Suomalaiset menestyivät taannoin Lahden MM-hiihdoissa yllättävän hyvin. Tuolloin selvisi, että menestys johtui kielletyistä aineista. Melkein koko joukkue jäi kiinni ja samalla Suomen maastohiihto romahti vuosikausiksi
Pekingin kisoissa on tullut tulosta odotettua paremmin. Nyt sietää kysyä, onko aineita käytetty taas.
Onko suomalaiset doupattu jälleen?
11
191
Vastaukset 11
- Anonyymi
Suomalaisten hiihtomenestys on perustunut dopingiin aina. 1950-luvulla käytettiin Pervitiiniä ja myöhemmin samaa ainetta muilla kauppanimikkeillä. Eero Mäntyrantakin jäi kiinn amfetamiinin käytöstä 1960-luvlla. Hemohes-miehet ja nauset ovat kaikkien suomalaisten muistissa.
- Anonyymi
Eero Mäntyranta lopettu uransa vuonna 1968 tai 1969. Hän palasi ja yritti Sapporon olympialaisiin. Piristeen käyttö tuli esille muistaakseni ennen Sapporon olympialaisia.
- Anonyymi
Menestys perustuu siihen, etteivät norjalaiset ole mukana leveällä rintamalla.
- Anonyymi
Mikä ei ole kiellettyä, on sallittua. Sama pätee kaikkiin hiihtäjiin ja kansallisuuksiin.
Aivan hyvin voisi kysyä onko sallittua järjestää arvokisoja lumettomissa loska olosuhteissa - luonnottomissa oloissa. Tai että kisat järjestetään laduilla, joiden profiili on optimoitu vain yhtä hiihtäjä tai välinetyyppiä silmälläpitäen? Ja tällöin ei puhuta olosuhde dopingista.- Anonyymi
Ei kai sellaista tilanne ole ollut, että ladut olisi optimoitu vain yhtä hiihtäjää varten. Kaipuuta sellaiseen tilanteeseen, jossa hapenottokyky ratkaisee, näyttää kuitekin olevan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei kai sellaista tilanne ole ollut, että ladut olisi optimoitu vain yhtä hiihtäjää varten. Kaipuuta sellaiseen tilanteeseen, jossa hapenottokyky ratkaisee, näyttää kuitekin olevan.
Jaa että normaalia ollu hiihtää monet arvokisat suolalla kyllästetyillä laduilla? Nehän ne on ne olosuhteet joissa 99,995%:sesti ei hiihdetä?
Sit profiileja on helpotettu jotta hiihtoaika ei veny yli 2 tunnin ja tietyissä lajeissa tosi hienoa seurata finaalia, kun tärkeämpää on porukalla stopissa kaivaa nenää viimeisen laskun päällä.
Sääntöjä vois muuttaa, että pysähtyä ei saa, ellei kyseessä välinerikko tai ns. Metsään lipsahtaminen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jaa että normaalia ollu hiihtää monet arvokisat suolalla kyllästetyillä laduilla? Nehän ne on ne olosuhteet joissa 99,995%:sesti ei hiihdetä?
Sit profiileja on helpotettu jotta hiihtoaika ei veny yli 2 tunnin ja tietyissä lajeissa tosi hienoa seurata finaalia, kun tärkeämpää on porukalla stopissa kaivaa nenää viimeisen laskun päällä.
Sääntöjä vois muuttaa, että pysähtyä ei saa, ellei kyseessä välinerikko tai ns. Metsään lipsahtaminen.Suolaa ei käytetä yhtä hiihtäjää varten. Profiilejakaan ei helpoteta yhtä hiihtäjää varten. Totesin vielä, että kaipuuta hapenottokyvyn korostamiseen näyttää olevan.
Pyöräilyssä on jo kauan kilpailtu myös siten, että ajetaan hemmetin hiljaa, ja sitten voitto ratkaistaan lyhyellä kirillä. Hiihto on saanut vaikutteita pyöräilystä.
Aina on olemassa ongelmia, joita voidaan vähentää sääntömuutoksin. Ongelmana on tietenkin se, että yhdelle jokin seikka on ongelma ja toiselle toinen.
Kysymys ei niinkään ole dopingista, vaan paikan hakemisesta ja laajentamisesta viihdeteollisuudessa. Ovatko toimet järkeviä, on sitten oma asiansa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suolaa ei käytetä yhtä hiihtäjää varten. Profiilejakaan ei helpoteta yhtä hiihtäjää varten. Totesin vielä, että kaipuuta hapenottokyvyn korostamiseen näyttää olevan.
Pyöräilyssä on jo kauan kilpailtu myös siten, että ajetaan hemmetin hiljaa, ja sitten voitto ratkaistaan lyhyellä kirillä. Hiihto on saanut vaikutteita pyöräilystä.
Aina on olemassa ongelmia, joita voidaan vähentää sääntömuutoksin. Ongelmana on tietenkin se, että yhdelle jokin seikka on ongelma ja toiselle toinen.
Kysymys ei niinkään ole dopingista, vaan paikan hakemisesta ja laajentamisesta viihdeteollisuudessa. Ovatko toimet järkeviä, on sitten oma asiansa.Niin. Voisihan noille antaa kuvaavammat nimet.
Mailin taktikointi.
Kymmenen kilometrin helppo letkajenkka loppukirillä.
5kympin aerobinen yhteisjonohiihto
Bresneviläinen väliaikakilpailu vapaalla tyylillä.
Pitkän matkan anaerobinen robottityöntö.
3kympin työstö ilman huilia - ladulla
15 kilsan rämpiminen suolaloskapaskassa.
- Anonyymi
Miten niin jälleen?
Onko joskus ollut joku tauko douppauksessa?
Uskokoon kuka haluaa, mutta totuus on se, että vedellään kyllä niin harmaalla alueella kuin olla ja voi. Kaikki keinot sallittuja viimeisissä olympialaisissa, ihan kaikki. - Anonyymi
joko iivo kusi pulloon?
- Anonyymi
Venäjän Stupak, buhahahahh hyvin kulkee doupilla, toiset jää puol minuuttia muutamalla kilometrillä, saa nauraa näille, tää on ihan hupi laji
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1421630- 1481091
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät70970Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi327922- 68753
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.56733- 69671
- 37639
Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"
Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi7601Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33581