Kovaa tekstiä teatterilta

Onpa kovaa puhetta laitokselta joka ei tuota kaupungille mitään. Me veronmaksajat maksamme ne rahat jotka jäävät saamatta. Minusta on arvotonta arvostella viranomaisia jotka yrittävät suojata ihmisiä jotka ovat tuottavassa työssä jotta yhteiskuntaa ylläpitävät laitokset ja yritykset pyörisivät ja tuottaisivat yhteiskuntaa ylläpitävää ulkomaanvientiä.
Tapahtuma,kulttuuri ja liikunta alat, jotka suurimmalta osaltaan toimivat apurahojen ja avustuksien avulla ja nytkin ovat saaneet suurimmat korona tuet ovat koko ajan arvosteelleet niitä joiden tehtävänä on suojelle yhteiskuntaa ja ihmisten terveyttä.

Kepari:
Kokkolan kaupunginteatteri on kaupungin tytäryhtiöistä kolmanneksi suurin työllistäjä.

– Maksoimme vuonna 2020 palkkaa yli 80 henkilölle, vuonna 2021 62 hengelle. Jos puhutaan suoraan rahasta, niin olisi myös hyvä muistaa ne kustannukset, jotka jäävät teatterin maksettavaksi TESin mukaan kun koronan vuoksi on esitysten peruutuksia jouduttu tekemään näin myöhään. Tuloja ei tule, mutta kulut pysyvät ennallaan kun tuotanto ajetaan alas, sanoo Kokkolan kaupunginteatterin johtaja Juha Luukkonen.

Luukkonen jatkaa, että Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto ei saa kulttuurialalta minkäänlaisia mitalikahveja, vaikka se ilmoittaisi rajoitusten välittömästä purkamisesta. Pandemian aikana on käynyt selväksi, ettei alueen AVI:lla ole kulttuurialan tuntemusta eikä edes kiinnostusta ottaa selvää, millaisia vaikutuksia viime tingassa annetut yleisörajoitukset jo pelkästään ison kulttuurilaitoksen hallinnossa aiheuttavat.
941686
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 94

Vanhimmat

Teattereissa käy yleisöä enemmän kuin jääkiekko-otteluissa. Teatterilla siis todella on kysyntää.

Äänestä

Me veronmaksajat maksamme kaikki jokaisen alan koronakulut. Myös kaikki julkisten alojen palkat me maksamme. Pitää vaan muistaa että hekin palkansaajina ovat kuluttajia jotka pitävät yksityisiä elinkeinoja pystyssä jotta pystyvät niitä veroja maksamaan.

Äänestä

Lopetetaan kaikki kirjastot, teatterit sun muut turhalkeet, niin Suomi ei pian ole kansainvälisesti vertaillen enää yhtään mitään.

Äänestä

Pitäisi ensimmäisenä lähteä purkamaan julkinen terveydenhuolto, mikäli halutaan kunnon veronalennukset. Muu syyttely on täysin turhaa sekä tarkoituksellista omiin muniin puhallusta. Meillä vaan on yksinkertaisesti liian ökyksi paisunut sotesektori. Sairausvakuutus vaan kaikille ameriikan malliin ja saadaan joku kohtuus tähän kuppaamiseen. Suljetaanpa kaikki teatterit ja kirjastot sun muut turhakkeet, niin se ei näkyisi kuin ostovoiman pienentymisenä.

Äänestä
  • Totta puhut. Sote puolelta kaikki turhat esimiehet pois jotka ei tähänkään asti ole hoitaneet hommiaan.

    Päihdehoito kuntoon niin kustannukset vähenee reippaasti terveydenhuollosta, poliisista, lastensuojelusta ja enskat saa nukkua yönsä rauhassa!

    Äänestä

Terveydenhoito "amerikan malliin" jotta saataisiin tapahtuma ja kulttuuri aloille vielä lisää rahaa, niinpä.

Äänestä
  • Älä valita veroista jos haluat rahoittaa kaikkien terveydenhuoltoa.

    Äänestä

  • Se on suurin sektori, mihin meidän verot menee. Kulttuurialoille siihen verraten ei juuri mitään, johon ei juuri mitään edes mene.

    Äänestä

MaRa:n Lappi tulee minulle aina mieleen kun kävelen ravintoiloiden ohi, siis nimenomaan ohi.

Äänestä
  • Eläkeläisen ei kannata kuluttaa. Pysy poissa.

    Äänestä

Aika hyviä kommentteja, terveydenhoito maksulliseksi jotta yhteiskunta pystyisi rahoittamaan huveja. Minusta kaikki kulttuuri voitaisiin laittaa käyttäjiensä maksettavaksi, en tietysti tarkoita kirjastoja, enkä lasten kultuuria tai harrastuksia.

Äänestä

Minä ihmettelen sitä kuinka meillä ravintola ja kulttuuriväki ovat olleet kaikkein ahkerimmat valittajat. He eivät ilmeisesti ole seuranneet ollenkaan mitä Euroopassa on tapahtunut? Siellä on koko yhteiskunta suljettu ilman että kenelläkään olisi ollut siihen mitään valitusoikeutta,
Onko pohjoismainen demokratia mennyt liian pitkälle ja on halvaannuttamassa yhteiskunnan päätöksenteon?

Äänestä

Kommentoisin Kari Suomalaisen repliikkiä kulttuurista, mutta se poistettaisiin kuitenkin.

Äänestä
  • Kari Suomalainen teki omalta osaltaan koko elämäntyönsä luomalla kulttuuria.

    Äänestä

Täysin turha kuluerä .Ilmapiiri huono,ongelmat lakaistaan maton alle .

Äänestä

Koko teatterin voisi sulkea pysyvästi sehän ei todellakaan tuota yhtään mitään,nyt olisi korkea aika ottaa Kokkolan kaupunginvaltuuston edes vähän järki käteennsä ja miettiä missä voidaan säästää ja eräs niistä olisi teatterin sulkeminen jopa pysyvästi,

Äänestä

Lappu luukulle ja ovi säppiin.Turhake ja rasite .

Äänestä
  • Telkkari ja keskiolut riittää kansalle viihdykkeeksi vallan mainiosti. Muuta ei tarvita.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Telkkari ja keskiolut riittää kansalle viihdykkeeksi vallan mainiosti. Muuta ei tarvita.

    Niin se on olet täysin oikeassa,oluen ja viinin sekä viinan hintaa pitää laskea samoin kuin myös sähkön ja polttoaineiden hintoja,pääministeri ja hallitus vaihtoon tämä punaviher hallitus on ollut Suomen historian surkein pääministerinsä johdolla

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Niin se on olet täysin oikeassa,oluen ja viinin sekä viinan hintaa pitää laskea samoin kuin myös sähkön ja polttoaineiden hintoja,pääministeri ja hallitus vaihtoon tämä punaviher hallitus on ollut Suomen historian surkein pääministerinsä johdolla

    Hallitus esittää hyvää teatteria.

    Äänestä

Suomi ja kokkolan kaupunki velkaantuu vauhdilla ja täällä vain esitetään teatteria .

Äänestä

Lappu luukulle.Puuhastelua koko touhu,verovaroilla .

Äänestä

Ohjelmisto on lähinnä eläkeläisille samoin kuin viuluorkesterin .

Äänestä

Liian kallis ylläpidettävä tälläinen harrastelija porukka .

Äänestä
  • Teistä kulttuurivihamielisistä sais menestyskomedian , tulis rahaa kassaan, kuka alkas kirjottaan ?

    Äänestä

Teatteri ei kuulu kaupungin lakimääräisiin toimintoihin.Teatterin voi lopettaa .

Äänestä
  • Ei jäähalli, jalkapalloareena, eikä hybridiareenakaan kuulu, joten ne suurimpina tuottamattomina laitoksina voitaisiin sulkea aluksi.
    Sitten vasta nämä pienet syöpöt. Niissä kun ei tule vammoja, ei tapella, eikä ambulanssin tarvitse odottaa esitysten aikana ulko- ovella, kuten jääkiekossa. Teatteri on halpaa huvia.
    Urheiluvammat kuormittavat ruuhkautunutta terveydenhuoltoa ja vievät paikat .Juniorikiekkoilijoiden aivotärähdykset ovat oma tilastonsa.
    Kenenkään ei pitäisi altistaa lapsiaan mokomaan harrastukseen.
    Yhtä huonossa maineessa on jalkapallo!
    Ja nyt tämä joukkuevoimistelijatyttöjen nälkäkidutus!

    Noista vois sen säästön aloittaa heti, johan tuota touhua on katottu tarpeeks.

    Äänestä

  • Oikein. Teatteri pitää yksityistää, hah hah haaa!!!...

    Äänestä

  • Teatteriin sijoittaminen on kaikkein parhaita sijoituksia.
    Tiede ja taide on kansakunnan peili.


    "markkinat"

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Teatteriin sijoittaminen on kaikkein parhaita sijoituksia.
    Tiede ja taide on kansakunnan peili.


    "markkinat"

    Ymmärtämättömyys etsii konesusta populismista ja yleisistä odotusarvoista.

    Onneksi tiede ja taide on vastavoima.



    "markkinat"

    Äänestä

Vaasassa ja Seinäjoella on Teatteri .Kokkolassa lähinnä amatööritason puuhastelua ja kaupunki maksaa .Veronmaksajat .

Äänestä

Teatteria tarvitaan kaikkialla.

"markkinat"

Äänestä

Kyllä.

Äänestä

Tiedon ja ymmärryksen hankkiminen kannattaa aina.


"markkinat"

Äänestä

Taide ja kulttuuri erottaa ihmisen eläimestä. Teatteri saanee osan rahoituksesta valtiolta. Työntekijät maksavat veroja, raha kiertää.

Taitavat nämä kulttuurin vihaajat olla itse lähinnä valtion/veron maksajien kukkarolla. Harvoin kulttuurin vihaajat näitä palveluja käyttävät. Rahat menee viinaan ja tupakkaan, no tuleehan sitäkin kautta verotuloja. Kuolevathan nuorempana, ei tarvitse niin kauaa eläkkeitä maksaa.

Äänestä
  • Turrvat kiinni. Vaadin, että teatterit, kirjastot ja kirkot on yksityistettävä. Ja etenkin tuo "Aataminaikainen" kirkollisvero on kerta kaikkiaan lakkautettava heti. Onko selvä.
    Voi perkkele! Jos olisin valtuutettu, saati kansanedustaja, niin jopa alkaisi rampa kalkattaa, ja Suomen kansa alkaisi "puhdistua ja rikastua", ja ns "köyhyys" loppuisi siihen...
    Eikä maailman rikkaisiin valtioihin, kuten Ukrainaan syydettäisi rahaa senttiäkään; miljoonia kiloja viljaa, autonromuja, vaatteita yms Euroopan VILJA-AITTAAN. Eikä ostettaisi typeriä - kymmeniä miljardeja maksavia ilmojen leikkikaluja. Saati noita rapakon, muka merten ruosteisia purtiloita. Olette te Suomen kansalaiset niin maar perkeleen tyhmiä, narrattavia ja hyväuskoisia paskiaisia, hah hah haaa!!!...

    Äänestä

Vaadin, että yli 70 vuotiaille ei enää anniskelua, alkosta eikä muualtakaan. Alkomahooli ei sovi vanhuksille. Aiheuttaa katkokävelyä ja pakonomaista kirjoittelua someen. Amen. Siunattua lepopäivää!

Äänestä

Hyvä idea tuo yläikäraja alkoholille, tehdään lakialoite! Hah hah haa!

Äänestä

Kokkolan teatteri on saanut valtion rahoitusta yli 800 000 euroa tänä vuonna. Eihän näitä rahoja kannata tänne ottaa? Ei tietenkään, jakakoot muualle. Lähettäkää viinaa vaan tänne!

Äänestä

Ostappa menolippu sinne unelmiesi ihmemaahan. Siellä ei ole kirjastoja, uimahalleja tai muitakaan länsimaisen yhteiskunnan lieveilmiöitä. Vodka on halpaa ja mossella pääsee näin talvisaikaan hyvin etenemään jäisellä alustalla.

Äänestä

Ovet säppiin ja porukat oikeisiin töihin .

Äänestä
  • jos näkee jonkun työmään niin voiko sinne mennä heti lapion kanssa , kuka maksaa ruskean kirjeen

    Äänestä

Lapsellista ja asiotonta provosointia. Edes persut eivät ole näin kulttuurivastaisia.
Teatteri ja kirjallisuus voi Suomessa hyvin.


"markkinat"

Äänestä
  • Urheilupuolue vie Kokkolan veronmaksajat tuhoon.

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Urheilupuolue vie Kokkolan veronmaksajat tuhoon.

    joukkopako Larsmoon

    Äänestä

Teatteri estää syrjäytymistä. Se voi pelastaa elämän.



"markkinat"

Äänestä
  • On varmasti pelastanut. Kokkolassa voitaisiin miettiä.

