Inhottava lipsahdus
Sattui minulle eilen illalla, kun olin talven jälkeen ekaa kertaa liikenteessä pyörälläni. Lähestyin ensimmäistä liikenneympyrää ja kun totesin, että asvaltin pinta on puhdas ja hyvässä kunnossa. Niin otin aika ”reippaan” ajolinjan eli kallistelin pyörää nopeassa tempossa ensin oikealle ja heti perään vasemmalle. Niin silloin yllättäen takarengas lähtikin luistamaan sivuttain ”sladissa”…….otin välittömästi vasemmalla jalalla tukea tienpinnasta ja samalla oikaisin nopealla vastaohjauksella pyörän pystympään asentoon (huh) ja ajo jatkui taas kuin mitään kummallista ei olis tapahtunutkaan. Poika ajoi omalla pyörällään takana ja näki koko tapahtuman. Mikä ihme oli syynä moiseen liukasteluun, kun en edes vedättänyt kaarron aikana?????? Jatkoimme matkaa vielä parikymmentä kilometriä huoltoasemalle ilman sen kummempia huolia. Kun sitten pysäytin pyöräni tankkausta varten alkoi syy liukasteluun pikkuhiljaa selviämään. Ihmettelin, että mikä käryää kun moottorista nousi runsaasti savua. Moottorin etupuoli oli ihan öljyn vallassa ja öljyä oli roiskunut myös takarenkaaseen saakka. Öljyvuodon syykin selvisi aika pian. Venttiilikopan kuminen tiiviste oli yhdestä kohtaa ”kurtussa”. Siis ihan itse aiheutettu ongelma. Sain sen verran työkaluja lainaksi huoltoasemalta, että asensin venttiilikopan ja tiivisteen uudestaan paikalleen tällä kertaa ilman kurttuja. Kevyen moottorinpesun jälkeen jatkoimme matkaa alkuperäisen suunnitelman mukaan. Nyt täytyy ajella iisisti ennen kuin voin olla varma, ettei takarenkaassa ole enää yhtään öljyä. Meinas jäädä tämän kesän pyöräilyt aikalailla vähiin!!!!!
Voiskos tästä oppia ehkä jotain?
Sen ainakin, että aina kun konetta on avattu vähänkin. Niin kannattaa tehdä sen verran pitkä koekäyttö, että tulee kaikki mahdolliset vuodot esiin. Ennen kuin lähdetään baanalle ”luistelemaan”.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Vähän tuota meinaan, kun joskus täälläkin olen maininnut.. Konetta, tai mitään muutakaan ei koskaan pidä avata turhaan ja vain tarkistaakseen mitä sisältä löytyy. Aina on olemassa virheen mahdollisuus, kuten tämäkin tapaus näyttää.
Ja edellä mainittu ei ollut henk. koht. sulle. Venttiilikopan avaamiseen on varmaan ollut syynsä, kuten venttiilien säätö. Kaverille kävi joku vuosi sitten ihan samoin, tai oikeastaan vähän pahemminkin. Öljy on liukasta.
Itse luistelin myös pari viikkoa sitten puhtaan näköisessä liikenneympyrässä. Mitään muuta en syyksi keksinyt kuin, että takarengas oli yksinkertaisesti kylmä (ilma 3 ja olin juuri lähtenyt liikkeelle).
Eli varovaisuutta kannattaa eka reissuilla noudattaa.
Venttiilikoppa oli auki talvella ihan perustellun syyn takia, niinkuin arvelitkin. Venttiilivälysten mittausta ja säätöä varten, tosin vain yhtä pakoventtiiliä oli tarvetta säätää. Mutta nyt kun tiedän mikä tilanne kopan alla vallitsee, niin tuskin availen ihan lähiaikoina uudestaan.
Se kuminen tiiviste käyttäytyy vähän niinkuin keitetty makarooni ja asensin sen vielä hyvän työvalon kanssa paikalleen. Mutta virheitäkin näköjään sattuu vaikka olis tehny kuinka monta vastaavaa aiemmin menestyksellisesti.
"Ei päivää ilman satasen vahinkoa"
Mutta laitoin tämän "tunnustuksen" tänne näkyville ihan vaan sen takia, että jos yksikin pahempi vahinko jäis tämän avulla sattumatta!
Nuorena(70-luvulla) jytäjammun ketjut meni poikki ja vaurioitti kytkintangon tefaa, siitä tuli öljyä niin kauankuin laite minulla oli.
Muistan kun matkustettiin 2-päällä ylilastissa Norjassa huonoilla ja öljyisellä renkailla...huh oli se kieli keskellä suuta ajamista.
Muistan kun jyrkissä kanttauksissa Jammun vetelä runko ja se öljy-takarengas (surkea Avon)järjesti unohtumattomia hetkiä...nyt se tuntuu uskomattomalta! En ajaisi edes niillä profiiliiltaan täysin moottoripyörään sopimattomilla renkailla nykyisin metriäkään.
Loppumatkasta Ruotsissa havaitsin satulaa ja takalokaria kannattelevan rungonosan olevan poikki,meni kaiylilastissa pohjaavien iskunvaimentimien ja tärinän takia. Takavalot ja joskus etuvalotkin sammuivat tämän tästä.
Mutta moottori jyräsi vaikka vähän väliä sain polveeni sähköiskun tulpanhatusta.
Kekseliäät nuorukaiset eivät rungon takia hätääntyneet , rautalankaa käyttäen satulan alle asennettiin laudanpätkä jolla estettiin lokarin ottaminen takapyörään kiinni!
Satula ei enään mennyt kohdalleen,mutta kyllä se perseen alla pysyi.
Jos kopan tiiviste on luikero niin se kannattaa asentaa näin.
Putsaa koppa ja tiiviste kunnolla.Pistä tiivisteuraan kuumakestoista siliconia tasaisin välei pienet pisteet.Koppa selällään ja tiiviste paikoilleen.Päälle lasilevy ja paino yön yli.helppo asennus ja osuu paikoilleen.
www.motoristisurvival.fi/virtuaali/index.html