Vaikka olen 12vuotta tuntuu oudolta ettei äiti huomioi tarpeeksi. Kaikki kaverini kertoo että "Oltiin äidin kanssa tänään kahvil ja mennää mäkkii ens viikolla" jne. Minä haluaisin olla äitini kanssa enemmän kaveri enkä ymmärrä kun jotkut valittaa että kuinka kamalaa se on olla äidin kanssa kaupungilla.
Äitini on yrittänyt ottaa vähemmän töitä mutta silti vapaa aikaa jää vain vähän. Pitäisikö meidän mennä äidin kanssa esimerkiksi kahdestaan vaikka viikonloppu lomalle jos äiti vaikka huomaisi että voidaan tehdä yhdessä kaikkea kivaa. Usein kun minulla on asiaa hänelle sanoo hän "nyt oon hirveen väsyny jos kertoisit myöhemmin" Tuo tuntuu kuin ei koskaan olisi hänellä aikaa muille kuin iso siskolleni ja iso veljelleni. =(
Äitini on yrittänyt ottaa vähemmän töitä mutta silti vapaa aikaa jää vain vähän. Pitäisikö meidän mennä äidin kanssa esimerkiksi kahdestaan vaikka viikonloppu lomalle jos äiti vaikka huomaisi että voidaan tehdä yhdessä kaikkea kivaa. Usein kun minulla on asiaa hänelle sanoo hän "nyt oon hirveen väsyny jos kertoisit myöhemmin" Tuo tuntuu kuin ei koskaan olisi hänellä aikaa muille kuin iso siskolleni ja iso veljelleni. =(
Vastaukset 2
Vanhimmat
mä tiedän ton tunteen, itse kun olin samanikäinen kuin sinä nyt, tuntui ettei kukaan huomannut, ja varsinkin äiti jonka kanssa olis halunnut olla hyvää kaveria, ei koskaan ehtinyt tekemään mitään mun kanssa.
ehkä sun kannattais puhua äidilles oikein kunnolla asiasta? sanot sille, että sun mieltäs painaa kun ette ole paljon yhdessä, ja ehdotat vaikka sitä viikonloppumatkaa.
kyllä äitisi varmasti haluaa viettää aikaa sun kanssa, mutta ehkä hän vain todella on kiireinen ja susta tuntuu että hän ei yhtään huomioi sinua. varmasti huomioi, kun menet nykäisemään äippää hihasta, ja sanot että mitäs jo mentäs shoppailee tai jotain muuta sellaista äititytär-klvaa. niin me ainakin aina äitin kanssa tehdään, ku tuntuu että aikaa on liian vähän olla yhdessä.
ja toi tunne menee ohi, kun hieman kasvat, huomaat kuinka paljon te äidin kanssa voitte vielä touhuta yhdessä.
sinä oletkin ollut varmaan aina sellainen "helppo" lapsi. Huomaamaton, ei vaativa ja kiltti. Kun olet niellyt nämä toiveesi kiltisti, et ole lähtenyt kiukkuamaan ja uhkaamaan, niin äitisi ehkä ajattelee sinulla olevan kaikki kunnossa.
Sinä tunnut ajattelevan hyvin empaattisesti myös äidistäsi.Ymmärrät hänen ison työmääränsä ja ajatteletkin varmaan paljon asioita ja otat murheita omaan mieleesi paljon..ehkä liikaakin.
Sinä et ole huono lapsi.Olet hieno ja hyväsydäminen lapsi teidän perheessä.Sinulle on kehittynyt empaattinen luonne.Osaat ottaa toise huomioon.
Mutta sinun on myös opeteltava kertomaan omista murheistasi ja "vaatimuksistasi"..Älä jää syrjään, vaan kerro äidillesi vaikka kirjeessä, mitä tunnet ja sujauta se äidin laukkuun..Jos et pysty asioita kertomaan sanallisesti.Joskus on helpompi kirjoittaa mitä tuntee ja mitä haluaisi toisen tietävän.
Sinun äitisi on varmasti todella ylpeä sinusta ja rakastaa sinua juuri sellaisena kuin olet.
Hyvää kesää sinulle =)