Hyväntekeväisyyskirpputorin tuottojen kohde?

Anonyymi

Tietääkö joku mihin paikallisen hyväntekeväisyyskirppiksen tuotot menevät? Mistään ei löydy kyseistä tietoa, ja kirpputori kuitenkin mainostaa itseään hyväntekeväisyytenä ja ottaa lahjoitustavaraa vastaan. Tähän olisi mukava saada vastaus.

19

1714

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Pitäisihän tällainen tieto olla ihan näkyvillä, kun toimintaan kerätään lahjoituksia puhumalla hyväntekeväisyydestä. Yritystoimintakin on positiivinen asia, mutta hyväntekeväisyyteen vetoamalla on tapana kertoa mihin tuotto menee. SPR aikaan konttitoiminnassa kerrottiin ihan selkeästi kohteet ja paljonko mihinkin menee. Alla esimerkiksi Kontin sivujen tiedot.

      Mihin Kontin keräämät varat menevät?
      Kontin tulos jaetaan

      2/3 Suomessa alueelliseen auttamistyöhön Punaisen Ristin piirien ja osastojen kautta. Ne toimivat ja auttavat omia yhteisöjään lähellä. Piireissä ja osastoissa on koulutettuja vapaaehtoisia, joiden avulla voidaan ylläpitää nopeaa auttamisvalmiutta esim. isojen tulipalojen kaltaisissa tilanteissa tai silloin, kun tarvitaan henkistä tukea.
      1/3 katastrofirahastoon, jonka varoilla autetaan sekä Suomessa että maailmalla. Suomessa katastrofirahaston apua voivat saada esim. äkillisten onnettomuuksien uhrit.

      • Anonyymi

        Kylläpä joku kateellinen taas näkee vaivaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kylläpä joku kateellinen taas näkee vaivaa.

        Siis mitä ihmettä? Jos kadulla joku tulee lippaan kanssa pyytämässä rahaa hyväntekeväisyyteen, on täysin asiallista että keräyksen kohde on tiedossa! Kuten sanoin niin yritystoiminta on myös positiivista, mutta nyt kun puhutaan hyväntekeväisyyskirpputorista, pitäisi olla tiedossa mihin kohteeseen lahjoitustuotot menevät. Jos rahat eivät mene mihinkään kohteeseen, ei siinäkään vikaa ole kunhan on sitten rehellinen asiasta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis mitä ihmettä? Jos kadulla joku tulee lippaan kanssa pyytämässä rahaa hyväntekeväisyyteen, on täysin asiallista että keräyksen kohde on tiedossa! Kuten sanoin niin yritystoiminta on myös positiivista, mutta nyt kun puhutaan hyväntekeväisyyskirpputorista, pitäisi olla tiedossa mihin kohteeseen lahjoitustuotot menevät. Jos rahat eivät mene mihinkään kohteeseen, ei siinäkään vikaa ole kunhan on sitten rehellinen asiasta.

        Kannattaa soittaa ja kysyä, niin saat oikean vastauksen.


    • Anonyymi

      Hukkuneiden merimiesten omaisten avustamiseen ja Petsamon luonnonsuojeluun.

    • Anonyymi

      Erikoisia vastauksia asialliseen kysymykseen. Jos joku tulee kadulla vastaan ja kertoo keräävänsä rahaa hyväntekeväisyyteen, niin eiköhän meistä jokainen halua tietää mihinkä rahat menevät. Tuon kirppiksen pitäjä kertoi jossain, että työllistää väliinputoajia. Osa työntekijöistä siellä oli jo SPR:n aikaan . Hyvä niin heille, mutta toivottavasti niitä väliinputojia otetaan oppimaan työntekoa. En tiedä onko se kuitenkaan hyväntekeväisyyttä vai työllistämistä.

      • Anonyymi

        SPR Kontin sivuilla lukee selkeästi, että kaikki tuotot menevät hyväntekeväisyyteen ja myös kohteet on kerrottu. Sen lisäksi Kontit työllistää vaikeasti työllistyviä. Toive kirppis ei ole enää osa Konttia, ja toistaiseksi he puhuvat vain työllistämisestä. Eli meneekö tuotot yrittäjälle? Eihän se silloin saisi mainostaa enää itseään hyväntekeväisyyskirpputorina. Yrittäminen on myös hieno asia, mutta rehellinen pitää olla jos lahjoituksia kerää. Toivottavasti asiaan tulee selvyys.


    • Anonyymi

      Sama mihin ne käyttämättömät romut laittaa. Toive kirppikselle saa viedä ilmaiseksi mutta toisille kirppareille pitää maksaa ja sitten mustalaiset varastaa ne. Eli intialaiset pärjää aina.

    • Anonyymi

      Samat tavarat kk toiseen...tuskin jää mitään jaettavaa mihinkään mistä jonkun turha olla kateellinen.
      Hyvä jos jollekkin kelpaa ja'on toimintaa.
      Onneks tulee sota loppuu maalaiskaupunkilaisiltakin vähäälyinen idiotismi.
      Kukaan ei osaa muutakun haukkua ja vittuilla toisilleen.
      Ja kenestäkään ei oo koko kylällä mihinkään muuhun ku leukojen louskutukseen.

      • Anonyymi

        Tässä kirjoitusketjussa ei ymmärtääkseni ole kysymys kateudesta. Halutaan ainoastaan saada tietoa ja ihmetellään sitä, mihinkä hyväntekeväisyyteen rahat menevät.
        Toivottavasti sinä , sodan toivoja, pyydät päästä eturintamaan kertomaan, että meille ei tarvitse kateellisten ja leukojaan louskuttavien tulla vittuilemaan.
        Toivottavasti me kaikki, jopa pienessä maalaiskaupungissa asuvat, saamme elää ilman sotia tai uhkaa niistä.


    • Anonyymi

      Mustalaisten kanssa täällä asutaan ja niitä elätetään niin kyllä siinä samalla muutama kirpputori pidetään pystyssä. Viime viikollakin haettiin sieltä vähän käytetyt hammasharjat ja vaimolle susiturkki.

    • Anonyymi

      En tiedä minne rahat menevät.
      Mutta ainakin kirpputoreilta haalittuja vaatteita on ollut myynnissä naisella torilla. joku vuosi sitten oli vähän liian aktiivista kauppaamista. Näkyi vielä vanhoja eli edellisiä kirppis hintalappuja vaatteissa ja kirjoissa. Ei voi ymmärtää että joku kiertää kirppareilta halvat ostaen kolikoilla ja sitten itse myy niitä kalliimmalla jossain toisaalla hyötyäkseen.

      • Anonyymi

        Hanki oma elämä, sääli kun ei ittellä tapahdu mitään 😄


      • Anonyymi

        Ei voi ymmärtää olen sosiaalidemokraatti.


    • Anonyymi

      Niin… Kattokaa vaan Suomen SPR puheenjohtajan vuosittaiset tulot.
      Vain yli 150 000

    • Anonyymi

      Kiitos kysymyksestäsi Anonyymi! Halusit tietää mihin Toive-kirpputorin tuotot menevät. Tällä hetkellä kaikki tuotot menevät neljän työntekijän palkkoihin ja kirppiksen ylläpitokustannuksiin. Selvennykseksi sinulle, että Spr-kirpputorin toiminta eroaa melkoisesti Toive-kirppiksen toiminnasta. Toive-kirppis maksaa lahjoitetuista tuotteista veroa, Spr ei maksa. Toive-kirppis maksaa työntekijöiden palkat, mitä palkkatuen jälkeen jää maksettavaa sekä tietenkin kaikki lakisääteiset maksut. Spr saa työntekijöistään 100 % palkkatuen, joten he eivät maksa yrityksen rahoista palkkaa työntekijöilleen. Lisäksi Spr saa hankerahaa erilaisiin hankkkeisiin.
      Toive-kirppiksen alkuperäisenä ideana oli ja on edelleen työllistää paikallisia pitkäaikaistyöttömiä, oppisopimuksella olevia, työkokeilussa olevia ja työelämään kuntoutettavia sekä lahjoittaa osa tuotosta johonkin paikalliseen hyväntekeväisyyskohteeseen tai auttaa muuten paikallisia apua tarvitsevia mahdollisuuksien mukaan.
      Korona-pandemia on vaikuttanut myös Toive-kirppiksen toimintaan niin, ettei toistaiseksi ole ollut mahdollista antaa lahjoituksia niin paljon kuin haluaisimme, Olemme arponeet lahjakortteja kirppiksellemme ( ilmaiset arpajaiset ) jouluisin ja viimeisimpänä lahjoittaneet Ukrainan pakolaisille tavaroita sekä lahjakortteja kirppiksellemme. Olemme tukeneet myös paikallisia luokkia antamalla heille tuotteita arvontaan, jonka avulla he ovat keränneet rahaa luokalleen. Ajoittain olemme antaneet pienille lapsiasiakkaillemme ilmaiseksi pieniä tuotteita. Olemme tarjonneet asiakkaillemme myös ilmaiset kahvit ja teet keksin kera ( palaa taas käytäntöön koronan hellitettyä ).
      Pahoittelemme Anonyymi sinulle tullutta mielipahaa tilanteesta. Tällä hetkellä yrityksemme on enemmän työllistävä yritys kuin hyväntekeväisyyskirpputori.
      Toivomme pystyvämme lahjoittamaan paikallisille järjestöille tai apua tarvitseville ihmisille tulevaisuudessa enemmän. Tervetuloa keskustelemaan asiasta Toive-kirppikselle, jos asiassa jäi jotain epäselvyyttä.
      Aurinkoista kevättä toivottaen Toive-kirppis, Tanpa Gyamtso 0458030120

      • Anonyymi

        Minusta tuo on parasta hyväntekeväisyyttä kun työllistää ja ohjaa pitkäaikaistyöttömiä.


      • Anonyymi

        Kiitos asiallisesta vastauksesta. Teillä on kovin kallista verrattuna Kannuksessa toimivaan toiseen hyväntekeväisyys kirpputoriin, että uskoisin että kun laksette hintoja 50% tavarat vaihtaa paremmin omistajaa. Tähän kun vielä saisi muutoksen, niin hyvä tulisi. Myyjättäret ovat usein happamina kuin sitruunat, mutta koska he ovat ilmeisesti vaikeasti työllistyviä, ja ohjattavia niin se selittää asian.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      450
      4849
    2. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      15
      1732
    3. Aivan täysin tahallinen teko

      Ei mitään puolusteluja, eikä selittelyitä. Kuljettajalle kerrottiin asiasta siinä paikanpäällä, mutta silti hän ajoi ves
      Suomussalmi
      94
      1468
    4. Suomussalmi saatu vihdoin maailmankartalle!

      Nyt kun Suomussalmi on vihdoin viimein saatu ennennäkemättömällä tavalla maailman tietoisuuteen niin voitaisiin järjestä
      Suomussalmi
      53
      1359
    5. Olet saanut minut sekoamaan

      Tunteiden ristiaallokossa vellominen on ollut melkoinen kokemus. Ei kukaan ole saanut minua niin raiteiltaan kuin sinä.
      Ikävä
      23
      1337
    6. Mainehaitta metsäkonefirmalle

      Hukkajoen tapahtumista liikkuu paljon huhuja. Eikö kannattaisi julkaista raakkuja tuhonneen metsäkoneyrityksen nimi, kos
      Suomussalmi
      53
      1218
    7. Oho! Maajussi-Kallelta pakit saanut morsioehdokas Miss Suomi -kisoissa! Tunnistaisitko hänet nyt?

      Hmm, tunnistaisitko?!? Onnea missihulinoihin! Lue lisää ja katso kuvat: https://www.suomi24.fi/viihde/oho-maajussi-
      Suomalaiset julkkikset
      0
      1075
    8. Myönnän sinulle nyt

      Että olen erittäin mustasukkainen sinusta jo nyt. Ikävä on tämä tunne, kun tietämättömyyden solista nousee myrkkyä miele
      Ikävä
      54
      1010
    9. Pysytäänkö nainen

      edelleen yhtä viileän tyynenä kun nähdään. Uskotko että tahtoessani saisin murettua tyyneytesi hyvin helposti.
      Ikävä
      57
      895
    10. Olen käyttäytynyt ristiriitaisesti

      eikä minusta varmaankaan ota mitään selvää. Se johtuu siitä, kun järki sanoo ei, ei, ei ja sydän sanoo kyllä, kyllä, kyl
      Ikävä
      60
      859
    Aihe