Näin kertoin käynnistään johtajan luona työikäinen vähemmistöön kuuluva mies kahviossa istuville senioreille. Oli kännykässä kuvakin todisteena tapaamisesta.
Onhan se kiva, että joku edes ajattelee muiden asioitten parantamista.
SANOIN JERELLE, ETTÄ NYT PANNAAN VANHUSTEN ASIAT KUNTOON.
1
134
Vastaukset
- Anonyymi
Minä myrtsimummu olen pessimistinen. On perspektiiviä tähänkin asiaan . Jätän yksityisyyden suojaan oman vanhukseni.
Ihan 2000 luvun alussa Vanhustyön keskusliitto tutki asiaa ja huonolta näytti. Hämeenlinnassa oli Suomen huonoin tilanne.
Poikkeuksia oli tietenkin, pieniä yksityisiä paikkoja. Suuri huoli kunnalliskodeista ja muista isoistalaitoksista, joissa oli vajaa hoitajamitoitus. Kyllä ihan kansanedustajia myöten vaadittiin sen nostamamista pykälien avulla. Ei vaan noussut.
Sitten keksittiin. Lopetetaan laitokset. Ei tarvi tapella mitoituksista.KOTI ON VANHUKSEN PARAS PAIKKA.
Kotihoidon pulmat tulivat vähitellen ilmi. Jatkuvat.
Pakkohan niitä ympärivuorokautisia hoitokoteja oli perustaa. Jotkut jätit osasivat panna rahoiksi. Kokosivat pienet hoitokodit itselleen. Ja tässä ollaan.
Ei pysty Jere hoitamaan tilannetta. Vanhusten määrä lisääntyy ja työikäisten määrä suhteessa vähenee.
ETTÄ MITÄS RIKSUSSA TEHTÄISIIN?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?
Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos3815540Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit151542- 106961
- 78851
- 50832
- 41823
Asentajako putosi radiomastosta
https://www.is.fi/tampereen-seutu/art-2000011707236.html Ihminen on kuollut pudottuaan radiomastosta Tampereen Teiskoss44812Haikeaa miten kaikki meni
Ei ole rohkeutta enää nähdä. Koska pelkään, että haavat aukeaa. Ikävä on silti, vaikka en vastannut...tiedät mihin.56807- 56794
- 39789