Tässä kaikille näille kolmelle pahimmalle julkkistyrkyille samalla kertaa: Sara Sieppi: pulska ja pakkelilla kuorrutettu ylimielinen kiukkupussi, jolla tapana käyttää vahvoja filttereitä ja miehet hänet pettää ja jättää. Loppupeleissä pelkkä muhkea matami Torniosta, kun riisuu meikit, kauneusleikkaukset ja tekotukan.
Martina Aitolehti: Minna Riksusta, joka baarimikkona julkisuuteen pyrki. Ei älyä, ei ulkonäköä. No otti silkkarit utareisiin, korjasi useasti hampaitaan, jotka olin yksi risti kaksi. Kova pyrkyri. Pirun kova. Rahaa ja julkisuutta, hinnalla millä hyvänsä. Lasten myötä saanut paljon anteeksi, ja hänen väkivaltainen luonteensa on painettu villaisella valkopesuhaastattelujen myötä. Jotenkin kuitenkin säälittävä tapaus, näkee että ei kestä ryppyjään naamassa. Ja niitä on ikäisekseen paljon.
Sofia Belorf: Sofialla on köyhän tytön syndrooma. Pitää saada rahaa, pitää saada merkkilaukkuja, merkkivaatteita, kaikissa on oltava ISOT brändin logot, että ei vaan kukaan luule että oon köyhä, tyyliin. Häpeää taustaansa, häpesi nenäänsä jonka leikkautti ja vieläkin kuvissa muokkaa pienemmäksi. On vähän löyhä perästään, kunhan on rikas mies ja luxusta. Ihailee ja matkii kuin pikkutyttö jotain Kardashianeita yms ja on lapsellinen monin tavoin. Aina väsynyt ja nukkuu, jos ei ole bileissä hullun kiilto silmissä.
Nyt paljastan totuudet Mara, Sofia, Sara
97
3088
Vastaukset
- Anonyymi
Joo ja tämä joku Tinze joka heiluttaa persustaan tällä hetkellä Jenkeissä. Tinze twerkkaa, koska naamaansa ei kukaan halua nähdä. Miehet pyytää että käänny…parempi puoli eteenpäin.
- Anonyymi
Unohdit mainita Sofian lyhyet töppöjalat. Niitä yrittää pidentää instan kuvia nolosti muokkaamalla. Surullista, kun kilpikonna haluaisi olla gaselli. Mutta siihen ei voi edes ukkojen rahat eikä kirurgit auttaa.
- Anonyymi
Kumma että tuolla kilpikonnalla on bikinifitnessin SM, PM ja MM 🤷
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kumma että tuolla kilpikonnalla on bikinifitnessin SM, PM ja MM 🤷
Öööh, ja mitä sitten? Miten ne liittyvät jalkojen pituuteen, joita Sofia käsittelee filttereillä, sillä haluaisi olla pitkäjalkainen gaselli ja sitä hän ei voi olla kuin käsitellyissä kuvissa.
Kisasi joskus 8 vuotta sitten jossakin 160cm luokassa, sen jälkeen ei ole tehnyt mitään, muuta kuin esitellyt silikonejaan, persettään ja logokamojaan vahvasti filtteröidyissä kuvissa instassa.
- Anonyymi
Sara on ehkä naurettavin. Luulee olevansa joku bisnesnainen. Oikesti on vaan internet huijari, joka on tehnyt kaikkensa huijaamalla, eli muokkaa kuvia ja videoitaan, hommannut kalliit ja parhaat työkalut siihen ja esittelee täysin feikkiä lärviään ja kroppaansa ( kroppa muutes vaihtelee kuvissa plus - miinus 20kg, riippuen että onko ollut pakko tehdä ns melkein uskottava kaupallinen yhteistyö vähillä muokkauksilla, vai oma ns vapaa-ajan kuva, missä on 10v nuoremman ja 20kg laihemman näköinen kuin oikeasti on.
Olisiko syytä lopettaa kaikkien (hei te tollot!) älkää seuratko Sieppiä ja muita somessa. Laitetaan ne oikeisiin töihin vaikka Siwan kassalle. Sinne näiden some tähtien koulutuksella ehkä just ja just olis mahkuja päästä.Sara tekee työtään ja jos tavara menee kaupaksi laillisin keinoin, niin ei siinä ole mitään pahaa. Ei se raha Saralle olet tullut laiskottelemalla. Ihmiset eivät vaan ymmärrä, että tuollainen työ voi oikeesti olla kovaa, raskasta ja kuluttavaa työtä.
- Anonyymi
RailiSuominen kirjoitti:
Sara tekee työtään ja jos tavara menee kaupaksi laillisin keinoin, niin ei siinä ole mitään pahaa. Ei se raha Saralle olet tullut laiskottelemalla. Ihmiset eivät vaan ymmärrä, että tuollainen työ voi oikeesti olla kovaa, raskasta ja kuluttavaa työtä.
Juuri näin, jos elantonsa itse tienaa laillisin keinoin, se on hieno asia.

Voiko niin paljon tolloja ja tyhmiä ihmisiä olla, jotka näiden mainostamia tuotteita ostavat ???? Sitä on vaikea ymmärtää.
- Anonyymi
RailiSuominen kirjoitti:
Sara tekee työtään ja jos tavara menee kaupaksi laillisin keinoin, niin ei siinä ole mitään pahaa. Ei se raha Saralle olet tullut laiskottelemalla. Ihmiset eivät vaan ymmärrä, että tuollainen työ voi oikeesti olla kovaa, raskasta ja kuluttavaa työtä.
Ja kusettaa maksavia yteistyökumppaneita tilaamalla aasialaiselta palvelemilta lisää seuraajia,et sponssit siis oikeesti muka uskoo noi seuraajamäärät, eiköhän kommentit ja tykkäykset (ei tilatut)kerro totuuden,kysykää vaikka maralta 🤣🤣🤣
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri näin, jos elantonsa itse tienaa laillisin keinoin, se on hieno asia.
Suomalaiset ovat tunnetusti aikaa huulesta vedettäviä, sen kyllä huomaa !!
Kaikkea huuhaata ostetaan ja sitten ihmetellään että mitä tuli hankittua täyttä sutta ja sekundaa. Tuotteilla ei ole mitään takuita.
Roska tv ohjelmiahan nuo kaikki kolme tekevät ja siitä se elanto etupäässä tulee.
Tyhmin ja kouluttamaton on ylivertaisesti Martina Aitolehti. Se on kuultu ja nähty monta kertaa. Hänellä vielä nämä erosuhteet, joilla rahastaa vielä vuosia eron jälkeenkin ja tätä äitikorttia käyttää säännöllisesti valkopesuun ja oman imagon nostoon.
- Anonyymi
Kukaan noista henkilöistä ei ole stalkkeri. Eli siis aivan sama mitä ovat kunhan eivät vain ole stalkkereita. Ja sitä he eivät ole.
- Anonyymi
Totta! Vaikka oikeasti olisikin Riksusta kotoisin niin se ei ehkä? kuitenkaan ole niin paha asia kuin että olisi stalkkeri. Turusta ja Porista??? No, se on siinä ja siinä.
- Anonyymi
Yksi heistä on stalkkereiden stalkkeri. Hän on monitaituri mm kansainvälinen poptähti ja urheilulajien keksijä. Voitti kultaa pellehyppykilpailussa. Hänellä on oma sometiimi joka stalkkaa kun stara itse on kuvaamassa kuminauhoilla tehtäviä venytyksiä ja teräviä hypähdyksiä millä treenataan räjähtävyyttä mielikuvitustriathlonkisoihin.

Anteeksi, nyt en ymmärtänyt. Ketä tuo sometiimi stalkkaa? Stalkkeriako?
- Anonyymi
Onko se stalkkaamista jos täällä kommentoi näiden julkisuustyrkkyjen tekemisiä ja töppäilyjä/ feikkikuvia, joita postaavat instaansa tai tekevät joitain täysin absurdeja ohjelmia tv:hen, joissa suorastaan aliarvioidaan katsojien älykkyyttä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yksi heistä on stalkkereiden stalkkeri. Hän on monitaituri mm kansainvälinen poptähti ja urheilulajien keksijä. Voitti kultaa pellehyppykilpailussa. Hänellä on oma sometiimi joka stalkkaa kun stara itse on kuvaamassa kuminauhoilla tehtäviä venytyksiä ja teräviä hypähdyksiä millä treenataan räjähtävyyttä mielikuvitustriathlonkisoihin.
Totta, osuva kommentti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Anteeksi, nyt en ymmärtänyt. Ketä tuo sometiimi stalkkaa? Stalkkeriako?
Ymmärrys hoi, äly älä jätä!!!! :D
Stalkkereiden stalkkeri on "kaikkien stalkkereiden äiti". Ihan kuten sanotaan esim. kaikkien huijareiden huijari, mikä ei tarkoita että huijari huijaa huijareita vaan sitä, että huijareiden huijari on se varsinainen ja suurin, röyhkein, aktiivisin ym. huijari. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ymmärrys hoi, äly älä jätä!!!! :D
Stalkkereiden stalkkeri on "kaikkien stalkkereiden äiti". Ihan kuten sanotaan esim. kaikkien huijareiden huijari, mikä ei tarkoita että huijari huijaa huijareita vaan sitä, että huijareiden huijari on se varsinainen ja suurin, röyhkein, aktiivisin ym. huijari.Niinniin, mutta mitä tuo sometiimi stalkkaa? Simo Salminen on ainakin voittanut pellehyppykilpailun, on niitä muitakin?
Sara on kyllä kaunis ja näyttävä nainen. Siinä Olen julkkis - ohjelmassa ei Sara ainakaan ole voinut käyttää filttereitä ja siitä huolimatta on näin naisellekin "ilo silmälle katsoa". Sillä on siinä ohjelmassa kyllä tekoräpsyttimet, mutta muuten lienee melkoisen naturelli. Joo, joo on rehevä, mutta sopusuhtaisesti ja itehän kilonsa kantaa. Tosin se saisi kasvattaa itteään ihmisenä ottamaan vastaan negatiiviset kommentit valittamatta ja pillittämättä. Jos pukeutuu niinhin liian pieniin vihjaileviin makkaran kuoriin, niin luonnollisesti Sara saa sellaista palautetta, missä vihjaillaan kaikkea.
- Anonyymi
Kyllä joo Sara tekee työtään, eli pyllistelee ja paljastelee Instagramissa, heiluttelee tekotukkaa ja kuvaa ”dinnereitä” ja ryystää viiniä. On se varmasti kuluttavaa. Mutta kyllä tuo some kupla kohta puhkeaa. Eikä Sara ja muut voi tienata tuolla enää kuin hetken, kun tukee ryppyjä ja perse alkaa liikaa roikkumaan, ei enää euroja kilise meikkipussin pohjalle.

Kyllähän se noin on, että jos ei ole sellaista jatkumoa, niin nuoret painavat ohi letit heiluen. Jatkumoa ei ole se, että pitää näyttää jatkuvasti nuoremmalta, pukeutua paljastavasti ja mainostaa sellaista tuotetta, mikä on vaan sen hetken hurma.
Saralla ei ole sellaista yksilöllistä tulevaisuuden tuotetta, kuin Martinalla.
Jos puhutaan Martinasta, niin Martinalla on tuo jatkumo taattu ainakin tällä hetkellä. Hän on urheilullinen, pitää kunnostaan huolta ja on itse paras markkinointikasvo bisnekselleen (lue; mä voin näin hyvin, kun noudatan jne.....). Myös nuo Martinan tuotteita käyttävät asiakkaat vanhenevat Martinan kanssa yhdessä. Kun Martina täyttää 50 vuotta, niin moni muukin täyttää 50 vuotta. Kun he näkevät, että joku muukin samanikäinen vanhenee ja siitä huolimati on hyväkuntoinen ja hyvän näköinen, niin he jatkavat Martinan ohjaamina ja monet samaa ikäluokkaa olevat liittyvät mukaan. Tuo on sitä tulevaisuuteen tähtämistä, eikä Martina ole bisneksellään mikään tähdenlento.- Anonyymi
RailiSuominen kirjoitti:
Kyllähän se noin on, että jos ei ole sellaista jatkumoa, niin nuoret painavat ohi letit heiluen. Jatkumoa ei ole se, että pitää näyttää jatkuvasti nuoremmalta, pukeutua paljastavasti ja mainostaa sellaista tuotetta, mikä on vaan sen hetken hurma.
Saralla ei ole sellaista yksilöllistä tulevaisuuden tuotetta, kuin Martinalla.
Jos puhutaan Martinasta, niin Martinalla on tuo jatkumo taattu ainakin tällä hetkellä. Hän on urheilullinen, pitää kunnostaan huolta ja on itse paras markkinointikasvo bisnekselleen (lue; mä voin näin hyvin, kun noudatan jne.....). Myös nuo Martinan tuotteita käyttävät asiakkaat vanhenevat Martinan kanssa yhdessä. Kun Martina täyttää 50 vuotta, niin moni muukin täyttää 50 vuotta. Kun he näkevät, että joku muukin samanikäinen vanhenee ja siitä huolimati on hyväkuntoinen ja hyvän näköinen, niin he jatkavat Martinan ohjaamina ja monet samaa ikäluokkaa olevat liittyvät mukaan. Tuo on sitä tulevaisuuteen tähtämistä, eikä Martina ole bisneksellään mikään tähdenlento.Martinan hyvinvoinnista ( henkisestä ) en olisi niinkään varma, kyllä hänellä on pahoja vihanhallintaongelmia, joista on jopa oikeuden tuomio. Fyysisesti vahvarakenteinen,
( tanakka ) mutta ulkonäkö täysin rakennettu täyteainein, hammalaminaatein ja silikonirinnoin sekä hiustuuhennuksin ( joita kaikki nämä mainitsemat kolme julkisuuden tyrkkyä käyttävät )
Lisäksi Martinan suurin ongelma on erittäin heikko kirjoitustaito, lukemisesta voi vain arvata, kun ei ole kovin montaa kirjaa elämänsä aikana lehtitietojen mukaan lukenut. Erittäin huono yleistietämys = koulutuksen puute ja olematon kielitaito. Puheammattilaiseksi ei hänestä myöskään olisi.
Jatkumosta en olisi niinkään varma, nuoret menevät ohi heittämällä ja vanhojen " merkkiuskollisuudesta " ei ole mitään takeita. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Martinan hyvinvoinnista ( henkisestä ) en olisi niinkään varma, kyllä hänellä on pahoja vihanhallintaongelmia, joista on jopa oikeuden tuomio. Fyysisesti vahvarakenteinen,
( tanakka ) mutta ulkonäkö täysin rakennettu täyteainein, hammalaminaatein ja silikonirinnoin sekä hiustuuhennuksin ( joita kaikki nämä mainitsemat kolme julkisuuden tyrkkyä käyttävät )
Lisäksi Martinan suurin ongelma on erittäin heikko kirjoitustaito, lukemisesta voi vain arvata, kun ei ole kovin montaa kirjaa elämänsä aikana lehtitietojen mukaan lukenut. Erittäin huono yleistietämys = koulutuksen puute ja olematon kielitaito. Puheammattilaiseksi ei hänestä myöskään olisi.
Jatkumosta en olisi niinkään varma, nuoret menevät ohi heittämällä ja vanhojen " merkkiuskollisuudesta " ei ole mitään takeita.siis " hammaslaminaatein "
- Anonyymi
RailiSuominen kirjoitti:
Kyllähän se noin on, että jos ei ole sellaista jatkumoa, niin nuoret painavat ohi letit heiluen. Jatkumoa ei ole se, että pitää näyttää jatkuvasti nuoremmalta, pukeutua paljastavasti ja mainostaa sellaista tuotetta, mikä on vaan sen hetken hurma.
Saralla ei ole sellaista yksilöllistä tulevaisuuden tuotetta, kuin Martinalla.
Jos puhutaan Martinasta, niin Martinalla on tuo jatkumo taattu ainakin tällä hetkellä. Hän on urheilullinen, pitää kunnostaan huolta ja on itse paras markkinointikasvo bisnekselleen (lue; mä voin näin hyvin, kun noudatan jne.....). Myös nuo Martinan tuotteita käyttävät asiakkaat vanhenevat Martinan kanssa yhdessä. Kun Martina täyttää 50 vuotta, niin moni muukin täyttää 50 vuotta. Kun he näkevät, että joku muukin samanikäinen vanhenee ja siitä huolimati on hyväkuntoinen ja hyvän näköinen, niin he jatkavat Martinan ohjaamina ja monet samaa ikäluokkaa olevat liittyvät mukaan. Tuo on sitä tulevaisuuteen tähtämistä, eikä Martina ole bisneksellään mikään tähdenlento.Nyt kun noin selvästi analysoit, näinhän se menee, ei teinit ole Martinan brändistä kiinnostuneita, ne on me iäkkäämmät ihmiset. Ja kaikki me vuosien mukaan vanhenemme samaan tahtiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Martinan hyvinvoinnista ( henkisestä ) en olisi niinkään varma, kyllä hänellä on pahoja vihanhallintaongelmia, joista on jopa oikeuden tuomio. Fyysisesti vahvarakenteinen,
( tanakka ) mutta ulkonäkö täysin rakennettu täyteainein, hammalaminaatein ja silikonirinnoin sekä hiustuuhennuksin ( joita kaikki nämä mainitsemat kolme julkisuuden tyrkkyä käyttävät )
Lisäksi Martinan suurin ongelma on erittäin heikko kirjoitustaito, lukemisesta voi vain arvata, kun ei ole kovin montaa kirjaa elämänsä aikana lehtitietojen mukaan lukenut. Erittäin huono yleistietämys = koulutuksen puute ja olematon kielitaito. Puheammattilaiseksi ei hänestä myöskään olisi.
Jatkumosta en olisi niinkään varma, nuoret menevät ohi heittämällä ja vanhojen " merkkiuskollisuudesta " ei ole mitään takeita.No minä olen vanhempi kuin Martina, eikä tulisi mieleenkään yli 50 v. alkaa seurata näitä "heittämällä nuoria", eli kyllä merkkiuskollisuus (lue ikä uskollisuus) pitää paikkansa.
En ymmärrä, kun sinun täytyy vain löytää ihmisestä ongelmia ja puutteita, miksi? Kuvaako omaa elämääsi? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No minä olen vanhempi kuin Martina, eikä tulisi mieleenkään yli 50 v. alkaa seurata näitä "heittämällä nuoria", eli kyllä merkkiuskollisuus (lue ikä uskollisuus) pitää paikkansa.
En ymmärrä, kun sinun täytyy vain löytää ihmisestä ongelmia ja puutteita, miksi? Kuvaako omaa elämääsi?Eihän niitä ongelmia, joita Martinasta löytyy voi ihan sivuuttaa tai lakaista maton alle.
Itse on ongelmansa tuonut julkisuuteen ja sen myötä kaikkien kuultavaksi ja nähtäväksi, joten ei niitä erikseen oikein " täydy löytää " varsinkin tämä koulutuksen puute näkyy ja kuuluu. On niin hämmentävää, kun 40 kymppisen naisen kirjoitustaito on todella surkea, Suomessa kuitenkin hyvin toimiva ilmainen koulutus !
En kuvaa omaa elämääni, vaikka sitä kovasti toivot, enkä ole julkisuudesta elantoani tienaava tyrkky, onneksi. - Anonyymi
RailiSuominen kirjoitti:
Kyllähän se noin on, että jos ei ole sellaista jatkumoa, niin nuoret painavat ohi letit heiluen. Jatkumoa ei ole se, että pitää näyttää jatkuvasti nuoremmalta, pukeutua paljastavasti ja mainostaa sellaista tuotetta, mikä on vaan sen hetken hurma.
Saralla ei ole sellaista yksilöllistä tulevaisuuden tuotetta, kuin Martinalla.
Jos puhutaan Martinasta, niin Martinalla on tuo jatkumo taattu ainakin tällä hetkellä. Hän on urheilullinen, pitää kunnostaan huolta ja on itse paras markkinointikasvo bisnekselleen (lue; mä voin näin hyvin, kun noudatan jne.....). Myös nuo Martinan tuotteita käyttävät asiakkaat vanhenevat Martinan kanssa yhdessä. Kun Martina täyttää 50 vuotta, niin moni muukin täyttää 50 vuotta. Kun he näkevät, että joku muukin samanikäinen vanhenee ja siitä huolimati on hyväkuntoinen ja hyvän näköinen, niin he jatkavat Martinan ohjaamina ja monet samaa ikäluokkaa olevat liittyvät mukaan. Tuo on sitä tulevaisuuteen tähtämistä, eikä Martina ole bisneksellään mikään tähdenlento.Höhöpöhöhöpö! :D
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No minä olen vanhempi kuin Martina, eikä tulisi mieleenkään yli 50 v. alkaa seurata näitä "heittämällä nuoria", eli kyllä merkkiuskollisuus (lue ikä uskollisuus) pitää paikkansa.
En ymmärrä, kun sinun täytyy vain löytää ihmisestä ongelmia ja puutteita, miksi? Kuvaako omaa elämääsi?Totta kai äiti on vanhempi kuin tytär... :D))))))))))))))))
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä joo Sara tekee työtään, eli pyllistelee ja paljastelee Instagramissa, heiluttelee tekotukkaa ja kuvaa ”dinnereitä” ja ryystää viiniä. On se varmasti kuluttavaa. Mutta kyllä tuo some kupla kohta puhkeaa. Eikä Sara ja muut voi tienata tuolla enää kuin hetken, kun tukee ryppyjä ja perse alkaa liikaa roikkumaan, ei enää euroja kilise meikkipussin pohjalle.
Tämä on niin totta, ettei todemmaksi tule: "Jos pukeutuu niinhin liian pieniin vihjaileviin makkaran kuoriin, niin luonnollisesti Sara saa sellaista palautetta, missä vihjaillaan kaikkea." Käykö tähän vanha totuus: niin makaa kuin petaa? Näin naisena onhan Sara kaunis, mutta vanhanliiton äippänä, eiwittt, jospa löytäisit jottainihamuuta...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eihän niitä ongelmia, joita Martinasta löytyy voi ihan sivuuttaa tai lakaista maton alle.
Itse on ongelmansa tuonut julkisuuteen ja sen myötä kaikkien kuultavaksi ja nähtäväksi, joten ei niitä erikseen oikein " täydy löytää " varsinkin tämä koulutuksen puute näkyy ja kuuluu. On niin hämmentävää, kun 40 kymppisen naisen kirjoitustaito on todella surkea, Suomessa kuitenkin hyvin toimiva ilmainen koulutus !
En kuvaa omaa elämääni, vaikka sitä kovasti toivot, enkä ole julkisuudesta elantoani tienaava tyrkky, onneksi."On niin hämmentävää, kun 40 kymppisen naisen kirjoitustaito on todella surkea, Suomessa kuitenkin hyvin toimiva ilmainen koulutus !" Oikeastiko, eiköhän -enemmän -hämmennä- se, että -tämä -kouluttamaton -kirjoitustaidoton -40kymppinen -tienasi -ilman -koulutusta kuitenkin 2020 ansiotuloja huimat 214 011 euroa. BTW. et siis ymmärtänyt oman elämän kuvaamista? Lukemisen ymmärtäminen?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"On niin hämmentävää, kun 40 kymppisen naisen kirjoitustaito on todella surkea, Suomessa kuitenkin hyvin toimiva ilmainen koulutus !" Oikeastiko, eiköhän -enemmän -hämmennä- se, että -tämä -kouluttamaton -kirjoitustaidoton -40kymppinen -tienasi -ilman -koulutusta kuitenkin 2020 ansiotuloja huimat 214 011 euroa. BTW. et siis ymmärtänyt oman elämän kuvaamista? Lukemisen ymmärtäminen?
Roska tv ohjelmista maksetaan kohtuuttoman hyvin.......se on sanottu jo monen monta kertaa, sieltähän se suurin rahavirta Martinalle kuitenkin tulee. Valmennukset ovat vain peanuts, ei niitä kukaan enää osta ja kilpailu on sillä sektorilla kovaa. ammattimaiset /koulutetut valmentajat vievät ne vähäisetkin maksavat asiakkaat.
- Anonyymi
Martina on näistä kolmesta karsein. Muut on vaarattomia, se on väkivaltanen ja ex miehensä sanoja lainaten narsisti ja psykopaatti kiristäjä. Ja totta sanoit lasten takia saanu anteeksi paljon, mutta sörssinyt lasten elämän totaalisesti. Ei niillä ole hänen "hoidossa" ollu normaalia lapsuutta. Martina on sikana käyttäny lapsiaan hyväkseen ja myynyt heidät ken vaan jonkun eken jutusta lehteen maksaa. Nyt kun tuli eroja putkeen Stefusta, palomiehestä, Irakilaisesta ja Hannusta, on lapset varmaan sekasin. Löyhä perästään on tämä Martina aina ollut. Sara ja Sofia on kaukana takana. Sara ei kestäny eroa Roopesta, Sofian täytyisi rauhoittua ja tehdä lapsia. He molemmat Sara ja Sofia on jääneet liikaa somen vangiksi. Toivon et Instaan ei pystyisi lataamaan yhtään kuvaa jota on käsitelty. Ei paljoa sisältöä tulisi näiltä kolmelta.
- Anonyymi
Saralla on ollu viime vuonnakin kaksi miestä. Sofia ei ole mainitsemisen arvoinen ihminen. Kiva että Stefu puhuu aina totta eli käärme, rotta, elämäni suurin virhe, tekopyhä paska, anteeksi lähimmät. Ja nämä siis koski Sofiaa ja ilmeisesti oli ollut jotain epäselvyyttä koska viimeisimmän avautumisen Stefu pani Sofian kuvan päälle. Se kuva oli muuten Hangosta jossa Sofia pyöri Martinan lakanoissa ja viestitti että SOPEUDU! Hyvä Stefu että hieman näpäytit Sofiaa.
- Anonyymi
No niin, tulihan taas tämä sama katkeransuolainen avautuminen Martinasta. Oikein "siteeraat" hra Thermannin viisauksia, joita ihan pönttö sekaisin ja silmät seisoen luetteli rakastamansa lapsen äidistä, kun jäi kiinni hölmöilyistää ja tapahtui tämä "järisyttävä äkkirakastuminen". Hra Thermann on viisas mies😎
- Anonyymi
"Sofian täytyisi rauhoittua ja tehdä lapsia"...... oletko ihan oikeasti sitä mieltä? Kyllä niin luultavasti sinut, kuin ainakin minut on opetettu, että pitää osata huolehtia ensin ihan itsestään?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saralla on ollu viime vuonnakin kaksi miestä. Sofia ei ole mainitsemisen arvoinen ihminen. Kiva että Stefu puhuu aina totta eli käärme, rotta, elämäni suurin virhe, tekopyhä paska, anteeksi lähimmät. Ja nämä siis koski Sofiaa ja ilmeisesti oli ollut jotain epäselvyyttä koska viimeisimmän avautumisen Stefu pani Sofian kuvan päälle. Se kuva oli muuten Hangosta jossa Sofia pyöri Martinan lakanoissa ja viestitti että SOPEUDU! Hyvä Stefu että hieman näpäytit Sofiaa.
No mutta , eiköhän ne lakanatkin olleet Thermanin maksamat, joten kai hän on se, joka määrää kuka niissä lakanoissa pyörii. Samaten Therman näpäytti Martinaa , joka nosti hirveän haloon kun Sofia oli postannut instaansa HÄNEN ja Thermanin tyttären kuvan Hangossa ollessaan. " Minä määrään kuka minun omistamallani tilalla saa kuvata ja ketä "...joten kyllä Martina ottaa kaiken irti " minä olen äiti ja minulla on yhteinen lapsi Thermanin kanssa " onhan se kova valtti tämä " äitikortti ",ainakin Sofiaan nähden.
Thermanissa on kuitenkin ( selvänä ollessa ) ns. ruista hihassa ! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No niin, tulihan taas tämä sama katkeransuolainen avautuminen Martinasta. Oikein "siteeraat" hra Thermannin viisauksia, joita ihan pönttö sekaisin ja silmät seisoen luetteli rakastamansa lapsen äidistä, kun jäi kiinni hölmöilyistää ja tapahtui tämä "järisyttävä äkkirakastuminen". Hra Thermann on viisas mies😎
Olen yhä sitä mieltä, että Therman on älykkäin monesta näistä julkisuuden henkilöistä, ilman päihteitä. Ylilyöntejä on tapahtunut myös hänen osaltaan, mutta täytyy muistaa myös Martinan käytös tässä erotilanteessa. Martina ei millään ymmärtänyt, että hänen on lähdettävä Thermanin omistamalta tilalta sekä myöhemmin Eiranrannan asunnosta. Tämän jälkeen tuli vielä Martinan osalta julkinen parjaaminen somen kautta ja lapsella kiristäminen ( Thermanin sanomana ) , niin tottakai siihen pitääkin reagoida.
Eiköhän tämä Martinan ilmoitus...YES MY FRIEND YES....kuulunut tähän samaan sarjaan, jossa Therman ei ymmärtänyt koko asiaa.
Turha on mustamaalata ainoastaan Thermania ja hänen päihteiden käyttöään.
- Anonyymi
Silti nuo mainitut akat ovat City Digital Oyn mainoskasvoja. Noh nuorempi polvi liikkuukin omilla kanavillaan.
- Anonyymi
Martina ei kestä vanhenemista ja ryppyjä, siinä on alottaja oikeessa. Pakonomainen tarve ja vimma korjauttaa naamaansa koko ajan, leukaa ne ei ole saanu pienemmäksi. Se on kyllä valtava. Ja säälittävä tapaus, sanoit, olen eri mieltä kun se on ihan itse aiheuttanut käytöksellään sen että kaikki miehet lähtee. En tunne sääliä. Se saa just samaa mitä tehnyt muille. Myös tämän viimisen Hannun kohtelu, se iskee vielä takasin ja lujaa, ei Martina karmaa ole ennenkään pakoon päässyt. Saattepa nähdä. Martina on vanhana mummona hyvin yksinäinen ja katkerana kuolee aikanaan. Kun ei se rikas prinssi koskaan tullutkaan.
- Anonyymi
"Martina ei kestä vanhenemista ja ryppyjä, siinä on alottaja oikeessa." Noh, onhan siinä kestämistä aikanaan sinullekin, ellet sponsoria löydä;). Muutenkin aikamoista settiä (shittiä) sinulta. Oih tuota kristallipalloa, jos sinulla semmoinen on, katsele omaa tulevaisuuttasi! Miksi ihmeessä SINUUN sattuu tämä Hannu, joka on saanut syytteen raiskauksesta?

Miten Hannu raiskaussyyte liittyy Martinaan?? Ei sitten mitenkään. Se on vaan syyte ei häntä ole vielä tuomittu, jos koskaan sellasta tuomiota edes tulee. Mutta Martina kohteli Hannua kuin paskaa, ja se kohtelu palaa takasin hänelle. On aina karma osoitteen löytäny. Shittiä? Se koira älähtää kehen kalilkka kalahtaa. Totuus sattuu, tiedän.
- Anonyymi
Onko noista opportuniteista kukaan käynyt lukion tai onko ylioppilas? Martina hädin tuskin läpäisi peruskoulun...
Mikä ihme ja kumma siinä on, että pitää olla ylioppilas, jotta on voinut saavuttaa jotain? Ei ylioppilas ole enää vuosikymmeniin ollut mikään älykkyyden tai sivistyksen mittari.
- Anonyymi
"Minä olen sentään ylioppilas" - kirjoitti Tukiainen kun näitä muita halveksi, mm. Martinaa. Tukiainen on myös sanonut Martinan blogia peruskoulutasoiseksi. Miten niin samanlaista tekstiä täällä edelleen suolletaan?
- Anonyymi
Martina taitaa olla se surkein tapaus koulutuksen suhteen, Sofia yritti käydä lukion, mutta keskeytti, Sara taitaa olla Yo ( ei varmaa tietoa ).
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Martina taitaa olla se surkein tapaus koulutuksen suhteen, Sofia yritti käydä lukion, mutta keskeytti, Sara taitaa olla Yo ( ei varmaa tietoa ).
Miksi sinulle on jäänyt trauma nimenomaan Martinan koulutuksesta?
- Anonyymi
RailiSuominen kirjoitti:
Mikä ihme ja kumma siinä on, että pitää olla ylioppilas, jotta on voinut saavuttaa jotain? Ei ylioppilas ole enää vuosikymmeniin ollut mikään älykkyyden tai sivistyksen mittari.
21.4.2012:
Johanna Tukiainen kertoo yhteisöpalvelu Facebookissa varsin suorasukaisen mielipiteensä Martina Aitolehdestä. Tuksu on omien sanojensa mukaan käynyt ensimmäistä kertaa lukemassa Martinan blogia, josta esittää varsin purevia arvioita.
Johannan mielestä kirjoitus on peruskoululaisen tasoa, jutut mitäänsanomattomia ja koko blogi sisällötön. –Voiko tyhmempää ämmää olla enää olemassa, hän kysyy.
-Ketä kiinnostaa joku kuva Henkka maukan paidasta tai kalasta ja perunasta, Johanna ihmettelee. Myös se, että ”aitolehmää” ei haukuta netissä niissä mittasuhteissa kuin Tukiaista itseään, herättää tässä kummastusta. –Nyt ymmärrän, miksi olen näistä ”turhimoista” ainoa edes ylioppilas, hän huokaa.
Johanna ei myöskään ymmärrä, mikä funktio Martinan tyttären kuvalla on blogissa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Minä olen sentään ylioppilas" - kirjoitti Tukiainen kun näitä muita halveksi, mm. Martinaa. Tukiainen on myös sanonut Martinan blogia peruskoulutasoiseksi. Miten niin samanlaista tekstiä täällä edelleen suolletaan?
21.12.2009 MTV
Kohublondi Johanna Tukiainen esiintyi ryhmänsä kanssa risteilyllä. Esiintymisen Martina Aitolehdellä oli naiselle pari valittua sanaa.
Tukiainen kirjoittaa blogissaan esiintyneensä kahden tanssijan kanssa 7 päivää -lehden risteilyllä. Ohjelmanumeroon kuului Tukiaisen tanssiesitys sekä Some Day ja Lööppijulkkis -kappaleet.
– Kuulin, ettei lähes mitään showta Seiskan laivalla ole kuvattu yhtä paljon kuin meidän esitystä. Kameroita oli varmaan tuhansia! Ja yleisöä ihan mieletön määrä, Tukiainen kirjoittaa.
Esityksen jälkeen kohuista tutuksi tullut nainen sai positiivista palautetta järjestäjiltä. Kaikki eivät kuitenkaan nauttineen show'sta.
– Joku Martina Aitolehden tanssija tuli aukomaan minulle päätään VIP-tiloissa, asiattomia kommentteja. Sen jälkeen Aitolehti itsekin tuli haukkumaan, Tukiainen paljastaa.
Aitolehdellä on oma Dazzling Ladies -niminen tanssiryhmä. Tukiainen kertoo, ettei lähtenyt provosoitumaan toisen ryhmän pääjehun puheista. Kunnon riitaa ei siis saatu aikaiseksi.
– On tässä sen verran jo nähty vastoinkäymisiä, ettei minua onneksi hetkauta puoleen eikä toiseen kenenkään toisen tanssiryhmän kritiikit. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
21.12.2009 MTV
Kohublondi Johanna Tukiainen esiintyi ryhmänsä kanssa risteilyllä. Esiintymisen Martina Aitolehdellä oli naiselle pari valittua sanaa.
Tukiainen kirjoittaa blogissaan esiintyneensä kahden tanssijan kanssa 7 päivää -lehden risteilyllä. Ohjelmanumeroon kuului Tukiaisen tanssiesitys sekä Some Day ja Lööppijulkkis -kappaleet.
– Kuulin, ettei lähes mitään showta Seiskan laivalla ole kuvattu yhtä paljon kuin meidän esitystä. Kameroita oli varmaan tuhansia! Ja yleisöä ihan mieletön määrä, Tukiainen kirjoittaa.
Esityksen jälkeen kohuista tutuksi tullut nainen sai positiivista palautetta järjestäjiltä. Kaikki eivät kuitenkaan nauttineen show'sta.
– Joku Martina Aitolehden tanssija tuli aukomaan minulle päätään VIP-tiloissa, asiattomia kommentteja. Sen jälkeen Aitolehti itsekin tuli haukkumaan, Tukiainen paljastaa.
Aitolehdellä on oma Dazzling Ladies -niminen tanssiryhmä. Tukiainen kertoo, ettei lähtenyt provosoitumaan toisen ryhmän pääjehun puheista. Kunnon riitaa ei siis saatu aikaiseksi.
– On tässä sen verran jo nähty vastoinkäymisiä, ettei minua onneksi hetkauta puoleen eikä toiseen kenenkään toisen tanssiryhmän kritiikit.Voice 4.3.2010:
Kohublondi Johanna Tukiainen otti yhteen tosi-tv-tähti Martina Aitolehden kanssa viime torstaina Seiskan Bileristeilyllä. Nyt Tukiainen paljastaa kohutun kissatappelun taustoja.
Tilanne sai alkunsa, kun Johanna ja Martina joutuivat sanaharkkaan. Silminnäkijöiden mukaan Tukiainen meni haastamaan riitaa Aitolehdelle, mutta kohublondi itse muistaa tapahtumat hieman toisin. Hän kertoo 7 päivää -lehdessä menneensä vain kysymään, missä eräs Hunks-tanssija on.
- Hän (Martina) alkoi haukkua minua syyttä. Olin sen verran humalassa, etten muista, millä sanoilla hän minua nimitteli. Minä haukuin häntä muun muassa Aku Ankan Milla Magiaksi. Heitin riidan päätteeksi kuohuviinini Martinan päälle, Tukiainen kertoo lehdessä.
Seiskalle raportoitiin myös, että Johanna Tukiainen olisi lyönyt Martinaa korkokengällä leukaan.
- Se ei muistaakseni pidä paikkaansa. Heitin juoman hänen päälleen, mutta en mielestäni käynyt häneen käsiksi.
Martina ei halunnut kommentoida tapahtunutta. - Anonyymi
RailiSuominen kirjoitti:
Mikä ihme ja kumma siinä on, että pitää olla ylioppilas, jotta on voinut saavuttaa jotain? Ei ylioppilas ole enää vuosikymmeniin ollut mikään älykkyyden tai sivistyksen mittari.
Mutta ylioppilas on hyvä olla, jos meinaat hakea yliopistoon tai muuhun korkeakouluun.
Kyllä se jonkinmoinen älykkyyden ja osaamisen alkometri on ja vaatimus ylempiin korkekoulututkintoihin.
Sivistys on hieman eri asia, sen voisi kiteyttää muutamaan sanaan, koulussa kun keskityt äidinkieleen, maantietoon ja historiaan, niin siinä omaksut sivistyneisyyttä ja tietoa aika paljon, lisättynä hyvillä käytöstavoilla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi sinulle on jäänyt trauma nimenomaan Martinan koulutuksesta?
Kyllä se on ihan Martinan oma trauma ja ongelma, heikko koulussa menestyminen ja kirjoitustaito on jäänyt apukoulutasolle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
21.12.2009 MTV
Kohublondi Johanna Tukiainen esiintyi ryhmänsä kanssa risteilyllä. Esiintymisen Martina Aitolehdellä oli naiselle pari valittua sanaa.
Tukiainen kirjoittaa blogissaan esiintyneensä kahden tanssijan kanssa 7 päivää -lehden risteilyllä. Ohjelmanumeroon kuului Tukiaisen tanssiesitys sekä Some Day ja Lööppijulkkis -kappaleet.
– Kuulin, ettei lähes mitään showta Seiskan laivalla ole kuvattu yhtä paljon kuin meidän esitystä. Kameroita oli varmaan tuhansia! Ja yleisöä ihan mieletön määrä, Tukiainen kirjoittaa.
Esityksen jälkeen kohuista tutuksi tullut nainen sai positiivista palautetta järjestäjiltä. Kaikki eivät kuitenkaan nauttineen show'sta.
– Joku Martina Aitolehden tanssija tuli aukomaan minulle päätään VIP-tiloissa, asiattomia kommentteja. Sen jälkeen Aitolehti itsekin tuli haukkumaan, Tukiainen paljastaa.
Aitolehdellä on oma Dazzling Ladies -niminen tanssiryhmä. Tukiainen kertoo, ettei lähtenyt provosoitumaan toisen ryhmän pääjehun puheista. Kunnon riitaa ei siis saatu aikaiseksi.
– On tässä sen verran jo nähty vastoinkäymisiä, ettei minua onneksi hetkauta puoleen eikä toiseen kenenkään toisen tanssiryhmän kritiikit.Tämä Dazzling Ladies oli ihan oma lukunsa, eihän siinä kukaan osannut edes tanssia ja koreografia kuin ala-asteen jumppatunnilta. Pääjehu Martina, kankea kuin aidan seiväs yritti paljon, mutta eihän siitä mitään tullut. Ei hänestä ollut silloin eikä nytkään tanssijaksi, liian kankea ja jäykkä.
- Anonyymi
RailiSuominen kirjoitti:
Mikä ihme ja kumma siinä on, että pitää olla ylioppilas, jotta on voinut saavuttaa jotain? Ei ylioppilas ole enää vuosikymmeniin ollut mikään älykkyyden tai sivistyksen mittari.
Kun puhutaan Martinasta, ei tarvitse olla ylioppilas, mutta Sofian kohdalla täällä näkee hyvin usein kommentin, eihän se ole edes ylioppilas ja sillä ei ole edes ajokorttia.
Minkäänlaisia älykkyyden mittareita nuo todistukset ei todellakaan ole. - Anonyymi
"Martina hädin tuskin läpäisi peruskoulun..." Eikai se kuitenkaan tienaa mitään, kelan luukulla mokoma yli 200,000egee tienaava, eikö tuo jo todista ettei sillä lukionlapulla ole mitään merkitystä, jos ihmisoletetulla on kanttia(sisua) tehdä sitä mikä yleisöä kiinnostaa???!!!! Ja näkyy kiinnostavan, kun verosivuja katsoo.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
21.4.2012:
Johanna Tukiainen kertoo yhteisöpalvelu Facebookissa varsin suorasukaisen mielipiteensä Martina Aitolehdestä. Tuksu on omien sanojensa mukaan käynyt ensimmäistä kertaa lukemassa Martinan blogia, josta esittää varsin purevia arvioita.
Johannan mielestä kirjoitus on peruskoululaisen tasoa, jutut mitäänsanomattomia ja koko blogi sisällötön. –Voiko tyhmempää ämmää olla enää olemassa, hän kysyy.
-Ketä kiinnostaa joku kuva Henkka maukan paidasta tai kalasta ja perunasta, Johanna ihmettelee. Myös se, että ”aitolehmää” ei haukuta netissä niissä mittasuhteissa kuin Tukiaista itseään, herättää tässä kummastusta. –Nyt ymmärrän, miksi olen näistä ”turhimoista” ainoa edes ylioppilas, hän huokaa.
Johanna ei myöskään ymmärrä, mikä funktio Martinan tyttären kuvalla on blogissa.Kuka helwet melkein 10.v sitten tapahtuneita h-v viitsii edes kopsata tänne?
- Anonyymi
Siihen en sano mitään onko sometyö oikeaa työtä vai ei mutta se on nähty jo moneen kertaan mitä jatkuva julkisuus tekee psyykelle. Itse olin jonkun aikaa "pikkujulkkis" tosin hyvin pienessä mittakaavassa mutta oli pakko viheltää peli poikki heti alkuunsa koska siitä tuli niin totaalisen paha olo. Jos olisin jatkanut yhtään pitemmälle olisin varmaan seonnut. Ei kannata sieluaan myydä siitä että saa naamansa seiskan kanteen. Juice teki loistavat sanat lauluun Paperitähdet.
https://www.google.com/search?client=firefox-b-d&q=paperitähdet sanat- Anonyymi
Eihän nuo itse sekoa vaan stalkkerit näyttää sekoavan heidän julkisuudesta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eihän nuo itse sekoa vaan stalkkerit näyttää sekoavan heidän julkisuudesta.
Mihin on unohtunut tästä itserakkaasta, ylimielisestä, tekotissiesittelijäporukasta Maisa Torppa, joka myös on olevinaan tavallisten ihmisten yläpuolella, kun sai julkisuutta miesten nielijänä ja hyväksikäyttäjänä? Kehno oli senkin "uran" loppu, ja näin siinä käy näille muillekin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eihän nuo itse sekoa vaan stalkkerit näyttää sekoavan heidän julkisuudesta.
Tosi stalkkerit ovat aivan sekaisin julkkisnaisista, suorastaan hulluina käyvät päivästä toiseen 24/7 miettien, mitä joku sanoi tai teki joskus. Miksi nämä stalkkerit seuraavat sittten julkkisnaisia, stalkkereiden mielenterveys järkkyy julkkisnaisten kuvien tai sanomisten, seurustelujen, matkojen, rahojen, miehen takia? Jostakin syystä ovat kateellisia ja katkeria, vaikka muuta väittävätkin, eivät uskalla myöntää totuutta itselleen.
Tosiasia siis kateellisia ja katkeria,, faktaa:
https://www.hyvaterveys.fi/artikkeli/mieli/katkeruus-ei-kannata-testaa-oma-asenteesi-ja-tee-korjausliike - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tosi stalkkerit ovat aivan sekaisin julkkisnaisista, suorastaan hulluina käyvät päivästä toiseen 24/7 miettien, mitä joku sanoi tai teki joskus. Miksi nämä stalkkerit seuraavat sittten julkkisnaisia, stalkkereiden mielenterveys järkkyy julkkisnaisten kuvien tai sanomisten, seurustelujen, matkojen, rahojen, miehen takia? Jostakin syystä ovat kateellisia ja katkeria, vaikka muuta väittävätkin, eivät uskalla myöntää totuutta itselleen.
Tosiasia siis kateellisia ja katkeria,, faktaa:
https://www.hyvaterveys.fi/artikkeli/mieli/katkeruus-ei-kannata-testaa-oma-asenteesi-ja-tee-korjausliikeOlisi mielenkiintoista edes kerran saada vastaus siihen, mistä ihmeestä noille itseään täynnä oleville pintaliitäjille voisi olla kateellinen?? Säälittäviä ja naurettaviahan nuo ressukat ovat! Ei varmaan kukaan normaali ihminen vaihtaisi osaa noitten kanssa. 😖
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olisi mielenkiintoista edes kerran saada vastaus siihen, mistä ihmeestä noille itseään täynnä oleville pintaliitäjille voisi olla kateellinen?? Säälittäviä ja naurettaviahan nuo ressukat ovat! Ei varmaan kukaan normaali ihminen vaihtaisi osaa noitten kanssa. 😖
No hyvä ihminen kerro sinä mistä olet esim. Martinalle kateellinen. Moni haluaisi nähdä syyn.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eihän nuo itse sekoa vaan stalkkerit näyttää sekoavan heidän julkisuudesta.
Martinasta tuon huomaa hyvin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tosi stalkkerit ovat aivan sekaisin julkkisnaisista, suorastaan hulluina käyvät päivästä toiseen 24/7 miettien, mitä joku sanoi tai teki joskus. Miksi nämä stalkkerit seuraavat sittten julkkisnaisia, stalkkereiden mielenterveys järkkyy julkkisnaisten kuvien tai sanomisten, seurustelujen, matkojen, rahojen, miehen takia? Jostakin syystä ovat kateellisia ja katkeria, vaikka muuta väittävätkin, eivät uskalla myöntää totuutta itselleen.
Tosiasia siis kateellisia ja katkeria,, faktaa:
https://www.hyvaterveys.fi/artikkeli/mieli/katkeruus-ei-kannata-testaa-oma-asenteesi-ja-tee-korjausliikeHöpö höpö....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tosi stalkkerit ovat aivan sekaisin julkkisnaisista, suorastaan hulluina käyvät päivästä toiseen 24/7 miettien, mitä joku sanoi tai teki joskus. Miksi nämä stalkkerit seuraavat sittten julkkisnaisia, stalkkereiden mielenterveys järkkyy julkkisnaisten kuvien tai sanomisten, seurustelujen, matkojen, rahojen, miehen takia? Jostakin syystä ovat kateellisia ja katkeria, vaikka muuta väittävätkin, eivät uskalla myöntää totuutta itselleen.
Tosiasia siis kateellisia ja katkeria,, faktaa:
https://www.hyvaterveys.fi/artikkeli/mieli/katkeruus-ei-kannata-testaa-oma-asenteesi-ja-tee-korjausliikeMiksi sinä seuraat stalkkereita? -LOL-
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olisi mielenkiintoista edes kerran saada vastaus siihen, mistä ihmeestä noille itseään täynnä oleville pintaliitäjille voisi olla kateellinen?? Säälittäviä ja naurettaviahan nuo ressukat ovat! Ei varmaan kukaan normaali ihminen vaihtaisi osaa noitten kanssa. 😖
"Olisi mielenkiintoista edes kerran saada vastaus siihen, mistä ihmeestä noille itseään täynnä oleville pintaliitäjille voisi olla kateellinen??" Riittääkö rehelliseksi vastaukseksi heidän tulot, siis teidän mielestä mitättömistä töistä? Te jotka muka lima niskassa raadatte, etkä pääse lähellekään ... Riittääköh?

En kovin korkealle arvosta esim. tätä Iholla sarjaa, sen ala-arvoisempaa tuskin löytyy, tätäkö itse arvostat ? se, että siitä maksetaan kohtuuttoman hyvin on täysin käsittämätön juttu ,sillä eihän sellaista ohjelmaa kukaan selväpäinen ihminen katso. Tuotannolta täysin katsojien aliarvioimista !
On niitä muitakin samaa sarjaa olevia ohjelmia: Olen julkkis ...päästäkää....ja pari muuta . Idiooteilleko tuotanto näitä ohjelmia tekee ???
- Anonyymi
Martina on listallani 1.. 2 Sara ja kolmas Sofia .
Siinä ne varsinaiset naurattajat. Leikitään fiksua,rikasta ,hyvännäköistä.
Kaikki voi lukea lehdistä mitä näiden elämässä tapahtuu.
Martina todellakin kärjessä-jopa miehet vaihtuu 2 kertaa vuodessa siihen päälle muutama kuuma yö Lontoossa /ruotsissa.- Anonyymi
Saralla tosiaan oli kaksi miestä viime vuonna.
- Anonyymi
Olen kyllästynyt noiden kolmen naamaan, mitään järkevää lausetta ei tuu koskaan noiden suusta, vuodesta toiseen sama linja kaikilla, keksis jo jotakin uutta.
- Anonyymi
Juuri se , ei mitään järjellistä sanottavaa noiden kolmen osalta ole kuultu koskaan. Eikä tulla kuulemaan vastaisuudessakaan. Tolloja ja säälittäviä itseensä täynnä olevia tyhjäpäitä, ai niin onhan heillä kaikilla sentään hiustuuhennukset solmittu siihen tyhjään pääkoppaan.
- Anonyymi
Martsa salapan* monelle, alastonmalli Seiskan ostamilla tisseillä 🌝
- Anonyymi
Loistava aloitus.
Hyvin osuvasti kirjoitettu, kiitos 👍 - Anonyymi
Hyvä aloitus.
Olen samaa mieltä.
En kuulu kenenkään näiden kolmen kanan ihailija kuntaan.- Anonyymi
Siinä on kolme " kottaraista " vailla mitään osaamista , lentäisivät vaan pysyvästi sinne Dubaihin tai Marbellaan tai vaikka Saharan erämaahan ja pysyisivät siellä. Emme menettäisi mitään.
- Anonyymi
Häpeää taustaansa, toisinpäin🧐
- Anonyymi
Sofiia ois komea lykkiä
- Anonyymi
Yök,en kyllä itse laittais keppiä Sofian koloon
- Anonyymi
Saran CVhen lisättäköön se, että oli koronapandemian alkuvaiheessa THLn kampanjoissa bussipysäkkikuvissa maskilähettiläs. Poikkeuksetta kulki ja biletti koko ajan ilman maskia. Että sellainen lähettiläs.
- Anonyymi
Sofia on kaunein näistä kolmesta, mikä kaunotar ja mikä herkkupeppu.
Transun näköiseen Martinaan ei kyllä himot herää mihinkään suuntaan.- Anonyymi
Martina on surkein näistä kolmesta ehdottomasti, ei ulkonäköä, ei älyä, ei kielitaitoa ym
Todellinen idiootti.
- Anonyymi
Järkyttävä otsikko että nyt paljastan totuudet... ja sitten kirjoittelee niitä omia totuuksiaan. Mikä ihmeen narsisti tuo aloittaja on joka kuvittelee että hänellä on totuus ja hän hallitsee tätä palstaa.
- Anonyymi
Aloittaja ei kestä näiden kolmen hyviä tuloja. Jokainen heistä tienaa keskiverto suomalaista reilusti paremmin.👍
- Anonyymi
Martina on kyllä ihan miehennäköinen, todellinen Mara
- Anonyymi
On se Marttiina kuitenkin niistä se kaikkein kuumin ja haluttavin. Siis todella kuuma.
- Anonyymi
Siepin kirjoittama teksti instassaan:
Minä kertomassa omalle elämälle, miten viikonloppu vietetään kotona. Niin hyvin menee, et otetaan vinkkejä vastaan!⬇️😁
Kysynkin, mitä tää yrittää sanoa?
Kummaa tarinaa. Saatko kiinni punaisesta langasta? Jos sait, voisitko avata mullekin. - Anonyymi
Näistä kolmesta karsein on Martina, luonne kauhein ja miten kohtelee muita. Ei moraalia ei minkäänlaisia käytöstapoja. Martina, jolle tärkeintä maailmassa on raha ja materia. Se tuli nähdyksi tässä Hannu tapauksessa. Sara ja Sofia on molemmat oikeasti kauniita, mutta en tykkää heidän julkisuuden kaipuusta. Tietty some työ vaatii julkisuudessa olemista, mutta täytyykö kaikesta kertoo medialle.
- Anonyymi
Martina on ainoa, joka levittää kaiken julkisuuteen ja puukottaja selkään exiään.
- Anonyymi
Martina on ainoa joka on pahoinpidellyt muita sekä puolisoitaan myös. Tuomittu rattijuopumuksesta 6 kk ajokieltoon.
Mitenköhän on lasten kanssa, kun ovat murrosiässä. Vanhempi onneksi asuu pääsääntöisesti isällään ja Esko puuttuu kyllä, jos jotain tulee. - Anonyymi
Aivan kuin täällä kokoontuisi joku rikollisliiga.
- Anonyymi
Stefu on vastustamattoman vetovoimainen, lutuinen mies
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois
Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait233113Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän
Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 68720Hei! Halusin vain kertoa.
En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso3703Miten voitkin olla aina niin fiksu
...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä32581Mistä tietää, onko hän se oikea?
Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha35567Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?
Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani3560Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen
Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es19510Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."
Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve3509- 40501
- 36495