Victoria & Daniel: Mitä ihmettä nyt on käynnissä?

Anonyymi

Juoruja on kuulemma liikkeellä pettämisistä, avioeroaikeista ja ties mistä. Suomeen muuton jälkeen olen seurannut Ruotsin mediaa - varsinkin julkkisjuoruja - niin harvakseltaan, että en ollut edes mitään juoruja tänne Suomeen kuullut. Suomen media on kuitenkin tänään julkaissut uutisen aiheesta. Kun sen huomasin, kyselin tänään muutamilta tuttavilta, eikä kukaan täällä Suomessa ollut aiemmin kuullut mitään. Ei edes ruotsinkieliset tuttavani.

Onko tämä siis joku Ruotsin sisäinen juoru? Vai onko juoru ollut liikkeellä vasta niin lyhyen ajan, ettei se ollut vielä tänne ehtinyt.

Sinänsä minulla ei ole asiaan omaa kannanottoa. On miten on. Onhan Englannin prinssi Charles myös eronnut ja uudelleen avioitunut. Myös prinssi Harry avioitui kertaalleen aiemmin avioliitossa eläneen naisen kanssa. Samoin Tanskan prinssi Henrik on eronnut ja avioitunut uudestaan. Norjan prinsessa Märtha Louisa on myös eronnut, kuten Monakon prinsessat ja moni muu Euroopan kuninkaallisista. Tarkoitan tällä sitä, ettei se edes olisi maailman loppu, vaikka Vickan ja Daniel eroaisivat.

21

2573

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mitä ihmettä on käynnissä Ruotsissa. Silleen pitäisi kysyä. Koko maa on sekaisin.

    • Anonyymi

      Ja Monakon Albertilla on erikumma avioliitto.

      • Anonyymi

        No mitäs kummaa siinä avioliitossa muka on? 🥴
        Just tänään luin lehdestä, että on paranemaan päin se Charlene. Onnitteluvideo oli hänelle tehty 40-vuotissyntymäpäivän kunniaksi. Varmaan piakkoin Charlene palaa kotiin Monacoon sveitsiläisestä piilo... eiku hoitopaikastaan.

    • Anonyymi

      No ei yhtään mitään ole käynnissä,eräs juorulehti vaan laittoi alulle huhun erosta.

      • Anonyymi

        Minä luin, että toimittajatkaan eivät ole saaneet selville, mistä juorut ovat alunperin saaneet alkunsa. Kuulemma on paljon lähteitä, mutta ihan ensimmäinen lähde ei ole selvinnyt, vaikka toimittajat ovat sitä yrittäneet selvittää.

        Kuulemma sekin on mahdollista, että kyse olisi jonkinlaisesta informaatiovaikuttamisesta. Sellainen vaihtoehto sopisi tähän hyvin muun muassa ajankohdan vuoksi. Mutta...!!! Siinä on vaan sellainen ihmeellinen juttu, että juorua on levitelty piireissä, joista ainakin osa on kuninkaalliselle perheelle ystävällismielisiä ja samoin Ruotsin valtiota kohtaan uskollisen oloisia. Ehdin tietysti miettiä, voisiko tällainen vaikuttaminen olla Venäjän tekosia. Entä voisivatko asialla olla Ruotsin sisältä päin toimivat monarkian vastustajat tai vastaavat tahot? Loppujen lopuksi tulin siihen tulokseen, että tämä kohu saattaa olla jopa kuninkaallisen perheen sisältä suunniteltu ja toteutettu. Ajatus kuulostaa hullulta, mutta tietysti sekin vaihtoehto on olemassa.

    • Anonyymi

      Noissa kuningashuoneissa on aina skandaaleja toisensa perään.

    • Anonyymi

      Alkaa Ruotsin marsipaanikuorrutus repeillä ja ohut suklaavaahtotäyte pursuilla ulos. Sisältä löytyy sitä itseään: Nimittäin sontaa runsaiden valheiden kera. Ruotsi on valheille rakennettu huijarimaa. Todellinen valtioiden WinCapita.

      Ruotsin kuningashuone on ollut ainakin 1800-luvun loppupuolelta asti tiiviisti kytköksissä Keski-Euroopan natsiliikehdintään. Saksan ja Britannian tavoin Ruotsi "pelasti" maahansa suomalaisia sotalapsia aivan kuten saksalaiset "pelastivat" puolalaisia lapsia lastenkodeista Lebensborn-järjestöä kulissina käyttäen. Tarkoitus oli kasvattaa Saksan kansan kokoa ja lapsia saksalaistettiin säälimättömästi ensihetkestä lähtien. Saksan miehittämien Balkanin alueiden lapsia kidnapattiin jopa omilta vanhemmiltaan. Britit taas "pelastivat" Itä-Euroopan juutalaisia lapsia ja nuoria natsien kynsistä, vaikka Englannissakin toimi aktiivisesti sir Oswald Mosleyn johtama fasistijärjestö, jolla oli tiiviit yhteydet peräti Britannian kuningashuoneeseen.

      Victoria ja Daniel eivät ole edellä mainittujen rikosten päätekijöitä. He eivät myöskään ole ruotsalaisen maahanmuuttohässäkän arkkitehteja. He ovat kuitenkin sellaisessa asemassa, että jo nyt mätiä kananmunia heitellään heidänkin päälleen ja jatkossa mielipiteen ilmaisut varmasti kiihtyvät. On erittäin hyvä, jos heidän parisuhde on vahva ja muutenkin suhteet lähisukulaisiin kunnossa. Minusta heillä kannattaisi olla myös varasuunnitelma.

      Varasuunnitelma voisi olla esimerkiksi sellainen, että jos tilanne Ruotsin maaperällä hankaloituu, Daniel ottaa välimatkaa Victoriaan siirtymällä ulkomaille 'miettimään elämäänsä'. Jos Ruotsissa kiehuu ja kuohuu, saattaa olla parempi viedä myös lapset ainakin määräaikaisesti ulkomaille, missä he eivät näe Ruotsin lehdistöä, eikä heitä tunnisteta kaupungilla. Tätä voidaan perustella myös siten, että lapsille halutaan opettaa kansainvälisyyttä ja kieliä sen lisäksi, että heille halutaan tarjota edes osittain tavallinen lapsuus. Englanninkieliset maat saattaisivat tulla kyseeseen (esim. Kanada, Australia), mutta ehkä he kuitenkin mieluummin pysyisivät Euroopan maaperällä, jolloin maa voisi olla Saksa, Sveitsi, Ranska, Belgia, Luxemburg tai Britannia. Asemansa vuoksi Victorian on vaikeampi poistua Ruotsista, vaikka hän ei vielä vallassa olekaan. Victorialla on kuitenkin niin paljon edustustehtäviä, että niistä vetäytyminen olisi outoa. Tosin perhekriisin varjolla saatettaisiin tietysti päätyä sellaiseen ratkaisuun, että koko perhe muuttaa väliaikaisesti jonnekin ulkomaille - esimerkiksi Sveitsiin tai Bernadotte-suvun juurille Ranskaan. Esimerkiksi Tanskan kuninkaalliset lapsiperheet ovat viettäneet vastaavanlaisia ulkomaanjaksoja.

      • Anonyymi

        Pandemian aikana Victoria ja Daniel ovat tottuneet tekemään edustustöitään etäyhteyksien kautta. Etätöiden avulla he voisivat yhdistää ulkomailla asumisen ja edustustehtävien jatkamisen. Ruotsin maaperällä kunkku ja kuningatar paiskisivat enemmän hommia kasvokkain kuten myös esimerkiksi Carl-Philip sekä ehkä joskus vähän Sofiakin. Ihan hyvin se varmaan onnistuisi. Ulkomaille pakenemisesta voitaisiin syyttää juorulehdistön noitavainoa, jolloin Vickanin perhe saisi kansan kaikki sympatiat puolelleen. Heitä ei pidettäisi maansa hylkäävinä pettureina eikä kansan rahoilla loisivina laiskureina, vaan lehdistön haavoittamina työnsankareina.

      • Anonyymi

        Jos Vickanin perhe muuttaisi väliaikaisesti ulkomaille, eivätkö he muuttaisi mieluiten Floridaan Madeleinen perheen luokse?

        Estellen ja Leonoren ikäero on pari vuotta. Oscarin ja Nicolasin ikäero taitaa olla vain vuosi. Lapset ovat niin samanikäisiä, että he varmasti viihtyisivät hyvin yhdessä. Nythän serkukset eivät voi pitkän välimatkan vuoksi kovinkaan paljon leikkiä keskenään. Floridassa asuttu jakso voisi parantaa Estellen ja Oscarin englannin kielen taitoa, mutta myös Madden lasten ruotsin kielen taitoa. Ulkomailla asutun ajanjakson aikana Estelle ja Oscar vanhempineen saisivat elää vapaampaa elämää, kun jokainen vastaantulija ei tunnistaisi heitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En kyllä osaa kuvitella Vickania minnekään Floridaan kuin korkeintaan käymään. Victoria on kuitenkin paljon jäykempi ja konservatiivisempi kuin Madde, joka on aina ollut villikko ja rajoja rikkova.

        Madde muistuttaa monessa Britannian Harrya. Victoria puolestaan vastuuntuntoista ja vähän vakavamielistä Williamia.

        On kiinnostavaa, että sekä Madde että Harry naivat amerikkalaiset puolisot. Chrisillä on ainakin median mukaan sekä britti- että jenkkikansalaisuudet. Aiemmin Ruotsin kuninkaalliset ovat naineet Tanskan, Norjan ja Saksan kuninkaallisia & aatelisia. Silvia tosin on tavisperheestä, mutta sentään saksalainen (brasilialaisilla mausteilla).

        Myös Tanskan kruununprinssi Frederik nai englanninkielisen puolison nimittäin australialaisen Maryn, joka on Estellen kummitäti. Australia kuuluu Kansainyhteisöön eli entiseen Brittiläiseen Kansainyhteisöön. Harryn vaimolla Meghanilla on niinikään tiiviit suhteet Kanadaan, missä hän on asunut useita vuosia. Kanadakin kuuluu Kansainyhteisöön.

        Kovasti on siis englanninkielisten maiden puolisot ja erityisesti Britanniaan kytkeytyvät puolisot muodissa!

        Jos Vickanin perhe lähtisi ulkomaille, niin tietysti englannin kielen oppiminen voisi olla perustelu englanninkieliseen paikkaan menemiselle. Historialliset syyt ja perinteet puolestaan ohjaisivat perhettä minun mielestä saksankieliselle alueelle tai sitten Bernadotte-suvun taustan puolesta Ranskaan tai ranskankieliselle alueelle.

        Estelle on jo 10-vuotias. Mitäköhän kieliä neiti mahtaa opiskella koulussaan tai vapaa-ajalla? On kerrottu, että hänellä oli jo lapsena englanninkielinen lastenhoitaja englannin kielen oppimisen vuoksi. Victoria on opiskellut ainakin ranskaa ja hän olikin aikoinaan vuoden Ranskassa. Jos täytyisi veikata jotain paikkaa, mihin Vickanin perhe muuttaisi väliaikaisesti, veikkaisin Sveitsiä. Siellä voi opiskella sekä ranskaa että saksaa ja olosuhteet ulkoliikuntaan ovat erinomaiset, minkä luulisi ilahduttavan Victoriaa ja Danielia. Elitistisempi vaihtoehto olisi Monaco. Jos taas sukulaissuhteita mietittäisiin, voisihan se Floridakin tulla kyseeseen.

        Mitä enemmän mietin näitä asioita, sitä enemmän minusta tuntuu, että perhe saattaa todellakin suunnitella väliaikaista muuttoa ulkomaille.

        Floridaan menevät tietysti.
        Euroopassahan alkoi juuri sota.
        Kyllä armeijatasoinen tiedustelu on tiennyt jo pidempään asioista.

        Britannian Elisabet vetäytyi pari päivää ennen Venäjän tositoimia potemaan koronatautia. Ei se ollut sattumaa.

        Näinhän tässä saattaa käydä .
        Pian luemme lehtiotsikoista että Vickanin perhe lähtee Floridaan nauttimaan perhe-elämästä.
        Turvaan Ruotsin juorulehtien vainolta.
        Vai tuleeko tosissaan avioero? Silloin Vickan lähtee yksin lastensa kanssa Madden luo lohduttautumaan.
        Kuten Madeleine lähti aikoinaan Amerikkaan .

        Luulen että Euroopan tilanne liittyy tähän asiaan joka tapauksessa.
        Saattaa Daniel pelätä omaisuutensa puolesta. Siis oman omaisuutensa. Hän nosti joulukuussa ison summan osinkoja.
        Avioeron tekemällä he voisivat jakaa omaisuutta ja siirtää ainakin osan jonnekin piiloon.
        Britannian Andrew ja Sarah tekivät avioeron ja siitä huolimatta elävät nykyään yhdessä. Saman voisi tehdä Vickan ja Daniel . Mutta en ole varma koska Vickan on ykkösperijätär.

        En usko että Venäjä hyökkäisi Ruotsiin. Mutta ruitsalaiset ovat hysteerisiä.
        Arvaan että Bernadottet haluavat siirtää Vickanin perheen vähintään NATO-maahan mutta ehkä pikemmin valtameren taakse.
        Toinen vaara muhii Ruotsin rajojen sisällä. Maahanmuuttajista ei koskaan tiedä. Tarkoitan tummia nuoria miehiä.
        Jos he pillastuu joukolla siitä on leikki kaukana.
        Parasta olisi järjestää heille ilmainen viina, tipakka ja huumebuffetti. Vesipiiippuja kaikille.
        Talo tarjoaa.

        Suhtautuminen maahanmuuttoon ja maahanmuuttajiin on muuttunut. Ruotsi antaa nykyään paljon kielteisiä päätöksiä turvapaikkahakemuksiin. Tanskan linja vaihtui jo aiemmin. On selvää, että linjanmuutos aiheuttaa reaktioita Ruotsiin jo tulleiden keskuudessa. He ovat pettyneitä. Kaikkien kannattaa huolehtia turvallisuudesta. Tietysti myös kuninkaallisten.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Floridaan menevät tietysti.
        Euroopassahan alkoi juuri sota.
        Kyllä armeijatasoinen tiedustelu on tiennyt jo pidempään asioista.

        Britannian Elisabet vetäytyi pari päivää ennen Venäjän tositoimia potemaan koronatautia. Ei se ollut sattumaa.

        On totta, että armeijatiedustelu tiesi ainakin 95% varmuudella Venäjän suunnitelmista jo useamman päivänå ennen hyökkäystä. Kuninkaalliset kuuluvat tietysti siihen pieneen joukkoon, joille asioista kerrotaan ennen suurta yleisöä. Ruotsin kuninkaanlinnassa on oltu ja tullaan jatkossakin olemaan kansaa edellä tiedon saannissa.

        Britanniassa asiat etenivät itseasiassa niin, että prinssi Charlesin koronatartunta julkistettiin ensin. Sen jälkeen muutaman päivän ajan jännitettiin, onko kuningatar saanut tartunnan. Sitten tuli tieto kuningattaren tartunnasta ja lepäämisestä. Todellisuudessa sen enempää Charles kuin kuningatarkaan eivät välttämättä ole koronatartuntaa edes saaneet. Kyseessä voi olla siisti keino, millä saatiin Charlesin ja Elisabethin kalenterit tyhjennettyä kissanristiäisistä. Jatkossa saattaisi tulla tieto, että kuningatar kärsii long-covid -oireista ja tarvitsee edelleen lepoa. Hän voisi pysyä poissa julkisista tilaisuuksista, mutta hoitaa jaksamisensa puitteissa etätapaamisia sekä vastaavia töitä. Näin hänen kalenterista vapautettaisiin tilaa maailman tapahtumien seuraamiseen ja yhteydenpitoon tärkeimpien tahojen (esim. johtavat brittipoliitikot, lähin perhe eli Charles & William sekä brittiarmeijan/Naton johto).

        Pieni vilkaisu myös Suomen suuntaan: Ihan hiljattain tammikuussa Venäjä julkisti tilanneensa jäänmurtajan Helsingin telakalta. Se on taloudellisesti sekä erityisesti työpaikkojen osalta Suomelle hyvä uutinen. Muutama päivä ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan, Suomi voitti historian ensimmäisen jääkiekkokullan - Venäjän jäädessä hopealle. Suomalaiset pelasivat hyvin ja haluan uskoa, että venäläiset taistelivat täysillä. Sen verran paljon olen kuitenkin politiikkaa seurannut, että pidän mahdollisena, että Venäjä ns. lahjoitti Suomelle kyseisen kullan. Siellä oli suunnitelmat Ukrainan osalta jo pantu käytäntöön, vaikkei rajan yli oltukaan vielä menty.

        https://yle.fi/uutiset/3-12275689

        Nyt on uutisoitu, että prinssi Daniel matkustaa yksin Yhdysvaltoihin työmatkalle. Daniel vierailee ainakin San Franciscossa sekä Seattlessa. Kumpikin kaupunki on tunnettuja teknologia-alan yrityksistään ja muutenkin vilkkaasta innosta perustaa uusia yrityksiä. Matka liittyy Danielin 'omaan säätiöön', joka tukee yrittäjiä. Minua on aina prinssi Danielin touhuissa ihmetyttänyt, että mikä osa hänen töistään on ikiomaa siviilityötä tai siviiliomaisuuden hoitamista ja mikä on kuningashuoneen työtä/omaisuutta. Madeleinen mies Chris on hyvin selkeä tällä sektorilla, koska hän ei edes halunnut prinssin arvonimeä eikä hän osallistu millään tavalla kuningashuoneen töihin, vaikka kuuluukin kuninkaalliseen perheeseen. Chrisin asemaa selkeyttää tietysti sekin, ettei hänen puoliso ole kruununperimyslistan kärjessä eikä hän perheineen edes asu Ruotsissa. Toista se on Danielilla. Hän on prinssi, kruununprinsessan puoliso, asuntona on hovin omistama linna, ympärillä on jatkuva vartiointi ja omat lapsetkin ovat kruununperimyslistan kärjessä. Miten hyvin tähän yhtälöön edes sopii Danielin omat yritysvarallisuudet, oma säätiö yms.? Aiemmin kuninkaallisilla ei ollut omaa elämää oikeastaan lainkaan. Se oli selkeämpi systeemi mielestäni. Myös kuninkaallisiin perheisiin otetut "edustusvaimot/kotiäidit" on perinteinen systeemi, mutta Daniel ei ilmeisesti halunnut pelkäksi edustuspuolisoksi/koti-isäksi ryhtyä. Tällä hetkellä kuitenkin kansan on vaikea arvioida Danielin tekemisiä ellei mistään voi selvittää, milloin hän tekee privaattihommiaan ja milloin edustaa hovia.

        Mitä avioerohuhuihin tulee, voisihan se mennä niinkin, että Daniel lähtee ulkomaille (esim. Yhdysvaltoihin) asumaan ja lapset menevät sinne isänsä luokse pidemmäksi ajaksi. Se ei varmasti olisi Victorialle miellyttävin asia. Mutta jos tästä vielä Euroopan ongelmat leviävät vaikka pelkästään talouden ja politiikan osalta, saattaisi olla parempi että Victorian lapset ovat väliaikaisesti Euroopan ulkopuolella. Kruununprinsessana Victoria ei voi mielestäni lähteä pidemmäksi ajaksi pois Ruotsista ainakaan kriisin hetkellä. Danielin ja lasten väliaikainen muutto ulkomaille on sen sijaan mahdollinen.

    • Anonyymi

      Miten puhtaita avioliittoja näillä Ruotsin kuninkailla on ollut?
      Frilloja sinne tänne, ennen ja jälkeen avioliiton!
      Kalle-Kustu paras esimerkki vävypojilleen - hyi hävetköön moraalisaarnaansa, kun on itkettänyt Silvusta monta kertaa.
      Kalle-Kustu kääntää vaan uuden sivun - omien sanojensa mukaan ja uusi kahvityttö tai tv-typy kainalossa.
      Lähettäkääs Kalle-Kustulle uusi kahviastiasto, Silvus heitti entisen seinään, vai lentäviä teevatejako linnassa kiiteli?

    • Anonyymi

      Prinssi Daniel tulee saamaan vain muruja nykyiseen elintasoonsa verraten avioeron astuessa voimaan.
      Katselee jo uutta asuntoa läheltä Haaga-puistoa lasten tähden.
      Kuka haluaa sitä elämää, jota kuninkaalliset viettävät?
      Kuningas ja kuningatar kävivät täällä pikkukaupungissa näyttämässä itseään. Kukkakimppu kädessä marssivat junasta rääsyissä ja urheiluasuissa olevien kyläläisten tollottaessa tuppisuuna.
      Joku puheentapainen änkytys muutamassa minuutissa ja taputus.
      Kiitin silloin hiljaa mielessäni, ettei minun tarvinnut hoitaa sitä tehtävää ja katsella niitä kansalaisia!
      Daniel voi olla oma itsensä, kun pääsee niistä kuivista tavoista eroon.
      Victoria on kasvatettu ravistelemaan käsiä hymynaamarillaan.
      Nyt Victorian hymy on kyllä hyytynyt ja tilalla katkeroituneen ja loukatun naisen kova ja kylmä ilme. Ei Daniel sitä kauaa kestä.
      Estelle on koulutettu pikku marionetti, kuten äitinsä.
      Kallis hinta maksaa oman itsensä kehittämisen menettämisestä.
      Pinnallista elämää ja siitä rahasta ei ole mitään onnea.
      Madeleinen avioliitto on kaoko maailman hampaissa.
      Carl-Philip ja Sofia ovat tapetilla lasten synnyttämisen ansiosta.

    • Anonyymi

      Suomen lehdistö otti uudestaan esille Victorian ja Danielin suhteen. Ei luulis lehtijuttujen olevan nyt vähissä, kun on tuo Ukrainan tilanne päällä. Pelkästään Ukrainan sotaan liittyviä avustus- ja aktivismijuttuja on aivan hirveästi lehdet täynnä. Uskon että Victorian perheen suunnalta kuullaan aika pian - mahdollisesti viikkojen kuluessa - jotain uutisia.

      https://www.is.fi/viihde/art-2000008636800.html

    • Anonyymi

      Nythän on jo pitkään netissä pyörinyt videokuvaa ja valokuvaa Estonia-aluksen hylyltä. Puuttuu enää yhteenveto, miten ja miksi kaikki se tapahtui.

    • Anonyymi

      Mitäköhän nyt on käynnissä Euroopan kuningashuoneissa? Vai onko tämä kaikki vain puhdasta sattumaa?

      1. Ruotsi: Victorian ja Danielin ympärillä velloo erohuhuja. Victoria & Daniel ovat kiistäneet huhut.

      2. Monaco: Albert ja Charlene ovat oleskelleet jo lähes vuoden erossa toisistaan. Koko ajan vedotaan vain Charlenen vaihtuviin sairauksiin ja tarpeeseen saada kuntoutua rauhassa.

      3. Luxemburg: Prinssi Louis purki hiljattain kihlauksensa. Samalla peruuntui tälle vuodelle kaavailtu avioituminen Scarlett-Lauren Sirguen kanssa.

      Ehkä nämä kolme tapausta vielä menevät sattuman piikkiin. Kannattaa kuitenkin pitää silmät ja korvat avoinna. Tuleekohan vastaavia uutisia vielä lisää?

    • Anonyymi

      Daniel lähtee pariksi viikoksi Amerikkaan yksin. Minä luulen että näillä Ruotsin kuninkaallisilla on liian vähän tekemistä kun tahallaan hankkivat itselleen vaikeuksia.
      Danielkin jo lähestyy 50 vuoden ikärajaa eikä oikein ole sitä omaa roolia. Kunkkuhan ei halua poistua valtaistuimeltaan ja kun heidän sukunsa on pitkäikäistä niin voi olla ettei vielä 20 vuoteen tule Victoriastakaan kuningatarta.

      • Anonyymi

        Aikoinaan useimmissa monarkioissa vain poika saattoi periä kruunun. Oli varmasti paljon helpompi olla hallitsijan puoliso, jos oli nainen ja saattoi uppoutua mm. perillisten synnyttämiseen ja kasvattamiseen sekä muuhun naismaiseen toimintaan (pukeutuminen, sisustus, puutarhat/puistot, kahvikutsut, toisten naisten tapaaminen, kirjallisuus, käsityöt, hyväntekeväisyys yms). Toista se taitaa olla miehillä. Olen käsittänyt, että Britanniassakin prinssi Philip oli vuosien saatossa monin tavoin turhautunut ja tyytymätön rooliinsa. Hän uppoutui ainakin hevosiin. Ehkä hänellä oli jotain muitakin kiinnostuksenkohteita?

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      64
      2116
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      172
      1722
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1418
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      243
      1389
    5. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      237
      1337
    6. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      342
      1195
    7. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      81
      1186
    8. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1165
    9. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      357
      1126
    10. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      329
      1103
    Aihe