- ja oikeustieteet.

        Sekin selkis miksi sivuraiteelle lipsui korona rajoitusten aikaan juhliessaan kun sivuaineet olivat hallinto ja oikeustieteet,sai hyvät ohjeet kuinka niistä lipsutaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sekin selkis miksi sivuraiteelle lipsui korona rajoitusten aikaan juhliessaan kun sivuaineet olivat hallinto ja oikeustieteet,sai hyvät ohjeet kuinka niistä lipsutaan.

        18:15
        Mitä sivuaineita itse suoritit ja mikä olikaan pääaine ja milloin valmistuit?
        Ohikulkija


      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        18:15
        Mitä sivuaineita itse suoritit ja mikä olikaan pääaine ja milloin valmistuit?
        Ohikulkija

        Etkö muista samalla linjalla samaan aikaan valmistuttiin.


    • Anonyymi

      Korona-aikana on yks ja toinen jämähtänyt paikoilleen.

    • Anonyymi

      Veljeni jo 50-vuotta täyttänyt aikamiespoika asuu yhä samassa taloudessa vanhempiensa kanssa. Eihän se näin sivusta katsojasta ihan normaalilta tunnu, varsinkaan kaupungissa, ettei poika ole itsenäistynyt ja hankkinut omaa asuntoa ja muuttanut pois lapsuudenkodistaan. Eväitä itsenäistymiseen olisi kyllä ollut, on vakityö, harrastuksia ja ystäviä kodin ulkopuolella, mutta tykkää asua äidin täyshoidossa. Nyt kun vanhemmat ovat jo iäkkäitä on kyllä ihan hyväkin että on poika auttamassa sitten kun/jos se aika tulee että apua tarvitaan. Nyt vielä vanhemmat pärjäävät hyvin avutta, tekevät lumityöt ja muut pihatyöt yhdessä ilman pojan apua, mutta koskaanhan ei tiedä kuinka kauan onnistuu kun voimat heikkenee. Koskaan ei vanhemmille ole ollut mikään ongelma se ettei poika omilleen muuttanut, nuorempi poika lensi pesästä kohta armeijan jälkeen, päinvastoin on tainnut olla mieleistä kun poika jäi vanhempien kanssa.

      • Anonyymi

        Mitäpä siinä, jos tilaa on ja kotona asuu. Ehkä joku nainen saa liikkeelle ajatuksen
        pois kotoa muuttamisesta ?


      • Anonyymi

        Ei ole reilua asua äidin täyshoidossa. Kuka nainen jaksaisi passata samallalailla ?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole reilua asua äidin täyshoidossa. Kuka nainen jaksaisi passata samallalailla ?

        Voi olla, että joku äiti kasvattaa itselleen juuri noin omaishoitajaa.
        Ohikulkija


    • Anonyymi

      Aloittaja voisi kysyä Sanna Marinilta miten saa "potkua" uralle.
      Sanna Marinin pääaineet oli kunta- ja aluejohtaminen ja sivuaineita hallinto- ja oikeustieteet. Hän on määrätietoinen ihminen.
      Vätys aikamiespojat tarvitsisivat reippaitten ministereitten neuvoja.

      • Anonyymi

        Persujen parjaaman "tyttöhallituksen" jäsenet ovat vienee uraansa eteenpäin.
        He ovat osoittaneet, että kaikki se on mahdollista,
        mitä miehet ovat väheksyneet ja mikä ennen pidettiin mahdollisena vain miehille.
        (Miehet pitivät)
        Naiset kuuluivat sovinistien mukaan kotiin lapsia paimentamaan ja miestä
        palvelemaan, mutta
        "tyttöhallitus" on todistanut ihan muuta,
        Naiset pystyvät kaikkeen mihin miehetkin ja enempään !
        Synnyttäminen, lapsenhoito ja urakehitys ei ole mahdotonta ! Upea naiset !!!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persujen parjaaman "tyttöhallituksen" jäsenet ovat vienee uraansa eteenpäin.
        He ovat osoittaneet, että kaikki se on mahdollista,
        mitä miehet ovat väheksyneet ja mikä ennen pidettiin mahdollisena vain miehille.
        (Miehet pitivät)
        Naiset kuuluivat sovinistien mukaan kotiin lapsia paimentamaan ja miestä
        palvelemaan, mutta
        "tyttöhallitus" on todistanut ihan muuta,
        Naiset pystyvät kaikkeen mihin miehetkin ja enempään !
        Synnyttäminen, lapsenhoito ja urakehitys ei ole mahdotonta ! Upea naiset !!!

