Keittiöhommissa
Outi oli täysi kymppi. Ihana aaltoileva pitkä tukka. Kaunis vino hymy.
Yksinkertaisen luonteva kesämekko, sen alla pyöreä pepppu ja kivat
reidet.
Isä ei ollut yhtä ihana kuin tyttärensä. Ukko omisti koko firman,
muttei vaivautunut edes näyttäytymään tämänvuotisiin ulkoilmajuhliin.
Muodollisesti hän kyllä oli vieraanvarainen: tällä kertaa kekkerit
järjestettiin hänen omakotitalonsa puutarhassa. Mutta Outi ei olisi
ansainnut tällaista työlästä kokkaamis- ja edustustehtävää, varsinkaan
näin kuumana kesäperjantaina.
En ollut firman palkkalistoilla, olin mukana vain Outia auttamassa.
Sen teinkin ihan mielelläni. Ja meillä oli tiedossa loppuilta
kahdestaan.
Juhlat tuntuivat ikuisuudelta. Odotimme vain, että ne loppuisivat.
Hoidimme tilaisuuden isännöinnin kuitenkin tunnollisesti. Minä
heittäydyin keittiöön purkamaan tiskivuorta, ja Outi hoiti
tarjoilemisen ja keskusteli vanhempien työkaveriensa kanssa. Meille ei
helposti tullut luontevaa tilaisuutta olla kahdestaan, joten kehitimme
illan mittaan tavan kuiskailla toisillemme pieniä levottomia ajatuksia
keittiön ikkunan kautta tai puutarhan poluilla kohdatessamme. Vieraat
varmaan luulivat, että puhuttiin ruuista ja muusta järjesteltävästä.
Ajatustenvaihto sujui kyllä perin hitaaasti, lause lauseelta, mutta
sujui kuitenkin. Eräs keskustelumme eteni seuraavasti:
- Rintsikat hiostaa.
- Voi ei - melonit pitäis aina säilyttää viileessä.
- Mun peppua kutittaa.
- Mä voisin hieroa sitä vaikka sopivalla vihanneksella.
- Tuo se vihannes vaikka puutarhan pöydältä.
- Ei voi, ne on ulkomaisia, niissä voi olla myrkkyjä.
- Totta. Mä ansaitsen kotimaisen. Olisko sulla jossain?
- On. Tavataan ruokakomerolla, kohta...
- Oikeestiko?
- Joo.
Ruokakomero ei tässä talossa ollutkaan mikä tahansa kaappi, vaan
keittiön yhteydessä oleva pieni kylmähuone, jonka hyllyt notkuivat
herkkuja. Ihanan kylmää. Halasimme ja suutelimme. Vääntäydyin Outin
taakse ja halailin häntä varovasti takaapäin. Kotimainen vihannekseni
heräsi, ja ohjasin sen Outin mekon alle. Outi paransi asentoaan ja sai
kaluni osoittamaan suoraan peppua kohti. Alkkarit painuivat
peppuvakoon, kun Outi alkoi hieroa itseään minua vasten.
Kalu jökötti innosta, mutta päätin laskeutua kyykkyyn. Nostin mekkoa,
oikaisin alkkarit ja painoin nenäni hitaasti niitä vasten. Outi
vääntelehti nauruansa pidätellen ja puristi silmänsä kiinni, kun aloin
hieroa nenälläni peppuvakoa. En tiennyt, oliko sieltä kutittanut
oikeasti.
Vaikka mieli teki jäädä vähän pidemmäksikin aikaa, emme kehdanneet
olla kauaa poissa, vaan palasimme vieraiden pariin. Ilta jatkui
leppoisasti. Vieraat olivat hyvällä tuulella, mutta onneksi ydinjoukko
poti jo yhdeksän maissa jatkotautia. Samassa vähän kaikki alkoivatkin
tehdä lähtöä, ja pyysivät meitäkin mukaan. Kieltäydyimme kohteliaasti,
eikä meitä onneksi jääty kaipaamaan.
