Minä ja Mauri Jeppikseen tyytytelemään

Anonyymi

Autot matelevat ja torvet soivat
Pietarsaaressa osoitetaan mieltä polttoaineiden hinnannousua vastaan. Torviprotestiin toivotaan osallistujia myös Kokkolasta ja Vaasasta.
Tapio Lehtinen

Pietarsaarelaiset voivat varautua pitkään autojonoon ensi lauantaina, kun kaupungin keskusta muuttuu yksityisautoilijoiden joukkovoiman näyttämöksi.

Kansanliikkeeksi muodostunut Stop autoilijoiden kuritukselle -ryhmä järjestää Torviprotesti-mielenosoituksensa kaupungin kaduilla.

Mielenosoituksen tarkoituksena on vastustaa kaikkia poliittisia autoilun kustannusten korotuksia.

Torviprotesti toteutetaan autokulkueena, joka on osa valtakunnallisen liikkeen toimintaa. Autojen torvet kaikuvat ensi viikonloppuna kaikkiaan 11 kaupungissa eri puolilla Suomea.

- Pietarsaareen toivotaan osallistujia myös Kokkolan ja Vaasan seuduilta, kertoo Torvimarssin järjestäjä Martina Fredriksson, joka vastaa puhelimeensa lomamatkalta Leviltä.

Miten innostuit Torviprotestin järjestämisestä?

-Minulla on kokemusta tapahtumien järjestämisestä, kuten kesätapahtumista, lasten nallesairaaloista, jumppahetkistä ja lasten diskoista, mainitsee Fredriksson.

Fredriksson kertoo huomanneensa SPR:n ystävätoiminnassa, että kallis polttoaine rajoittaa liikkumista ja haittaa ystävätoimintaa.

Vanhukset kärsivät muutenkin kohonneista kustannuksista. Heillä ei ole varaa vaihtaa öljylämmitystä halvempiin järjestelmiin ja taksimaksutkin ovat korkeita.

Auton tankille vienti on kirpaissut myös Fredrikssonia itseään, koska polttoainekustannukset nielaisevat jo noin puolet matalapalkka-alan työntekijän nettotuloista.

-Meillä on traktori, moottorikelkkoja, moottoripyöriä ja harrastamme moottoriurheilua. Autot ovat vanhoja, eikä ole varaa vaihtaa uuteen, hän harmittelee.

Kallis polttoaine on saanut pohtimaan, onko Markbyn kylässä asuvalla perheellä tulevaisuudessa varaa lasten harrastuksiin.

-Kerhot ja harrastukset ovat Pietarsaaressa, eikä sinne ole joka päivä varaa lähteä näillä hinnoilla. Tulevaisuudessa on tyydyttävä harrastamaan vain omalla pihalla, pohtii Fredriksson.

Hän on luvannut ajaa Pietarsaaren Torviprotestissa ensimmäisenä, kulkupelinään Ruotsin armeijan traktori vuosimallia 1970.

Mielenosoittajat kokoontuvat ABC:n pysäköintialueelle kello 17. Lähtö tapahtuu puoli tuntia myöhemmin.

Kulkue kulkee Koulukatua pitkin kaupungin keskustaan ja palaa ohikulkutien kautta takaisin lähtöpaikalle.

Osallistujilta edellytetään liikennesääntöjen noudattamista ja muun liikenteen huomioimista. Hälytysajoneuvoille on annettava vapaa kulku.

Pietarsaaren paikallisessa Facebook-ryhmässä reilut 70 autoilijaa on luvannut osallistua tapahtumaan ja 150 on ilmaissut mielenkiintonsa tapahtumaa kohtaan.

Torviprotestissa ajetaan kävelyvauhtia, laitetaan hätävilkut päälle ja soitetaan torvia, kuten on Helsingin protesteissa nähty kolmena vuonna aiemmin.

Mielenosoituksesta on ilmoitettu poliisille.

Protestin takana on vapaamuotoinen Facebook-ryhmä, jossa on reilut 280 000 jäsentä. Torviprotesti järjestetään nyt ensimmäisen kerran Helsingin ulkopuolella. Mielenosoituksellaan ryhmä vaatii autoilun korkeiden kustannusten alentamista.

Ryhmä vaatii Facebook-sivullaan, että maailmanmarkkinahintojen kohotessa polttoaineiden valmisteverojen on joustettava, jotta liikkumisen kustannukset saadaan kohtuulliselle tasolle, eikä biojakeluvelvoitteen noston loppulaskua saa maksattaa autoilijoilla.

Ryhmä vastustaa myös tieliikenteen päästökaupan tapaisia järjestelmiä.

Tapahtumalla ei ole tekemistä Helsingissä järjestetyn Convoy-mielenosoituksen kanssa.

4

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Muuten lähtisin, mutta ei kannata ajaa näillä hinnoilla jeppikseen. Pitäisikö kysyä Peltokankaalta, jos Soitelta saisi halvempaa?

    • Anonyymi

      Maurin äiti ei lähtenyt sillä minä tunnen hänet.

    • Anonyymi

      Tööt tööt !
      Ja bensan hinta laskee ?

    • Anonyymi

      Hyvä Mauri. Kiitos vaalityöstäsi ja tiukasta vaikuttamisesta, se alkaa tuottaa tulosta. Kun tankkasin tänään St ykkösellä, bensalitran hinta oli jo alle kolme euroa. Jatka vaan samaan malliin siellä soiten valtuustossa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      69
      1890
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      164
      1499
    3. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      89
      1279
    4. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      125
      1265
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      49
      1190
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      270
      999
    7. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      952
    8. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      107
      915
    9. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      106
      872
    10. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      47
      713
    Aihe