        Kyllä niitä on muutkin parjanneet.


      • Anonyymi

        Sanna Marin ON loistava päämisteri vaikka SDP:läinen onki,
        on typeryyden huippu moittia Sanna Mariinia muitten tekemistä virheistä,

        olisi syytä olla kiitollinen jos Mariin saisi JOPA suomen kouluihin jämäkkyyttä määrätietoisuutta järkeviä opetusohjelmia
        koko kansan parhaaksi,
        erikoisesti suomen nuoret miehet tarvii kaiken tuen ja ohjauksen kasvaakseen vastuulliseen aikuisuuteen,
        kuten vuosisatoja länsimiseen kultuuriin on kuulunu miesten vastuu perheestä ja koko suomen valtiosta isiemme tavoin,
        yhtää väheksymttä naisten asemaa suomessa,
        yhdessä yhvä tulee,

        on ollu jo pitkään tunne, pojat ovat jääneet liian pitkään
        lahjakaitten tyttöjen varjoon,
        on syytä kääntää katseet nuoriin poikiin ja miehiin, heissä tulee olemamaan suomen
        turva ja tulevaisuus ja selkäranka naisten rinnalla,


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sanna Marin ON loistava päämisteri vaikka SDP:läinen onki,
        on typeryyden huippu moittia Sanna Mariinia muitten tekemistä virheistä,

        olisi syytä olla kiitollinen jos Mariin saisi JOPA suomen kouluihin jämäkkyyttä määrätietoisuutta järkeviä opetusohjelmia
        koko kansan parhaaksi,
        erikoisesti suomen nuoret miehet tarvii kaiken tuen ja ohjauksen kasvaakseen vastuulliseen aikuisuuteen,
        kuten vuosisatoja länsimiseen kultuuriin on kuulunu miesten vastuu perheestä ja koko suomen valtiosta isiemme tavoin,
        yhtää väheksymttä naisten asemaa suomessa,
        yhdessä yhvä tulee,

        on ollu jo pitkään tunne, pojat ovat jääneet liian pitkään
        lahjakaitten tyttöjen varjoon,
        on syytä kääntää katseet nuoriin poikiin ja miehiin, heissä tulee olemamaan suomen
        turva ja tulevaisuus ja selkäranka naisten rinnalla,

        Nuo odotukset, mitä lataat pääministerille on opetusministeriön ja opetushallituksen asioita.
        Ei ihan kaikkea sentään. Huhhuh.
        Beng


    • Anonyymi

      Kaikki peräkamrin pojat pitää pelstaa,,,,,,, se politikkojen ja päättäjien tärkein tehtäv yhteiskunnassamme nyt,

      kaikille pakollinen kutsu kerhoihin tai uudeleen koulutukseen
      samoin kuten kaikille nuorille tulee armeijaan kutsut,

      suomi nousuun nuoretn miesten voimin,

      • Anonyymi

        Jos ei aikamiespojat itse saa itseään liikkeelle niin potkikoon äitinsä ne liikkeelle.
        Ei se hallituksen asia ole.
        "Suomi nousuun nuorten miesten voimin". . ...hehehee... maatkoon pankolla minun puolestani ne, jotka ei muuhun pysty, jos ei läheisetkään kykene saamaan niille vipinää tossuun.
        Ei tässä aikuisia äijiä aleta paapomaan. Piste.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos ei aikamiespojat itse saa itseään liikkeelle niin potkikoon äitinsä ne liikkeelle.
        Ei se hallituksen asia ole.
        "Suomi nousuun nuorten miesten voimin". . ...hehehee... maatkoon pankolla minun puolestani ne, jotka ei muuhun pysty, jos ei läheisetkään kykene saamaan niille vipinää tossuun.
        Ei tässä aikuisia äijiä aleta paapomaan. Piste.

        ei paapomaan vaan vaaditaan lähtemään liikkeelle, samoin kuin armeijaan kutsu, se on pakko
        tai sitten vankilaan vai mihin ne armeijaa pakoilijat joutuu, oliko se yhteiskunta-työ vai mikä se oli,


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ei paapomaan vaan vaaditaan lähtemään liikkeelle, samoin kuin armeijaan kutsu, se on pakko
        tai sitten vankilaan vai mihin ne armeijaa pakoilijat joutuu, oliko se yhteiskunta-työ vai mikä se oli,

        yhteikuntapalveluun joutuvat,


    • Anonyymi

      Miksi ulkopuolisten pitää puuttua ihmisten elämään ?
      Jos joku tykkää peräkammarielämästä, saa tykätä,
      en minä ainakaan väkisin alkaisi muuttaa kenenkään elämää.

      Ihmisillä on kumma taipumus uskoa tietävänsä paremmin
      mitä joku toinen haluaa, elämältä ja muulta.

      • Anonyymi

        Ano 20:29 komppaan sinua ja lisään:
        N a i s i l l a se kumma taipumus on, pakkomielle muuttaa mies muunlaiseksi.
        Mies ei saa olla sellainen kuin on ja haluaa. Kellään miehellä ei ole pakkomiellettä
        alkaa muokata naisesta jotain muunlaista.


      • Anonyymi

        jaa, mutta me muut haluumme kotiin jumittuneet lähtemään liikkeeelle,
        kursseille tai peräti kolmivuotiseen ammatilliseen koulutukseen,
        meillä ei hyväksytä kotiin jumittumista,
        me suuret ikäluokat lähdimme vauhdilla töihin ympäri suomea levittäydyimme ja osa meni i n n o l l a ruotsiin, siellä oli paremmat palkat ja siellä tarvittiin tehtaisiin hyvää työvoimaa ja sitä löyty suomesta,

        koulut on syyllisiä että meidän jälkeläisistä tuli jumittuneita peräkamarin kavereita,

        meillekki kouluissa sota-aikana ja jälkeen opetettiin ahkeruutta vastuuta ja intoa rakentamaan suomea ,
        mihin on unohtunu yhteiskunta oppit kouluista, siellä on syy kotiin jäämiseen,
        turha syyttää vanhempia,
        vanhemmat oli töissä ja lapset oli kouluissa just siksi että ne siellä oppii saman kuin me suuret ikäluokat,
        tuliko selväksi,


    • Anonyymi

      Tunsin maaseudulta useita aikamiespoikia, jotka asuivat äitinsä kanssa, käyden töissä ja maksoivat ruoka-ja pyykkirahaa täysihoidossa.
      Pojat tekivät kyllä talonmiehen työt, vanhojapoikia eli akattomia.

    • Anonyymi

      En oiken ymärtänyt tällä Itä-Helsinki:Onko hän teidän isovanhempien koti täysi hoidossa? Vai teidän aikuisten lasten koti? Silloin teille asia ei kuulu!Jos liikaa hyysää,otta helpoman tien makaa himassa kaiket päivät yöt on tietokoneella.Valmistaruokaa/ ilmasta täyshoitoa sitten tulle joko sinä vanhemmilta vai teiltä iso-vanhemmilta? Ovesta ulos .Opii ryhdistäytymään.Hakekoon opiskelia solu asuntoa ja opiskelun lisäksi paska hommin illat,siivoo tai kaupaan tuntiapulaiseksi isot marketit.

      • Anonyymi

        sulla taitaa olla pahanlainen dementia kun et osaa oikein kirjoittaa. turha yrittää matkia ulkomaalaista!


    • Anonyymi

      Perikki oli eilen edessä kunnassa mannarheimin kadulla mielen osotuksessa ja antoi haastattelua hesarinkiin kuvan perä mukamistaan otettu perä kammarissa

    • Anonyymi

      Kyllä se on suru, huoli ja jopa häpeä kun aikamies pojat jumittuu neljänseinän sisälle tietokoneet vain kavereina,
      ei voi käsittää tommosta elämää,
      ennen mentiin tansseihin riemulla, se aika oli nuorille villiä ihhanaa uteliasta aikaa, siltä löytyi puolisoki aikoinaan,
      myös kaiken maailman kursseja käytiin ja ammatti koulutus pohjalla, miksi nyky nuoret ei ole tommosesta elämästä yhtää kiinostuneita, ne vaan istuu kotona ja tuijottavat yötä-päivää tietokonetta,
      helekutti kun vanhaa ottaa päähään,
      kun kaikenlaisia mhahdollisuuksia olisi harrastaa vaikka kuntosalissa kunnon ylläpitämistä, mutta ei,

      jotain on keksittävä
      suomen nuoret keskiikäiset peräkamarin miehet ON saatava yhteikunnan pyöritykseen mukaan, ja siihen ON keksittävä jokin YLEINEN konsti jolla kaikki saadaan liikkeeelle POIS KOTOA ,
      PÄÄTTÄJÄT VASTUU ON TEILLÄ
      vanhemmat ovat jo kaikkensa tehneet , mutta ei ole onnistuneet, nyt on vuoro tehdä laajemmalla alueella suunitelmia kuinka kaikki saadaan mukaan yhteiskuntaa hyödyttämään, siinä samalla nuoret miehet saavat oman elämäsä oikeaa tarkotusta,

      ON KEKSITTÄVÄ KEINOT eikä yhtää syytellä vanhempia saamattomuudesta,
      sillä SYY ON KOULUISSA ja niitten puutteelisissa opetussunitelmissa,,,
      joten yhteiskunta on syyllinen ja vastuussa jokaisesta peräkamarin miehestä,, tuliko selväksi,,,

      kirj, virh, en jaksa korjata, sori,

    • Anonyymi

      En ole vastuussa tyhmistä kakaroista jotka eivät opiskele osaajiksi vaan loisivat

      Ihan sama mutta minä olen syytön

      T. yhteiskunta

      Ps. pystyn kertomaan miten tyhmiä tyhjennetetään laillisesti. Tyhmät älköön vai vai tuko. En edes kerro

      • Anonyymi

        JUST SINUNLAISESI OVAT SYYLLISIÄ NUORTEN KOTIIN JÄMÄHTÄMISEEN

        teikäläiset on olleet vastuussa päättää KOULUIHIN OPINTO-SUUNITELMAT
        ja teikäläisillä ON UNOHTUNU yhteikunalliset aineet KOKONAA N koulujen opintosuunitelmista pois joten TE olette syyllisiä kaikkeen nurten ihmisten vaikeuksiin, ette kehittäneet heistä ahkeria, vastuuntuntoisia, OMATOIMISIA aikuisia,
        vaan te kasvatitte haihattelijoita turha puolustautua,

        terv,
        tosi vaihanen vanhempi sodan nähnyt erittäin vastuullinen henkilö,
        suomen parhaaksi,


    • Anonyymi

      Jos peräkammarin poika käyt töissä, onko suuri synti asua kotona, missä tilaa on,
      kun maksaa kotiinsa. Äiskä vois sanoa, että pese ite pyykkis ja laita vuorostas joskus ruokaa ja tiskaa, siivoa, osallistu hommiin.

      • Anonyymi

        se onki eriasia, vaan nyt onki näistä ikuisista opiskelijoista kysymys, jotka nyhjöttää yöt ja päivät tietokoneitten kimpussa,
        eivät käy töissä, vanhemmat elättää, eivät ota edes yhteikunnalta minkäänlaisia koulutusetuun kuuluvia rahoja eivät ota lainaa opintoihinsa, vanhemmta mat maksaa kaiken,
        mämä ovat niitä varsinaisia peräkamarin poikia,


      • Meillä pojat ovat aina pesseet omat pyykkinsä, maksaneet osuutensa talon menoista (velaton talo, joten vuokraa en heiltä ota), maksaneet ruuasta, jakaneet tiskivuorot ja keittiön siistimisen plus kylpyhuoneiden siivoamisen vuorotellen minun kanssani. Ulkotöihin he eivät ole osallistuneet juuri, mutta se johtuu siitä kun mies tekee ne mieluimmin itse.
        Minä laitan yleensä ruuat, mutta olen jo ilmoittanut aikaisessa vaiheessa että ilta on minun vapaa-aikaani keittiölöysistä, elikkä iltatiskit ja jos yöllä käydään jääkaapilla niin kaikki keittiön pinnat, tiskikoneen täyttäminen ja purkaminen tulee hoitaa ennen kuin nousen aamulla ylös koska aamiaista en tee sotkuisessa keittiössä, joten se on nyt tullut normiksi ja systeemiin että tiskipöytä kiiltää ja kaikki astiat, pannut ja kattilat mukaanluettuna, on tiskattu.
        Tilapäinen kotona asuminen voi olla aivan hyvä ratkaisu opiskelijalle, joka ei halua ottaa opintolainaa, mutta luonnollisesti siihen kuuluu myös velvollisuuksia ja vastuuta ja rahallisesti osallistumista ylöspitoonsa, tulojensa mukaan. Se on kuitenkin tehtävä selväksi aivan ensimmäisestä päivästä saakka, että ratkaisu on tilapäinen ja kun opiskelut ovat päätöksessä, niin opiskelija muuttaa omaan huusholliinsa heti kun se on mahdollista.
        Jos opiskelut eivät johda loppututkintoon, niin sitten ei muuta kuin työkkäriin ja siitä eteenpäin sitten omaan hotelliin.
        En minä katso pahalla sitä myöskään jos aikamiespoika, perheetön ja työssä käyvä jää vanhan äitinsä kanssa asumaan ja hoitaa samalla kotitalon talkkarin töitä, auttaa äiskää kotiaskareissa, kaupoilla ja apteekissa käymisissä jne. kaikessa raskaammassa ja osallistuu kuluihin. On seurana ja turvana vanhukselle.


    • Anonyymi

      ONGELMAAN ON PAKKO saada ratkaisu,

      HALLITUS ja eduskunta pohtimaan kuinka saadaan valtava määrä suomen nuoria miehiä työelämään POIS KOTOA
      POIS tietokoneitten kimpusta yötä-päivää niitten tuijottamisesta,
      JOKIN KEINO ON PAKKO KEKSIÄ
      vanhemmat ovat jo lopussa vanhempien voimat ei enään kestä, NYT ON VUORO PÄÄTTÄJILLÄ, sillä OIKEA SYYLLINEN LÖYTYY KOULUISTA
      KOULUJEN OPINTO-SUUNITELMIEN PUUTTEELISESTA OHJELMISTOSTA

      YHEISKUNNALLISET AINEET ON TÄYVI UNOHDETTU OPINTOSUUNITELMISTA
      ja kaikki AKTIVITEETIT UNOHDETTU OPETUS-SUUNITELMISTA


      nyt on suomen nuoria PILALLA satoja tuhansia
      ja syyllinen ON yksin opetuspolitiikka,

      katsokaa historiaa, siellä opetettiin VASTUUTA, REHELLISYYTTÄ, AHKERUUTTA , KUNNIOITUSTA

      LEPSUILU ON LOPUTTAVA
      JÄMÄKKYYTÄ MÄÄRÄTIETOISUUTTA KOULUIHIN

      niin no toisaaltaan kuinka jos opettajat on jääny tietoa vaille osaavat olenkaa opettaa lapsia, joten ongelma on alkanut JO VAPAAKASVASTUS vouhotus buumin aikaan, ja seuraukset näkyy siitä vuosikymmeniä sekoiluna jopa päättäjiä myöten kun opinnoista ei ole nsaaneet tietoa ihmisen itsensä vastuulisuudesta elämään ja muita kohtaan, '


      sekoilun opetus on ollu suurta tyhmyyttä yhteikunassamme,


      vanhan ajan JÄMÄKKYYS MÄÄRÄTIETOISUUS VASTUULLISUUS AHKERUUS ON PALAUTETTAVA OPINTOIHIN

      vittu kun vituttaa huuhaa koulut,

      • Anonyymi

        Älä viitti huutaa täällä. Kyllä vähemmälläkin ymmärretään sun höpötyksesi!
        Klo 10:35 tämä.


    • Anonyymi

      Olisiko pojalla liian hyvät ja lokoisat oltavat kotona.
      Minä kyllä nostaisin matka askin rappusille vihjeeksi.

      Pirre

      • Anonyymi

        höpn höpö
        ei noin yksinkertasta ole,,,

        sivusta on helppo tyhmyyskiä ladella,, hah
        niitä osaa idioottiki huutaa neuvoiksi,


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        höpn höpö
        ei noin yksinkertasta ole,,,

        sivusta on helppo tyhmyyskiä ladella,, hah
        niitä osaa idioottiki huutaa neuvoiksi,

        Suotta heitä , aikuisia lapsia paapoo loputtomiin, se on eri asia jos opis-
        kelussakin näkyy joku päämäärä, valmistumispäivä...rohkeasti vaan lähettää käenpoikanen lentoon.

        Pirre


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suotta heitä , aikuisia lapsia paapoo loputtomiin, se on eri asia jos opis-
        kelussakin näkyy joku päämäärä, valmistumispäivä...rohkeasti vaan lähettää käenpoikanen lentoon.

        Pirre

        Kyllä olisi ihana asia kun lapseni kävisivät paljon useammin lapsuuskodissaan ettei itseni kanssa tarvitsisi keskustella.passailisin heitä jos mielelläni jos vaikka lomansa viettäisivät luonani.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä olisi ihana asia kun lapseni kävisivät paljon useammin lapsuuskodissaan ettei itseni kanssa tarvitsisi keskustella.passailisin heitä jos mielelläni jos vaikka lomansa viettäisivät luonani.

        Käyminen vierailulla on ihan toinen asia, sitäkään ei voi toivoa itsekkäästi, onhan lapsilla jo omat perheet ja työkiireet, kyllä he käyvät kun heille sopii.
        Ilolla otan tietenkin heidät vastaan.
        Pirre


    • Anonyymi

      Se on nuorelle turmiollista, jos ei ole elämässä muuta kuin yökaudet roikkua tietsikan ääressä, ja päivät nukutaan sekä lorvitaan.
      Silloin vaaditaan vanhemmilta jämäkkyyttä, mutta moni äiti paapoo kullannuppua liikaa.
      Se ei ole aina helppoa.

      • Anonyymi

        Ei todellakaa ole helppoa
        varsinkaa sitten jos isovanhemmat ovat sattuneet antamaan opiskelu asumismahdollisuuden ja nuori jämähtääki vuosiksi opiskelemaan
        eikä osaakkaa perustaa omaa elämäänsä samoin kuin aikoinaan omat lapset,
        kyllä siinä isovanhemmilla menee jo sormi suuhun,
        lapsenlapset on aivan eri asia kuin omat lapset aikoinaan,
        jostain syytä omat osasi lähteä ihan ittekseen jo siellä kaksikympisinä mikä minneki lähti,


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei todellakaa ole helppoa
        varsinkaa sitten jos isovanhemmat ovat sattuneet antamaan opiskelu asumismahdollisuuden ja nuori jämähtääki vuosiksi opiskelemaan
        eikä osaakkaa perustaa omaa elämäänsä samoin kuin aikoinaan omat lapset,
        kyllä siinä isovanhemmilla menee jo sormi suuhun,
        lapsenlapset on aivan eri asia kuin omat lapset aikoinaan,
        jostain syytä omat osasi lähteä ihan ittekseen jo siellä kaksikympisinä mikä minneki lähti,

        "i s o vanhemmat ovat sattuneet antamaan opiskelu asumismahdollisuuden"
        Miksi peräkammarinpojan vanhemmat ei tee mitään asialle ?
        Laittaisivat pojan kotiin isukin ja äiskän luo,


    • Anonyymi

      Kukas Pääministerin opiskelun maksoi,suotta nuoria maailmalle ajat.

      • Anonyymi

        Luulenpa, että Sanna Marin on vastannut itse vastannut opiskelukustannuksensa.
        Hän on ollut joka vuosi työssä alkaen vuoden 2000 kesätöistä ja myöhemmin siirtynyt politiikkaan.
        CV on niin mahtava, että miten yksi ihminen on voinut pystyä nuoren ikänsä aikana !?!
        https://www.sannamarin.net/ansioluettelo


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luulenpa, että Sanna Marin on vastannut itse vastannut opiskelukustannuksensa.
        Hän on ollut joka vuosi työssä alkaen vuoden 2000 kesätöistä ja myöhemmin siirtynyt politiikkaan.
        CV on niin mahtava, että miten yksi ihminen on voinut pystyä nuoren ikänsä aikana !?!
        https://www.sannamarin.net/ansioluettelo

        Jokatapauksessa
        SANNA MARIIN oli päämisteriksi paljon parempi valita kuin ikinä Rinne,
        Rinne ei koskaan olisi pystyny selviytymään noin vaikeasta tilanteesta

        sitäpaitsi Rinteellä on puhumisvaikeuksia, änkyttää
        esittää asioita sekavasti,

        Sanna Mariinillä
        on erittäin selkeää ilmaisu puhetapa
        Sanna Mariin ON edusta päämisteri !


    • Anonyymi

      Opetuslaitos kouluttaa yhteiskuntakelvoton asukaskuntaa .

      • Anonyymi

        Siksikpä on syytä alkaa tarkastella jämäkämpiä o p i n t o- suunitelmia, ohjelmia
        nuorten kasvattamiseksi kehityskelpoisiksi vastuullisiksi itsenäisiksi määrätietoisiksi kansalaisiksi ,


      • Anonyymi

        Aivan, tyhmimmistä tulee persuja.


      • Anonyymi

        "Opetuslaitos kouluttaa yhteiskuntakelvoton asukaskuntaa" .

        Tyhmimmistä tulee persuja !


    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkälainen ihminen

      kaivattusi on?
      Ikävä
      136
      2329
    2. Sullahan oli ihan valtavat t...., nainen

      Aivan suunnattomat ja hyvin muodostuneet. Luulisi että olisit uskaltanut tehdä selvän aloitteen jos jotain haluat. Miksi
      Ikävä
      69
      2034
    3. Minkä ikäinen

      Kaivattusi on?.
      Ikävä
      102
      1926
    4. Minkä näköinen

      Kaivattunne on?
      Ikävä
      70
      1595
    5. Mitä haluaisit sanoa

      kaivatullesi juuri nyt?
      Ikävä
      97
      1583
    6. Kepun kansanedustaja Aittakumpu loikkasi persuihin!

      Purran hallitus saa lisävahvistuksen! Oppositiota taatusti kismittää! https://www.is.fi/politiikka/art-2000010774118.
      Maailman menoa
      318
      1276
    7. Miten sulla meni niin tunteisiin yksi mies?

      Hyvässä ja pahassa? Tähän voit tilittää, jos aavistat kuka minä olen.
      Ikävä
      99
      1260
    8. 330
      1155
    9. En halua puolustella valheitani

      jne jne... Olen ollut ihan sekaisin sinusta. Haluan vaan vastauksen haluatko minut vai et??? Vain yksi asia on totta ja
      Ikävä
      35
      919
    10. IS Viikonloppu 19.-20.10.2024

      2 ½ -tasoiseksi merkitty Kovis Arto Kuivaselta. Kiva ristikko, jonka vaikeustaso en mielestäni 2+. Pääkuvasta johdetut s
      Sanaristikot
      60
      880
    Aihe