Suomi on shokeeraavan rasistinen maa.
Joka seitsemäs kokee väkivaltaa suomalaisten taholta
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/1d87fd4d-9eab-4f3d-9398-76604d37ff95
Suomi on EU:n kärjessä
120
1171
Vastaukset
- Anonyymi
Persuna ihminen on tyhmimmillään.
- Anonyymi
Miksi Suomi kuitenkin on haluttu maa tulla?
- Anonyymi
Tänne ei kannata tulla. Pysyisivät vaan kotmaissaan.
- Anonyymi
Ei tänne rasistien maahan kukaan halua tulla. Jokainen ihminen pysyisi mieluiten kotimaassaan, jos siellä olisi mahdollista pysyä hengissä. Suomi on viimeisten
vaihtoehtojen joukossa ja ymmärrän sen hyvin.
Kun kuljen pakolaisena Suomeen tulleen afrikkalaisen ystäväni kanssa jossain
kaupungilla suhtautuminen on joskus ala-arvoista.
Jopa minuakin on huoriteltu ja syljetty, jota afrikkalainen ystäväni
suomeapuhuvana pitää pöyristyttvänä.
Hän kun luuli, että suomalaiset on korkeasti sivistynyt kansa.
Hänen omassa työympäristössään yliopiston laitoksella ei rasismia ole juuri ollenkaan.
Monet muutkin ihanat ystäväni ovat ulkomaalaisia. Heitä on mm. Syyriasta,
Afganistanista, Kiinasta, Tansaniasta, Marokosta ja EU-maista.
Heillä on kaikilla älykkyyttä, sivistystä ja sydämensivistystä vaikka rasisteille
jakaa.- Anonyymi
Sinä siis et oikein pidä suomalaisia ystävyyden arvoisina, niinkö? Oletko jotenkin yliopistoihmisenä tms. muita suomalaisia parempi kun kaikki ihanat ystäväsi ovat muualta maailmalta?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinä siis et oikein pidä suomalaisia ystävyyden arvoisina, niinkö? Oletko jotenkin yliopistoihmisenä tms. muita suomalaisia parempi kun kaikki ihanat ystäväsi ovat muualta maailmalta?
Sanoinko niin, ano 16:03 ?
- Anonyymi
Rasmuksen sivulta kopioitu kommentti selvästi. Tuskin suvakin äly riittää moiseen muuten.
On jo vuosia sekoittunut huono käytös ja muukalaisvihamielisyys toisiinsa. Niitä ei enää pystytä erottamaan.
Vierauden pelko on aiheuttanut monissa suomalaisissa hätäännystä ja herättänyt taistelutahdon, jota ei pysty hallitsemaan. Kielimuuri on yhtenä syynä. Laaja joukko suomalaisia ei puhu kuin äidinkieltään, eivätkä tulijatkaan sen koulutetuimpia suinkaan ole.
Koska lainkuuliaisuus estää väkivallan käytön, omaa asemaansa pelkäävä ihminen ei uskalla muuta kuin huutaa ja solvata.
Jokainen tulijan tekemä rikos tuodaan esiin osoituksena tulijoiden pahansuopaisuudesta.
Sanotaanhan, että yksi mätä omena pilaa koko korillisen. Koko yhteisö saa rikollisen leiman.
Viha nostattaa vihaa, joten tällä menolla hajoaa yhteiskuntamme kahteen osaan, meihin ja heihin, ja tilanne pahenee jatkuvasti. Se on huomattu monissa maissa. Tulijat taistelevat paikasta uudessa yhteisössä, eikä kaikilla heilläkään ole taitoa siihen. Onnistumisia ei havaita. Niitä on kuitenkin paljon enemmän kuin sivuraiteille joutuneita.
Ristiriita tulee syvenemään.- Anonyymi
Makriina kirjoitti:

Ristiriita tulee syvenemään.Lue makriina rikostilastoja ja vankien kansallisuuksia, kyllä niissä matut on yliedustettuina.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lue makriina rikostilastoja ja vankien kansallisuuksia, kyllä niissä matut on yliedustettuina.
Halla-aho, rasisti, on neuvonut kannattajiaan kailottamaan etnistautataisten rikoksista
ja hänen hölmöt kannattajansa uhraavat elämänsä sille niljakkeelle.
Ihmisellä on vain yksi elämä, kannattaako ? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lue makriina rikostilastoja ja vankien kansallisuuksia, kyllä niissä matut on yliedustettuina.
On tietenkin oikein, että rokolliset ovat linnassa.
Ei kai siitä tässä ketjussa olekaan kysymys. Anonyymi kirjoitti:
On tietenkin oikein, että rokolliset ovat linnassa.
Ei kai siitä tässä ketjussa olekaan kysymys.En huomannut, että en ollutkaan kirjautunut. Samalla voinkin korjata kirjoitusvirheen: po "rikolliset", ei "rokolliset".
Sori.
Mkr.- Anonyymi
Afrikkalainen ystäväsi voi palata omaan kotimaahansa, meinaan sillä mantereella ei ole enää pitkään aikaan ollut mitään minkä takia pitäisi paeta. Menisi katsomaan paikan päälle, ei enää risumajoja, vaaleaihoisten rahoilla ja pakkolahjoituksilla monet afrikan kaupungit ovat kukoistavia suurkaupunkeja nykyään joten..mikä estää afrikkalaista ystävääsi jättämään tämän pahan rasistisen maan vääränvärisine kansoineen ja palaamaan omiensa joukkoon?
Suomalaiset evakot ja sotalapset eivät valittaneet apu-maasta kun joutuivat lähtemään pakoon oikeaa sotaa. Miksi nämä iphone "pakolaiset" valittavat kaikesta Suomessa? Mitä he kuvittelivat kun änkesivät väkisin pohjolan perukoille pitkään eristyksissä olleeseen maahan jossa on oma kulttuurinsa ja pieni etninen väestö? Anonyymi kirjoitti:
Lue makriina rikostilastoja ja vankien kansallisuuksia, kyllä niissä matut on yliedustettuina.
Ano 13:41
Juuri niin. Kuitenkin voisit antaa prosentit muualta tulleiden muista asioista, asumistiheydestä, koulutuksesta, työllisyydestä, yrittäjyydestä ynnä muusta. Vai tarkoitatko, että kaikki ovat vankilassa?
Jos niin on, ymmärrän hyvin, että Suomea pidetään rasistisena ja väkivaltaisena maana.
Nyt maamme ottaa avosylin turvaan sotaa käyvän Ukrainan kansalaisia.
Muutaman viikon kuluttua saamme varmasti sitten lisää mielipidekirjoituksia asiasta, puolesta ja vastaan.
- Anonyymi
Rasisti ei siedä totuutta.
- Anonyymi
Rasismi on sairaus, mutta rasismista voi parantua. Ehkä. Tai sitten on myöhäistä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rasismi on sairaus, mutta rasismista voi parantua. Ehkä. Tai sitten on myöhäistä.
Jos on muutenkin luonnevikainen on pienet mahdollisuudet parantua tällä ikää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rasismi on sairaus, mutta rasismista voi parantua. Ehkä. Tai sitten on myöhäistä.
Minä en haluakaan parantua.
- Anonyymi
Te ette taida olla 80 väkeä..miksi woketrollit luuhaavat jopa vanhusten palstoilla??
- Anonyymi
Rasismi näkyy kaikkialla eikä tämä palsta tee poikkeusta, Hävetkää vanhukset.
- Anonyymi
Moni teistä on aivan pimeitä jotka äänestävät sosdemia kun pelkäävät että
sairastuvat eivätkä pääse muuten julkiseen hoitoon kun vain sosdem järjestää
ja siksi monet pimeät puhuvat rasismista Suomessa sosdemien yllytäminä harhaisina vaikka Suomella ei ole ollut siirtmaita ei mitään suhdetta värillisiin
jatkakaa vain huijatuksi tulemista sehän on elämäntapa sekin
https://www.suomenuutiset.fi/suomen-kehitysapurahoista-veroparatiiseihin-jopa-191-miljoona-euroa-vuodessa-miksi-tata-hulluutta-jatketaan/ - Anonyymi
Viimeinkin olemme onnistuneet!
Poliitikkojemme ikiaikainen tavoite on olla huippu, paras jne. jossakin.
Vihdoin he voivat hykerrellä tyytyväisinä!- Anonyymi
Suomenuutiset on persujen valehtelva ja vääristelevä media. Se on PersuPravda.
- Anonyymi
Päivän paras, kiitti!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Päivän paras, kiitti!
suomi24 on myös persumedia, täynnä persujen kannattajien persutrollausta ja öyhötystä,
kun hoitolaitoksessa ei ole niille tarpeeksi virikkeitä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
suomi24 on myös persumedia, täynnä persujen kannattajien persutrollausta ja öyhötystä,
kun hoitolaitoksessa ei ole niille tarpeeksi virikkeitä.Tosikon kommentti kun ei tajua piikin oikeaa kohdetta!
- Anonyymi
Suomi nappasi 2018 jälleen yhden kärkisijan kansainvälisessä vertailussa
– mutta tällä kertaa hyvin kyseenalaisen sellaisen.
Euroopan unionin perusoikeusviraston tuoreen selvityksen mukaan Suomi on nimittäin EU:n rasistisin maa.
Rasismi ei taida olla vähentynyt, mutta rasistisen puolueen kannatus on
onneksi sentään syöksykierteessä alaspäin.- Anonyymi
Kolminkertainen eläköön huuto sille.
- Anonyymi
Suomessa rasismi vain eräiden päänsisäinen asia,,oikeasti täysin olematonta.
- Anonyymi
Ano 8:11 Lue aloituksen linkki, huomaat, että olet väärässä !
- Anonyymi
Jokos ne sai sen passin ja hammasharjansa?
- Anonyymi
Olen miettinyt pitäisikö tämän palstan vakiorasisti ilmoittaa nettipoliisille ?
Hän tehtailee urakalla rasistisia ja väkivaltaisiakin kommentteja jatkuvaa syöttöä,
se aiheuttaa henkistä pahoinvointia.
Hän näyttäisi myös pääsevän poistamaan ihmisoikeuksia puoltavia kommentteja
eli manipuloi palstaa.
Laitanpa tämän ajatuksen ylläpitoonkin.- Anonyymi
Hyvä !!!
- Anonyymi
Minäkin olen ilmoittanut kaikki epäasialliset kommentit, mutta ei tunnu tapahtuvan mitään. Päinvastoin, asiallisia kommetteja häviää "salaperäisesti" aika tiuhaan.
- Anonyymi
Ai niinkö? ;D Ymmärtäähän se ettei suurin osa suomalaisista tiedä esim arabien ja aasialaisten erittäin vahvasta rasistisesta maailmankuvasta, molemmat kansat pitävät vielä orjiakin eikä kukaan puutu siihen..sehän olisi rasismia;) Mustat ovat erittäin rasistisia muita etnisyyksiä kohtaan, tässä ei auta minkään suomalaiswokeöyhön sönkötys. Suurin osa ei tiedä mitä ulkomailla tapahtuu, miten siellä eletään ja miten maailman enimmistö(tummat aasialaiset)kohtelevat vaaleaihoisia ja jopa toisiaan.
Koska tämä Suomeen ja suomalaisiin kohdistuva kohtuuton viha loppuu? Eikö tämä pienen pieni häviävä kansa ole kärsinyt tarpeeksi historian aikana?On tyypillistä, että asennoidutaan siten, että tulijoilla on niin alhainen ÄO etteivät opi mitään uutta.
Ulkomaalaisten yhteisöjenkin pitäisi asennoitua toisin. Kaikkien olisi opetettava tulijoille "maassa-maan-tavalla"-asenteet, eli tasa-arvo, naisrauha, uskonnonvapaus, jne. Tulijoillakin olisi helpompi olla. Lasten pitäisi oppia elämään Suomen lakien ja asetusten mukaan, jos on aikomus, että he jäävät maahan loppuelämäkseen.
Kotonaan ja omissa yhteisöissään tulijoilla olisi mahdollisuus seurata omia perinteitään ja uskoaan ja viettää omia kansallisia juhlapäiviään, eihän siihen kukaan puuttuisi. Niin tekevät juutalaiset ja tataarit, jotka ovat jo toista sataa eläneet Suomessa ja pysyneet silti omina etnisinä ryhminään.
Suomalaiset itsekin syövät kotipaikkakuntiensa perinneruokia ja viettävät oman alueensa juhlapäiviä. Ei sitä kukaan ihmettele eikä paheksu.
Suomalainen valtaväestö on ilmeisesti myös hidasoppista.- Anonyymi
Ei suomalainen tarvitse vihansa kohteeksi ulkomaalaisia. Kyllä se pahansuopaisuus ja kateus kohdistuu ihan suomalaiseen kansalaiseen heti kun on mahdollista.
Lukekaapa nyt esimerkiksi jääkiekkokullan voittaneesta joukkueesta kirjoitettuja tölväisyjä.
Ei heille arvoa anneta. Olkoot vaan suomalaisia pelaajia jokainen, valkoihoisia, ikänsä jääkiekolle uhranneet! Ei heidän savutuksensa ole mitään, sillä . . . . Lukekaa mielipiteet! - Anonyymi
Mietin, mitä logiikkaa on siinä, että vedotaan afrikkalaisten asenteisiin ja perustellaan niillä meidän omaa rasismiamme? Täytyykö meidän ruveta rasisteiksi, jos tänne tulee rasistisia maahanmuuttajia? Outoa.
Ano 16:47 valistaa meitä arabien ja aasialaisten rasistisesta maailmankuvasta.
Viime vuosien tapahtumat Lähi-Idässä korostavat heidän erilaista käsitystään lähimmäisenrakkaudesta ja rinnakkaiselosta. Kyllä me olemme lukutaitoisia ja ymmärrämme uutisten lukijoita radiossa.
Koskaan ei kuitenkaan ole kuultu mistään rasismista siellä, ei tokkiinsa. Siellä usein on kysymys uskonnollisista erimielisyyksistä.
Suomalaiset vaan ovat rasisteja
- Anonyymi
ei täällä sentää LAPSIA SAA MYYDÄ!
t,
tende.Mistä oletat, että haluaisin myydä lapsia? Minne? Kuka haluaa ostaa lapsia.
Mistä varastosta haluat lapsia kaupata.
Käsittämättömiä mielipiteitä keskustelun tukkeena.
- Anonyymi
Täällä on kohdeltu ulkomaalaisía niin silkkihansikkailla, että vähäinenkin poikkipuolinen sana koetaan rasísmiksi niiden taholta. Siinä on niiden kiitollisuus ylläpidosta!
- Anonyymi
Oletkohan sinä se sama, joka kirjoittelee tyhmiä rasististisia sylkemisjuttuja joka päivä,
eri palstoille,
että maahanmuuttaja on muka sylkenyt sinua päin naamaa
tai "kaveriasi" - joka päivä - - Anonyymi
Sinäkin pahansuopa kirjoittelet valheita pakolaisista. Missä ne "silkkihanskasi" ovat ?
- Anonyymi
Keitä ylläpidät, kerro, kun jatkuvasti siitä valitat? Taidat itse olla kunnan elätti.
- Anonyymi
Suomi tarvitsee ihmisiä jotta hyvinvointimme säilyy, ei tänne tulisi kukaan töihin jos ei olisi tarjota työtä.
On kaikkien etu ettei esiinny rasismia, hyvin koulutettu ei viihdy täällä jos ilmapiiri vastenmielinen, vähemmän osaava tulija viihtyy kaikesta huolimatta.- Anonyymi
Harva noista tulijoista on mitenkään koulutettu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Harva noista tulijoista on mitenkään koulutettu.
Osa on koulutettu, osa ei. Entä sitten ?
Sinua ei koulutus ole paljon auttanut, et ole oppinut ajattelemaan edes. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Osa on koulutettu, osa ei. Entä sitten ?
Sinua ei koulutus ole paljon auttanut, et ole oppinut ajattelemaan edes.Tyhmistä, joita koulutus ei auta tulee rasisteja.
- Anonyymi
Vähemmän osaavankin on pakko saada leipänsä. Ei hommat metrotasanteiden kurasiivoojana
rasistien kohteena viihtyvyttä mitenkään lisää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Osa on koulutettu, osa ei. Entä sitten ?
Sinua ei koulutus ole paljon auttanut, et ole oppinut ajattelemaan edes.Persuissa/rasisteissa on eniten kouluttamattomia. Helpottaako persua jotenkin haukkua
muita kouluttamattomia, joiden olosuhteet ovat olleet ihan erilaisia.
Persuilla olisi ollut mahdollisuus sivistysvaltio- ja hyvinvointivaltio Suomessa
kouluttaa itsensä niin pitkälle kuin ahkeruutta ja älliä riittää.
Ilmeisesti persulla/rasistilla ei ole kumpaakaan.
Hän syyttää yhteiskuntaa ja purkaa itse itselleen aiheuttamansa pahanolon
yhteiskuntaan,
päättäjiin ja muihin kansalaisiin. Anonyymi kirjoitti:
Persuissa/rasisteissa on eniten kouluttamattomia. Helpottaako persua jotenkin haukkua
muita kouluttamattomia, joiden olosuhteet ovat olleet ihan erilaisia.
Persuilla olisi ollut mahdollisuus sivistysvaltio- ja hyvinvointivaltio Suomessa
kouluttaa itsensä niin pitkälle kuin ahkeruutta ja älliä riittää.
Ilmeisesti persulla/rasistilla ei ole kumpaakaan.
Hän syyttää yhteiskuntaa ja purkaa itse itselleen aiheuttamansa pahanolon
yhteiskuntaan,
päättäjiin ja muihin kansalaisiin.Hyvä käytös ja ymmärrys ei vaadi kouluttautumista.
Rasismi ei katso oppiarvoja.
Olen tullut siihen tulokseen, että rasismi on atavistinen ilmiö, joka periytyy ihmisen historian aamuhämäristä, jolloin pienet eriheimoiset esi-isämme kulkivat metsästäen ja keräilytaloudessa paikasta toisen ja taistelivat reviireistä. Vieras joukko oli aina vihollinen.
Aikojen kuluessa olemme oppineet elämään isoissa joukoissa, johon kuuluu samanoloiset ja samaa kieltä puhuvat. Kuinka monta tuhatta vuotta on mahtanut mennä, että kansat ovat asuttaneet omat alueensa ja sopeutuneet kanssakäymisiin naapureittensa kanssa.
Eri maanosissa oli eri tyyppiset asukkaat, ja kun he nyt ovat alkaneet siirtyä muihin maihin ja levittäytyvät ympäri maailman, on edessä taas sopeutumisen aika, joka ilmeisesti vie tuhansia vuosia.
Mitä nopeammin ihmiskunta alkaa käsittää, että olemme samaa joukkoa kaikki, sen nopeampaa sopeutuminen on. Turha vastakkain asettuminen ei hyödytä. Maailmassamme on ilmastonmuutos ja kansainvaellus, joita kumpaakaan ei mikään pysäytä.- Anonyymi
Makriina kirjoitti:
Hyvä käytös ja ymmärrys ei vaadi kouluttautumista.
Rasismi ei katso oppiarvoja.
Olen tullut siihen tulokseen, että rasismi on atavistinen ilmiö, joka periytyy ihmisen historian aamuhämäristä, jolloin pienet eriheimoiset esi-isämme kulkivat metsästäen ja keräilytaloudessa paikasta toisen ja taistelivat reviireistä. Vieras joukko oli aina vihollinen.
Aikojen kuluessa olemme oppineet elämään isoissa joukoissa, johon kuuluu samanoloiset ja samaa kieltä puhuvat. Kuinka monta tuhatta vuotta on mahtanut mennä, että kansat ovat asuttaneet omat alueensa ja sopeutuneet kanssakäymisiin naapureittensa kanssa.
Eri maanosissa oli eri tyyppiset asukkaat, ja kun he nyt ovat alkaneet siirtyä muihin maihin ja levittäytyvät ympäri maailman, on edessä taas sopeutumisen aika, joka ilmeisesti vie tuhansia vuosia.
Mitä nopeammin ihmiskunta alkaa käsittää, että olemme samaa joukkoa kaikki, sen nopeampaa sopeutuminen on. Turha vastakkain asettuminen ei hyödytä. Maailmassamme on ilmastonmuutos ja kansainvaellus, joita kumpaakaan ei mikään pysäytä.Perussuomalaisista on tehty analyysi. Kirjaksi ne on koonnut itse perussuomalainen Marttinen,
jonka kirjan perusteella perussuomalaisissa on eniten rasisteja ja muutakin erikoista
https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/4527064-analyysi-perussuomalaisuudesta-kertoo-epaluuloisten-ja-empatiakyvyttomien-ihmisten-kovien-arvojen-puolueesta - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Perussuomalaisista on tehty analyysi. Kirjaksi ne on koonnut itse perussuomalainen Marttinen,
jonka kirjan perusteella perussuomalaisissa on eniten rasisteja ja muutakin erikoista
https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/4527064-analyysi-perussuomalaisuudesta-kertoo-epaluuloisten-ja-empatiakyvyttomien-ihmisten-kovien-arvojen-puolueestaKirjan mukaan persuissa on myös eniten vähän koulutettuja tai vain peruskoulun
läpäisseitä ja eniten rasisteja.
Vain 2 % perussuomalaista pitää lukutaitoa sivistykseen kuuluvana.
Kuka haluaa persujen joukkoon kuulua ? Samanlainen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vähemmän osaavankin on pakko saada leipänsä. Ei hommat metrotasanteiden kurasiivoojana
rasistien kohteena viihtyvyttä mitenkään lisää.Se homma ei suomalaiselle kelpaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kirjan mukaan persuissa on myös eniten vähän koulutettuja tai vain peruskoulun
läpäisseitä ja eniten rasisteja.
Vain 2 % perussuomalaista pitää lukutaitoa sivistykseen kuuluvana.
Kuka haluaa persujen joukkoon kuulua ? Samanlainen.Kuka haluaa kuulua joukkoon, jonka edustaja (joka oli TVS:ssä tänään)
on homoakin on miettinyt ampuvansa blogissaan ?
- Anonyymi
En koskaan avaa litteitä. Henkinen väkivalta joka Suomalisessa yhteisunnassa on yhä tabu kukoistaa suvuissa ,nimen omaan naisissa joilla on sisar kateus jotka ovat syntyneet 40 luvun jälkeen esim. 1945.Aviolitot solminet kun ovat 3 kuulla raskaana ja raskaus pakotti avioliton ei välttämättä rakkaus.Ollan piruja kun 50 luvulla syntyneisin sisariin,jotka uskaltaa elää ja ei menen niin sanotuun jonkun syyn takia pakko avioliton.Sitä kostetan pukotamalla selkän mulle suvulle, kahden kesken alistamalla haukkumalla ja muita ihmisiä kun läsnä olaan rakastavia iso-siskoja,Kuitenkin tarkotusperä mennä kaikialle valehteleman omaa verta olevasta pikku siskosta ja mahdolistaa kun on raha,rahan tuoma valta.jota nuole viellä kaiki ne jotka köyhistä olista syntyneet 40 luvulla ja kyllä kateria ovat 50 luvullasyntynet naiset,jos eläkepäiviä yksin eroneina.Pahimpia silloin kanssa sisarille,tutaville ystäville .Surunsa juovat yksin kotinsa viiniä ja joskus rahaa lähöpbin kaljalle.
- Anonyymi
Kyllä täällä voit avata liitteitä. Ei ole vaarallista. Ei ole pakkokaan.
- Anonyymi
Miksi suomi24:ssä ylipäätänsä on "ylläpito" ?
Täällähän saa stalkkaajat, vainoojat, manipuloijat ja rasistit vapaasti
toimia.- Anonyymi
Mihin ylläpitoa tarvitaan ? Täällähän on manipuloija, joka "moderoi" !
- Anonyymi
Tänään TV:ssä oli aseistakieltäytyjä eli sivari, joka homoakin on miettinyt ampuvansa blogissaan.
- Anonyymi
Miten ikinä sellainen tyyppi saa olla vastuullisessa asemassa politiikassa ?
Ulkoasiainvaliokunnan asiat on valtiosalaisuuksia ja Kiinan ystävä,
helluntailainen hihhuli, pikkurikollinen ent.alkoholisti-persu oli edeltäjä,
Politiikassa alkoi mennä päin mäntyä, kun persut pääsi eduskuntaan.
- Anonyymi
Miksi sitten monet mustaihoiset ovat maassamme kehuneet että rasismia eivät ole ollenkaan nähneet?
Onko tuo rasimi juttu suvakkien alkuunpanemaa öyhötystä pelkästään?- Anonyymi
Oletko väkivaltainen rasisti ? Lue sinäkin 21:52
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/1d87fd4d-9eab-4f3d-9398-76604d37ff95
- Anonyymi
Ns. pakolaisía suosivat täällä eniten ne, jotka
kehnoina veronmaksajins vähiten kustantavat heidän ylläpitoaan- Anonyymi
Pidä persu vaan mölyt mahassas. Sua vedätetään. Sulle nauretaan. Puolue vedättää sua. Saadakseen hyvät liksat itselle. Puolue ei tee yhtään mitään sun hyväksi,
kato oppositio ei päätä mistään asiasta.
Hallitus päättää. - Anonyymi

Hallitus päättää.Tunnistatko itsesi, prrsu ?
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/1d87fd4d-9eab-4f3d-9398-76604d37ff95 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pidä persu vaan mölyt mahassas. Sua vedätetään. Sulle nauretaan. Puolue vedättää sua. Saadakseen hyvät liksat itselle. Puolue ei tee yhtään mitään sun hyväksi,
kato oppositio ei päätä mistään asiasta.
Hallitus päättää.Seuraavassa hallituksessa on mukana Perussuomalaiset. Yhdenkin laittoman maahantulijan karkoitus on voitto.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Seuraavassa hallituksessa on mukana Perussuomalaiset. Yhdenkin laittoman maahantulijan karkoitus on voitto.
Tulet hämmästymään. PS ei tule ikinä enää olemaan hallituksessa. PS on menneisyyttä.
- Anonyymi
Onpas outoa rasismia tuollainen. Kun se totuus on mustien miesten tekemissä raiskauksissa ynnä muussa.
- Anonyymi
Ajatteletko koskaan mitään muuta kuin mustaa miestä ? Alkaa epäilyttää miksi .....
- Anonyymi
Vielä pahempaa on, jos PS ei ole hallituksessa. Silloin sillä on varaa arvostella hallituspuolueita lepsusta pakolaispolitiikasta.
- Anonyymi
PS ei ole ikinä tehnyt yhtään mitään pakolaisasiassa (eikä missään muussakaan)
Se kerta, kun PS oli hallituksessa tuli enemmän pakolaisia kuin koskaan.
Oppositiossa mölinällä ei ole mitään merkitystä.
Oppositio ei pysty vaikuttamaan päätöksiin.
Hallitus päättää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
PS ei ole ikinä tehnyt yhtään mitään pakolaisasiassa (eikä missään muussakaan)
Se kerta, kun PS oli hallituksessa tuli enemmän pakolaisia kuin koskaan.
Oppositiossa mölinällä ei ole mitään merkitystä.
Oppositio ei pysty vaikuttamaan päätöksiin.
Hallitus päättää.Silloin oli miljoonien pakolaisaalto koko maailmassa. Ruotsiin tuli yhtäkkiä 160 000, meille noin 30 000 pakolaista. Kyllä siinä persuillakin hallituksessa oli osansa, että noinkin hallittuna pysyi, saatiin järjestelykeskukset ja vastaanottokeskukset hetkessä toimimaan. Kyllä perussuomalaiset hyväksyvät aidot, hädässä olevat pakolaiset, mutta ei elintasoshoppailijoita. Sosiaaliturvan perässä tulevat romuttavat aitojen pakolaisten auttamisen. Parasta olisi auttaa ihmisiä omassa maassaan ja että ihmiset palaisivat kotimaahansa jälleenrakentamaan. Meillä ne nuoret miehet ovat pitkälti työttöminä ja kieltä osaamattomina.
- Anonyymi
Rasisitinen suhtautuminen venäläisiin on aivan paikallaan ulos vain Suomesta
Boris Johnson bannasi eilen tiistaina KOLME venäläistä varasta oligarkeista
ja KAKSI niistä ovat SUOMEN KANSALAISIA JA HJALLIS HARKIMON LIIKEKAVEREITA
nyt vain venäläisetulos maasta ja suvakit ulos migristä niin kyllä lähtee - Anonyymi
Vankilatuomion saanut yrittäjärasisti, heikossa asemassa olevien
ulkomaalaisten hyväksikäyttäjä
https://yle.fi/uutiset/3-12287007- Anonyymi
Tämän kaltaisia yrittäjiä Suomessa on monia ja heitä ihaillaan, kun tekevät rahaa.
Monet palstan vanhat naiset ovat rasisteja. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämän kaltaisia yrittäjiä Suomessa on monia ja heitä ihaillaan, kun tekevät rahaa.
Monet palstan vanhat naiset ovat rasisteja.Siltä vaikuttaa. Rehellisyydellä ei ole väliä. Suomalainen saa kohdella
muunmaalaiaisia, jotka tekevät heille töitä, ihan kuinka huonosti vain ja rasismi elää vahvana täällä-kin.
- Anonyymi
Ihan hyvä noin . Isänmaallisuus on se joka pitää yhteiskunnan koossa . Irtolaisilla ei ole velvoitetta maata kohtaan .
- Anonyymi
Selvisipä sekin miksi poliisi varautui taannoin. Veitsihyökkäilyjen kohteeksi
ja samat tekijätyypit kuin muuallakin Euroopassa. Musuli veitikat.
Mutta onhan ne naisten mielestä kovasti "ihquja" joka tapauksessa.- Anonyymi
Laita linkki. En ole lukenut samaa juttua kuin sinä ilmeisesti.
Eikö ne olleet jotain suomalaisia rikollisia moottoripyöräjengejä ?
Äärioikeistotyyppejä, Cannon Ball yms. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Laita linkki. En ole lukenut samaa juttua kuin sinä ilmeisesti.
Eikö ne olleet jotain suomalaisia rikollisia moottoripyöräjengejä ?
Äärioikeistotyyppejä, Cannon Ball yms.Eihän se mitään auta,,koska suvakkilasit ovat ja pysyvät silmilläsi, vaikka laitettaisiin 100 linkkiä noiden tekosista.
On se nähty sikseenkin usein. Ja ei,,eivät olleet rikollisia moottoripyöräjengejä, eivätkä äärioikeistolaisia.
Ilmeisesti et ole ainoatakaan tuollaista tapausta Euroopassa vielä suvakkilasiesi takaa medioista nähnyt? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eihän se mitään auta,,koska suvakkilasit ovat ja pysyvät silmilläsi, vaikka laitettaisiin 100 linkkiä noiden tekosista.
On se nähty sikseenkin usein. Ja ei,,eivät olleet rikollisia moottoripyöräjengejä, eivätkä äärioikeistolaisia.
Ilmeisesti et ole ainoatakaan tuollaista tapausta Euroopassa vielä suvakkilasiesi takaa medioista nähnyt?Missä se linkki on ? Tunnut olevan ihmisvihan sumentama.
- Anonyymi
"Naisten mielestä"!
Tuo asenne on yksi rasismin syy: "Ne vie meidän naiset!"
Rasismin pohjavire on ahneus, kateus ja pelko.
Epäillään, että tulija hyötyy erilaisuudestaan, pelätään, että itse jää ilman sitä etua, pelätään, että lähipiiri huomaakin tulijat omia mielenkiintoisemmiksi. Pelätään, ettei pärjätä tulijoille. Pelätään, että he ovat kauniimpia ja eksoottisia. Pelätään, että he osaavat käyttää vieraanvaraisuuttamme hyödykseen Pelätään, ett' avioliittomarkkinoilla tulijoilla on uutuudenviehätyksen etu. Peltätään, että tulijat ovat taitavampia ja romanttisempia.
On se nähty. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Missä se linkki on ? Tunnut olevan ihmisvihan sumentama.
Sinulla suvakkilasit sumentavat näkökyvyn tyystin. Etsi medioista.
- Anonyymi
Melkoinen ero noissa "miehissä" jotka jättivät lapset, naiset ja vanhukset sodan jalkoihin lähi-idässä,,verraten Ukrainalaisiin.
Lähi idän sankarit kiiruhtivat vikkelästi ensimmäisinä pakoon SPR tanttojen hameen helmojen suojaan.
Ukrainasta pakenevat naiset ja lapset,,,miehet jäävät sotimaan. Kunnioitan.- Anonyymi
Ukrainasta ei pääse miehet mihinkään. Miehet ei pääse tullin läpi.
Miehet ei pääse rajan läpi ulos maasta. Miesten on pakko taistella.
M u t t a asia on ihan eri kuin esim. Syyriassa, jossa diktaattori tappoi omaa kansaa,
jolla ei sellaisia aseita ollut millä taistelisi diktaattorin armeijaa vastaan.
Diktaattorikin joutui pyytämään lisäksi Putinilta apua ja Putinin hävittäjät tulivat ja alkoivat diktaattorin diktaattorin kansaa.
Oletan, että monissa perheissä päätettiin, että yksi lähtee hankkimaan toimeentuloa muualta ja toivottavasti jää henkiin, koko perhe lapsine, naisine, mummoinen ja
pappoine ei pakoreittiä jaksa hengissä. Olosuhteet maastossa on karmeat,
kun pommit lentelee joka puolella. Ruokaa ja vettä ei juuri ole. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ukrainasta ei pääse miehet mihinkään. Miehet ei pääse tullin läpi.
Miehet ei pääse rajan läpi ulos maasta. Miesten on pakko taistella.
M u t t a asia on ihan eri kuin esim. Syyriassa, jossa diktaattori tappoi omaa kansaa,
jolla ei sellaisia aseita ollut millä taistelisi diktaattorin armeijaa vastaan.
Diktaattorikin joutui pyytämään lisäksi Putinilta apua ja Putinin hävittäjät tulivat ja alkoivat diktaattorin diktaattorin kansaa.
Oletan, että monissa perheissä päätettiin, että yksi lähtee hankkimaan toimeentuloa muualta ja toivottavasti jää henkiin, koko perhe lapsine, naisine, mummoinen ja
pappoine ei pakoreittiä jaksa hengissä. Olosuhteet maastossa on karmeat,
kun pommit lentelee joka puolella. Ruokaa ja vettä ei juuri ole.Putinin hävittäjät tulivat Syyrian diktaattorin avuksi ja alkoivat pommittaa diktaattorin kansaa eli syyrialaisia. Oman maan hallitsija tappaa kansaansa !
Kertokaa miten siinä yksikään syyrialainen pystyisi maata "jälleenrakentamaan ???!!!
Kun ette mistään tiedä, älkää aukoko tyhmää päätänne. - Anonyymi
Varo, ettet tukehdu vihaasi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ukrainasta ei pääse miehet mihinkään. Miehet ei pääse tullin läpi.
Miehet ei pääse rajan läpi ulos maasta. Miesten on pakko taistella.
M u t t a asia on ihan eri kuin esim. Syyriassa, jossa diktaattori tappoi omaa kansaa,
jolla ei sellaisia aseita ollut millä taistelisi diktaattorin armeijaa vastaan.
Diktaattorikin joutui pyytämään lisäksi Putinilta apua ja Putinin hävittäjät tulivat ja alkoivat diktaattorin diktaattorin kansaa.
Oletan, että monissa perheissä päätettiin, että yksi lähtee hankkimaan toimeentuloa muualta ja toivottavasti jää henkiin, koko perhe lapsine, naisine, mummoinen ja
pappoine ei pakoreittiä jaksa hengissä. Olosuhteet maastossa on karmeat,
kun pommit lentelee joka puolella. Ruokaa ja vettä ei juuri ole.Niin,,tunnettu suvakkien levittämä puolustelu,,,"Eiväthän ne jaksa kävellä"
ELi jätetään vaan sinne,,ja otetaan suomalainen morsian tilalle.
Niin näyttää monelle suomalaisnaiselle käyneen.
Tyhmiä ovat. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Putinin hävittäjät tulivat Syyrian diktaattorin avuksi ja alkoivat pommittaa diktaattorin kansaa eli syyrialaisia. Oman maan hallitsija tappaa kansaansa !
Kertokaa miten siinä yksikään syyrialainen pystyisi maata "jälleenrakentamaan ???!!!
Kun ette mistään tiedä, älkää aukoko tyhmää päätänne.Ei Putinia ole mihinkään hävitetty. Siellä Kremlissä määrää sotavoimiaan veljeskansaa vastaan ja uhkaa tulla seuraavaksi Suomeen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin,,tunnettu suvakkien levittämä puolustelu,,,"Eiväthän ne jaksa kävellä"
ELi jätetään vaan sinne,,ja otetaan suomalainen morsian tilalle.
Niin näyttää monelle suomalaisnaiselle käyneen.
Tyhmiä ovat.18:18
Itse olet yksinkertainen tietämätön maalaistollo.
- Anonyymi
Persu haukkuu kunnon ihmisiä suvakeiksi, mitä puolueennenne on tehdy maamme hyväksi.
- Anonyymi
Ei tuo ole haukkumista jos tyhmää ihmistä, hyväntahtoista hölmöä kutsutaan suvakiksi.
Puhdasta totuutta vaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei tuo ole haukkumista jos tyhmää ihmistä, hyväntahtoista hölmöä kutsutaan suvakiksi.
Puhdasta totuutta vaan.Yksinkertainen tietämätön maalaistollo 20:13 luulee, että hänellä on varaa
arvostella muita. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei tuo ole haukkumista jos tyhmää ihmistä, hyväntahtoista hölmöä kutsutaan suvakiksi.
Puhdasta totuutta vaan.Persurasistina ihminen on tyhmimmillään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persurasistina ihminen on tyhmimmillään.
Kommenttisi perusteella ei sinulla järjenjuoksu mitenkään terävältä tunnu.
Tollo mitä tollo,,ja hyväuskoinen hölmö,,suvakki. - Anonyymi
Eivät sota-aikana ainakaan yhtikäs mitään.
- Anonyymi
Nyt pitää olla auttamishaluinen ukrainalaisia kohtaan. On epäisänmaallista vastustaa sieltä pakenevien ihmisten tuloa.
Kunhan tilanne on ohi, alkaa varmasti kampanja heitä vastaan, ja heidän saamansa apu ja huolenpito aiheuttaa monissa kateutta ja ärtymystä.
Rasisteja lohduttaa nyt se, että venäjänkielisiä saa nyt vihata ja osoittaa ylemmyyttä. Pitää muistaa, että ukrainan kieli on hyvin saman tapaista, ja kielitaidoton rasisti saattaa erehtyä, vaikka tuskin edes yrittää.- Anonyymi
Pahansuopa rasisti on onnellinen vain, kun hänellä on joku ihmisryhmä jota vihata
ja uusia kohteita näkyy tulevan tarjolle. Ressukat ukrainalaiset, jotka luulevat turvaan
pääsevänsä, saavat ennemmin tai myöhemmin rasismia osakseen.
Noin 10-15 % suomalaisista on sairastunut rasismiin. Rasismi on mielensairaus. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pahansuopa rasisti on onnellinen vain, kun hänellä on joku ihmisryhmä jota vihata
ja uusia kohteita näkyy tulevan tarjolle. Ressukat ukrainalaiset, jotka luulevat turvaan
pääsevänsä, saavat ennemmin tai myöhemmin rasismia osakseen.
Noin 10-15 % suomalaisista on sairastunut rasismiin. Rasismi on mielensairaus.Nyt on aihetta iloon rasistilla.
Onkin ollut niin väsyttävää haukkua somalien avustajia suvakeiksi, on niin vanhanaikaisen tuntoista. Kolmekymmentä vuotta sitä on jo jatkettu. Moni rasisti ei ollut syntynytkään, kun ensimmäiset pakolaiset tulivat sieltä Moskovan kautta.
Nyt on tulevaisuus taas turvattu. Hetki vain ja päästään huutamaan, kuinka ne pakenijat saavat ilmaiset ratikkaliputkin. Tässä köyhä, työttömäksi syntynyt persupolo joutuu käyttämään sähköpotkulautaa liikkumiseensa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt on aihetta iloon rasistilla.
Onkin ollut niin väsyttävää haukkua somalien avustajia suvakeiksi, on niin vanhanaikaisen tuntoista. Kolmekymmentä vuotta sitä on jo jatkettu. Moni rasisti ei ollut syntynytkään, kun ensimmäiset pakolaiset tulivat sieltä Moskovan kautta.
Nyt on tulevaisuus taas turvattu. Hetki vain ja päästään huutamaan, kuinka ne pakenijat saavat ilmaiset ratikkaliputkin. Tässä köyhä, työttömäksi syntynyt persupolo joutuu käyttämään sähköpotkulautaa liikkumiseensa.Onneksi rasistilla on yksi ehtymätön halveksunnan kohde: vanhukset. Tälläkin palstalla käydään ikäihmisten kimppuun ja tölväistään heitä vain siitä syystä, että ovat eläneet pitempään kuin kirjoittajat.
- Anonyymi
Huikea ero noissa tulijoissa,,vaikka minua sanotaan rasistiksi ymmärrän ja hyväksyn täysin Ukrainan naiset ja lapset turvaa hakemassa.
Sen sijaan lähi-idän sotilaskarkureiden ja afrikkalaisten helppoa elämää hakevien nuorten miesten EN.- Anonyymi
Olet kehittänyt itsellesi tarinoita, että saat syitä vihata muualta tulevia,
joitten pärstästä et pidä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet kehittänyt itsellesi tarinoita, että saat syitä vihata muualta tulevia,
joitten pärstästä et pidä.Ja sinä vihaat eurooppalaisia naisia ja lapsia jotka putinin sotaa joutuivat pakenemaan.
Ja ihannoit väärin perustein "pakolaisina" tulevia, joista jo päättäjätkin sanoivat totuuden:
Alle 15% oikeita pakolaisia,,muut ovat helpon elämän hakijoita.
Sitäpaitsi en edes vihaa ketään,,näen vaan typeryydeksi ottaa maahan luikureita.
Jotka jättivät naiset ja lapset oman onnensa nojaan ja pakenivat itse ensimmäisinä,,no niinhän se on että vain MIES on jotakin lähi-idässä ja afrikassa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja sinä vihaat eurooppalaisia naisia ja lapsia jotka putinin sotaa joutuivat pakenemaan.
Ja ihannoit väärin perustein "pakolaisina" tulevia, joista jo päättäjätkin sanoivat totuuden:
Alle 15% oikeita pakolaisia,,muut ovat helpon elämän hakijoita.
Sitäpaitsi en edes vihaa ketään,,näen vaan typeryydeksi ottaa maahan luikureita.
Jotka jättivät naiset ja lapset oman onnensa nojaan ja pakenivat itse ensimmäisinä,,no niinhän se on että vain MIES on jotakin lähi-idässä ja afrikassa."Ja ihannoit väärin perustein "pakolaisina" tulevia"
S i n ä et tiedä m i t ä ä n siitä mitä minä ihannoin tai en ihannoi.
Sinä et myöskään m i t ä ä n lähi-idästä ja Afrikasta,
Jos tietäisit, et kirjoittelisi idioottimaisuuksia, - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Ja ihannoit väärin perustein "pakolaisina" tulevia"
S i n ä et tiedä m i t ä ä n siitä mitä minä ihannoin tai en ihannoi.
Sinä et myöskään m i t ä ä n lähi-idästä ja Afrikasta,
Jos tietäisit, et kirjoittelisi idioottimaisuuksia,Nykyisin "ihannoidaan" ja "palvotaan" milloin ketäkin ja mitäkin.
Kummallisia ilmaisuja melko raadollisista tunteista. - Anonyymi
Vapaa on valintasi. Vihasi täyttää pääsi ja takaa sen, että pysyt tyhmänä.
Vihasi ja katkeruutesi on myös rangaistuksesi. Se pilaa ihmiseltä jokaisen päivän.
Kaikilta rasisteilta. - Anonyymi
Olet tasan tarkkaan oikeassa ja, kaiken lisäksi, nämä elättimme halveksivat meitä ja hölmöyttämme!
Eräs alalta poistunut henkilö kertoi, ettei niille riitä mikään ja pienikin vivahdus kiitollisuuteen olisi suunnaton yllätys! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vapaa on valintasi. Vihasi täyttää pääsi ja takaa sen, että pysyt tyhmänä.
Vihasi ja katkeruutesi on myös rangaistuksesi. Se pilaa ihmiseltä jokaisen päivän.
Kaikilta rasisteilta.Minusta tuo ei ole vihaa vaan pelkkää realismia.
- Anonyymi
Miksi Eu tutkimuksessa on vain n.puolet jäsenistä.Unkari,Puola,Baltian maat ja Kreikka mm.puuttuu?
- Anonyymi
Venäläisistä en ole juuri pitänyt, jotain syytä myös mahdollistanut sellaisiin johtajiin kuin Stalin ja nyt Putin. Kärsivät nyt .
- Anonyymi
Unkari, Puola ja Baltian maat vetävät ehkä vertoja Suomelle rasistisuudessa,
vaikka ne ovat maita kuten Suomi, joissa on vähän pakolaisia,
mutta sen sijaan Kreikassa, jossa on paljon pakolaisia
on yksityisiä ihmisiä, jotka auttavat pakolaisia, vievät vaatteita ja ruokaa,
on kerrottu TV:ssä ja lehdissä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Unkari, Puola ja Baltian maat vetävät ehkä vertoja Suomelle rasistisuudessa,
vaikka ne ovat maita kuten Suomi, joissa on vähän pakolaisia,
mutta sen sijaan Kreikassa, jossa on paljon pakolaisia
on yksityisiä ihmisiä, jotka auttavat pakolaisia, vievät vaatteita ja ruokaa,
on kerrottu TV:ssä ja lehdissä.Mitä höpäjät. Puola on vastaanottanut 2 miljoonaa oikeaa sotaa pakenevaa naapurimaansa kansalaista, kuten kaikki muut maat ympärillä.
Virossa on jo kymmeniä tuhansia ukrainalaisia.
Vihapuheelta kuulostavaa , jos kyseisiä maita rasisteiksi haukutaan.
- Anonyymi
Hyvä.
- Anonyymi
Naisten alistaminen on rasismia naista kohtaan. Vellihousut ei saa tuoda sitä tänne. Pakkopalautuksia on lisättävä ja rajusti Tanskan malliin.
Ketjusta on poistettu 25 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kaksi vuotta
Sitten mä ihastuin suhun päätä pahkaa, kun meillä klikkasi heti ekasta päivästä lähtien. Et varmasti tunne samoin ja tek184141Raamatun kiroukset ja uhkaukset osoittavat sen ihmisperäisyyden
"Se sanotaan galatalaiskirjeessä, että jos joku levittää väärää evankeliumia: "...jos joku julistaa teille evankeliumia4892293Onko kenellekään muulle käynyt niin
Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk1391828- 761474
- 1581446
Alahan tulla paikkaamaan tekojas
Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.91184Olisitko maailmani?
Ajattelen sinua ja pelkään välillä, että olenko antanut sinulle liikaa kannettavaksi. Olenko vaatinut sinulta aivan liik34714- 27711
- 102711
Lähdetkö nainen joku päivä mun kanssa Anttilaan?
Katsomaan sisustustarvikkeita ja sit mentäisiin matkatoimistoon katsomaan matkoja?25681