Tosi monet pariskunnat eroavat neljänkympin tietämissä. Niin itsekin, tosin siitä on jo muutama vuosi. Oletteko te kokeneet, että eron jälkeen voisi alkaa tavallaan "kuin uusi elämä" ja uudet mahdollisuudet? Miten ihmissuhteenne ovat järjestyneet? Oletteko menneet uusiin naimisiin, vai onko kerta "riittänyt"? Miten lapset ja uusi kumppani ovat sopeutuneet toisiinsa vai oletteko päättäneet viettää railakasta "sinkkuelämää"? Kamalasti kysymyksiä ;)
mutta luulenpa, etten ole ainut, joka näiden juttujen kanssa "painiskelee" :)
"Nelikymppisen uusi nuoruus"
sinivuokko03
51
4369
Vastaukset
- Aleksi40
niin minäkin. 4 vuotta erosta ja todella koen että uusi elämä on alkanut. Itseasiassa oli ihanaa aikanaan huomata, että itsellä oli tulevaisuus ja kaikki riippui vain itsestäni.
No en ole mennyt naimisiin, vaan kokeillut suhteita, pidempiä ja lyhyempiä. Kauhean vaikeata löytää sitä oikeaa, ja mitä pidempään sitä yksin asuu ja on oman itsensä herra, sitä vaikeampaa on varmaan asettua kenenkään kanssa. Lapset luulevat minua ikuiseksi yksin asujaksi... enkä ole heille juurikaan naisiani esitellyt.
Saas nähdä kuinka miehen käy... - ja edelleen yksinäisyyttä
Ero vähän yli neljäkymppisenä, monta vuotta yksinäisyyttä, pari erittäin epäonnistunutta lyhytaikaista seurustelun yritystä ja taas pelkkää yksinäisyyttä. Ei uutta kumppania, ei edes ystäviä. Siis täydellistä yksinäisyyttä.
Haluaisin tottakai uuden kumppanin, mutta mistä sellaisen löytää? Netti on kokeiltu, ei kiitos enää yhtään yritystä sieltä! Työpaikkaromanssi on täysi mahdottomuus. Ei ystäviä, joiden luona illanistujaisissa voisi tutustua toiseen yksinäiseen.
Olenkin ymmälläni ja onneton. Mikähän minussa on vikana?- jälkeen
moni kokee todellista yksinäisyyttä,jos ei ole lapsiakaan..sinulle "edelleen yksin",toivon tsemmiä,mene rohkeasti keskustelemaan asioistasi vaikka eronneiden keskustelupiireihin,niinhin on matala kynnys mennä!
- onni
en tiedä mikä sinussa on vikana mutta minulla on sama vika. vuosi yksinoloa ja tuntuu että tätä se on sitte kuolemaan asti. on hiton paljon hommia ettei edes ehdi rajua sinkkuelämää viettää.
voi vain toivoa että jonkun kohtaisi vaikka totuus lienee se ettei sopivaa löydä koskaan.
Oletteko eri mieltä ja hyviä perusteluja kiitos . - edelleen yksinäisyyttä
jälkeen kirjoitti:
moni kokee todellista yksinäisyyttä,jos ei ole lapsiakaan..sinulle "edelleen yksin",toivon tsemmiä,mene rohkeasti keskustelemaan asioistasi vaikka eronneiden keskustelupiireihin,niinhin on matala kynnys mennä!
Lapsia minulla kyllä on, mutta ovat jo niin isoja, että ovat koko ajan omissa menoissaan. Äitiä ei tarvita kotona enää kuin pyykkäämään, siivoamaan ja ruokaa laittamaan.
Heti eron jälkeen kävin Fischerin eroseminaarin, mutta en huomannut siitä olevan ainakaan minulle mitään hyötyä. Tai jos hyödyksi voi laskea sen, että totesin etten ole ainoa avioeron kokenut ihminen!
Välillä olo on niin ahdistunut, kun ei ole ketään kenelle soittaisi, kenet tapaisi, kenelle jutella. Omia iäkkäitä vanhempiakaan ei viitsisi omilla huolilla vaivata, joskus vain on pakko.
Yritän ajatella, että vaikeuksien kautta voittoon, joskus tähänkin risukasaan aurinko paistaa. Toiveikkuus vain rupeaa pikku hiljaa hiipumaan. - Animus
edelleen yksinäisyyttä kirjoitti:
Lapsia minulla kyllä on, mutta ovat jo niin isoja, että ovat koko ajan omissa menoissaan. Äitiä ei tarvita kotona enää kuin pyykkäämään, siivoamaan ja ruokaa laittamaan.
Heti eron jälkeen kävin Fischerin eroseminaarin, mutta en huomannut siitä olevan ainakaan minulle mitään hyötyä. Tai jos hyödyksi voi laskea sen, että totesin etten ole ainoa avioeron kokenut ihminen!
Välillä olo on niin ahdistunut, kun ei ole ketään kenelle soittaisi, kenet tapaisi, kenelle jutella. Omia iäkkäitä vanhempiakaan ei viitsisi omilla huolilla vaivata, joskus vain on pakko.
Yritän ajatella, että vaikeuksien kautta voittoon, joskus tähänkin risukasaan aurinko paistaa. Toiveikkuus vain rupeaa pikku hiljaa hiipumaan....erittäin lämpimästi psykologista vyöhyketerapiaa. Elämänilo on mahdollista löytää!
Lisätietoja: [email protected]
- mirham
erosin myös siinä neljänkympin tietämissä.Kiirettä en ole pitänyt että joku pitäisi nyt löytää...se tulee kuulemma kuin nappi otsaan..jos on tullakseen...no jaa..niin tuntuu että elämä alkaa kuin uudelleen,kun erostakin on kulunut jo jonkin aikaa..ihan kivalta jo tuntuu,eihän sitä tiedä mitä elämällä on tarjota..:))
- galette
tuntuu etten ikinä enää mene mihinkään pitempiaikaiseen suhteeseen. Vieläkin on ns. pala kurkussa avioeron takia. Mutta ei tämä sinkkuelämäkään tunnu oikein luistavan...täytynee vain uskoa, että se "uusi elämä " vielä koittaa.:)
- tenu
vielä mahdollisuuksien rajoissa mutta uutta nuoruutta et saa koskaan,
- vastata
Olen kerran eronnut alle 30v, ja mennyt uud. naimisiin, mutta jos nyt eroaisin, niin haluaisin olla sinkkunainen mahdollisimman kauan.
- Loistava.polku
Naimisiin en menisi koskaan enää, se on tarkoitettu nuorille joilla vielä romanttiset hullutukset rehottavat. Tämän ikäinen ei enää papin lupaa tarvitse elääkseen niin kuin huvittaa.
Köyhänä yksinhuoltajana elämä ei ole missään tapauksessa ole ollut railakasta, en juuri edes tapaa muita ihmisiä muualla kuin töissä. Ja hyvä niin. Nautin yksinolosta, rauhasta, siitä että päätän itse omat tekemiseni enkä ole tilivelvollinen kenellekään.- Iiris
Tätä palstaa lukiessa olen oppinut ainakin sen, että totuus keski-ikäsiten sinkkuudesta on aika karu. Ja uusperheellisten palstaa lukiessani olen oppinut, että ihmisen on hämmästyttävän vaikea sietää kumppaninsa edellisen liiton lasta. Koetan pitää ukkoni kanssa välit, että voimme elää yhdessä senkin jälkeen, kun lapset ovat itsenäistyneet. Ajattelen, että suhteessa kannattaa pitää väljyyttä sen verran, että läheisyyskin maistuu sitten aika ajoin. En kyllä tosiaankaan haluaisi yksin eläjäksi. Toivottavasti niin ei käy ainakaan pitkiin aikoihin. Leskinähän monet naiset vanhemmiten sitten elävät.
- Iiris
Iiris kirjoitti:
Tätä palstaa lukiessa olen oppinut ainakin sen, että totuus keski-ikäsiten sinkkuudesta on aika karu. Ja uusperheellisten palstaa lukiessani olen oppinut, että ihmisen on hämmästyttävän vaikea sietää kumppaninsa edellisen liiton lasta. Koetan pitää ukkoni kanssa välit, että voimme elää yhdessä senkin jälkeen, kun lapset ovat itsenäistyneet. Ajattelen, että suhteessa kannattaa pitää väljyyttä sen verran, että läheisyyskin maistuu sitten aika ajoin. En kyllä tosiaankaan haluaisi yksin eläjäksi. Toivottavasti niin ei käy ainakaan pitkiin aikoihin. Leskinähän monet naiset vanhemmiten sitten elävät.
Totta tuntuu kyllä olevan jungilainen ajatus ihmisen uudesta tilaisuudesta tarttua elämään varhaisessa keski-iässä. Oireita olen itsekin itsessäni nähnyt ja jonkinlaisen uuden tilaisuuden saanut. Minusta sen ei kuitenkaan tarvitse merkitä kumppanin vaihtamista, vaikka joidenkin kohdalla niinkin. Avioliitossa ollessaankin voi ihminen muuttua positiivisesti, löytää itsensä, saada uuden alun. Siihen voi kyllä tarvita jotakin uutta virikettä, mitä se sitten itse kullakin on.
- jpntar
Iiris kirjoitti:
Totta tuntuu kyllä olevan jungilainen ajatus ihmisen uudesta tilaisuudesta tarttua elämään varhaisessa keski-iässä. Oireita olen itsekin itsessäni nähnyt ja jonkinlaisen uuden tilaisuuden saanut. Minusta sen ei kuitenkaan tarvitse merkitä kumppanin vaihtamista, vaikka joidenkin kohdalla niinkin. Avioliitossa ollessaankin voi ihminen muuttua positiivisesti, löytää itsensä, saada uuden alun. Siihen voi kyllä tarvita jotakin uutta virikettä, mitä se sitten itse kullakin on.
keski-ikä muutosten aika...Olen joskus kuunnellut vanhoja pariskuntia ja heidän mielipiteitään "onnellisuutensa" salaisuudesta..Ennen ei lähdetty vaikeuksien tultua toisen luota, nyt se tehdään liian pian.hm..??...ja nyky-yhteiskunta vielä "suosii" sitä..Olisiko siksi parempi avioliitossakin hankkia itsellekin jotain itseä tyydyttävää ennen kuin lähtee etsimään vikoja toisesta??
- nainen!
jpntar kirjoitti:
keski-ikä muutosten aika...Olen joskus kuunnellut vanhoja pariskuntia ja heidän mielipiteitään "onnellisuutensa" salaisuudesta..Ennen ei lähdetty vaikeuksien tultua toisen luota, nyt se tehdään liian pian.hm..??...ja nyky-yhteiskunta vielä "suosii" sitä..Olisiko siksi parempi avioliitossakin hankkia itsellekin jotain itseä tyydyttävää ennen kuin lähtee etsimään vikoja toisesta??
itsepohdiskelun paikka. Taitaa olla perää tuossa ajatuksessa, mutta kyllä sitä on niin monet kerrat peiliin vilkaistu ja mentykkin itseensä ja haettu uusia virikkeitä, mutta nekin on sitten hyväksytetty aviopuolisolla, jottei niitä riitoja tulisi. Joskus on takapakkiakin tullut, mutta elämä jatkuu. Tietysti on parempi yksin yksin kuin kaksin yksin.
- jpntar
nainen! kirjoitti:
itsepohdiskelun paikka. Taitaa olla perää tuossa ajatuksessa, mutta kyllä sitä on niin monet kerrat peiliin vilkaistu ja mentykkin itseensä ja haettu uusia virikkeitä, mutta nekin on sitten hyväksytetty aviopuolisolla, jottei niitä riitoja tulisi. Joskus on takapakkiakin tullut, mutta elämä jatkuu. Tietysti on parempi yksin yksin kuin kaksin yksin.
sanoit! Parisuhteessa pitää joustaa..kummankin, ja avioliittokin on kahden " kauppa". Moni antaa periksi usein, koska ei halua riitaa..kukapa meistä sitä toivoo. Kuitenkin vanha sanonta "parempi yksin kuin huonon kaverin kanssa", on käyttökelpoinen hyvin usein:))
jpntar kirjoitti:
keski-ikä muutosten aika...Olen joskus kuunnellut vanhoja pariskuntia ja heidän mielipiteitään "onnellisuutensa" salaisuudesta..Ennen ei lähdetty vaikeuksien tultua toisen luota, nyt se tehdään liian pian.hm..??...ja nyky-yhteiskunta vielä "suosii" sitä..Olisiko siksi parempi avioliitossakin hankkia itsellekin jotain itseä tyydyttävää ennen kuin lähtee etsimään vikoja toisesta??
Siinäpä sana, joka on esiintynyt eri variaatioina
naisen halusta "elää".
Kyllähän siinä on pitkälle materialistiset näkö-
kohdat, jotka hallitsevat suhdekeskustelua, kun
puolisoon ollaan kyllästyneitä. Eron kynnyksellä
haetaan kiivaasti taloudellista turvaa osituksen
nimissä ja huomataan, että ero voikin kannattaa.
Miksi ihmeessä ihmiset ylipäätään edes vaivautu-
vat naimisiin, instituutioon, joka toimii vain
niin kauan, kuin on kipinää.
Ja yhteiskunnan "suosiminen" lienee avointa suhde-
peliä huonoin panoksin. :/- jpntar
Pojongg kirjoitti:
Siinäpä sana, joka on esiintynyt eri variaatioina
naisen halusta "elää".
Kyllähän siinä on pitkälle materialistiset näkö-
kohdat, jotka hallitsevat suhdekeskustelua, kun
puolisoon ollaan kyllästyneitä. Eron kynnyksellä
haetaan kiivaasti taloudellista turvaa osituksen
nimissä ja huomataan, että ero voikin kannattaa.
Miksi ihmeessä ihmiset ylipäätään edes vaivautu-
vat naimisiin, instituutioon, joka toimii vain
niin kauan, kuin on kipinää.
Ja yhteiskunnan "suosiminen" lienee avointa suhde-
peliä huonoin panoksin. :/Ei avioliitto toimi kipinän varassa...sen etteen pitää tehdä töitä! Siis, jos kipinä sammahtaakin ..välillä. Jos yhteiselo ei kuitenkaan toimi, on PAKKO etsiä taloudellista turvaa..niin..monesti on näin!!! Monikaan ei selviä ilman sitä. Jos kerran aletaan yhdessä siihen leikkiin, se lopetetaankin yhdessä eikä erikseen!! On ihmisiä, joita ei ole tarkoitettukaan naimisiin ja elämään toisen kanssa. JOS he siihen kuitenkin alkavat, on olemassa vastuu..joka monta kertaa valitettavasti kaatuu tänä päivänä yhteiskunnan kohtuuttomiin vaatimuksiin!!
- galette
jpntar kirjoitti:
Ei avioliitto toimi kipinän varassa...sen etteen pitää tehdä töitä! Siis, jos kipinä sammahtaakin ..välillä. Jos yhteiselo ei kuitenkaan toimi, on PAKKO etsiä taloudellista turvaa..niin..monesti on näin!!! Monikaan ei selviä ilman sitä. Jos kerran aletaan yhdessä siihen leikkiin, se lopetetaankin yhdessä eikä erikseen!! On ihmisiä, joita ei ole tarkoitettukaan naimisiin ja elämään toisen kanssa. JOS he siihen kuitenkin alkavat, on olemassa vastuu..joka monta kertaa valitettavasti kaatuu tänä päivänä yhteiskunnan kohtuuttomiin vaatimuksiin!!
avioerossa kuitenkin rankempaa on se henkinen puoli kuin taloudellinen, varsinkin jos avioliiton eteen on yrittänyt tehdä kaikkensa siinä kumminkaan onnistumatta. Useinhan eronneita sanotaankin hieman virheellisesti epäonnistuneiksi. En tunne itseäni epäonnistuneeksi, ainoastaan surulliseksi..tällä hetkellä..
- mirham
jpntar kirjoitti:
Ei avioliitto toimi kipinän varassa...sen etteen pitää tehdä töitä! Siis, jos kipinä sammahtaakin ..välillä. Jos yhteiselo ei kuitenkaan toimi, on PAKKO etsiä taloudellista turvaa..niin..monesti on näin!!! Monikaan ei selviä ilman sitä. Jos kerran aletaan yhdessä siihen leikkiin, se lopetetaankin yhdessä eikä erikseen!! On ihmisiä, joita ei ole tarkoitettukaan naimisiin ja elämään toisen kanssa. JOS he siihen kuitenkin alkavat, on olemassa vastuu..joka monta kertaa valitettavasti kaatuu tänä päivänä yhteiskunnan kohtuuttomiin vaatimuksiin!!
tänä päivänä ...(koska halutaan juuri olla itsenäisiä)..sitoutumiskammoa, sitä juuri avioliitto kuitenkin on ..sitoutumista toiseen ihmiseen..tietty hienoa on jos kipinää riittää,mutta rakkauskin voi ajan myötä syventyä....niin kuin pitkässä avioliitossa parhaimmillaan käy...
- jpntar
galette kirjoitti:
avioerossa kuitenkin rankempaa on se henkinen puoli kuin taloudellinen, varsinkin jos avioliiton eteen on yrittänyt tehdä kaikkensa siinä kumminkaan onnistumatta. Useinhan eronneita sanotaankin hieman virheellisesti epäonnistuneiksi. En tunne itseäni epäonnistuneeksi, ainoastaan surulliseksi..tällä hetkellä..
lie rankempaa..mutta elettäväkin on. Jos ei ole rahaakaan selvitä, miten selviää muusta..psyykkisestäkään..Monta kertaa eron jälkeen nainen vahvistuu..mies ei...valitettavasti...puhun nyt enemmistöstä en kaikista..Älkää hyvät miehet loukkaantuko!
- ggnojoP
jpntar kirjoitti:
Ei avioliitto toimi kipinän varassa...sen etteen pitää tehdä töitä! Siis, jos kipinä sammahtaakin ..välillä. Jos yhteiselo ei kuitenkaan toimi, on PAKKO etsiä taloudellista turvaa..niin..monesti on näin!!! Monikaan ei selviä ilman sitä. Jos kerran aletaan yhdessä siihen leikkiin, se lopetetaankin yhdessä eikä erikseen!! On ihmisiä, joita ei ole tarkoitettukaan naimisiin ja elämään toisen kanssa. JOS he siihen kuitenkin alkavat, on olemassa vastuu..joka monta kertaa valitettavasti kaatuu tänä päivänä yhteiskunnan kohtuuttomiin vaatimuksiin!!
Niin, kun vain ne ihmiset uskoisivatkin, että
pelkkä ihastus ei riitä kihlausta vakavampaan
asteeseen. Lakiin pitäisikin ottaa klausuuli, jo-
ka estää pariskuntia menemästä naimisiin ennen
kolmatta yhdessäasumisvuottaan tai vastaavaa.
Ovatko ihmiset niin mukavuudenhaluisia, että otta-
vat mieluummin rahat ja juoksevat, kuin vastaisi-
seuraavaan kysymykseen: Jaksavatko vielä tosissaan
yrittää? Uskon niin monen kohdalla. Joka toinen
lii(t)tohan kariutuu. Liiankin helposti.
Ja mitä yhteiskuntaan tulee, se on sokea ihmis-
suhteille. Vain toimivat yhteisöt luetaan osaksi
tuottavaa yhteiskuntaa. Valitettavasti. - jpntar
mirham kirjoitti:
tänä päivänä ...(koska halutaan juuri olla itsenäisiä)..sitoutumiskammoa, sitä juuri avioliitto kuitenkin on ..sitoutumista toiseen ihmiseen..tietty hienoa on jos kipinää riittää,mutta rakkauskin voi ajan myötä syventyä....niin kuin pitkässä avioliitossa parhaimmillaan käy...
ihailen niitä, jotka ovat olleet pitkään yhdessä!!
Sitoutumiskammo tuleekin varmaan juuri niistä epäonnistumisista ja monista pettymyksistä itseen ja toiseen ihmiseen..niin minä oletan. Mikä lie pitkän avioliitonkin salaisuus..?? Minulle luja ja kestävä suhde toiseen ihmiseen on äärimmäisen tärkeää, koska juuri se mainitsemasi syvyys kuuluu siihen. - jpntar
ggnojoP kirjoitti:
Niin, kun vain ne ihmiset uskoisivatkin, että
pelkkä ihastus ei riitä kihlausta vakavampaan
asteeseen. Lakiin pitäisikin ottaa klausuuli, jo-
ka estää pariskuntia menemästä naimisiin ennen
kolmatta yhdessäasumisvuottaan tai vastaavaa.
Ovatko ihmiset niin mukavuudenhaluisia, että otta-
vat mieluummin rahat ja juoksevat, kuin vastaisi-
seuraavaan kysymykseen: Jaksavatko vielä tosissaan
yrittää? Uskon niin monen kohdalla. Joka toinen
lii(t)tohan kariutuu. Liiankin helposti.
Ja mitä yhteiskuntaan tulee, se on sokea ihmis-
suhteille. Vain toimivat yhteisöt luetaan osaksi
tuottavaa yhteiskuntaa. Valitettavasti.kuitenkin alkoholi..sen kanssa, kun ei pysty edes kamppailemaan...
- miNä
Iiris kirjoitti:
Totta tuntuu kyllä olevan jungilainen ajatus ihmisen uudesta tilaisuudesta tarttua elämään varhaisessa keski-iässä. Oireita olen itsekin itsessäni nähnyt ja jonkinlaisen uuden tilaisuuden saanut. Minusta sen ei kuitenkaan tarvitse merkitä kumppanin vaihtamista, vaikka joidenkin kohdalla niinkin. Avioliitossa ollessaankin voi ihminen muuttua positiivisesti, löytää itsensä, saada uuden alun. Siihen voi kyllä tarvita jotakin uutta virikettä, mitä se sitten itse kullakin on.
ihan tosi mukava lukea sun ajatuksia,viisasta.Mä luulen että liian usein uuden paremman elämän alottaminen mielletään aina avioeron kautta ainoastaan saavutettavaksi,silti liian moni jämähtää,ja jää yksinäiseksi.
- mirham
jpntar kirjoitti:
kuitenkin alkoholi..sen kanssa, kun ei pysty edes kamppailemaan...
se on syypää moneen tragediaan...Olin työssä vanhuspalvelussa ja tapasin paljon pariskuntia jotka olivat olleet yhdessä jopa kuusikymmentä vuotta...yhä näytti rakkautta piisaavan...onko se jokin tässä ajassa joka tekee ihmisistä kykenemättömiä tai haluttomia kestäviin suhteisiin..?
- jpntar
mirham kirjoitti:
se on syypää moneen tragediaan...Olin työssä vanhuspalvelussa ja tapasin paljon pariskuntia jotka olivat olleet yhdessä jopa kuusikymmentä vuotta...yhä näytti rakkautta piisaavan...onko se jokin tässä ajassa joka tekee ihmisistä kykenemättömiä tai haluttomia kestäviin suhteisiin..?
...60 vuotta..niin kauan! Varmaan tämä aika vaikuttaa siihen...tavalla tai toisella, että kestävyys horjuu monessa..
- nainen!
Pojongg kirjoitti:
Siinäpä sana, joka on esiintynyt eri variaatioina
naisen halusta "elää".
Kyllähän siinä on pitkälle materialistiset näkö-
kohdat, jotka hallitsevat suhdekeskustelua, kun
puolisoon ollaan kyllästyneitä. Eron kynnyksellä
haetaan kiivaasti taloudellista turvaa osituksen
nimissä ja huomataan, että ero voikin kannattaa.
Miksi ihmeessä ihmiset ylipäätään edes vaivautu-
vat naimisiin, instituutioon, joka toimii vain
niin kauan, kuin on kipinää.
Ja yhteiskunnan "suosiminen" lienee avointa suhde-
peliä huonoin panoksin. :/asian niin miehiseltä kannalta, mutta en ole lähdössä pesästä elatusmaksujen kiholla. Yksinhuoltajan elämä ei ole ruusuilla tanssimista. Olen eronnut ja naimisissa nyt pitkästi yli 10 v. Minulla ei ole mitään syytä olla eroamassa nykyisestä, rakastan häntä ja hän minua, olemme vuorovaikutus suhteessä, nyt tällä hetkellä. Tilanne voi muuttua aikaa myöten. Kysymys yhteisessä pesässä on siitä ollaanko elämää elämässä kahdestaan ja panostetaan siihen yhdessä, siitä suhteesta ei puutu tunteet sillä avioliitto on tunnesuhde, usko pois.
- ggnojoP
nainen! kirjoitti:
asian niin miehiseltä kannalta, mutta en ole lähdössä pesästä elatusmaksujen kiholla. Yksinhuoltajan elämä ei ole ruusuilla tanssimista. Olen eronnut ja naimisissa nyt pitkästi yli 10 v. Minulla ei ole mitään syytä olla eroamassa nykyisestä, rakastan häntä ja hän minua, olemme vuorovaikutus suhteessä, nyt tällä hetkellä. Tilanne voi muuttua aikaa myöten. Kysymys yhteisessä pesässä on siitä ollaanko elämää elämässä kahdestaan ja panostetaan siihen yhdessä, siitä suhteesta ei puutu tunteet sillä avioliitto on tunnesuhde, usko pois.
mutta kuulut ns. hyvään prosenttiin. Hieno juttu
ja onnittelen siitä. Silti puolet liitoista voi
pahoin... Siinä ei ole mitään miehistä.
Keksipä siihen lääke ja olet mmailman rikkain
ennen Gatesia. :) - nainen!
ggnojoP kirjoitti:
mutta kuulut ns. hyvään prosenttiin. Hieno juttu
ja onnittelen siitä. Silti puolet liitoista voi
pahoin... Siinä ei ole mitään miehistä.
Keksipä siihen lääke ja olet mmailman rikkain
ennen Gatesia. :)En niin mammonasta välitä, mutta elämästä sinänsä, että se on elämisen arvoista. Arvot kohdallaan ym jutut elämässä. Kotona kivaa, nain nyt tässä ihan yes. Ei mitään yhtä ruusuilla humuilua vaan tällastä tavallisen leppoisaa.
- syrjäytynytkö?
Erosin 36-vuotiaana. Ensin oli ihan kivaa, menoa ja uusia harrastuksia riitti, miehiä pyöri ympärillä. Tunsin itseni kuin uudeksi nuoreksi naiseksi. Sitten tuli rauhallisempaa kun tapasin kivan miehen. Oli pitkä seurustelusuhde, luulin että tässä se oikea nyt on. Mutta mies ei halunnutkaan sitoutua, tajusin että hän kävi luonani vain silloin kun hänelle sopi ja entisen perheen vaatimukset menivät aina minun edelleni. Lopulta lopetin suhteen. Sen jälkeen tulivat sairaudet, selkä- ja polvivaivat. En pääse enää liikkumaan kuin ennen, joten elämäni on kaventunut. Kaikki voimat menevät työssäkäymiseen ja kotiaskareiden pyörittämiseen. Ystävät kaikkosivat sairauksien myötä. Olen ihan kivan näköinen ja hoikahko rakenteeltani, mutta silti minusta kiinnostuvat nykyään vain eläkeukot ja vajaakuntoiset mielenterveyspotilaat. Jos olisi parempi palkka, matkustelin enemmän ja tapaisin ihmisiä, mutta kun rahat eivät riitä ulkomaan matkoihin tai kylpylälomiin. Olen nyt 45 v. ja koen, että joltain osin elämäni on eletty. Poikani sanoo, että olen kuin vanha mummo, kun yhä enemmän olen alkanut iltaisin kyttäämään mitä taloyhtiön pihalla tapahtuu. Kun muuhunkaan ei riitä tarmoa. En haluaisi vielä ruveta sukkaa kutomaan keinutuolissa, mutta en jaksa enää esittää nuorekasta ja pirteää. Yksinäisyys on kai minun osani.Onneksi on kirjat, luonto, taiteet, joista saan iloa elämääni.
- sinivuokko03
Niinpä, vaikka vaihdat nuorempaan, niin itse et nuorene tippaakaan :) En sillä sano, että itse olisin "nuorempien" perään. Sen vain sanon, että uusperhekuviot ovat kaukana nuoruuden seurustelukuvioista ja onnen huumasta. Enää ei ole kaksi rakastavaista. Hyvässä lykyssä samassa sopassa on kymmenenkin. Siinä sitä on porkkanaa, jos on jo tavallisessakin suhteessa.
- Ykinäinen
Erosta on noin 8 vuotta. Minä lähdin ja jätin mieheni ihmettelemään. Hän löysi vuodessa uuden, minä 2 vuoden jälkeen. tämän jälkeen ystäystyimme uudelleen exän kanssa ja olemme pysyneet ystävinä tähän päivään asti. Uusi suhteeni kesti 5 vuotta, ja vuosi sitten jäin yksin, kun uusperhekuvio ei onnistunut. Sen jälkeen olen tavannut kaksi miestä netti-ilmoituksen pohjalta. Toinen on nykyään ystäväni, kummankaan kanssa ei suhdetta tullut. Selibaattia on siis eletty lähes vuosi. Nyt ei huvita edes yrittääkkään löytää uutta kumppania. Taidan alkaa tottumaan yksinoloon. Ex mieheni pohtii tahollaan jatkaako suhteessaan. En tiedä johtuuko se siitä, että olen vapaana. Hän ilmoitti minulle, että jos eroaa, olen ainoa nainen jonka kanssa hän voisi kuvitella vielä joskus asuvansa. Muiden kanssa pystyisi pitämään vainhauskaa ja vaihtaisi kun kyllästyisi. Itse en tiedä mitä ajatella hänestä, itsestäni ja elämästäni. Ollakko yksin, odottaakko vielä sitä sielujen kumppania? Kapakoita en harrasta, töissä ja lenkkipolulla ei kiinnostavia miehiä ole tullut eteen. Kuinka kauan menee, että tottuu olemaan yksin ja nauttii siitä?
- jpntar
Ykinäinen kirjoitti:
Erosta on noin 8 vuotta. Minä lähdin ja jätin mieheni ihmettelemään. Hän löysi vuodessa uuden, minä 2 vuoden jälkeen. tämän jälkeen ystäystyimme uudelleen exän kanssa ja olemme pysyneet ystävinä tähän päivään asti. Uusi suhteeni kesti 5 vuotta, ja vuosi sitten jäin yksin, kun uusperhekuvio ei onnistunut. Sen jälkeen olen tavannut kaksi miestä netti-ilmoituksen pohjalta. Toinen on nykyään ystäväni, kummankaan kanssa ei suhdetta tullut. Selibaattia on siis eletty lähes vuosi. Nyt ei huvita edes yrittääkkään löytää uutta kumppania. Taidan alkaa tottumaan yksinoloon. Ex mieheni pohtii tahollaan jatkaako suhteessaan. En tiedä johtuuko se siitä, että olen vapaana. Hän ilmoitti minulle, että jos eroaa, olen ainoa nainen jonka kanssa hän voisi kuvitella vielä joskus asuvansa. Muiden kanssa pystyisi pitämään vainhauskaa ja vaihtaisi kun kyllästyisi. Itse en tiedä mitä ajatella hänestä, itsestäni ja elämästäni. Ollakko yksin, odottaakko vielä sitä sielujen kumppania? Kapakoita en harrasta, töissä ja lenkkipolulla ei kiinnostavia miehiä ole tullut eteen. Kuinka kauan menee, että tottuu olemaan yksin ja nauttii siitä?
kun asia on omassa päässä selvä...Jokainen varmaan tietää ja tuntee, koska on valmis uuteen suhteeseen...ja itseä ...omaa sisintä pitäisi kuunnella. Elämässä on sitä paitsi paljon muutakin kuin ..miehet...siitä pitää tehdä vain juuri itselle hyvä..Jokaisella meillä omat tarpeemme.
paha olo oli pitkään. Oliko sitten "neljänkympin kriisi", vai mikä, joka laittoi liikkeelle. Pikkuhiljaa kuitenkin.
Ei todellakaan kaduta, vaikka joskus huomaa, että syytti vaikeasta suhteesta kaikkea mahdollista. Eli ei elämä silti ole täysin ruusuilla tanssimista, mutta paljon paljon parempaa. Useita suhteita ei ole ollut; mutta en myöskään aikanani sitoutunut liian nuorena, vaan vietin jos ei hurjaa, niin kuitenkin aikaa vapaana silloin, ja tutustuin erilaisiin ihmisiin.- Iiris
Minua on aina jotenkin vierastuttanut sanonta, että suhteen eteen pitää tehdä työtä. Kuullostaa varsin työläältä ja ilottomalta. Minusta on tärkeää kunnioittaa toinen toistaan ja arvostaa lapsiaan, pyrkiä takaamaan heille turvalliset lähtökohdat. Sitten ei tarvitakaan enää muuta kuin kiusausten voittaminen, jos niitä eteen lykkääntyy... Ennen ajattelin, ettei kiusauksia tule, jos liitto on ok, mutta olen muuttanut kantani. Kyllä niitä voi tulla ja uusi ihminen voi tuntua tosi mielenkiintoiselta ja ystävyys antoisalta. Silloin on hyvät neuvot kalliit eikä siinä auta aina muu kuin omatunto, joka panee stopin siinä vaiheessa, kun järki pettää. Kun sitten vähän ajan päästä juttua miettiin, järkikin jo sanoo, että onneksi et pilannut kymmenen tai kymmenien ihmisten elämää hetken huumassa. - Ne jutut on sitten ihan erikseen, kun liitossa on väkivaltaa ja alkoholismia jne. Sellaisesta yleensä pitääkin lähteä - jo lastenkin tähden.
- Sani
Iiris kirjoitti:
Minua on aina jotenkin vierastuttanut sanonta, että suhteen eteen pitää tehdä työtä. Kuullostaa varsin työläältä ja ilottomalta. Minusta on tärkeää kunnioittaa toinen toistaan ja arvostaa lapsiaan, pyrkiä takaamaan heille turvalliset lähtökohdat. Sitten ei tarvitakaan enää muuta kuin kiusausten voittaminen, jos niitä eteen lykkääntyy... Ennen ajattelin, ettei kiusauksia tule, jos liitto on ok, mutta olen muuttanut kantani. Kyllä niitä voi tulla ja uusi ihminen voi tuntua tosi mielenkiintoiselta ja ystävyys antoisalta. Silloin on hyvät neuvot kalliit eikä siinä auta aina muu kuin omatunto, joka panee stopin siinä vaiheessa, kun järki pettää. Kun sitten vähän ajan päästä juttua miettiin, järkikin jo sanoo, että onneksi et pilannut kymmenen tai kymmenien ihmisten elämää hetken huumassa. - Ne jutut on sitten ihan erikseen, kun liitossa on väkivaltaa ja alkoholismia jne. Sellaisesta yleensä pitääkin lähteä - jo lastenkin tähden.
ei lapsiakaan, alkoholistin kanssa eläminen on onnetonta!!
Eikä siinä sitten ole kunnioitusta puolin eikä toisinkaan.
Siinä on mahdollisesti vain yhteinen asunto, ja velka. - jpntar
Iiris kirjoitti:
Minua on aina jotenkin vierastuttanut sanonta, että suhteen eteen pitää tehdä työtä. Kuullostaa varsin työläältä ja ilottomalta. Minusta on tärkeää kunnioittaa toinen toistaan ja arvostaa lapsiaan, pyrkiä takaamaan heille turvalliset lähtökohdat. Sitten ei tarvitakaan enää muuta kuin kiusausten voittaminen, jos niitä eteen lykkääntyy... Ennen ajattelin, ettei kiusauksia tule, jos liitto on ok, mutta olen muuttanut kantani. Kyllä niitä voi tulla ja uusi ihminen voi tuntua tosi mielenkiintoiselta ja ystävyys antoisalta. Silloin on hyvät neuvot kalliit eikä siinä auta aina muu kuin omatunto, joka panee stopin siinä vaiheessa, kun järki pettää. Kun sitten vähän ajan päästä juttua miettiin, järkikin jo sanoo, että onneksi et pilannut kymmenen tai kymmenien ihmisten elämää hetken huumassa. - Ne jutut on sitten ihan erikseen, kun liitossa on väkivaltaa ja alkoholismia jne. Sellaisesta yleensä pitääkin lähteä - jo lastenkin tähden.
olen puhunut siitä, että avioliiton eteen pitää tehdä töitä:) Ei se nyt tarkoita välttämättä mitään ilotonta asiaakaan, mutta onko se työnteko avioliitossa sitten iloa?? Sitä se ei ole, jos ottaa sen sillä lailla, miten tarkoitin! Minä itse hlökohtaisesti halusin kerran omassa elämässäni yhden suhteen toimivan, ja jouduin totisesti tekemään sen eteen juuri TÖITÄ!!!
- Iiris
jpntar kirjoitti:
olen puhunut siitä, että avioliiton eteen pitää tehdä töitä:) Ei se nyt tarkoita välttämättä mitään ilotonta asiaakaan, mutta onko se työnteko avioliitossa sitten iloa?? Sitä se ei ole, jos ottaa sen sillä lailla, miten tarkoitin! Minä itse hlökohtaisesti halusin kerran omassa elämässäni yhden suhteen toimivan, ja jouduin totisesti tekemään sen eteen juuri TÖITÄ!!!
En tiedä, onko kysymys lähinnä siitä, mitä merkityksiä sanoille ja ilmaisuille antaa, mutta mun luonteella kuultuna työn tekeminen suhteen onnistumiseksi kuullostaa raskaalta. Mutta ehkä joku muu kokee siitä sitten työn iloa! Ajattelen, että toisen huomioiminen ja uskollisuus jne ei ole työtä - eikä keskustelukaan, mutta se taas tietysti johtuu siitä, että pidän keskustelusta. Jos molemmilla on sellainen asenne, että yhdessä pysytään eikä syrjiin hypitä ja kohtuu sopuakin tavoitellaan, niin luulisin tunnelman liitossa säilyvän keskimäärin hyvänä. Ainahan suhteessa on aaltoliikettä. Mutta notkahduksen aikana ei kannta tehdä liian nopeita ja lopullisia johtopäätöksiä.
- nainen merenrannalta
Iiris kirjoitti:
En tiedä, onko kysymys lähinnä siitä, mitä merkityksiä sanoille ja ilmaisuille antaa, mutta mun luonteella kuultuna työn tekeminen suhteen onnistumiseksi kuullostaa raskaalta. Mutta ehkä joku muu kokee siitä sitten työn iloa! Ajattelen, että toisen huomioiminen ja uskollisuus jne ei ole työtä - eikä keskustelukaan, mutta se taas tietysti johtuu siitä, että pidän keskustelusta. Jos molemmilla on sellainen asenne, että yhdessä pysytään eikä syrjiin hypitä ja kohtuu sopuakin tavoitellaan, niin luulisin tunnelman liitossa säilyvän keskimäärin hyvänä. Ainahan suhteessa on aaltoliikettä. Mutta notkahduksen aikana ei kannta tehdä liian nopeita ja lopullisia johtopäätöksiä.
ei ole mitään lisättävää.
- AnnMari
Iiris kirjoitti:
En tiedä, onko kysymys lähinnä siitä, mitä merkityksiä sanoille ja ilmaisuille antaa, mutta mun luonteella kuultuna työn tekeminen suhteen onnistumiseksi kuullostaa raskaalta. Mutta ehkä joku muu kokee siitä sitten työn iloa! Ajattelen, että toisen huomioiminen ja uskollisuus jne ei ole työtä - eikä keskustelukaan, mutta se taas tietysti johtuu siitä, että pidän keskustelusta. Jos molemmilla on sellainen asenne, että yhdessä pysytään eikä syrjiin hypitä ja kohtuu sopuakin tavoitellaan, niin luulisin tunnelman liitossa säilyvän keskimäärin hyvänä. Ainahan suhteessa on aaltoliikettä. Mutta notkahduksen aikana ei kannta tehdä liian nopeita ja lopullisia johtopäätöksiä.
Mielestäni kaikissa ihmissuhteissa täytyy olla asennetta. Kuinka asennoituu elämän realiteetteihin ja erilaisiin vaikeuksiin, kuinka asennoituu notkahduksiin ja kuinka saa tukea sellaisina hetkinä niin puolisolta kuin muualtakin.
Kuinka asennoituu itseensä ja ympäristöönsä, kuinka asennoituu heikompiin tai vahvempiin ihmisiin, hetkiin, tapahtumiin jne....
En itsekään puhu TYÖSTÄ parisuhteessa vaan käytän sanaa ASENNE, joka vaatii sitä työvoimaa itseltä.
Niin hyvinä kuin huonompinakin hetkinä. Asennetta voi aina muuttaa tai tarkistaa.
- tätäkö aina
Ketjua lukiessa tuli ajatus, että on varmaan vaikeaa tottua olemaan yksin edes tunteja tai päiviä, viikkoja ja kuukausia, jos se on aivan uutta.
Mutta olette kuitenkin onnekkaita,jos ette ole joutuneet koko aikuisikäänne asumaan ja elämään yksin. Yksinäisyyteen ei totu koskaan, vuosi vuodelta sen kestäminen on vaikeampaa.
Itse olen 39v nainen, kuulemma ihan mukava ja viehättävä, mutta onni ei ole ollut myötä miessuhteissa, edes mitään vakavampaa ei ole koskaan tullut vastaan.
Kaikki itsetutkistelut ja mietinnät läpikäyty ja se tietty nakertaa itsetuntoa.
Samalla jutut railakkaasta sinkkuelämästä ovat vähän liioiteltua, ystäväthän ovat kaikki perheellisiä,kuka yksinään (ainakaan naisena) baareissa jaksaisi juosta joka viikko tms.
Tällä kaikella kuitenkin yritän sanoa, että kaikilla ei ole onnea rakkauksissa ja parisuhteissa, mutta sitten pitää yrittää elää muuten pvä kerrallaan. Keskittyä työhön ja harrastuksiin ja yrittää olla positiivinen vaikka ystävät ja tuttavat hehkuttavat perhejuhlistaan ja lomistaan. Yksinäisiä naisia kun ei ole tapana kutsua kylään, tai ei ainakaan muulloin kun arkena tai kun mies on poissa tms.
Hyvää kesää ja kevättä kuitenkin kaikille, kyllä me yksinäisetkin selviydymme, kaikesta huolimatta.- Minna
Olen yksin, mutta en yksinäinen. Liikun sellaisessa seurassa, jossa on pitkään yksin eläneitä ja yhdessä me emme ole yksinäisiä. En pidä siis itseäni yksinäisenä, koska hakeudun kaltaisteni seuraan. Yksin olo on usein ihanaa ja yksinäisyyttä voi helpottaa samanhenkisten ihmisten seura.
Yksinäisyys ja yksin olo ovat eri asioita ja tilannetta voi muuttaa vain itse.
Minun oli aikanaan parempi erota ja pysyä puheväleissä (nykyään olemme hyvät ystävät), kuin pitää väkisin kasassa avioliittoa, jossa toisen fyysinen olemus inhotti ja viina vei rahat.
Ei lapsellekaan ollut herkkua kuunnella jatkuvaa tappelua ja kännisen uhkailuja!
Oma elämäni todella alkoi kukoistaa nelikymppisenä.
Elämä on olut jo vuosia tasapainossa ja olen hyvin onnellinen uudessa liitossani. Mitään ongelmia ei entisen ja nykyisen elämäni ihmisilläkään ole ollut keskenään. Lapseni sai nykyisen mieheni kautta jopa koulutus- ja työpaikan.
Välillä olin yksinhuoltajanakin kuutisen vuotta, joten uusi liitto ei ollut pakotie entisestä.- MysNa
on minullakin :)
Liittoni päättyi eroon samoista syistä kuin sinulla - tai ainakin samoja aineksia oli...
Yh olen ollut nyt nämä mainitsemasi kuusi vuotta, joten ehkä se "elämäni mies" on lähempänä kuin luulenkaan ;) MysNa kirjoitti:
on minullakin :)
Liittoni päättyi eroon samoista syistä kuin sinulla - tai ainakin samoja aineksia oli...
Yh olen ollut nyt nämä mainitsemasi kuusi vuotta, joten ehkä se "elämäni mies" on lähempänä kuin luulenkaan ;)Hienoa, että olet valmis antamaan rakkaudelle mahdollisuuden - pidän peukkuja Sinulle:)
- MysNa
Minea44 kirjoitti:
Hienoa, että olet valmis antamaan rakkaudelle mahdollisuuden - pidän peukkuja Sinulle:)
Enkä tässä koko kuutta vuotta ihan yksikseni ole hyörinyt, mutta kuten ole täällä palstallakin "paasannut" ei ole helppoa löytää miestä, joka olisi valmis/halukas tulemaan tällaiseen puolivalmiiseen perheeseen.
Siksi on hienoa lukea, että Sinulla on noin hyvin nyt asiat. Pidä aarteestasi hyvää huolta! Ja nähtävästi osaatkin nyt olevaa elämääsi arvostaa :) MysNa kirjoitti:
Enkä tässä koko kuutta vuotta ihan yksikseni ole hyörinyt, mutta kuten ole täällä palstallakin "paasannut" ei ole helppoa löytää miestä, joka olisi valmis/halukas tulemaan tällaiseen puolivalmiiseen perheeseen.
Siksi on hienoa lukea, että Sinulla on noin hyvin nyt asiat. Pidä aarteestasi hyvää huolta! Ja nähtävästi osaatkin nyt olevaa elämääsi arvostaa :)Niin, en minäkään yksinäisyydessä naisenelämääni viettänyt - miksi olisin?
Mutta: kävin niiden kuuden vuoden aikana "henkisen koulun", jota ilman ei nykyinen suhteeni olisi mahdollinen!
Opin sellaista epäitsekkyyttä ja nöyryyttä, mitä minussa ei aiemmin ollut.
Oikeastaan tajusinkin kunnolla kaiken vasta nykyisen suhteeni jo alettua, kun huomasin itsessäni mm. täysin uudenlaista kärsivällisyyttä ja huomaavaisuutta.
Kaikella on ilmeisimmin tarkoituksensa:)
- sinisiipi
Erosta vasta puoli vuotta. Ihmettelen kovasti ystävien/työkavereiden ym. jatkuvia tiedusteluja siitä "oletko tapaillut ketään?" "oletko käynyt ulkona?" jne.
Eipä ole vielä kiinnostanut kun ei ole ennenkään kiinnostanut kapakoissa aikaa viettäminen. Pitäisikö olla niin epätoivoinen että heti baarista miestä iskemään?
Ja kun on yksihuoltaja vaikka lapsi onkin jo iso niin eipä tässä ns. vapaita iltoja edes ole.
Mieluiten vietän vapaa-aikaani harrastusten pariss kun baareissa.
Eli vielä ei ainakaan ole tullut sitä "ihanaa vapauden tunnetta". En ole sitä koskaan osannut kaivatakaan niin ehkä siksi en osaa siitä nauttiakaan. - sinivuokko03
Kun erosta kuluu tarpeeksi pitkä aika ja ihminen on alkanut oppia olemaan yksin, niin silloin tulee näitä "ahaa-elämyksiä", joita voisi (ehkä) sanoa eron "plussiksi". Kun lapset ovat isällä; voit vapaa-aamuina päättää itse, milloin heräät ja miten heräät. Kukaan ei huuda aamupalaa, jos huutaa, niin se on korkeintaan oma masusi. Entäs päiväohjelma! Siitä päätät itse... maailma on avoin. Ei kukaan hoputa tai kitise.. ei edes mies.
Tulipa vaan tällainen mieleen ;) - mari
nuoren alle 30v kundin kanssa. Oli ihanaa ne kuukaudet, minkä kesti. Neljäkymmentä ei ole ikänä mikään este elää. Nyt olen taas seesteisessä yksin-vaiheessa, eikä tässäkään ole vikaa. Koiraa ja kissoja hoitelen lasten ohella ja ulkoilen, minkä ehdin. Päivät on otettava vastaan sellaisina kuin tulevat. Kun ei ole kuin tämä päivä. Eilistä en saa takaisin ja huominen on vielä tulevaa. Hyvää yötä!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh422812Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia
Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-201729423542586Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta562315- 352194
- 251733
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘251639- 481526
- 1001449
En ymmärrä käytöstäsi
Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek1391395Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa661289