Järvituuli on nyt päättänyt katsoa, paljonko keuruulaiset todella ovat valmiit maksamaan tomaateista. Torstaina kilohinta oli noin kuusi ja puoli euroa.
Uskoisin selviäväni kesään asti ilman tomaatteja. Ostan sitten multapussin ja taimet, joilla saan muutaman kuukauden tomaatit.
Närpiöläisten ryöstöretki suomalaisten lompakolle loppuu minun osaltani nyt.
Uskoisin selviäväni kesään asti ilman tomaatteja. Ostan sitten multapussin ja taimet, joilla saan muutaman kuukauden tomaatit.
Närpiöläisten ryöstöretki suomalaisten lompakolle loppuu minun osaltani nyt.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Valveutunut kuluttaja tarkkailee aktiivisesti hintoja eikä hairahdu aloittajan kuvaamaan ryöstöhinnoitteluun. Vaikka periaatteessa ostan suomalaisia tuotteita mutta kun hintaero esim. espanjalaisiin tomaatteihin karkaa 2-3 kertaiseksi, niin isänmaallisuus häviää kilpailun.
EU:n maatalouspolitiikan yksi tavoite aikoinaan oli tasata markkinavaihteluita niin, että kohtuuhintaisia elintarvikkeita on kaikkien saatavilla.
Sen takia tänne alkoi talvisin tulla espanjalaisia kurkkuja ja tomaatteja sekä omenia monesta maasta.
Tänä talvena en ole Keuruun kaupoissa nähnyt espanjalaisia kurkkuja eikä tomaatteja.
Jenkit keksi 1800 luvulla rikkastumisen keinon
rahdattiin laivoittain puuvillan poimijoita
Närpiöläisetlin viljelijät on Hallituksemme kanssa samoilla
EU kolhoosin linjoilla
Tämä on kommunismin laillistamaa orjuutusta
Afrikasta rahdattiin työväkeä Amerikkaan jo 1600-luvulla.
1800-luvulla käytiin iso sota mm orjuuden lopettamiseksi.
Miksi punaväristä ja vedestä pitäisi maksaa noin paljon ?
Hintalappu on köyhille. Niinkuin isäukko tapasi sanoa, saattaa tuntua kalliilta jos ei ole rahaa 😁