Oli vielä valoisaa, olihan kesäkuun puoliväli. Kannoimme yhdessä
puutarhasta vielä löytyneet lautaset sisään. Vieraat olivat ilmeisesti
viihtyneet, kun lautasia oli aika spontaaneissa paikoissa kuten
puutarhatontun sylissä.
Tiskasimme enimmät ja vaelsimme takaisin puutarhaan. Otin Outin
syleilyyni. Seisottiin ja suudeltiin. Rojahdettiin nojatuoliin, ja
Outi asettautui syliini vetäen jalat sivulle koukkuun. Hyväilimme
toisiamme hitaasti, oikein hitaasti.
- Sä olit tosi hieno emäntä.
- Olit säkin hyvä isäntä! Mä en olis jaksanut ilman sua. Miten sä
kestit?
- No, kun sä olit kuitenkin mun lähellä. Ja, tota, mun täytyy sanoa,
ettei juhlissakaan ollut mitään valittamista.
- Oih, sano yksikin hyvä asia...
- No - se sun tekemä salaatti. Ja musta oli ihan kiva jutella sun
työkavereiden kanssa, ne oli ihan ookoo.
- Ehkä mäkin osaisin nauttia, ellei tämä olisi isän firma.
- Joo.
- Mut nyt mä haluun palkita sut jotenkin. Toivomuksia?
Outi oli etukäteen stressannut juhlista ja oli nyt silminnähden
helpottunut kun ne olivatkin onnistuneet helposti ja hyvin. Hän oli
jostain syystä vakuuttunut, että se oli suunnilleen kokonaan minun
ansiotani.
- Sä et vieläkään sanonut mitä sä haluaisit.
- Tiedäks - mä nautin tässä olostani sun kanssa ihan hirveesti.
- Mutta mä haluan palkita sut. Onko sulla mitään erityistoivomuksia?
- Ai jotain... vielä läheisempää?
- Niin!
- No ei mitään ihmeempää. Mennään vaikka sisälle hellimään toisiamme
vähän lisää ja silleen...
- Me ehditään sata kertaa vielä lakanoiden väliin... mut nyt sulla
olis tilaisuus toivoa mitä vaan. Vaikka jotain erikoista. Mä olin
koko illan tosi kiltisti, nyt mä voisin olla ainakin vähän
tuhmempi.
- Onko sulla itelläs toivomuksia?
- Älä musta nyt välitä, nyt on sun vuoro sanoa.
- No sitten. On tietysti, kyllä sä tiedät. Mutta sä et tykkää siitä.
- Pah. Miten niin?
- Sulle tulee kylmä.
- Pah, ai se silloin? Se oli huhtikuussa. Nyt on lämpimämpi... ja
täällä on korkeammat muuritkin.
Outi tunsi minut. Hän laittoi minut hyvään katseluasentoon
puutarhatuoliin ja otti toisen itselleen. Sitten hän asettui
nelinkontin, nosti mekkoaan, pyllisti alkkareissaan ja sanoi:
- Peppua ei muuten kutita enää. Joku tuhma poika sai jotenkin sen
kutinan loppumaan.
Mulla alkoi veri kiertää. Tunsin kuinka housuissani kohosi hitaasti.
Mieleni teki hypätä tuolilta ja nykäistä Outin alkkarit pois, mutta
pakottauduin pysymään paikallani. Outi kiusasi lisää, keikutteli
lantiotaan nenäni edessä ja kääntyi sitten istumaan.
Sitten hän alkoi hitaasti, hitaasti pudotella mekkoaan alemmas. Ensin
toiselta olkapäältä, vähän toiselta, sitten taas toiselta. Pienet
suloiset rinnat pääsivät ulkoilmaan. Outi siveli niitä sormenpäillään,
otti alta kiinni ja puristeli rennosti. Sitten käsi meni
pikkuhousuihin. Kädellä tuntui olevan mukavaa siellä.
Vihannes housuissani oli muuttunut rautakangeksi. Tuo rautakanki
tuntui lisäksi sellaiselta, että se räjähtäisi minä hetkenä hyvänsä.
Housujeni vyö oli tiukasti kiinni, joten kanki kaartui vähän sivulle
päin. Outi oli sen sijaan hyvin rauhallinen, liian rauhallinen,
valerauhallinen. Hymy pilkahteli välillä.
- On mulla sulle yllätyskin, Outi kuiskasi ja kääntyi
puutarhatuolissa uudelleen kontalleen. Esirippu!
Outi veti hitaasti pikkuhousut alas.
Oho. Oli ajellut karvansa pois. Kaikki. Pimppi näyttivät hirmu
sileältä, melkein vieraalta, mutta samalla kyllä auttamattoman
kiihottavalta.
- Öh... onko toi... mulle?
- On, ole hyvä! Ja on se mullekin. Ihan hyvä tässä helteessä.
En malttanut olla osoittamatta sisälläni kihelmöivää himoa ja
hellyyttäni, joten kumarruin pussaamaan siloposkista pimppiä. Se
tuntui ihanan puhtaalta ja sileältä. Sitten uteliaisuuteni heräsi. Ei
Outi koskaan ennen ollut kiinnostunut ajelemisesta.
- Koska sä ton teit?
- Torstaina.
- Näyttää jotenki... tosi söpöltä. Mikset pyytänyt mua?
- Koska sulla oli kiire pelaamaan bilistä.
- Mä lupaan ensi kerralla jättää biliksen väliin.
- Toi kuule painetaan mieleen...
Sitten Outi nojautui uudelleen selälleen ja sulki silmänsä. Sormet
etenivät uudelleen reisien väliin ja löysivät sieltä kutsuvasti
tuoksuvan pimpin. Pimppi oli lämmin ja kostea, ja piti siitä, että
sitä hyväiltiin. Ja kylläpä sitä Outin sormi hyväilikin. Ensin
hitaasti, sitten vaivoin enää hitaasti.
Outi äännähteli ja käänsi päätään taaksepäin. Samalla hän ojensi
jalkansa varovasti vasten jalkoväliäni. Otin jalasta kiinni, painoin
sitä housujani vasten. Jalka alkoi täristä. Outi alkoi laueta. Minä
aloin laueta. Kaluni oli aluksi aivan tunnoton, sitten tunsin vain
sen, kuinka jotain kuumaa tulvi housuissani.
Halailimme.
- Voitais käydä suihkussa, Outi sanoi.
- Joo. Ei vielä. Ei liikuta hetkeen mihinkään.
- Ei. Mä luulen että mua lemmityttää tänään vielä.
- Samanlainen olo...
- Uuhh. Hohhoijaa. Ihanaa.
- Kuule! Sun vuoro saada toivoa.
- Tota, on mulla yks juttu. Ehkä...
- No mikäs?
- Se on jotain semmoista mitä vois tehdä just niinku nyt ... kun mä
olen ajanut karvatkin veks.
- Arvasin, että sulla oli jokin taka-ajatus!
Outi tuijotti minua silmät kirkkaana - iloisena ja jotenkin
jännittyneenä. Pitkä hiljaisuus.
- Arvasitko?, hän kysyi uteliaana.
- Joo. Tai en - siis mitä?
- SÄ sanoit sen jo...
- Mä sanoin sen jo? Minkä?
- No sen...
- En tajuu. Sano jo...
- Joo, tota... mä en tiedä pidätkö sä siitä.
- En mäkään. Ainakaan jollen mä tiedä mitä se on!
- Niin tota noin. Oota mä sanon. Siis voisitsä kuvitella, että me,
tota, kokeiltais semmosta että sä... siis sä tulisit mun peppuun.
- Ai sellainen - taka-ajatus!
- Niin. Tai en mä tarkota että tänään, mutta sit edes joskus!
- Oho. No joo.
- Ei ole pakko...
- Ei, mut joo hei, kyllä sitä voidaan kokeilla.
Halitauko. Oltiin ihan hiljaa, halattiin ihan hurjasti. Pussatiin ja
katseltiin toisiamme. Outi oli jotenkin helpottunut, mutta hymyili
vähän kiusaantuneena.
- Vastaatko yhteen kysymykseen rehellisesti?
- Kyllä aina yhteen voi.
- Eikö SUN oo koskaan tehnyt mieli sitä?
- No... Joo. Ainakin tuossa kerran... yhden söpön naisen kanssa
ruokakomerossa.
- Ai siinäkö, siis äsken? No, sitten sä luit mun ajatuksiani.
- Mä luin kyllä enemmän semmoisia kivoja alkkareita siellä.
- Oliks ne edes puhtaat...
- Kai ne oli... mitä välii? En mä nähnyt, oli pimeetä.
- Niin mut siis... siis se tuntui taivaalliselta kun sä silleen
painelit mua sieltä, mut...
- Niin mustakin.
- ...Niin, mut kun sun nenä oli suoraan mun pepun kohdalla, varmaan
se haisikin...
- No ei.
- Eikö muka yhtään?
- No vähän...Mut silleen kivasti...
Kaappasin Outin syliini istumaan. Kihelmöivä kankeus housuissani alkoi
jo haitata sosiaalista kanssakäymistä.
- Onko SUN sitten tehnyt sitä mieli, joskus ennenkin?, kysyin
vuorostani.
- No joo, ainakin... kun sä tulit silloin siltä matkalta. Kun meillä
meni koko ilta...
- Mä muistan.
- Niin silloin sitten myöhään, muistaks mun mä olin siinä sohvalla,
silleen...
- Joo! Mä muistan, mä itse tota melkein... Tai siis... Olisit
ottanut puheeksi!?!
- En mä kehdannut... mä odotin et sä tekisit aloitteen...
- Melkeen teinkin, mut sit mä ajattelin, ettei se kiinnosta sua.
- Mennään jo suihkuun, Outi vaihtoi puheenaihetta ja loikkasi
sylistäni.
- Saanko mä pestä sun pepun?
- Saat.
Suihkussa oli ihanaa. Peseydyimme hyvin ja rauhallisesti, vaikka
kummatkin odotimme vähän jännittyinä, miltä peppuseksi tuntuisi ja
miten se edes onnistuisi. Suihkun jälkeen menimme olohuoneen
kokolattiamatolle pohdimaan asiaa pyyhkeisiin kääriytyneinä.
- Mikä olisi hyvä asento?, Outi mietti.
- Kai mikä vaan, sanoin rauhallisesti, mutta ääni pienestä
jännityksestä väristen.
- Ollaanko tässä, vai mennäänkö mun vanhaan huoneeseen? Tai noiden
makuuhuoneeseen?
- Tässä on hyvä olla näinkin. Jos kokeillaan tässä?
- Okei. Me voitais laittaa sulle ekaks kortsu.
- Joo, ehkä olis hyvä. Tarvitaanko muuta?
- Ehkä pitäis ottaa lähelle vessapaperia...
- Ei kai? En mä pelkää kakkaa. Ainakaan sun.
- Et kai sitten, mut hae varmuuden vuoksi, pliis.
Hain vessasta rullan. Repustani löysin yhden kondomin, mansikan
makuisen. Menisi vähän nyt hukkaan - mutta en löytänyt tavallista, en
malttanut etsiä. Rullasin kondomin paikalleen, ja nenääni pyörähti
mansikan hajua. Outi kääntyi kontalleen ja minä asettauduin varovasti
hänen taakseen. Outi raotti käsillään pakaroitaan, ja paljasti pienen
peppureikänsä. Sen ympärys oli ruskea ja siisti, karvoja en nähnyt
peppureiän lähellä lainkaan. Outi oli tosiaan ajanut nekin, jos niitä
siellä ikinä oli ollutkaan. Ohjasin kaluni ujostelematta peppureikää
vasten.
Anaaliyhdyntään ryhtyminen tuntui kiihottavammalta kuin olin
odottanut. En tiedä kumpi oli kiihottavampaa: peppureiän samettinen
kosketus vai tunne ja ajatus siitä, että tehtiin jotain vähän
luvatonta. Se oli joka tapauksessa sellaista luvatonta, jota me
molemmat halusimme toisillemme antaa. Tuntui hyvältä jo sekin, että
Outi luotti minuun niin paljon, että uskaltaisi päästää minut somaan
pyllyynsä. Ja minä puolestani olisin valmis työntämään kaluni tuohon
huonomaineisempaan koloon.
Kokeilimme.
- Auts!, Outi ulvahti, kun aloin työntää kaluani eteenpäin.
- Sattuiko?
- Joo!
Yritin uudelleen, onnistumatta yhtään sen paremmin. Olipa hankalaa.
Kumpikaan ei ollut ajatellut, että homma olisi näin vaikeata. Kondomi
oli kostea, muttei ehkä tarpeeksi kostea. Tarvitsimme jotakin
liukastavaa voidetta. Outi haki jostain jotain rasvaa.
Uusi yritys. Nyt peppuun ei sattunut. Painoin vähän lujempaa, ja kalu
painuikin hieman sisään. Peppu oli kuitenkin niin tiukka, että tuntui
paremmalta tulla hitaasti ulos. Kohta ilmassa tuoksui miedosti
kakalta, kullini oli tosiaan jo ehtinyt käydä jossain...
- Huh se on tiukkaa..., sain sanotuksi ja katsoin vähän hämilläni
harvinaisen kookkaana jököttävää kulliani.
- Sulla on niin iso toi velikulta. Miltä se tuntu?
- Vähän tiukalta, muuten hyvältä.
- Mun pitäis olla jotenkin ehkä kyykyssä.
- Kuulostaa hankalalta.
- Niin varmaan, mutta peppu on enemmän... silleen auki.
- Jaa?
- Kun on metsässä kyykkypissalla, kakkakin tulee samalla helposti,
jos on vähänkään semmoinen hätä. Joskus pitää silleen... oikeen
pidätellä.
- Miks?
- Ai miks pitää pidätellä?
- Niin, tai siis miks se niin helposti tulee.
- No siksi kun on kyykyssä. Hmm. Mä taisin kertoa sulle tyttöjen
salaisuuden. Se oli sitten hyvin luottamuksellista.
- Okei. Ja nyt mä luulen et mä ymmärrän. Eli mä voisin sit niiku...
yllättää vastavirtaan.
- Nii-ih! Paitsi, että mulle tuli nyt - se kakkahätä. Varmaan johtuu
näistä jutuista. Odota.
Outi meni vessaan, itse astelin keittiöön hörppäämään kupillisen
kylmää siideriä. Seisoin appiukkoni keittiössä kalu vielä jököttäen,
kortsuun pukeutuneena. Se kalu oli hetki sitten kurkannut Outin
peppuun. Harvinainen tilanne. Odotin toiveikkaana, että peppu tulisi
pian takaisin.
Outi palasi keittiöön pyyhe hartioillaan. Oli hänkin huvittunut ja
samalla kiihottunut. Otettiin rennosti. Laskin siideripullon
ruokapöydälle. Suudeltiin. Taiteellisen tauon päättymisen merkiksi
Outi nousi tiskipöydälle ensin kyykkyyn ja sitten polvilleen istumaan.
- Tule!
- Tulen!
Astelin perässä tiskipöydän luo. Halasin Outia takaapäin, nuuhkin
kiharoita ja hyväilin rintoja. Outi ojensi kättään taaksepäin, tarttui
kaluuni ja puristeli sitä hellästi. Otin rasvapurkin ja levitin rasvaa
uudelleen. Olisin laittanut kaikessa rauhassa lisää, mutta Outi ei
malttanut odottaa vaan alkoi hosua kulliani pakaroittensa väliin. En
ollut ihan varma, oliko se oikean reiän kohdalla, siis tällä kertaa
oikean, vaikka yleensä väärän, mutta aloin painaa hitaasti, ja...
uhhh-huhhuuuu!!!
Se onnistui, todella onnistui. Kullini oli vähän sisällä, tukevasti ja
ihanasti. Painoin yhä syvemmälle, ja Outi uikutti nautinnosta, melkein
naurahteli, mikä sai minut melkein laukeamaan. Lempinen tiskipöydällä
polvillaan istuvan Outin pyllyyn oli suloista ja hyvin
ennenkokematonta. Outi nojasi minuun, minä nojasin häneen ja
varpistelin työntöjeni tahdissa. Yllättävään iltaan osunut pyllypano
oli liiankin ihanaa, leijuin jonnekin nautinnon mukana, enkä tajunnut
heti, että Outi halusi vaihtaa asentoa.
- Auts aih.. ota se... hetkeks pois...
Luulin ensin, että Outin peppuun sattui, mutta se olikin vain
tiskipöytä, joka oli armottoman kova Outin sääriä ja polvia vasten.
Päätimme saman tien mennä oikeaan sänkyyn. Sellainen löytyi
yläkerrasta. Menin selälleni, ja Outi kapusi ylleni kyykkyyn.
Levitimme lisää rasvaa kalulleni ja Outin pyllyreiälle. En voinut
vastustaa kiusausta painaa sormeanikin sisään. Outi tuntui pitävän
siitä, joten painoin sormen syvemmälle ja painelin sitä siellä
edestakaisin. Outi ohjasi sitten toisen käteni hyväilemään pimppiä.
Painelin ja pyörittelin litimärkää klitorista varovasti
sormenpäälläni. Outi alkoi huohottaa raskaasti, ja hänen otteensa
herpaantui.
Outi kohottautui hetkeksi ylös, halusi kääntyä minuun selin. Sitten
hän laskeutui hitaasti kyykkyyn, ja ohjasin kullini uudelleen
peppureiän kohdalle. Outi laskeutui päättäväisesti alemmas, ja kaluni
painui sisään. Reikä oli liukas ja samalla edelleen ihanan tiukka. En
enää yltänyt hyväilemään pimppiä, mutta Outi ei tuntunut sitä
kaipaavan. Outi ratsasti hitaasti. Kullini jökötti paksuna hänen
sisällään ja alkoi puutua nautinnollisesti. Outi kiihdytti
ratsastustaan kunnes yhtäkkiä jähmettyi hetkeksi paikalleen, ja alkoi
sitten voihkia ja täristä kuin aaltoina.
Minuakin alkoi tärisyttää, ja ... sitten lähti lasti liikkeelle. Sitä
tuli ja tuli. Outi ei kohottautunut pois... Kaikki se mitä multa tuli,
meni sinne syvälle... pyllyyn. Se oli varmasti meidän pisin ja ihanin
orkku koskaan.
Outi laskeutui hitaasti selälleen. Halasin häntä tiukasti, samalla kun
käännyimme varovasti kyljellemme. Kulli pysyi koko ajan pepussa.
Käperryimme toisiimme ihan kiinni ja nukahdimme hyväntuulisina.
2003 (c) Mayo Nandi, mayo.nandi(ät)lycos.com

Vastaukset 4
Vanhimmat
...laukesit syvälle peppuun jos sulla oli kumi dikisssäs?!?
Lauetaanko kumin kanssa siis ulkopuolelle?
Useamman näitä tarinoita lukeneena ja itsekin peppuseksiä kokeilleena oletan, että olet kokenut ainakin joitain pätkiä kirjoittamistasi tarinoista.
Saako udella mitä ikäluokkaa olet ja kuinka paljon näistä olet oikeasti kokenut? Hienoa jälkeä kirjoitat kyllä, se täytyy myöntää :)
Olen päälle kolmikymppinen.
Tarinat ovat fiktiota, mutta niissä on välähdyksiä oikeasta elämästäni. Kumppaneita mulla ei kyllä ole ollut yhtä monta kuin tarinoita ;) Mutta on yksinkertaisesti kiva kuvitella useita erilaisia naishahmoja, niiden tyylejä ja luonteita.
Aina tuntuu hyvältä kuulla, jos joku pitää näistä mun tarinoista ja niiden tyylistä - silloin tulee olo että joku ymmärtää mua muutenkin.