Koronan vallattua maailmaani minua piristää kappale.."kaunis on maailmain".
Perukan ukkeli
Perukan ukkeli
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Pahoittelen, oma on virheeni. Kyseistä kappaletta ei ole esittänyt ilmoittamani henkilö, vaan Kari Rydman.
Molemmat erinomaisia musiikissa.
Pääni on riittävän paljon sekaisin tästä koronasta. Sen huomaatte.
Perukan ukkeli
Ja vielä se, niin kokekaa tätä oloa. Saadut piikit näköjään auttavat jonkin verran, mutta on harvinaisen kamala olo. Ei edes viina saa tätä aikaiseksi, ehkä jotkut pilvipoikien lääkkeet.
Mieli kuitenkin täällä Kuhmossa pysyy pirteänä, koska aina on puhuttu minulle Kuhmon olevan niin ja niin syrjässä. Puhua saa, jos ei tule nenän eteen huohottamaan.
Paskatauti
Perukan ukkeli
Ei Kuhmo ole millään tavalla Jumalan selän takana. Se riippuu vain siitä, miten päin Jumala istuu.
Jumala on olemassa. Niiden ihmisten mielessä, jotka lukevat. Minäkin olen lukenut raamatun ja koraanin läpi, mutta tullut siihen tulokseen ettei minun enää vanhana ukkona kannata ajatella kuin muuta.
Uskonto on minulle aiheuttanut paljon työtä. Uskonto ja uskominen on hyvä asia, jos se pysyy aisoissa.
Ei ole vaikeaa kertoa kaikille, että on ollut hyvinkin vaikeita paikkoja minulla jonkun uskonnon vuoksi. Ihminen tarvitsee uskoa, jos ei itseensä niin usko antaa levon toiselle. Ihminen uskoo aina, se on pakko. Joku johonkin parantavaan kivenmurikkaan tai sitten itseensä. Johonkin on itsensä uskottava.
Kertomista olisi paljonkin, mutta vaitiololupaus sitoo minua.
Tällä kertaa en tee stoppia sinulle. En varmaan muutenkaan, jos tuntisin sinut.
Sait minut itkemään lyhyellä kirjoituksella.
Perukan ukkeli
Minua piristää Pauni Pekkalan "Milaja". Vaihda sinäkin ne kommarilaulut Milajaan.
Hastala vista. Yritin vaihtaa, ei ollut tällä kertaa liian paljon tehoa koneessa.
Löysin sen sijaan joitain älypäiden tekemiä. Nyt on sitten mahakin kipeä. Voi Elvis sentään. Pitääkö taas juosta vessaan?