Tunkki petti

Rengasvaihto menossa, Mondeon -04 tunkki petti, jengat sileiksi.

Joku kertoi täällä aiemmin samasta viasta.

Mondeon tunkki on vaarallinen, onneksi autoon oli juuri saatu pyörä alle ennen tunkin pettämistä.
92096
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

huomasin itse aikoinaan saman seikan omassani 02 Mondeossani. Vaihdoin auton tunkilla ainoastaan kaksi kertaa rengassarjat ja jo huomasi että kierteet olivat menossa sököksi. ei enää veivillä jaksanut vääntää. Onneksi vaihdoin kesällä 04 ko. auton toiseen merkkiin. Syy ei ollut tunkki, vaan ne lukuisat viat jotka sattuivat omaan yksilööni.

Mondeon tunkki taitaa ola tarkoitettu vaan vararenkaan vaihtoon tien päällä. Sitä vastoin kun vaihdat pihassa itse rengassarjan tulisi käyttää hallitunkkia.

Mondeo on hyvä auto ajaa, mutta kasattu halvoista osista. Seuraukset näkyvät kuten kaikki tietävät.

Äänestä
  • ei ole olemassakaan!

    Äänestä

  • Ohjekirjassa lukee, että tunkki on tarkoitettu vain hätätilanteessa vararenkaan vaihtoon... ei kausivaihtoon. Eipä olisi ihan heti tullut mieleen, myyjä olisi voinut varoittaa aiheesta.

    Äänestä

  • Mjoo kirjoitti:

    Ohjekirjassa lukee, että tunkki on tarkoitettu vain hätätilanteessa vararenkaan vaihtoon... ei kausivaihtoon. Eipä olisi ihan heti tullut mieleen, myyjä olisi voinut varoittaa aiheesta.

    Miksi ihmeessä ihmiset viitsivät itse äheltää noiden renkaiden kanssa? Paskasta ja raskasta hommaa. Ostetaan kymmenien tuhansien eurojen auto ja säästetään renkaiden vaihdossa. Ei kai kukaan siitä hommasta oikeasti nauti?

    Olettaisi muuten uuden auton ostajan lukevan ohjekirjan läpi. Itselläni meni tänään uusi Mondeo tilaukseen ja ohjekirjan otan varmasti iltalukemiseski kunhan auto toimitetaan heinäkuussa.

    Äänestä

  • Joo, jäi äsken sanomatta, että kyllä ennen autoissa taisi olla vähän parempi laatu. Tunkeissakin. Esimerkki. Vaihdoin itse 14 vuotta entiseen Volvoon auton saksitunkilla renkaat joka kevät ja syksy. Hyvin toimi koko ajan.

    Jos tunkki on tarkoitettu Mondeossa vaan hätätapauksiin, niin epäilyttää kestääkö silloinkaan.

    Ei se renkaan vaihto ole mikään suuri homma. 20 min ja kierros on vaidettu. Pesussa menee renkailla sitten puoli tuntia.

    Samalla kun vaihtaa renkaat tulee katsottua missä kunnossa ne on ja paljonko on kulutuspintaa.

    Uusavuttomat tyypit on tietty oma lukunsa, ehkä tuossa jäljempänä retostellut taksikuskikin on sellainen....

    Äänestä

  • taksari kirjoitti:

    Miksi ihmeessä ihmiset viitsivät itse äheltää noiden renkaiden kanssa? Paskasta ja raskasta hommaa. Ostetaan kymmenien tuhansien eurojen auto ja säästetään renkaiden vaihdossa. Ei kai kukaan siitä hommasta oikeasti nauti?

    Olettaisi muuten uuden auton ostajan lukevan ohjekirjan läpi. Itselläni meni tänään uusi Mondeo tilaukseen ja ohjekirjan otan varmasti iltalukemiseski kunhan auto toimitetaan heinäkuussa.

    Itse käytän sellaista systeemiä, että vaihdatan rengasliikkeessä ja samalla tasapainotutan alle laitettavat renkaat - aina. Hiukan ihmettelen näitä amatööriasiantuntijoita jotka laittavat esimerkiksi viimekesäiset renkaat tasapainotuksia tarkistamatta itse alle.

    Renkaathan ovat aika tärkeässä roolissa ja kyllä niiden osalta hommien pitää olla viimeisen päälle kunnossa. Tuskinpa ylimääräiset vapinat ja värinat tasapainottomista renkaista tekevät hyvää muulle autolle.

    Voihan siellä rengasliikkeessäkin syynätä autonsa alustaa ja renkaan ripustuksia sen minkä nyt näkee. Harvalla taitaa kuitenkaan olla mahdollisuutta lähteä nostamaan autoansa kokonaan ilmaan ainakaan renkaanvaihdon merkeissä.

    Lopuksi esitän kuitenkin hartaan toiveen, että kaikesta huolimatta Mondeon tunkki kestäisi edes hätätilanteessa. Vielä en ole (koputan puuta) tunkkia tarvinnut.

    Äänestä

  • höh kirjoitti:

    Joo, jäi äsken sanomatta, että kyllä ennen autoissa taisi olla vähän parempi laatu. Tunkeissakin. Esimerkki. Vaihdoin itse 14 vuotta entiseen Volvoon auton saksitunkilla renkaat joka kevät ja syksy. Hyvin toimi koko ajan.

    Jos tunkki on tarkoitettu Mondeossa vaan hätätapauksiin, niin epäilyttää kestääkö silloinkaan.

    Ei se renkaan vaihto ole mikään suuri homma. 20 min ja kierros on vaidettu. Pesussa menee renkailla sitten puoli tuntia.

    Samalla kun vaihtaa renkaat tulee katsottua missä kunnossa ne on ja paljonko on kulutuspintaa.

    Uusavuttomat tyypit on tietty oma lukunsa, ehkä tuossa jäljempänä retostellut taksikuskikin on sellainen....

    Mieluummin vaikka laiskuutta kuin uusavuttomuutta. Ennenkaikkea kuitenkin järkevyyttä. Kuten nimimerkki f-f mainitsi, rengasliike mm. tasapainottaa ja pesee renkaat ja tämä kaikki kohtuuhintaan.

    Hämmästyttävän suuri osa suomalaisista pitää palveluiden ostamista ammattilaiselta uusavuttomuutena, laiskuutena, retosteluna tms. Huoltavatko nämä ihmiset uudet autonsakin itse?

    Äänestä

Tosin moisella laadulla epäilyttää se hätätilannekkin!

Äänestä

kierteet pitää voidella vaseliinillä kerran vuodessa , muuten
menee kierteet ja tunkki korkkaa .

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mondeosta kirjoitti:

Rengasvaihto menossa, Mondeon -04 tunkki petti, jengat sileiksi.

Joku kertoi täällä aiemmin samasta viasta.

Mondeon tunkki on vaarallinen, onneksi autoon oli juuri saatu pyörä alle ennen tunkin pettämistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu