hyvää huomenta Suomi ja suomalaiset.Kerrompa meitin naapurista,jonka teot alkavat olla terrorisoitia.
Muutama vuosi sitten muutimme nykyiseen asuntoomme joka on rivitalossa.Kaikki yhtä lukuunottamatta ovat kertakaikkiaan ihania ihmisiä.Mutta tämä lähinaapuri vanhahko rouva,jolla aikuiset lapset samoin kuin meilläkin.Tekee elämästämme erittäin kiusallisen.Kun muutimme meillä oli koira,jonka takia pyysimme ko naapurilta luvan laittaa verkkoaita,ettei koiramme mene hänen kukkapenkkiään kaivamaan.Asia sovittiin ja kysyimme vielä luvan isännöitsijältä,joka oli myönteinen.No,naapurimme istutti kukkia aidan edustalle,ja me omalle puolellemme.siitäkös riita tuli,rouva ilmoitti isännöitsijälle ja osakkeen omistajalle.Tulivat tutkimaan asian ja sanoivat että pystyttäkää vaikka lankkuaita.
No,kun siihen rouva ei enää voinut puuttua,tuli ilmaisuja meidän tupakoinnista,molemmin puolin taloa.Tiesimme kuitenkin että se on laillista.
Rouva ei kuulemma voinut olla ulkona sen takia vaan murahteli kiroillen ja meni sisälle.
Sekään ei meitä häirinnyt enää,mutta vieraita kuitenkin.Alkoholia kun emme nauti lainkaan,ei siihen voinut puuttua.
Pihan puolella jos istuin tupakalla,tulee hän pihaan jo 50m matkan päästä nenäänsä pidellen.
Sanoin hänelle kerran,että jos tuo narina turhasta ei lopu,ei ole muuta mahdollisuutta kuin ottaa yhteys viranomaisiin,siis meidän.
Helppoa on sanoa "älkää välittäkö",mutta niin ei ole todellakaan ole jatkossakaan.
Muuttaa emme hänen takiaan aio,se on varmaa.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Kokemuksesta tiedän että juuri nuo vanhat akat ovat kaikkein pahimpia.Meidän taloyhtiössä ihmisiä terrorisoiva vanha rouva on aina talvisin talviunilla.Kevät kun koittaa niin johan alkaa tapahtua.Koko talven kun on verhojen raosta seuraillut naapurien edesottamuksia niin on koko kesän, syksystä puhumattakaan aikaa urputtaa naapureille.Ja varsinkin sellaisille jotka sattuvat omistamaan suurehkon koiran ja eritoten saksanpaimenkoiran!Rouva kun sattuu sellaisia jostain syystä vihaamaan.Mutta onneksi suomen kesä on lyhyt ja menee ohi ennen kuin on huomannut sen alkaneenkaan.
Asumme pienen tien varrella ,ennen meitä asuu
70vuotias pariskunta omakotitalossa , eivät kestä sitä että heidän talon ohi kuljetaan !Tie on yksiköity ja laillinen tie.70 v.rouva tulee ja pysäyttelee autoja ,ihmisiä lastenvaunujen kanssa ja huutaa ettei täällä kuljeta kun ei asutakkaan ! Tosi häiriintynyt nainen ja mies
haukkuu ja nimittelee ohikulkijoita !Nurmikot
ja pensaat istutettu melkein tie alueelle !
Tieltä ovat kaikki sepelit haravoitu ojaan .
Talvisin taas lumet tielle että tiet kapenevat
heidän kohdalla .
On tosi ikävää että tuossa iässä ollaan niin
pahoja tai "sairaita " vaikea tajuta !!??
Toivottavasti ei itsesetä tule koskaan vanhana
noin kamalaksi akaksi naapureita kohtaan !!!
Missä ne suloiset rakkaat mummelit asustaa ??
Häijy mikä häijy on läpi elämän ,varmasti on katkeroitunut hautaan saakka !!??
Toivottavasti en ikinä itse tollaiseksi muutu.
Niin se vanhakin ärtyy kun tarpeeksi pihtaa
Huh,huh, mutta meillä on kaksi isoa koiraa berni ja collie molemmat uroksia,joista kumpikaan ei edes hauku,paitsi juuri naapurin-akalle.Molemmat on mielestäni hyvin koulutettukin ja olemme kolme kertaa pv.ssä pitkillä lenkeillä metsissä,ne lähdöt häneltä on jäänyt näkemättä.Mutta kun....
meidän naapuri on koko vuoden jopa yöt hereillä.
Olemme talonväen kanssa miettineet,että taitaapa akka istua yläkerran portaissa ja ja ikkunoissa vuorottain kyyläämässä,missä me kulloinkin olemme.
Uhkasin jo käräjillä,ellei pidä suutansa kiinni ja jätä meitä rauhaan.Nyt on jostain syystä ollut hiljaa ja mumisematta,mut ei se ennenkään kauaa ole kestänyt joten ei ku odottamaan seuraavaa "iskua" jos uskaltaa.