Olen lukenut kiinnostuksella näitä väittelyitänne ja pari asiaa on alkanut askarruttaa. Scientologien opppimismenetelmistä mainitaan joka kerta tuo miten tärkeää on palata tekstissä taaksepäin ja selvittää käsitteet ja sanat joita ei ymmärrä. Tämähän sinänsä on täysin järkeenkäypää enkä tiedä yhtään opiskelijaa joka ei näin tekisi, oli sitten scientologi tai ei. Siis mitä mullistavaa tuossa on? Varsinkin kun tuo on se yksi ja ainoa asian, josta scientot puhuvat opiskelumenetelmistä. Onko muita tällaisia ohjeita?
Tämä on keskustelupalsta ja kuulisin mielelläni kommenttejanne. En siis ole kiinnostunut kirjavinkeistä vaan ihan omista henkilökohtaisista kokemuksistanne ja mielipiteistänne.
Toinen asia liittyy terveydenhoitoon. Täällä puhutaan jatkuvasti vain vitamiineista ja hivenaineista. Ne ovat tottakai välttämättömiä ihmiselle, mutta eihän koululääketiedekään tuota asiaa kiellä. Sen sijaan ne eivät ole lääkkeitä, eikä niillä paranneta tauteja. Johan tuon sanoo järkikin. Flunssan jälkeen otan toki c-vitamiinia minäkin toipuakseni räkätaudista, mutta en sentään lähtisi tyrkyttämään Beroccaa psykoosissa heiluvalle kirvesmurhaajalle.
Siis kuulisin mielelläni hieman näitä tutkittuja perusteita, mihin menetelmänne perustatte ja varsinkin myös niistä muista menetelmistä, joita ette ole tällä palstalla käsitelleet.

Vastaukset 7
Vanhimmat
saatko yhtään asiallista vastausta tällä palstalla kysymyksiisi scientologeilta. Et saa. Syy on tämä, Scientologit kauppaavat tätä tietoa ja sitä ei ilman vastiketta jaeta. Toisinsanottuna tiedon saat vasta rahallisten sijoitusten jälkeen (sinusta riippuu, oletko tarpeeksi tyhmä maksamaa tyhjästä). Perusteluitakin ko. scientologien metodeille on turha kysellä, ne ovat samaa tasoa "vitamiini, hivenaine, sauna ja auditointi" hoidon kanssa, siis yhtä tyhjän kanssa.
Minä en halua ainakaa keltään mitään ilmaiseksi!
Jos scientolokia voi antaa minulle jotain toki annan siitä korvauksen!
Maksanhan lääkärillenikin aina vaaditun summan!
Tuulikki kenties scientoloki pian
etkä varmaan edes anna ilmaiseksi. Kyllä minäkin antaisin korvauksen, jos scientologia todellakin voisi antaa minulle jotakin. Ja maksan kyllä lääkärille aina vaaditun summan, scientologeja vaan ei pidä verrata mihinkään oikeaan järkiperäiseen toimintaan. Ja ainakin kirjoitustyylistä päätellen olet jo scientologi.
... valheen heittävältä scientologilta, ei susta tule kun olet jo sellainen.
D :)
Joskus täytyy oikein miettiä jotain sanaa, mitä se tarkoittaa. Se voi olla ihan tuttu sana, mutta mitä se todella tarkoittaa? Sen kun selvitti sanakirjan kanssa niin jopa selvis koko teksti. Joskus olen lukenut sivun ja huomannut, että en muista siitä mitään. Ajatukset oli johonkin harhailleet, miksi? Sitten kun palaan takaisin ja katson sitä tekstiä, sielläpä olikin jokin sana joka en ollut täysin ymmärtänyt. Opiskelutekniikka pitää sisällään toki paljon muutakin, mutta tässä ensihätään. Sitä täytyy opiskella ei se tällä palstalla selviä.
Vitamiinit voi tietenkin ottaa ennen flunsaa, säästyypä siltäkin. Omaan terveyteensä voi vaikuttaa hyvin paljon. Mielestäni (tämä on minun mielipide eikä minkään muun tahon) terveyteen vaikuttaa oikea ravitsemus ja pelkästä ruuasta ei sitä saa, tarvitaan lisäravinteita, mieliala ja elämän asenne. Iloiset ja optimistisesti elämään suhtautuvat ihmiset ovat minun havaintojeni mukaan terveempiä.
Paras Utelias,
opiskeluteknologia on laaja kokonaisuus ja sen todellinen hyöty tulee parhaiten esiin kun autetaan jotain joka on jumiutunut opiskeluissa.
Opiskeluteknologiaa käyttävän ei tarvitse lopettaa opiskelua vaan ainuastaan selvittää mihin on juuttunut ja käsitellä se ja jatkaa siitä. Olen itse monta kertaa taistellut jonkin asian parissa ja käyttämällä teknologiaa niin olen selvittänyt tilanteen ja yhtkkiä kaikki on päivänselvää ja ihanaa.
Mitä taas tulee terveyteen niin emme kilpaile lääkärien kanssa sairauksien hoidossa, meidän menetelmämme ovat tarkoitetut henkisen hyvinvoinnin saavuttamiseen, ja henkisen hyvinvoinnin saavuttaa auditoinnilla ja eettisellä käytöksellä.
"sen todellinen hyöty tulee parhaiten esiin kun autetaan jotain joka on jumiutunut opiskeluissa."
Eli suomeksi, skeidologia uppoaa parhaiten tyhmiin ihmisiin. Ei mitään uutta auringon alla.