Putkirikko

Sysmässä korjattiin runkovesijohdon vuotoa loppiaisena 6.1.2022.
Korjaustyön yhteydessä vesijohtoverkostoon pääsi kaivannosta
viemärivettä. Saastuneita linjoja alettiin nopeasti desinfioida ja sen jälkeen huuhdella. Desinfiointeihin ja huuhteluihin osallistui urakoitsija kalustollaan ja työvoimalla, sekä kunnan omaa henkilöstöä. Desinfiointeja ja huuhteluja tehtiin yhtäjaksoisesti aika 8.1.2022 klo 15.00 - 14.1.2022 klo 20.30.
Sattuneeseen vahinkoon ei voi osoittaa syyllistä niin urakoitsijan kuin Sysmän kunnankaan osalta. Vahinko tapahtui kaikesta varovaisuudesta huolimatta haastavissa olosuhteissa. Poikkeustilanteesta aiheutuvat kustannukset jäävät Sysmän kunnan maksettavaksi.
Vesilaitoksen poikkeustilanteeseen liittyen kunnalle syntyy merkittävät kustannukset urakoitsijoiden työstä, laboratoriotuloksista, veden kulutuksen hyvittämisistä ja mahdollisista vahingonkorvauksista ja lakimiehen konsultaatiosta sekä muista mahdollisista kustannuksista, arviolta kuitenkin korkeintaan 200 000 euroa. Kaikki kustannukset eivät ole vielä selvillä, kustannuksia tapaukseen liittyen aiheutuu vielä kuukausien ajan.
Kalliiksi tuli kun kaivantoon ei laitettu miestä ohjaamaan kaivinkoneen käyttäjää....
613237
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 61

Vanhimmat

Ja mitä meinaat tuolla kirjoituksella? Oliko tuossa jotain uutta

Äänestä

Sattuneeseen vahinkoon ei voi osoittaa syyllistä niin urakoitsijan kuin Sysmän kunnankaan osalta. Vahinko tapahtui kaikesta varovaisuudesta huolimatta haastavissa olosuhteissa. Poikkeustilanteesta aiheutuvat kustannukset jäävät Sysmän kunnan maksettavaksi.

Äänestä
  • Jos montulla ei ollut kunnan ohjausta, niin urakoitsijan vastuuvakuutus on se mikä korvaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos montulla ei ollut kunnan ohjausta, niin urakoitsijan vastuuvakuutus on se mikä korvaa.

    Urakoitsijalla tulee (sanotaan kuitenkin Sysmän kyseessä ollessa tulisi) olla vastuuvakuutus. Vastuuvakuutus on juuri tamänlaatuisia tilanteita varten. Kenen housuja tässä nyt ollaan pyykkäämässä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Urakoitsijalla tulee (sanotaan kuitenkin Sysmän kyseessä ollessa tulisi) olla vastuuvakuutus. Vastuuvakuutus on juuri tamänlaatuisia tilanteita varten. Kenen housuja tässä nyt ollaan pyykkäämässä?

    No, vettähän saa taas käyttää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos montulla ei ollut kunnan ohjausta, niin urakoitsijan vastuuvakuutus on se mikä korvaa.

    Vastuuvakuutuksen ensisijainen tarkoitus on vahingon aiheuttajan suojaaminen kattamalla vakuutuksenottajan tai muun vakuutetun vahingonkorvausriski. Sen toissijainen tehtävä on kuitenkin antaa suojaa myös vahingon kärsineelle, koska tällöin hän voi saada korvauksia aiheuttajan lisäksi myös vakuutusyhtiöltä. Vastuuvakuutuksessa on siten aina kolme osapuolta: vakuutusyhtiö, vakuutuksenottaja ja vahinkoa kärsinyt.

    Äänestä

Hei, hei...!!!....Näillä palstoilla ei päätetä mitään vakuutus - sen paremmin kuin muistakaan asioista. Outoa paskan jauhamista - aivan kuin olisitte joitakin muita, kuin Sysmän keltamahoja! Menkää nyt tarkastamaan lumitilannetta, että pääsette huusiin ajoissa, ettei plurahda jo polulle!

Äänestä
  • Joo eihän täällä päätetä mutta kai täällä kuitenkin keskustellaan vai yritätkö estää senkin. Taidatkin olla vasemmankeskustan politrukki.

    Äänestä

  • Heihei ittelles!!! Nythän sinä tunnollinen huussipolun ja paskatornin kaltevuuden valvoja vitsin ruhjaisit!

    Äänestä

Näyttää siltä, että te syyttelette ja heittelette vääriä väitteitä. Mitään asiaillista keskustelua ette näytä osaavan. Muistakaa, että sanomisilla - täällä verkossakin - on rajansa. Voitte saada kynsillenne mojovan tällin! Ja se voi myös maksaa!

Äänestä

Vai haastavat olosuhteet aiheutti paskaputken rikkoutumisen ?? Totuushan on se että kaivantoon tuli vettä ja kuraa ja se olisi pitänyt imuatolla ottaa pois ennenkuin kaivuuta jatketaan ja mies kaivantoon ohjaamaan kaivurikuskia.
Kunnalla pitäisi olla pari karskia työmiestä jotka olisivat valmiita likaisia hommia tekemään, nyt on vain toimistossa istuvia työntekijöitä.

Äänestä
  • Mihinkäs laittaisit ne vähemmän karskit työmiehet, traktorin koppiin vai?

    Äänestä

  • Puhut asiaa ja Kunta sai ainakin 200 000€ pikavoiton maksettavakseen? Sillä rahalla olisi ollut kyllä muutakin käyttöä. Esim. Korjata kylän teitä kuntoon?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Puhut asiaa ja Kunta sai ainakin 200 000€ pikavoiton maksettavakseen? Sillä rahalla olisi ollut kyllä muutakin käyttöä. Esim. Korjata kylän teitä kuntoon?

    Iha turhaa lässytystä, kun ei sitä samaa summa olisi kuitenkaan käytetty tien kunnostamiseen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Iha turhaa lässytystä, kun ei sitä samaa summa olisi kuitenkaan käytetty tien kunnostamiseen.

    Kerropa parempi vaihtoehto? No maksaahan sillä ainakin reilun 2 vuoden palkan Kunnanjohtajalle?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kerropa parempi vaihtoehto? No maksaahan sillä ainakin reilun 2 vuoden palkan Kunnanjohtajalle?

    No, niin maksaakin.. Kyllä minunkin mielestä teiden kuntoon pitäisi panostaa, mutta se ei toteudu mielipiteitä tällä palstalla jakamalla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kerropa parempi vaihtoehto? No maksaahan sillä ainakin reilun 2 vuoden palkan Kunnanjohtajalle?

    Eikös se kunnanjohtajan palkka ole yli 9.000/kk? jos näin, niin silloinhan se on sivukuluineen lähes 200 000/v.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikös se kunnanjohtajan palkka ole yli 9.000/kk? jos näin, niin silloinhan se on sivukuluineen lähes 200 000/v.

    Palkka on selvästi ylilaatua näin pienessä ja taantuvassa kunnassa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Puhut asiaa ja Kunta sai ainakin 200 000€ pikavoiton maksettavakseen? Sillä rahalla olisi ollut kyllä muutakin käyttöä. Esim. Korjata kylän teitä kuntoon?

    No saahan kunta PäijäSotelta palautusta n. 400000 € että viellä tästäkin summasta jää puolet muuhun käyttöön !

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No saahan kunta PäijäSotelta palautusta n. 400000 € että viellä tästäkin summasta jää puolet muuhun käyttöön !

    Jaetaan vaikka koko summa 75 tonnisina epäonnistuneille yrittäjille.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No saahan kunta PäijäSotelta palautusta n. 400000 € että viellä tästäkin summasta jää puolet muuhun käyttöön !

    Ei tule jaettavaa, kyllä kj:n palkka pitää kyniä veronmaksajilta. Onhan se hyvä, kun palkasta menevät verot eivät mene hukkaan ja tietää miksi käy työssä.

    Äänestä

  • Aika ihmeellistä, kun kävin paikalla. Montussa oli lapiomies ja vieressä imuauto ja kuski. Ja silti joku täällä tietää että miten se OLISI pitänyt tehdä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aika ihmeellistä, kun kävin paikalla. Montussa oli lapiomies ja vieressä imuauto ja kuski. Ja silti joku täällä tietää että miten se OLISI pitänyt tehdä.

    Taisi imuauto olla vaan parkissa ja lapiot ei heilunnut kyseisillä miehillä? Olivat kyllä lähinnä montun reunalla? Voi olla, että kävit paikalla,mutta jotkut näki miten siinä oikeasti kävi? Se siitä paskaputken harjoittamisesta mitä kunta tulee maksamaan?

    Äänestä

Pitänee paikkansa tuo vanha sanonta "tyhmyydestä sakotetaan". Tällä kertaa sakkosummaksi muodostunee 200 000 euroa.

Äänestä

Tarkistakaa Sysmäläiset WC pöntön vuodot. Putkirikossa käytetty kloorilla puhdistettu putkistopesu toi liat WC vesisäiliöön ja venttiiliin ja sai itsellä hyvin pienen vuodon, jota ilmeisesti kestänyt kauan,jota ei edes valon kanssa meinannut huomata pöntön vesilukosta. Pöntön vesiosa oli sisältä,musta ja siellä oli limalönttejä jota tullut sinne putkistopesussa ja haju oli tosi paha ja aiheuttanut venttiiliin hiljaisen vuodon jonka vasta nyt huomasin. Koskaan en ole WC pöntön vesisäiliötä nähnyt vastaavassa kunnossa sisäpuolelta.Kiva olisi tietää miten kunta tulee vesi laskuissa vastaan. Tämä vuoto on aivan siitä putkiston pesusta tullut. Kuinkahan monella on Sysmässä tälläinen hiljainen vuoto WC pöntössä ja vesimittari pyörii huomaamatta ja laskua tulee.

Äänestä
  • Ei millään tavalla ! Kyseltiin asian perään ja vastaus oli ei ole mitään korvattavaa ! Että sillein meillä Sysmässä !

    Äänestä

Ei helvata sentään. Ei kai tässä kuntalaiset ole maksumiehiä,jos joku tekee virheen ja kuntalaisille tulee iso veden tasauslasku?Kyllä kai vakuutuksia on olemassa kunnallakin työkohteissa. Koskeehan noi WC vuodot myös kunnan omistamia asuntoja,jos vuoto on noin pieni mikä vaikea havaita silmällä.Esim. Jos hanakin tiputtaa vettä hiljakseen,niin menee vuodessa 10 000 litraa vettä viemäriin.Kalliiksi tulee.

Äänestä
  • Eihän Sysmän kunta ota mokistaan vastuuta.......

    Äänestä

Kyllä kunta joutuu minusta vastuuseen veden tasauslaskuista, kun käskivät juoksuttaa vettä viemäriin useamman kerran ja kyllä alussa lupailivat, että korvaa veden mitä lasketaan huuhteluun,että vettä voi taas juoda. Kuntalaiset maksaa juomakelpoisesta vedestä, eikä p..ka vedestä ja jos ei korvauksia tule sovinnolla,niin oisko tehtävä joku vetoomus kuntalaisten kesken, jotka vettä käyttää?

Äänestä
  • Samanlaisia lupauksia kuin Antti Rinteen vappusataset !

    Äänestä

  • Kyllä se juoksutus oli huomioitu vesilaskussa.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Kyllä se juoksutus oli huomioitu vesilaskussa.

    Kaikki vesilaskut on ollut samanlaisia kunnalta, kuin ennen putkirikkoa ja sen jälkeen,mutta vuoden lopussa näkyy se juoksutus ja huuhtelu sitten tasauslaskussa, kun luetaan vesimittarit ja se onkin eri juttu kelle se lasku kuuluu maksettavaksi.

    Äänestä

Kunta sitä kunta tätä. Eikuulu kunnalle eli veronmaksajille hölkkäsen pölöytystä tämä vesijohto rikko, siitä vastaa vesilaitos joka kerää vedestä maksun niiltä jotka vettä käyttää. Jos on haja-asutusalueella asukkaalla oma porakaivo ja maksanut itse koko vesijärjestelmän niin tuleeko kunta apuun jos tässätappaukesaa sattuu jokin haaveri?

Äänestä
  • Vesilaitos taitaa olla kuitenkin vain kunnan kirjanpidossa oma eriytetty taseyksikkö, joten lopunperin taidetaan olla taas veronmaksajan kukkarolla.

    Äänestä

  • Ei tietenkään tule kunta maksamaan ihmisten omia porakaivoja tai rengaskaivojen ongelmia tonhan sanoo nyt jo järkikin.Tämä on eri juttu,kun olemme täällä taajamassa tai jotka on vesilinjassa taajaman ulkopuolella,niin se onkin eri juttu.Maksamme joka litrasta puhdasta vettä ja jätevedestä joka litrasta,niin meillä se on eri juttu. Maksammehan esim.Vedestä jätevesimaksun vaikka kastelisimme nurmikkoa tontilla tai kukkia. Veloitus menee siitä mitä mittari pyörii ja se määrä on aina myös jätevettä. Siis ostamme puhdasta vettä mielellään veden käyttäjät.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Ei tietenkään tule kunta maksamaan ihmisten omia porakaivoja tai rengaskaivojen ongelmia tonhan sanoo nyt jo järkikin.Tämä on eri juttu,kun olemme täällä taajamassa tai jotka on vesilinjassa taajaman ulkopuolella,niin se onkin eri juttu.Maksamme joka litrasta puhdasta vettä ja jätevedestä joka litrasta,niin meillä se on eri juttu. Maksammehan esim.Vedestä jätevesimaksun vaikka kastelisimme nurmikkoa tontilla tai kukkia. Veloitus menee siitä mitä mittari pyörii ja se määrä on aina myös jätevettä. Siis ostamme puhdasta vettä mielellään veden käyttäjät.

    Oikein hyvä että maksatte, mutta maksakaa sen verran että saatte huollettua vanhat putket koska niiden korjaus kuuluu niille jotka on vedenjakelun piirissä, ei kuulu kaikille veronmaksajille.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Oikein hyvä että maksatte, mutta maksakaa sen verran että saatte huollettua vanhat putket koska niiden korjaus kuuluu niille jotka on vedenjakelun piirissä, ei kuulu kaikille veronmaksajille.

    Eiköhän se urakoitsija sen suurimman vahingon tehnyt kyseisessä vuoto paikassa, kun puhkasi paskaputken juomavesiputken vieressä. Ei auta vaikka putket olisi uusia,jos sinne kauhalla huitasee väärään paikkaan.Sillä tässä vesiä juoksuteltiin viemäriin.

    Äänestä

Joko oletten saaneet korvauksia veden juoksutuksesta Sysmän Kunnalta,vai onko kauppiaat ainoat korvauksen saajat?

Äänestä
  • Ei ole asiasta mitään puhuttu enään

    Äänestä

  • Olen saanut 1 kuukauden hyvityksen !

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Olen saanut 1 kuukauden hyvityksen !

    Mihin etupiiriin mahdolliset kuulut vai tuliko korvaus mahdollisesti kylkiäisenä jonkin muun siihen piiriin kuuluvan avustamana.

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Olen saanut 1 kuukauden hyvityksen !

    Eipä ole hyvityksiä näkynyt vesilaskuissa, eikä tasauslaskussa.

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Eipä ole hyvityksiä näkynyt vesilaskuissa, eikä tasauslaskussa.

    Kannattaa varmaankin ottaa yhteys kuntaan tai tilitoimistoon ja kysyä !

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Eipä ole hyvityksiä näkynyt vesilaskuissa, eikä tasauslaskussa.

    Kyllä se on hyvitetty laskussa jo aikoja sitten, muistaakseni -5 M3.

    Äänestä

Ei ole kyllä hyvitystä näkynyt?Kertokaa summia, mitä kunta on maksanut euroissa käyttövedestä ja sen ohi juoksutuksesta.

Äänestä

Ainakin meillä hyvitys 5 M3 näkyi maaliskuun laskussa. Se toki mennyt kunnalta pieleen, että luulevat kaikkia niin viisauksia, että tuon tajusivat. Laskussa olisi siis pitänyt näitä varten ilmoittaa "paskavesihyvitys -5 M3" .

Äänestä
  • Mistä maaliskuun laskussa näät sen, että montako mottia sitä juoksutettiin,kun kukaan ei sitä voi tietää tarkasti, kun mittarit luetaan joulukuun 31 päivä Sysmän kuntaan ja siitä,jos on normaalista suurempi kulutus,niin tulee tasauslasku kunnasta ja erotus maksetaan kunnalle tai jos kulutus pientä niin tulee hyvitys kunnasta.Kerroppa onko kristallipallo jo keksitty?

    Äänestä

Jos kunta osaa lappuja jaella oviin,että kuraa on putkissa,niin kai sen voi yhtä selvästi sitten ilmoittaa,että kurat on maksettu siinä sinä kuukautena. Tavallaan on selostus hyvityksistä taikka veloituksista.

Äänestä
  • Hieman nyt on jälkiviisastelun makua ilmassa :D

    Äänestä

Kuka sen putken rikkoi?Nimi esille

Äänestä

Oli isompi lasku kuin yleensä, en viitsi valittaa kun on paskat housuissa muutenkin, hyvitys oli 17,50€, ei kattanut kyllä. 50€ vähintään olisi pitänyt olla mutta tämmöistä tämä on

Äänestä
  • Kyllä on toi hyvitys aivan alakanttiin laskettu kunnasta päin.Jos talossa on monta hanaa ja kaikki oli selkosen selällään,niin kyllä kulutus on iso ja sitä joutui tekemään monta kertaa ja juoksuttamaan pitkiä aikoja.Alussa joutui ostaa vettä kaupasta,kun ei voinnut juoda hanavettä eikä se ilmaista ollut ja kuluja tuli myös siitä,kun kanisterin kanssa haettiin vettä jakopisteeltä. Jotkut haki kauempaakin vettä,niin tuli siinä kuluja,kun kaikki ei asu tässä taajamassa. Puhumattakaan niistä joilla oli eläimiä hoidettavana navetoissa.Kaikki kulut,kun laskee, niin alkaa kuluja kyllä olee jonkun verran kuntaan päin tai kuka siitä vastuun ottaa putki rikosta.

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Kyllä on toi hyvitys aivan alakanttiin laskettu kunnasta päin.Jos talossa on monta hanaa ja kaikki oli selkosen selällään,niin kyllä kulutus on iso ja sitä joutui tekemään monta kertaa ja juoksuttamaan pitkiä aikoja.Alussa joutui ostaa vettä kaupasta,kun ei voinnut juoda hanavettä eikä se ilmaista ollut ja kuluja tuli myös siitä,kun kanisterin kanssa haettiin vettä jakopisteeltä. Jotkut haki kauempaakin vettä,niin tuli siinä kuluja,kun kaikki ei asu tässä taajamassa. Puhumattakaan niistä joilla oli eläimiä hoidettavana navetoissa.Kaikki kulut,kun laskee, niin alkaa kuluja kyllä olee jonkun verran kuntaan päin tai kuka siitä vastuun ottaa putki rikosta.

    Eikai sitten auta muu kuin lähestyä kuntaa suoraan eikä valittaa täällä jos saatavia on? Avaisitko oman laskelmasi siitä, miten paljon vettä juoksutuksiin meni? Tiedätkö sinä saivatko maatilat saman 5m3 hyvityksen?

    Äänestä

Yhdestä hanasta,kun täysillä juoksutetaan,niin tulee noin 16 litraa per minuutti vettä ja jos 4 hanaa on omakotitalossa täysillä esim,niin kulutus minuutissa on noin 64 litran luokkaa. Eli tunnissa menee se joku 3.8 - 4 M.Toi 5M hyvitys on kyllä alakanttiin,kun monena päivänä juoksutettiin pitkiä aikoja jokainen.

Äänestä
  • Sitten vain reklamaatiota kuntaan kun noin vakuuttunut asiasta olet.

    Äänestä

olisi varmaan pitänyt lukea mittarit kun alettiin juoksuttaan niin olisi tullut oikeat lukemat? kuka enää muistaa montako päivää tai tuntia laskettiin mutta se nyt vaan on tämmöistä kusetusta tämä homma

Äänestä
  • Juu juu.. reklamaatiota kuntaan jos on saatavia.

    Äänestä

  • Se on tätä politiikkaa , että luvataan umet ja lammet ja kun aikaa kuluu ei enää muistettakkaan mitä tuli luvattua !

    Äänestä

Onko asiaan saatu vastauksia?

Äänestä
  • Ei kysyvä tieltä eksy

    Äänestä

Löytyikö vastauksia

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Sysmässä korjattiin runkovesijohdon vuotoa loppiaisena 6.1.2022.
Korjaustyön yhteydessä vesijohtoverkostoon pääsi kaivannosta
viemärivettä. Saastuneita linjoja alettiin nopeasti desinfioida ja sen jälkeen huuhdella. Desinfiointeihin ja huuhteluihin osallistui urakoitsija kalustollaan ja työvoimalla, sekä kunnan omaa henkilöstöä. Desinfiointeja ja huuhteluja tehtiin yhtäjaksoisesti aika 8.1.2022 klo 15.00 - 14.1.2022 klo 20.30.
Sattuneeseen vahinkoon ei voi osoittaa syyllistä niin urakoitsijan kuin Sysmän kunnankaan osalta. Vahinko tapahtui kaikesta varovaisuudesta huolimatta haastavissa olosuhteissa. Poikkeustilanteesta aiheutuvat kustannukset jäävät Sysmän kunnan maksettavaksi.
Vesilaitoksen poikkeustilanteeseen liittyen kunnalle syntyy merkittävät kustannukset urakoitsijoiden työstä, laboratoriotuloksista, veden kulutuksen hyvittämisistä ja mahdollisista vahingonkorvauksista ja lakimiehen konsultaatiosta sekä muista mahdollisista kustannuksista, arviolta kuitenkin korkeintaan 200 000 euroa. Kaikki kustannukset eivät ole vielä selvillä, kustannuksia tapaukseen liittyen aiheutuu vielä kuukausien ajan.
Kalliiksi tuli kun kaivantoon ei laitettu miestä ohjaamaan kaivinkoneen käyttäjää....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu