Keuruun seurakunnan tekopyhyys

Anonyymi

SK kertoo että seurakunnan omistaman Isohiekan leirikeskuksen myyntiä suunnitellaan.
Seurakunnan rahantarpeen kyllä ymmärtää. Väki vähenee ja eläkeläinen maksaa paljon vähemmän kirkollisveroa kuin työssä käyvä.

Nyt on surkuteltu sitä, missä pidetään rippikoululeirit.
Mutta eipä surkuteltu silloin kun srk johto silmät kiiluen 2015 majoitti sinne sata irakilaistaistelijaa.
Joko seurakunnalta loppuivat muslimilellikit?

9

241

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Totta toinen puoli mutta muistakaamme, että srk ei itse kustantanut matujen majoitusta vaan ainakin julkisen väitteen mukaan valtio maksoi vuokran. Kustansiko srk jotain muuta, niin siitähän eivät asiasta tietoiset ole hiiskahtaneet sanaakaan. Tapahtuiko niin tai näin ei oikeasti ole tiedossa mutta kai se mahdollista oli. Isohiekan myynti jollekin venäläiselle tuntemattomalle miljonäärille olisi kuin puukon isku lapaluiden väliin. Jos myytte, niin julkisen tarjouskilpailun perusteella jollekin matkailuyrittäjälle, joka sallii myös keuruulaisten käyttää uimarantaa ja muita mahdollisia palveluja.

    • Anonyymi

      Iso-Hiekka ei ole myynnissä, vaikka sitä joku nokkela pojanjolppi, jota vt. kirkkoherraksi kutsutaan, ehdotteli. Tuo ehdotus on kuollut ja kuopattu.

      • Anonyymi

        No hyvä jos ei olekaan totta.
        Sittenhän seurakunta voi siellä leirittää uuden irakilaiskomppanian.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No hyvä jos ei olekaan totta.
        Sittenhän seurakunta voi siellä leirittää uuden irakilaiskomppanian.

        Kyllä se on niin, että mahdolliset uudet Irakilais-komppaniat leiritetään entisessä varuskunnassa, jossa pääosa leiritettiin viimeksikin. Nämä leiritykset suoritettiin Keuruun Perussuomalaisten tuella, varuskunnan lainvastaisten rakennuslupien turvin, jotka Keuruun Persu-johtoinen rakennuslautakunta yksimielisesti hyväksyi, jotta leiritys mahdollistuisi!

        Loistava kirjoitus 👍

        Irakilaiskomppanian toi ja ylläpiti Keuruulla Suomen Punainen Risti.
        SPR toimi siinä Keuruun valtuuston ja kaupunginhallituksen päätöksistä välittämättä.
        Leirittämistä yritettiin vastustaa rakennuslakiin vedoten, mutta se ei onnistunut.
        Perussuomalaisten niskaan ei tuota syntiä saa.

        Isohiekan varuskunnasta kantavat vastuun sen innokkaimmat tukijat - Ossi, Unto ja Simo.

        SPR tai Punainen risti ei olisi majoittanut varuskuntaan yhtäkään Irakilaiskomppaniaa, jos Keuruun rakennusvalvonta ei olisi myöntänyt tuohon majoitustarkoitukseen lainvastaisia rakennuslupia. Rakennuslautakunnan tehtäviin kuuluu ensimmäisenä valvoa rakennuslupien lainmukaisuus ja lautakunnan puheenjohtajana toimi Perussuomalaisten valtuutettu. Toissijaisesti rakennuslupien lainmukaisuutta valvoo kaupunginhallitus, mutta hallituksen perussuomalainen jäsen ei ole millään tavalla nostanut asiaa esille, silloin kun asian olisi pitänyt olla esillä! Jälkeenpäin huuto on ollut kovaa, mutta ei silloin kun asiasta olisi pitänyt päättää mitään ei ole persut tehneet!

        Irakilaispataljoona oli jo pitkään partioinut Keuruun katuja kun asia tuli lautakunnassa esille.
        Opponenttini huvittelee väittämällä, että koko invaasio oli perussuomalaisten masinoima.

        Lopultahan nähtiin, että kunnalliset päätökset jäivät surkeasti SPR:n ja moraalittomien bisnesmiesten jalkoihin.
        Ja seurakuntaväki vieressä riemuitsi!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Irakilaiskomppanian toi ja ylläpiti Keuruulla Suomen Punainen Risti.
        SPR toimi siinä Keuruun valtuuston ja kaupunginhallituksen päätöksistä välittämättä.
        Leirittämistä yritettiin vastustaa rakennuslakiin vedoten, mutta se ei onnistunut.
        Perussuomalaisten niskaan ei tuota syntiä saa.

        Isohiekan varuskunnasta kantavat vastuun sen innokkaimmat tukijat - Ossi, Unto ja Simo.

        Ainakin Simo sai kannukset tuosta operaatiosta sillä olipa mitkä vaalit hyvänsä, jossa on ehdokkaana, niin valituksi tulee. Ylipäätään keuruulaiset kunnostautuivat laupeudentyössään sillä saadut hyvät kokemukset ovat siivittäneet poliittiset päättäjämme jatkamaan sitä. Niinpä meillä on kymmeniä helpon elämän harjoittajia nauttimassa vieraanvaraisuudestamme.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      110
      2331
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      27
      1085
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      932
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      105
      930
    5. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      597
      887
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      855
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      85
      770
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      680
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      69
      664
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      656
    Aihe