Päivittäin ilmestyy mediaan joku "julkimo" kertomaan miten koulukiusattu hän on tai on ollut. Aiheesta vaahdotaan useimmin siellä, missä siitä ei tiedetä juuri mitään, eli koulun ulkopuolella.
Ei aika ole mitään miksikään muuttanut. Omassa nuoruudessani 1960-70- luvuilla koulukiusaaminen oli suhteessa ihan yhtä yleistä, (ilman somea tietty). Aivan samoja elementtejä, syrjimistä, suoraa vittuilua, poissulkemista toiminnoista, sosiaalisen statuksen irvimistä, fyysistä tönimistä jne. Jopa opettajat mielellään osallistuivat syrjimiseen.
Aivan kuin nytkin, silloinkin kiusaajilla oli huono itsetunto, kotoa saatu esimerkki ja rakkauden puute.
Ei aika ole mitään miksikään muuttanut. Omassa nuoruudessani 1960-70- luvuilla koulukiusaaminen oli suhteessa ihan yhtä yleistä, (ilman somea tietty). Aivan samoja elementtejä, syrjimistä, suoraa vittuilua, poissulkemista toiminnoista, sosiaalisen statuksen irvimistä, fyysistä tönimistä jne. Jopa opettajat mielellään osallistuivat syrjimiseen.
Aivan kuin nytkin, silloinkin kiusaajilla oli huono itsetunto, kotoa saatu esimerkki ja rakkauden puute.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Yleensähän aika kultaa muistot, mutta lähes jokaisella lienee jonkinlaisia muistikuvia aiheesta omilta kouluajoiltaan. Monilla varmaan henkisiä arpiakin.
Mitä enemmän kiusattiin, niin sitä paremmalta tuntui. Kouluajat olivat hienoa aikaa näin kiusatun näkökulmasta. Kiusaaminen kuuluu oleellisesti elämään ja koulunkäyntiin.
Yleensä niistä kiusatuista tuli vasemmistopoliitikkoja tai muuten vain lain reunoilla keikkuvia.
Kyllä kiusatun luonto koveni ja usko ihmisyyteen hiipui, joten muun mahdollisuuden puutteessa kiusattu usein kosti yhteiskunnalle rikollisuuden keinoin. Toinen osa kiusatuista sitten vaipui ehkä mielenterveyden ongelmiin pysyvästikin.
Omaksi epäonnekseen nämä kiusatut olivat pääosin hyvin menestyneitä ja älykkäitä oppilaita, jota ei voi sanoa kiusaajista.