Onko Focus huono?

-Mielestäni ei, koska se on vielä kuljettanut
vielä tielle jättämättä perille ja takaisin.

Onko meluisa?
-Mielestäni ei, aivan normaali pikkuauto.

Onko tilava?
Kyllä, kun muistetaan että on pikkuauto. Ja stw
on suorastaan luksusta tilojen suhteen luokassaan.

Onko se ruma?
Mielestäni ei, on persoonallisen näköinen ja
sisältä jopa luokkaansa tyylikkäämpi. Vertaa
mikätahansa kilpailija ja vertaa kojelaudan ja
etuovien liitos.

Onko se Auto?
No se on vain pelkkä kulkuneuvo (ford) ainakin
toisten mielestä.

Eli Focus taitaa olla sittenkin aivan oikea auto.
81322
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Itse olen mieltynyt tuohon Focuksen kojelautaan.
Sen jälkeen kaikkien muiden autojen kojelaudat
tuntuvat konservatiivisen tylsiltä. Focuksen
laudassa toistuu sama kaareva muotoilu, mikä
näkyy myös ulkona. Kojelaudassa ei ole eriparisia
osia, vaan kaikki liittyy saumattomasti
toisiinsa. Esim. juuri tuo oven liitoskohta. Myös
eräs Taideteollisessa korkeakoulussa opiskeleva
kaverini kehui Focusen kojelaudan muotoilua.

Olen kevään aikana koejanut muutamia autoja ja
kaikissa fiilikset ovat kaatuneet heti alkuun
konservatiivisen VAG-tyyliseen muotoiluun. Näin
kävi myös uuden Mondeon kohdalla.

Äänestä
  • Sitten laadusta: Esim ovet ovat Focuksessa
    ruuveilla korissa=kallis ratkaisu. Hitsisauma
    saranan kiinnitykseen on halpis ratkaisu.
    Kalluppina, onko jossakin muussa merkissä
    pulttikiinnitteiset saranat? Mikä oli maailman
    eniten myyty automalli? Kuinka monta? Eli oisko
    tässä Focuksessa kuitenkin joku juju, malli alkaa
    olla jo vanha.

    Äänestä

  • mopoko? kirjoitti:

    Sitten laadusta: Esim ovet ovat Focuksessa

    Monessa autossa on saranat pulteilla kiinni.
    Ratkaisu on vanhemiten hyvä, väljät saranat on
    helppo vaihtaa. Meillä on perheessä kaksi autoa, -
    88 Citroen zx Break, siinä on hitsatut, ja
    Peugeot 306 -95, siinä on pulteilla. Kummankaan
    saranoissa ei ole ollut korjaamisen tarvetta,
    joten siinä mielessä asia on yhdentekevä, ainakin
    vielä.

    Äänestä

  • pulttiboys kirjoitti:

    Saranat tuli mieleeni siitä, kun sain kerran
    passatin oven rullalle (oma tyhmyys ja kiire?).
    Liittyy esim. kolarikorjauksiin. Jos kaikessa
    säästetään niin yleensä on jokin peruste aina
    kalliimmalle ratkaisulle. Yli 500 000 tuhannen
    auton saranapultitkin maksavat paljon ja vievät
    tilaa. Eli aiheuttavat kustannuksia. Ei foorti
    niitä huvikseen kustanna.

    Äänestä

  • mopoko? kirjoitti:

    Sitten laadusta: Esim ovet ovat Focuksessa
    ruuveilla korissa=kallis ratkaisu. Hitsisauma
    saranan kiinnitykseen on halpis ratkaisu.
    Kalluppina, onko jossakin muussa merkissä
    pulttikiinnitteiset saranat? Mikä oli maailman
    eniten myyty automalli? Kuinka monta? Eli oisko
    tässä Focuksessa kuitenkin joku juju, malli alkaa
    olla jo vanha.

    Fokus tehdään halpatyömaissa, joten kiinnitys
    ruuveilla lienee halvempaa kuin hankkia kallis
    robotti hitsaamaan ja pitämään ovi paikoillaan.

    Yleensä hitsataan koska ruuvikiinnitys tahtoo
    roikkua, eikä pysy enää tarkoin paikallaan.

    Äänestä

  • jorma kirjoitti:

    Haloo!! Täällä puhutaan eurooppalaisesta
    autosta ,eikä mistään kiinalaisesta halpatyövoima
    kyhäelmästä!

    Äänestä

  • Iselläni on jokin aika sitten hankittu Focus
    farmari. Olen myös mieltynyt sen muotoiluun.
    Kuten Rudolf kirjoitti etenkin kojelauta on
    todella tyylikäs. Itselläni oli aikaisemmin Opel
    Astra farmari, vm. -92. Kun istahdin koeajolla
    uuden Astran penkille, tuntui kuin mikään ei
    olisi muuttunut tässä uudemmassa mallissa, eli
    tuntui tosi ankealle. Ei autossa tosin mitään
    vikaa ollut, ihan hyvä ajella.

    Uusi Mondeo on tosiaan aika konservatiivisesti
    muotoiltu sekä sisältä että ulkoa. Taidetaan
    kosiskella Passatin ostajia.

    Äänestä

Mulla on työsuhdekärrynä (vapaa autoetu)
porrasperäinen, automaattivaihteinen Focus 1,6.
On varmatoiminen, tilava ja pieniruokainen,
vaikka kulutus ei minua oikeastaan kiinnostakaan.

Loppujen lopuksi tuo porrasperäinen on myös ihan
asiallisen näköinen kärry. Myös tavaratila on
hyvän kokoinen.

Ainoa mistä en alussa pitänyt, oli äänekkyys.
Luin sitten jostain autolehdestä, että samat
desibelit tulee kaikista saman kokoluokan
autoista, mutta Focuksen taajuus on vain "korvaan
sattuvampi". Tiedä häntä. Enää se ei vaivaa.

Ja öljyjä en ole koskaan tarkistanut. Pesetän,
lisään pesunestettä ja painelen kaasua. Hyvin
toimii vaikka joskus jarruttelenkin...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

mopoko? kirjoitti:

-Mielestäni ei, koska se on vielä kuljettanut
vielä tielle jättämättä perille ja takaisin.

Onko meluisa?
-Mielestäni ei, aivan normaali pikkuauto.

Onko tilava?
Kyllä, kun muistetaan että on pikkuauto. Ja stw
on suorastaan luksusta tilojen suhteen luokassaan.

Onko se ruma?
Mielestäni ei, on persoonallisen näköinen ja
sisältä jopa luokkaansa tyylikkäämpi. Vertaa
mikätahansa kilpailija ja vertaa kojelaudan ja
etuovien liitos.

Onko se Auto?
No se on vain pelkkä kulkuneuvo (ford) ainakin
toisten mielestä.

Eli Focus taitaa olla sittenkin aivan oikea auto.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu