Viritin radioni juuri Groove FM kanavalle

Tai noh, oikeastaan valitsin sen internetradiostani kuulumaan. Olen kuullut kanavan nimen, mutta muuten se on minulle täysin tuntematon. Juuri siksi valitsin tämän nyt tutustuttavakseni.
Musiikki on ollut tähän menessä ihan ok. Ei ole ollut ihan perus ähinäpoppia ja nenästä honotus lauluja.
Ilmeisesti kanavalla ei ole ketään studiossa vaan kanavalla soi tauotta musiikki?
Biisit sivusto näyttää että soittolista on nyt 1678 kappaleen pituinen ja mitä nyt tuota biisit sivustoa vilkaisin Groove FM:n osalta niin samat biisit ei ole soitossa montaakaan kertaa päivässä eli kanavalta ei pitäisi kuulua looppina aina samat kappaleet. Soitetuimpia kappaleita on tähän mennessä soitettu vain noin 20 kertaa ja tämän päivän soitetuimpia vain kahdesti tähän mennessä päivän aikana. Joten sen puolesta kanava saa minulta pisteitä. puolentoista tuhannen kappaleen soittolista tuollaisella toistomäärällä ei todennäköisesti pääse kyllästyttämään.

Mainokset on sitten sellainen asia joista en pidä sitten yhtään. Siksi yleensä kuuntelen kanavia joissa niitä on vähän tai ei ollenkaan ( Klassisen musiikin kanavat ja ylen radiot) Nähtäväksi jää kuinka useasti kanavalla kuuluu mainokset ja pakottaako ne sulkemaan kanavan ennenkuin kerkeän kanavaan enemmälti tutustua
13548
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat
Aloittaja

juuri tuli kanavamainos jossa kerrottiin ettei Groove Fm kanavalla soi sama kappale kahdesti aamu kuuden ja ilta kuuden välillä. Hyvä juttu

Äänestä
  • Mitä sillä on merkitystä vaikka muutaman tunnin jaksolla ei soi sama kappale, kun muuten sama soittolista on junnannut enemmän tai vähemmän jo 10 vuotta. Kuuntele pitempään ja ylläty "monipuolisuudesta".

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä sillä on merkitystä vaikka muutaman tunnin jaksolla ei soi sama kappale, kun muuten sama soittolista on junnannut enemmän tai vähemmän jo 10 vuotta. Kuuntele pitempään ja ylläty "monipuolisuudesta".

    Kuulet kuitenkin samat kappaleet uudelleen ja uudelleen päivittäin, kuukaudesta ja vuodesta toiseen...

    Äänestä

"Biisit sivusto näyttää että soittolista on nyt 1678 kappaleen pituinen "

Väärin. Soittolista on kokonaisuudessaan 1088 kappaletta. Ovat soittaneet 1678 kappaletta tässä kuussa eli toiseen kertaan jo soi kaikki..

Äänestä
  • Opettelehan lukemaan.

    Äänestä

Aloittaja

Illalla tuntui temppuilevan Suomi24 saitti enkä päässyt kirjoittelemaan tuntemuksia. Olen viihtynyt kohtuullisesti kanavan parissa. Musiikki on ollut oikein hyvää. Olen kiinnittänyt huomiota, että kanavalla tulee kanavamainoksia aika usein ja parin kappaleen välein mainitaan kanavan nimi. Se on vähän hätävarjelun liioittelua. Musiikista annan kyllä ison pöllö merkin 🦉

Äänestä
  • Matala on Grooven KRT, laskenut viime aikoina.

    Mahtaakohan Sanoma pykätä siihen jonkun uuden kanavan, kunhan saa lisätaajuuksia lähiaikoina? Esm räp-formaattia heillä ei ole.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Matala on Grooven KRT, laskenut viime aikoina.

    Mahtaakohan Sanoma pykätä siihen jonkun uuden kanavan, kunhan saa lisätaajuuksia lähiaikoina? Esm räp-formaattia heillä ei ole.

    Siihen tilalle Vain elämää -radioasema ja sen jälkeen paskan määrä on vakaa, mutta taattu. Se on jämpti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Matala on Grooven KRT, laskenut viime aikoina.

    Mahtaakohan Sanoma pykätä siihen jonkun uuden kanavan, kunhan saa lisätaajuuksia lähiaikoina? Esm räp-formaattia heillä ei ole.

    Groove ja Kantri tulevat saamaan merkittävästi lisää taajuuksia. Haettu kuulemma yht. yli 60 taajuutta eri kanaville!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Groove ja Kantri tulevat saamaan merkittävästi lisää taajuuksia. Haettu kuulemma yht. yli 60 taajuutta eri kanaville!

    Kuka tällaista kertoo? Groove jo kerran lopetti kauan sitten. Ehkä palaa vielä kerran, että voi joskus taas lopettaa leikin kesken.

    Äänestä

Ainoa radio suomessa joka säännöllisesti soittaa jazzia

Äänestä
  • Yle Radio ykköseltä tulee jazzia myöskin. Kannattaa kuunnella laadukasta kanavaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Fincoco kirjoitti:

Tai noh, oikeastaan valitsin sen internetradiostani kuulumaan. Olen kuullut kanavan nimen, mutta muuten se on minulle täysin tuntematon. Juuri siksi valitsin tämän nyt tutustuttavakseni.
Musiikki on ollut tähän menessä ihan ok. Ei ole ollut ihan perus ähinäpoppia ja nenästä honotus lauluja.
Ilmeisesti kanavalla ei ole ketään studiossa vaan kanavalla soi tauotta musiikki?
Biisit sivusto näyttää että soittolista on nyt 1678 kappaleen pituinen ja mitä nyt tuota biisit sivustoa vilkaisin Groove FM:n osalta niin samat biisit ei ole soitossa montaakaan kertaa päivässä eli kanavalta ei pitäisi kuulua looppina aina samat kappaleet. Soitetuimpia kappaleita on tähän mennessä soitettu vain noin 20 kertaa ja tämän päivän soitetuimpia vain kahdesti tähän mennessä päivän aikana. Joten sen puolesta kanava saa minulta pisteitä. puolentoista tuhannen kappaleen soittolista tuollaisella toistomäärällä ei todennäköisesti pääse kyllästyttämään.

Mainokset on sitten sellainen asia joista en pidä sitten yhtään. Siksi yleensä kuuntelen kanavia joissa niitä on vähän tai ei ollenkaan ( Klassisen musiikin kanavat ja ylen radiot) Nähtäväksi jää kuinka useasti kanavalla kuuluu mainokset ja pakottaako ne sulkemaan kanavan ennenkuin kerkeän kanavaan enemmälti tutustua

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu