Sain omikroonin yleisissä tansseissa

Anonyymi

Perusterve 45 -vuotias mies kaksi kertaa piikitetty.

Omikroonin sain tansseista. Nyt kuumetta, lihaskipuja, kurkkukipua, keuhkoja särkee ja todella vetämätön olo.

Koronatesti näytti positiivista.

Hyvät ihmiset harkitkaa kaksi kertaa menettekö vielä tansseihin vaikka olisitte moneen kertaan rokotettu.

Se omikrooni ei ole lempeä tauti.

43

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kolmas piikki 😇

      Lähes kaikille sopiva nyrkkisääntö koronassa ja muussa hengitystieinfektion aiheuttamassa kuumeessa on, että ylimääräistä nestettä pitäisi juoda noin litran verran yhtä ylimääräistä astetta kohden.

      Jos normaalisti juodaan pari litraa nesteitä päivässä, 39 asteen kuumeessa pitäisi siis nauttia nestettä neljä litraa päivässä.

      – Kuumeisena kannattaisi ottaa vaikkapa vichypullo siihen sängyn viereen ja juoda aina kun jaksaa ja on hereillä.

      Kuumetta kannattaa yrittää lääkkeen avulla alentaa eikä ajatella, että kuume olisi jollain tavalla taudin selättämisen kannalta hyväksi tai hyödyllistä.

      – Kuumeesta on enemmän haittaa kuin hyötyä.

      Koronan aiheuttamaan kuumeeseen suosittelen ensisijaisesti ohjeen mukaan annosteltuna parasetamolia.
      - pullopuhallusta keuhkot vahvistuu
      - konjakki piristää
      - kaksi viikkoa ja olet taas kunnossa kuin pukki ⚠️
      Elämä on 😇

    • Anonyymi

      Kökkö tanssinvastaisen palstahäirikön provohan tuo aloitus on, mutta jaxuhaleja vaan :D

    • Anonyymi

      Koronan pelon takia tansseissa käy vaan hullun uhkarohkeet, mutta onneksi heitä eioo montaa.

      • Anonyymi

        Jos olisi sellainen työpaikka, jossa saisi ylennyksen ja bonuksia joka kerta, kun levittää sinne tansseista koronaa ja olisi tosi yksinäinen, niin ilmanmuuta tanssit tulis kysymykseen.

      • Anonyymi

        Rokottamattomien antivax sössöttäjien ongelma on enää Omigron. Tyhmyyttä on myös jättää kolmospiikki ottamatta. 45 veen se olisi jo kuulunut ottaa mikäli kyseinen ”perusterve” olisi aiemmat 2 ymmärtänyt ottaa ajallaan. Ei voi kauhalla vaatia..😏

      • Anonyymi

        "Koronan pelon takia tansseissa käy vaan hullun uhkarohkeet, mutta onneksi heitä eioo montaa."

        - tarkoitat ilmeisesti piikkipelkoisia? Sanoisin, että sitä saa mitä tilaa, mikäli ja kun rokottamattomat salaliittoteorioihin uskovat tulevat meidät rokotettujen sekaan tanssimaan ja joutuvat teholle.

        Meillä rokotetuilla on osalla jo superimmuniteetti rokotettuna sairastetetusta taudista.

        Osa rokotetuista uskoo mm. tupla-annokseen D-vitamiinia, heh heh... :D Näin olen kuullut.. :D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Korjaus:
        "Osa ROKOTTAMATTOMISTA uskoo mm. tupla-annokseen D-vitamiinia, heh heh... :D Näin olen kuullut.. :D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Korjaus:
        "Osa ROKOTTAMATTOMISTA uskoo mm. tupla-annokseen D-vitamiinia, heh heh... :D Näin olen kuullut.. :D

        Ei taida korvata vitamiinit koronarokotetta.. Nää on näitä "perusterveiden" ikämiesten selityksiä. Tiedän heitä käyvän tansseissa. Mielenkiintoista olisi tietää mikä on nykyinen tilanne ja heidän rokotestatus..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos olisi sellainen työpaikka, jossa saisi ylennyksen ja bonuksia joka kerta, kun levittää sinne tansseista koronaa ja olisi tosi yksinäinen, niin ilmanmuuta tanssit tulis kysymykseen.

        "Jos olisi sellainen työpaikka, jossa saisi ylennyksen ja bonuksia joka kerta, kun levittää sinne tansseista koronaa ja olisi tosi yksinäinen, niin ilmanmuuta tanssit tulis kysymykseen"

        - jäisit nykyiselle alimmalle tasollesi ja ilman bonareita, joten ei ihan kuningasidea tuo.. LOL :DD

    • Anonyymi

      Vielä ei ole aika mennä tanssimaan.

      Ehkä myöhemmin.

    • Anonyymi

      NYT on aika mennä tansseihin. Ja muuallekin harrastuksiin. Lievää koronaa tullee olemaan vielä ainakin tämä vuosi, mutta eipä se ainakaan mua hetkauta. ELÄMÄ jatkuu!

      • Anonyymi

        Sinä pidät itsestään selvänä sitä, että pistorasiasta tulee kännykkäsi laturiin virtaa vielä senkin jälkeen, kun sinä elät kuin koronapellossa? Näin ei kuitenkaan ole: nimittäin, mikäli korona pääsee koronapellossa elämisesi takia leviämään esmes ydinvoimaloihin, niin kännykkäsi laturiin lakkaa tulemasta virtaa.

        Onko sulla kaikki hyvin..? Jäikö aamulääke ottamatta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko sulla kaikki hyvin..? Jäikö aamulääke ottamatta?

        Itse sinä elät mielikuvitusmaailmassa, jossa esmes sähköä ja rahaa saa ilmanmuuta tässä yhteiskunnassa reijjistä, jotka on seinissä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä pidät itsestään selvänä sitä, että pistorasiasta tulee kännykkäsi laturiin virtaa vielä senkin jälkeen, kun sinä elät kuin koronapellossa? Näin ei kuitenkaan ole: nimittäin, mikäli korona pääsee koronapellossa elämisesi takia leviämään esmes ydinvoimaloihin, niin kännykkäsi laturiin lakkaa tulemasta virtaa.

        "Sinä pidät itsestään selvänä sitä, että pistorasiasta tulee kännykkäsi laturiin virtaa vielä senkin jälkeen, kun sinä elät kuin koronapellossa?"

        - höh tuleehan rahaakin seinästä.. :D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Sinä pidät itsestään selvänä sitä, että pistorasiasta tulee kännykkäsi laturiin virtaa vielä senkin jälkeen, kun sinä elät kuin koronapellossa?"

        - höh tuleehan rahaakin seinästä.. :D

        Seinistä puheenollen on esitettävä huoli nykyisenkaltaisilla seinillä varustettujen lavatanssipaikkojen läpimenosta piakkoin EU-alueella käyttöön otettavan energialuokitteludirektiivin tarkoittamista edes g-energialuokan lämpöeristysratkaisuista. Vai tuleeko lavatanssipaikojen purkuaalto? Entä kuka maksaa purkuaallon edellyttämät asbestipurku- ja -kartoitustyöt? Ja minkä kaiken muunkin nykyään hengenvaaralliseksi luokitellun rakenneratkaisujen purku- ja kompostoimiskustannukset kukakin joutuu maksamaan? Tuleeko tämä vaikuttamaan tanssilippujen hinnankorotuspaineisiinkin,

        Pessimisti siinä taas ruikuttaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pessimisti siinä taas ruikuttaa.

        Totta tuo on. 160 000 rakennusta on pakko muuttaa energiatehokkaimmiksi EU:n vaatimuksesta vuoteen 2030 mennessä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta tuo on. 160 000 rakennusta on pakko muuttaa energiatehokkaimmiksi EU:n vaatimuksesta vuoteen 2030 mennessä.

        Siitä vaan muutat sitten ja onhan sulla aikaa 9 vuotta, heh.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siitä vaan muutat sitten ja onhan sulla aikaa 9 vuotta, heh.

        Niinpä niin ja joopa joo ja trallallaa. Sulla ei ole aikaa yhtään, kun energialuokka-g-haittavero alkaa laulaa ja kiristyä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinpä niin ja joopa joo ja trallallaa. Sulla ei ole aikaa yhtään, kun energialuokka-g-haittavero alkaa laulaa ja kiristyä.

        Kenelle me oikeastaan tätä maapalleroistamme säästämme? Eihän maapalleroisemmekaan säästä meitä: nimityäin heti tilaisuutensa saadessaan maapalleroisemme näyttää vihamielisimmät kasvonsa meille ja jos sateet eivätkä heinäsirkkaparvet auta, maapalleroisemme on valmis nakkaamaan niskaamme vaikka kymmenentuhattaviissataakilometrisiä kiviä.

      • Anonyymi

        Mihin se koronapassi hukattiin? Olisi edes jonkin asteinen toivo ettei korona iskisi.
        Siis korona passi takaisin käyttöön ja heti!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Seinistä puheenollen on esitettävä huoli nykyisenkaltaisilla seinillä varustettujen lavatanssipaikkojen läpimenosta piakkoin EU-alueella käyttöön otettavan energialuokitteludirektiivin tarkoittamista edes g-energialuokan lämpöeristysratkaisuista. Vai tuleeko lavatanssipaikojen purkuaalto? Entä kuka maksaa purkuaallon edellyttämät asbestipurku- ja -kartoitustyöt? Ja minkä kaiken muunkin nykyään hengenvaaralliseksi luokitellun rakenneratkaisujen purku- ja kompostoimiskustannukset kukakin joutuu maksamaan? Tuleeko tämä vaikuttamaan tanssilippujen hinnankorotuspaineisiinkin,

        Harvassa ne on lavojen seinät ja nekinaina umpipuuta. Olisiko käydä kesällä lavoilla!
        Lavat ovat ulkotiloja ei sisätiloja kutsuta lavoiksi missään päin Suomen niemeä.

    • Anonyymi

      Se on sitten jo maanantai
      helmikuun 14 pv.
      ❤ Ystävänpäivää ❤ vietetään
      koko päivä .
      Tanssillinen👠 tervehdys👠 ihanille tanssijoille,
      ystäville ja rukkas😋 miehille👞 .
      Kevät on jo täällä 🌞🍀
      https://youtu.be/_aMYHF_byTg
      Tanssipaikat aukeaa ja siellä kohdataan
      terveenä ja positiivisella mielellä .
      Käydään Viihteelle 🎶🌞

      • Anonyymi

        Tervehdys 😍
        Kaikki ihanat ♥️ Muusikot ❤ Ystävänpäivää Tervehdys 💪😍
        👠👠👞👞
        Ilman teitä 🎼🎶🎶🎵🎶
        🌞
        https://youtu.be/FEwplgRy4GM
        Livenä keikoilla kohdataan 🌞
        Nyt on aika käydään Viihteelle 🎶🌞
        Käydään Viihteelle 🎶🌞

    • Anonyymi

      Mitäs läksit.

    • Anonyymi

      eikö tansseissa voisi ihmiset pitää maskeja, screenejä ja käsineitä? Korona tosin leijailee sopivasti ilmatilassa vaikka kaikki tansseihin osallistuvat olisivat kymmenen kertaa rokotettuja. Rokotettu voi saada tartunnan ja tartuttaa, eikä siellä pitäisi olla mukana rokottamattomia kun rokotepassikin vaaditaan. Keskenänne rokotetut tartutatte.

      • Anonyymi

        Tanssimattoman hakuammuntaa.. Käy joskus tanssimassa niin ei tarvii spekuloida. Vai että käsineet ja screenit ? :DD Juu avaruuspuku kehiin LOL

      • Anonyymi

        Koronapassia ei vaadita kaikilla lavoilla.

    • Anonyymi

      rokote estää vain pahemman koronaversion saamista mutta ei tartunnan saamista ja tartuttamista. Joko menee jakeluun kahelit? Eikä siinä tarvita edes rokottamatonta paikalle, tartuttakaan vaann keskenänne kun ette tajua varoa. Ei se rokote mikään ihmelääke ole.

      • Anonyymi

        Osa ilmeisesti kantaa huolta rokottamattomista. Ei täyden rokotesuojan ja/tai superimmuniteetin saaneilla ole mitään hätää tansseissa, tarttuu korona tai ei.
        Koronan kaikki jossain vaiheessa kohtaavat oli rokotettu tai ei. Näillä mennään ja tanssit saa alkaa. Aivan mahtavaa <3

        Se on juurikin näin. Tanssit kutsuvat jo tulevana viikonloppuna. Nam <3

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on juurikin näin. Tanssit kutsuvat jo tulevana viikonloppuna. Nam <3

        Korjaan Yleiset Tanssit :))

      • Anonyymi

        Rokotettu tartuttaa taudin alkuvaiheessa vain vähäsen kun taas rokottamaton tartuttaa jopa 5 päivää saatuaan itse tartunnan.
        Tämä on fakta juttu. Sinä kerrot fiktiota.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rokotettu tartuttaa taudin alkuvaiheessa vain vähäsen kun taas rokottamaton tartuttaa jopa 5 päivää saatuaan itse tartunnan.
        Tämä on fakta juttu. Sinä kerrot fiktiota.

        ahahhahaa siinäpä vasta satuihin uskova hömelö ahahahahaha

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ahahhahaa siinäpä vasta satuihin uskova hömelö ahahahahaha

        Ymmärrän kyllä piikkipelkoisia lah kolais iakin.

    • Anonyymi

      "Hyvät ihmiset harkitkaa kaksi kertaa menettekö vielä tansseihin vaikka olisitte moneen kertaan rokotettu."

      - ainut pointti ketjun aloittajalla on V1tutus siitä, että tanssit alkavat. Kyseinen henkilö ei ole tansseista saanut tartuntaa, paljastaa itsenä jo puhumalla yleisistä tansseista.. nolo mikä nolo :D

      • Anonyymi

        Mutta eihän se, ettei sinulla ollut tietoa niistä tansseista, joista korona tarttui, välttämättä tee niistä tansseista yksityisiä. Todennäköisempää on, että sinulle ei syistä, joita tässä voimme vain arvailla, kerrottu mitään niistä tansseista. Eli olet ehkä kuitenkin ainoastaan kuvitellut olevasi melko suosittu näissä lava- ja ravintolatanssiharrastus- sekä -ammattilaispiireissä.

      • Anonyymi

        Paljastaa valheensa jo siinäkin että on sairastanut nimen omaan Omikronin. Sitä ei kenellekään kerrota mikä on viruksen alalaji. Delttaakin liikkuu vielä ja uudempaa Omikronia. Itse voi toki päätellä oireista kumman sai jos sen sai.
        En ole kuullut kenenkään saaneen koronaa tansseista vaikka toki sekin on mahdollista.

    • Anonyymi

      Vieläkään ei ole tansseja mistä saada korona matkaan.

    • Anonyymi

      Mitäs läksit

    • Anonyymi

      Sain heinäkuussa toisen coronapiikin.- Viime lauantaina sitten alkoi tuo kuume joka ei vieläkään hellittänyt aamulla 37,8 :( Nenä ja silmät vuotaa ja yskittää ja kusitipat kalsareihin , Onkohan Omikroni vai keuhkoputken tulehdus ? Vaimonkin tartutin :( Viimeviikolla eräällä työmaalla jossa coronaan sairastaneita :(

      Gubbe 72

    • Anonyymi

      Tyhmänkin jo pitäisi tietää että juuri tansseissa tartuntariski suuri. Kuinka paljon on viestitty, että rokotteet eivät omikronilta suojaa!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      1
      2661
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      148
      1218
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      49
      1105
    4. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      127
      998
    5. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      223
      964
    6. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      206
      929
    7. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      13
      835
    8. Olet sä silti

      Ihana ❤️ tykkään
      Ikävä
      72
      835
    9. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      296
      833
    10. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      39
      812
    Aihe