    Äänestä

Täysin turha laitos.Verovarojen tuhlausta kouralliselle ihmisiä .

Äänestä

Nyt perutaan esityksiä.Kannattaisiko verovaroilla ylläpidettävän teatterin panostaa laatuun .Kaikenmaailman hömppää esitetään .

Äänestä
  • Teatteri on kansakunnan peili. Siihen sijoittaminen kannattaa aina!

    "markkinat"

    Äänestä

Verovaroilla ylläpidetään tälläistä huuhaata.Pelkkää puuhastelua.Vaasassa ja Seinäjoella on teatteri .

Äänestä

Henkilöstö oirehtii pahoinvointia.Syyllinen on tiedossa.Mitään ei tehdä asian korjaamiseksi.Only in Kokkola .

Äänestä
  • Kuka on syyllinen?

    Lehtijutut on ihmeellisiä.
    Kerrotaan, että on ongelmia.Mutta ei kerrota kuitenkaan.

    Ei oo katto romahtanu, ei voi kaikki olla kaiken aikaa sairaana- mikä siellä on vialla?

    Äänestä

Teatteri loppuu.On tullut aika sulkea koko turha laitos.Rahat on syöty eikä lisää ole tulossa .hehh heeh heh .

Äänestä

Teatteri ja kamariorkesteri .Ne olisi lopetettava .

Äänestä

Tälläisessä pienessä kaupungissa on turha puhua kannattavuudesta.Kourallinen ihmisiä käy esityksissä.Ei tälläinen puuhastelu kauaa kestä .Joku tolkku sentäs rahan jakamiseen .

Äänestä
  • no, sulle riittää ostoskanava kulttuurinälkääs

    Äänestä

Vanhan Paukun Festivaaleja Lapualla yli kymmenen vuoden ajan tuottanut Lapua Festivals Oy on hakeutunut konkurssiin.

Äänestä

Rahaa on palanut turhuuksiin.Pakettiautokin seisoo toimettomana pihalla .

Äänestä

Yhdelle potkut .On vastahakoinen akka .

Äänestä

TEATTERI KIINNI

Äänestä

Teatteri voidaan lakkauttaa koska päättäjöt ja esimieet tarjoavat meille teatteria kaikissa muodoissa tuutin täydeltä.

Suu auki saa vain ihmetellä että mitä stanaa seuraavaksi. Juoppojen valheita ja höpötyksiä.

Äänestä
  • Julkisen yksiköt on kuin temptation island ja seiska. Aina kun vuoroon menee on uusi juoru tulilla. Ei tarvi teatteria kun vain seuraa työkavereiden touhua. Vähän b luikan juttuja, mutta menkööt.

    Äänestä

No nyt saa kannatusyhdistys todellisen persoonan johtoln.Kepulainen herlevi .Teatterin ilmapiiri on sekaisin,yleisö on kadonnut,raha ei riitä. Siinäpä työmaata .hehhh heh hee

Äänestä

Ovet kiinni ja lopputili .

Äänestä

Verovaroin ylläpidettävä laitos jossa puuhastellaan .Tekisivät näytelmän teatterin työilmapiiristä .Pari henkilöä sotkii koko laitoksen työilmapiirin.Ja nämä ovat yleisesti tiedossa.Yksityisellä puolella se olisi potkut.Täysin kädetöntä toimintaa ns.kannatusyhdistykseltä .Voi v i t t u .

Äänestä

Näiden pikku,kyläteattereiden aikakausi alkaa olemaan ohi .Uudet sukupolvet kiinnostuvat aivan muista aiheista,samoin käy kamariorkesterille .

Äänestä
  • Kun persuille ääni kilahtaa niin tällaiset luksuskulttuuri hömpötykset pois päiväjärjestyksestä vilahtaa. HooKoon blå, keskiolut ja telkkari se riittää nykypäivän kansalle viihteeksi ihan ylin kyllin.

    Äänestä

Niin, leipää vai sirkushuveja.......

Äänestä

Persujen höpötyksiä koko ketju täynnä. YÖK

Äänestä

Kyllä kulttuuriin ja esimerkiksi teatteriin menee ihan liian paljon hukkaan verovaroja,täyttä huuhaata ja toinen on täysin järjetön ulkomaan apu jonne rahaa syydetty pohjattomasti ei siinä ole yhtään mitään järkeä.Jos joku haluaa käydä teatterissa ja tulea näitä kulttuuri toimintoja maksakoon itse,

Äänestä
  • Yleisö kato.Se kertoo paljon teatterin tasosta .

    Äänestä

Heh.Yksi jo ymmärsi irtisanoutua .

Äänestä

Pahanilman lintu lähti .

Äänestä

Suuri vääryys on että kaupunki organisaatioihin pesiytyy tälläisiä vaikeita henkilöitä.Ovat kuin takiaiset vaikea saada potkittua pois.Ei vaikkka miten törkeästi käyttäydytään ja työntekeminen on lähinnä puuhastelua .

Äänestä

Lappu luukulle ja talo muuhun käyttöön .

Äänestä

Menisivät oikeisiin töihin .

Äänestä

Kaikkia ääliöitä sitä palkataan .

Äänestä
  • Lymyilevä Kokkola oli huippuesitys.
    Sentyyppistä joskus lisää, sillä tänäkin kautena kaikki produktiot synkähköjä. Synkkänä aikana. Ja
    ohjaukset menee joskus överiksi, vähemmällä latauksella tulisi parempaa jälkeä.

    Äänestä

Me veronmaksajat = Persu joka ei ole koskaan käynyt töissä. heh heh

Äänestä

Hehh heehhh heh .Tarkastuslautakunta: Keski-Pohjanmaan liiton henkilöstön työhyvinvointi ei ole kohentunut aiemmasta: stressistä ei palauduta kunnolla

Äänestä

Lappu luukulle,olemme sulkeneet harraste ja puuhastelu talon .

Äänestä

Teatterissa esiintyjät uskottelevat tapahtumia katsojille. Katsojat uskottelevat uskovansa tapahtumia. Turhaa höpinää ja pelleilyä koko touhu.

Äänestä

sirkushuvit voisi ihan hyvin yksityistää ,sitten näkisi onko näille huvelle todellista kysyntää kustannustehokaasti.

Äänestä

Turha tälläistä kannattamatonta toimintaa on rahoittaa .

Äänestä

Miksi teatterille on hankittu pakettiauto ja kenen luvalla?

Äänestä

Yhtä pelleily touhua koko laitos.

Äänestä

Aikamoinen sotku.Sala suhde kukoisti.Ei ihme,että aikaa ei jäänyt työn tekemiseen .

Äänestä

Meni pilluiluksi koko touhu .

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Onpa kovaa puhetta laitokselta joka ei tuota kaupungille mitään. Me veronmaksajat maksamme ne rahat jotka jäävät saamatta. Minusta on arvotonta arvostella viranomaisia jotka yrittävät suojata ihmisiä jotka ovat tuottavassa työssä jotta yhteiskuntaa ylläpitävät laitokset ja yritykset pyörisivät ja tuottaisivat yhteiskuntaa ylläpitävää ulkomaanvientiä.
Tapahtuma,kulttuuri ja liikunta alat, jotka suurimmalta osaltaan toimivat apurahojen ja avustuksien avulla ja nytkin ovat saaneet suurimmat korona tuet ovat koko ajan arvosteelleet niitä joiden tehtävänä on suojelle yhteiskuntaa ja ihmisten terveyttä.

Kepari:
Kokkolan kaupunginteatteri on kaupungin tytäryhtiöistä kolmanneksi suurin työllistäjä.

– Maksoimme vuonna 2020 palkkaa yli 80 henkilölle, vuonna 2021 62 hengelle. Jos puhutaan suoraan rahasta, niin olisi myös hyvä muistaa ne kustannukset, jotka jäävät teatterin maksettavaksi TESin mukaan kun koronan vuoksi on esitysten peruutuksia jouduttu tekemään näin myöhään. Tuloja ei tule, mutta kulut pysyvät ennallaan kun tuotanto ajetaan alas, sanoo Kokkolan kaupunginteatterin johtaja Juha Luukkonen.

Luukkonen jatkaa, että Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto ei saa kulttuurialalta minkäänlaisia mitalikahveja, vaikka se ilmoittaisi rajoitusten välittömästä purkamisesta. Pandemian aikana on käynyt selväksi, ettei alueen AVI:lla ole kulttuurialan tuntemusta eikä edes kiinnostusta ottaa selvää, millaisia vaikutuksia viime tingassa annetut yleisörajoitukset jo pelkästään ison kulttuurilaitoksen hallinnossa aiheuttavat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu