Heippa
Mitäs mieltä te muut olette mun tilanteesta ja asenteesta?
"Varastin" nykyisen avopuolisoni.Eroprosessi exän kanssa kesti melko kauan koska mies ei oikein osannut päättää että kumman kaa jatkaa.Olin vahvasti mukana kuvioissa koko ajan. Nyt olemme asuneet yhdessä vajaan vuoden "laillisesti" jolloin myös miehen tyttäret nykyään 6 ja 8v tulivat mukaan kuvioihin.Minulla ei ole lapsia.
"Suhteemme" alkuvaiheessa kun mieheni suunnitteli eroa entisestä emme paljon puhuneet lapsista ja ehkä en edes oikein tajunnut sitä asiaa että lapset todellakin ovat olemassa. Ja sitä että kuinka paljon loppujen lopuksi lapset ovat läsnä meidän elämässä.
Minä ja mieheni olemme työssä merellä ja teemme vko vapaata ja vko töitä. Mies haluaa kantaa vastuun lapsistaan ja exän kanssa sovittiin että lapset ovat hänellä vapaaviikot joka toinen viikko. Elikkä koko sen ajan kun olemme yhdessä vapaalla.Alussa yritin tsempata ja peittää negatiiviset ajatukseni lapsista mutta aika kului ja lapset olivat koko ajan läsnä ja meillä ei ollut tippaakaan yhteistä aikaa ilman lapsia. Alkoi riitely kun vaadin yhteistä aikaa ilman lapsia. Monta kertaa olen ajatellut ja sanonut lähteväni jolloin mies lopulta lupautui järjestämään lapsettomia päiviä. Sovimme näitä päiviä 1 viikossa ja joka kolmas vkon loppu. Mutta näitä päiviä en kuitenkaan saanutkaan. Mies ei saanut aikaiseksi/pystynyt/uskaltanut/halunnut puhua exän kanssa uudesta järjestelystä.
En ole koskaan saanut järkevää selitystä miksi päiviä ei tule. nykyään mies sanoo jo itsekin että haluaa lapsettomat päivät ja että on liian raskasta olla lasten kanssa koko ajan ilman yhteistä aikaa. Lapset vaativat jatkuvaa huomiota ja mieheni on luopunut harrastuksistaan, talon viimeistely rakennus seisoo ja emme voi tehdä mitään!!ei lomia, ei päästä käymään ulkona, ei edes kaupungille kahville yhdessä..
Lapset ovat ihmisinä ihan ok. He eivät tunnu kärsineen erosta ja kumma kyllä pitävät minusta. Mutta kun minulta ei liikene lämpimiä tunteita niille. Melkein aina ärsyttää kun ne on täällä ja jos on hyvä päivä niin siedän niitä joten kuten. Koskaan en ole kaivannut tyttöjä työviikon jälkeen enkä koskaan halunnut tehdä mitään niiden kanssa. kaikki yhteinen tekeminen on mielestäni työlästä ja tuntuu että elämä valuu hukkaan lapsenvahtina. kaiken lisäksi olen mustasukkainen lasten saamasta huomiosta, pusuista ja haleista.Tutuu koko ajan että olen kakkosena lasten jälkeen. Mies sanoo aina että olemme kaikki yhtä tärkeitä hänelle mutta kun minä haluaisin olla se kaikkein tärkein. Kuten hän on minulle tärkein.
Exä ärsyttää sunnattomasti koska ei tajua muuttaa..(asuu 20 metrin päässä). Tuntuu että en voi edes koiraa kävelyttää ilman että törmään häneen. tallomme toistemme varpaita samalla reviirillä..plus että exällä on tapana soitella hiukan liian usein ja hiukan liian tarpeettomia asioita. aina tuntuu joku tärkeä sukka tai t-paita unohtuneen jonnekin tai jotain muuta. Välini exään on aika viileät joten en tunne häntä mutta hän vaikuttaa olevan kontrollifriikki, ei usko että mieheni osaa ottaa kumisaappaat tarhasta kun sataa ja niin edelleen. Exällä uusi poikaystävä ja tiedän että hän ei soittele siksi että haluaisi mieheni takaisin (eikä mieheni häntä ottaisikaan)mutta ärsyttää jatkuva kontrollointi. mielestäni hän voisi miettiä kaksi kertaa onko asia todella tärkeä ennenkuin ottaa puhelimen käteen ja soittaa.Miehenikin mielestä exä soittelee turhan tiuhaan mutta ei halua mainita asiasta koska pelkää exän suuttuvan.Mies soitta exälle vain pakon edessä kun asia on tärkeä.
Elikkä tiivistettynä asia on niin että minun on todella vaikea hyväksyä mieheni lapsia. ja exä piinaa..riidellään todella paljon miehen kanssa. Rakastan häntä kuitenkin todella paljon ja tiedän että tunteet on molemminpuolisia. Usein myös säälin miestä kun näen surullisen ilmeen hänen kasvoillaan kun taas kerran vetäydyn loppuun ärsytettynä makuuhuoneeseen parkumaan.
Onko tässä tilanteessa muuta ratkaisua kun lähteä? Tasaantuuko tilanne ajan myötä kun lapset tulevat vanhemmaksi ja pärjäävät enemmän itsekseen? Voiko exälle sanoa että olisi parempi jos hän muuttaisi(meillä talo, hän asuu vuokrakämpässä)? Voiko lapsiin tottua ajan myötä?Onko mitään toivoa jäljellä?Olenko hirviö?Teenkö väärin vaatiessani lapsettomia päiviä?
Aikaisemmin ajattelin että ehkä joskus hankkisimme omia lapsia mutta nyt ajatusmaailmani on keikahtanut päälaelleen. Ei ikinä lapsia!Tuntuu että lapset tuhoavat parisuhteen.
Mitäs mieltä te muut olette mun tilanteesta ja asenteesta?
"Varastin" nykyisen avopuolisoni.Eroprosessi exän kanssa kesti melko kauan koska mies ei oikein osannut päättää että kumman kaa jatkaa.Olin vahvasti mukana kuvioissa koko ajan. Nyt olemme asuneet yhdessä vajaan vuoden "laillisesti" jolloin myös miehen tyttäret nykyään 6 ja 8v tulivat mukaan kuvioihin.Minulla ei ole lapsia.
"Suhteemme" alkuvaiheessa kun mieheni suunnitteli eroa entisestä emme paljon puhuneet lapsista ja ehkä en edes oikein tajunnut sitä asiaa että lapset todellakin ovat olemassa. Ja sitä että kuinka paljon loppujen lopuksi lapset ovat läsnä meidän elämässä.
Minä ja mieheni olemme työssä merellä ja teemme vko vapaata ja vko töitä. Mies haluaa kantaa vastuun lapsistaan ja exän kanssa sovittiin että lapset ovat hänellä vapaaviikot joka toinen viikko. Elikkä koko sen ajan kun olemme yhdessä vapaalla.Alussa yritin tsempata ja peittää negatiiviset ajatukseni lapsista mutta aika kului ja lapset olivat koko ajan läsnä ja meillä ei ollut tippaakaan yhteistä aikaa ilman lapsia. Alkoi riitely kun vaadin yhteistä aikaa ilman lapsia. Monta kertaa olen ajatellut ja sanonut lähteväni jolloin mies lopulta lupautui järjestämään lapsettomia päiviä. Sovimme näitä päiviä 1 viikossa ja joka kolmas vkon loppu. Mutta näitä päiviä en kuitenkaan saanutkaan. Mies ei saanut aikaiseksi/pystynyt/uskaltanut/halunnut puhua exän kanssa uudesta järjestelystä.
En ole koskaan saanut järkevää selitystä miksi päiviä ei tule. nykyään mies sanoo jo itsekin että haluaa lapsettomat päivät ja että on liian raskasta olla lasten kanssa koko ajan ilman yhteistä aikaa. Lapset vaativat jatkuvaa huomiota ja mieheni on luopunut harrastuksistaan, talon viimeistely rakennus seisoo ja emme voi tehdä mitään!!ei lomia, ei päästä käymään ulkona, ei edes kaupungille kahville yhdessä..
Lapset ovat ihmisinä ihan ok. He eivät tunnu kärsineen erosta ja kumma kyllä pitävät minusta. Mutta kun minulta ei liikene lämpimiä tunteita niille. Melkein aina ärsyttää kun ne on täällä ja jos on hyvä päivä niin siedän niitä joten kuten. Koskaan en ole kaivannut tyttöjä työviikon jälkeen enkä koskaan halunnut tehdä mitään niiden kanssa. kaikki yhteinen tekeminen on mielestäni työlästä ja tuntuu että elämä valuu hukkaan lapsenvahtina. kaiken lisäksi olen mustasukkainen lasten saamasta huomiosta, pusuista ja haleista.Tutuu koko ajan että olen kakkosena lasten jälkeen. Mies sanoo aina että olemme kaikki yhtä tärkeitä hänelle mutta kun minä haluaisin olla se kaikkein tärkein. Kuten hän on minulle tärkein.
Exä ärsyttää sunnattomasti koska ei tajua muuttaa..(asuu 20 metrin päässä). Tuntuu että en voi edes koiraa kävelyttää ilman että törmään häneen. tallomme toistemme varpaita samalla reviirillä..plus että exällä on tapana soitella hiukan liian usein ja hiukan liian tarpeettomia asioita. aina tuntuu joku tärkeä sukka tai t-paita unohtuneen jonnekin tai jotain muuta. Välini exään on aika viileät joten en tunne häntä mutta hän vaikuttaa olevan kontrollifriikki, ei usko että mieheni osaa ottaa kumisaappaat tarhasta kun sataa ja niin edelleen. Exällä uusi poikaystävä ja tiedän että hän ei soittele siksi että haluaisi mieheni takaisin (eikä mieheni häntä ottaisikaan)mutta ärsyttää jatkuva kontrollointi. mielestäni hän voisi miettiä kaksi kertaa onko asia todella tärkeä ennenkuin ottaa puhelimen käteen ja soittaa.Miehenikin mielestä exä soittelee turhan tiuhaan mutta ei halua mainita asiasta koska pelkää exän suuttuvan.Mies soitta exälle vain pakon edessä kun asia on tärkeä.
Elikkä tiivistettynä asia on niin että minun on todella vaikea hyväksyä mieheni lapsia. ja exä piinaa..riidellään todella paljon miehen kanssa. Rakastan häntä kuitenkin todella paljon ja tiedän että tunteet on molemminpuolisia. Usein myös säälin miestä kun näen surullisen ilmeen hänen kasvoillaan kun taas kerran vetäydyn loppuun ärsytettynä makuuhuoneeseen parkumaan.
Onko tässä tilanteessa muuta ratkaisua kun lähteä? Tasaantuuko tilanne ajan myötä kun lapset tulevat vanhemmaksi ja pärjäävät enemmän itsekseen? Voiko exälle sanoa että olisi parempi jos hän muuttaisi(meillä talo, hän asuu vuokrakämpässä)? Voiko lapsiin tottua ajan myötä?Onko mitään toivoa jäljellä?Olenko hirviö?Teenkö väärin vaatiessani lapsettomia päiviä?
Aikaisemmin ajattelin että ehkä joskus hankkisimme omia lapsia mutta nyt ajatusmaailmani on keikahtanut päälaelleen. Ei ikinä lapsia!Tuntuu että lapset tuhoavat parisuhteen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
minun mielestäni. Ymmärrän tunteesi täysin! Avomieheni ja minun suhteeni on täsmälleen samassa jamassa. Riitelimme aiheesta viimeksi eilen. Minulla tosin ei ole mitään avopuolisoni lasta vastaan, vaan vain ja ainoastaan sitä vastaan miten erilaiseksi parisuhteemme muuttuu, kun lapsi on paikalla tai silloin oikeastaan voisi kysyä/sanoa, että mikä parisuhde?!? Olemme kuitenkin päättäneet pysyä yhdessä ja hakeutua ongelminemme (joita on lukuisia muitakin em. lisäksi) ammattilaisten kuultavaksi, josko apua sitä kautta nykyiseen parisuhdehelvettiimme saisimme. Olen nykyään muutenkin sitä mieltä, että on täysin turha syyllistää itseään/syyllistää muita/kitua/elää helvetissä, kun kerran vaihtoehtoja löytyy ja apua on saatavilla, jos sitä tarvitsee.
Mukavaa kevättä sinulle!
Mistä te sitä ammatiapua haette?miten sait miehesi suostumaan?Täytyykö molempien olla läsnä?Minä kun epäilen ettei kultani suostu..
Tsemppiä!
No, ilman muuta avomieheni suostui lähtemään kanssani apua hakemaan, onhan kysymys myös hänen elämästään OLEMME TODELLA SITOUTUNEITA PARISUHTEESEEMME ja rakastamme toisiamme, emmekä näe eroa ensimmäisenä vaihtoehtona vaikka elämä tällä hetkellä onkin yhtä helvettiä - riitelyä ja siinä välissä puhumattomuutta ja mun ahdistusta sen exän touhuista yms. yms. yms.. Mitä järkeä olisi luovuttaa ilman, että kokeilee kaikki saatavilla olevat neuvot ja ottaa vastaan ammattiapua?!? Jos ero on ekana mielessä ei liene suhde alunperinkään ollut kovin vakaalla pohjalla eller hur?!?
En tiedä missä asut tms. , mutta ainakin minä soitin oman kotikunnan serakunnnan johonkin parisuhdeneuvontanumeroon, (vaikkei elämänkatsomukseeni uskonto kovin vahvasti kuulu) ja sain sieltä edelleen puhelinnumeroita eri parisuhdeterapeuteille. Ja ainakin se paikka missä me käymme on nimenomaan pariskunnille, toinen juttu sitten kokonaan on haluaako puhua esim. mielenterveystoimistossa ammattilaisten kanssa omista henkilökohtaisita ongelmistaan, jos siihen on aihetta. Nähdäkseni teillä kuitenkin on kysymys YHTEISISTÄ ONGELMISTA?
Ja Titta,
IHAN TURHAA SYYLLISTÄT ITSEÄSI mistään asioista/tuntemuksista, joita nykyisessä suhteessasi tunnet puolisoasi/tämän exää tai lasta kohtaan, sillä vaikkei se mitenkään oloasi helpota voin vakuuttaa, että meitä samalla tavalla tuntevia on PALJON, vaikken toki halua puhua kuin omasta puolestani. Eihän me olla kuin ihmisiä ja mustasukkaisuus kaikki siihen kuuluvat lisukkeet on vaan inhimillisiä tuntemuksia. Eiköhän jokainen haluaisi olla Se Kaikkein Tärkein sille ihmiselle, jota pitää itselleen kaikkein tärkeimpänä ja meidän lapsettomien osapuolien lohdutukseksi jäänee se etteivät puolison lapset kuitenkaan koko loppuelämäänsä halua sitä joka toista viikonloppua/viikkoa kanssamme viettää.. AIKA KULUU NOPEASTI - USKO POIS!
Miksi pitää perustaa parisuhde miehen kanssa jolla on lapsia edellisestä suhteesta?
Lapset tulevat aina olemaan osa miehen elämää ja he ovat aina miehelle se tärkein nainen hänen elämässään.
Sin äolet,tulet olemaan ja jäät olemaan vain ikuinen kolmonen.
Niin se vaan on.
Minulla on mies jota rakastan hyvin paljon.Kuitenkin hänellä on tytär joka on aina isin sydämessä se tärkein ja se ykkösnainen,minä tulen sitten kaukana perässä.
Minusta siinä ei ole mitään kummaa,niin sen pitääkin olla.Kumppanit vaihtuu,tulee uusia naisia ja uusia miehiä mutta niitä omia lapsia ei korvaa kukaan.
Typerää riidellä lapsista ja siitä ettei ole yhteistä kahdenkeskistä aikaa.
Se pitää tehdä selväksi suhteen alussa että haluaa myös aikaa ilman lapsia,niin minäkin olen tehnyt
Muuten sitä aikaa ei tule koskaan jos ei sitä vaadi.
Minusta sinulla on väärä asenne ja miehen surullinen katse kertoo siitä että hän alkaa väsyä sinun temppuiluusi.Usko pois,teidän suhde ei kauaa kestä.
Tietysti lapsilla on oikeus olla olemassa KOKO AJAN. Niinhän perheissä on. Ei meilläkään poisteta lapsia tietyiksi viikonpäiviksi, että isä ja äiti saisivat yhteistä aikaa. Lasten kanssa eletään joka hetki. Se on tavallista perhe-elämää. Joskus sattuu niin, että lapset ovat yhtä aikaa jossakin poissa - ehkä puoli tuntia tai puolitoista. Kun lapset kasvavat, hetket lisääntyvät. Lapsilla on oikeus vanhempiinsa.
Niin myös meidän uusperheessä.Mitä pahaa siinä on jos ei koko aikaa 24 tuntia vuorokaudessa roiku lapsissaan kiinni?
Kyllä meillä ainakin on ihan järjestelykysymys tuo vapaan viikonlopun järjestäminen.Joka toinen viikonloppu on lapset poissa,minun lapset isällään koska isällä on oikeus tavata lapsiaan.Miehen lapsi on äidillään joka toinen viikonloppu.Tottakai me mielummin järjestämme viikonloput niin että meillä on joko kaikki lapset poissa tai kaikki lapset kotona.Näin järjestyy se kaivattu kahdenkeskinenkin aika.
Minä olen elänyt myös siinä ydinperheessä jolloin ei lapsia koskaan viety 13 vuoden aikana hoitoon vieraalle,ei siis ikinä.
Nyt kun olen eronnut,nautin täysin siemauksin siitä vähäisestä vapaa-ajasta jota minulla on kaksi kertaa kuussa 4 päivää.
Enkä pode huonoa omaatuntoa.Päinvastoin,saahan lasten isäkin nauttia omien lapsiensa seurasta edes sen 4 päivää kuukaudessa.uusi akka kun ei anna ottaa yhtään useammin.
Perhe vain elää elämäänsä. Tietysti ollaan työssä ja koulussa ja päivähoidossa, mutta omat lapset eivät ole rasitus, josta vapautumista vanhemmat odottavat hartaasti kuin lehmä kesää.
Meillä on ainakin näin.
No ei meilläkään odoteta, että olisi lapsivapaata aikaa,toisen tai omis´ta lapsista... Joskus tottakai järjestetään sitten sitä aikuisten kahdenkeskistä aikaa, järkätään mummuja ja pappoja hoitamaan tms. Toki vanhempien pitää joskus saada olla ihan kahdestaan...
Silloin, kun vielä elin yksin lapseni kanssa oli kyllä ihan tervetullutta välillä, kun lapsi lähti isälleen... Kai se oli sitä, että yksin koko ajan vastasi arjen sujumisesta.
Lapsivapaa parisuhdeaika on tärkeää paitsi puolisoiden niin eritoten lasten itsensä kannalta. Lasten hyvinvoinnin perusta on vanhempien, tai sanotaan näin uusperheellisenä mieluummin perheen aikuisten, keskinäinen parisuhde.
Varsinkin näin uusperheessä suhtautuminen ja suhde puolison lapsiin on suoraan verrannollinen siihen miten suhde kumppaniin jakselee. Eli... itselläni ainakin jos akka vituttaa en siedä sen kakaraakaan:) Eli hyvä suhde piristysruiskeineen on lastenkin etu.
kannattaa teidänkin miehenne kanssa viettää enenmmän aikaa yhdessä. Tekee hyvää suhteelle olla ilman lapsia välillä. Ei erotakaan niin helposti jos otetaan välillä yhteistä aikaa. Kokemuksesta puhun.
Olen pahoillani että sinulla on tuollainen tilanne. Onneksi kaikilla ei ole, ei minullakaan. Mieheni on aivan loistava, ottaa minut ihan yhtä paljon huomioon (jos enemmänkin) kuin lapsensa. Ehkä siksi meillä meneekin hyvin.
Me olemme ottaneet kahdenkeskiset hetkemme pienissä pätkissä siitä asti, kun ensimmäinen lapsemme syntyi yli 15 vuotta sitten. Esim. kun lapset nukkuvat, kun ovat ulkona, kun ovat kavereilla. Nyt on nuorinkin jo 10 v. ja kohta jo huhuilemme jälkikasvumme perään, että muistakaa nyt vielä meitäkin! Meille on ollut vieras ajatus lähteä esim. kahdestaan lomamatkalle, mukavampaa on ollut yhdessä. Osittain tämä voi johtua siitä, että asumme suvuistamme etäällä, mutta jotenkin se on sopinut luonteeseemmekin. Minusta meidän liittomme on ihan hyvällä tolalla tälläkin hetkellä.
Et ole hirviö vaan tunteva ihminen. Kaikki eivät uskalla sanoa sitä ääneen mitä tuntee.
Ja tulevaisuus...lapset ovat aina miehesi elämänkuvioissa mukana. AINA. Vielä yli 20 vuotiainakin he tulevat isältään vinkumaan rahaa, koska äiti keksi että pyytäkää isältä, ei teidän tarvitse kesäduuniin lähteä ;)
Mieheni lapset oli yli 20 vuotiaita kun mieheni erosi ex-puolisostaan, tämä äiti keksi pyytää isältä rahaa lasten viikonloppuruokailuun, kun lapset tuli opiskelupaikkakunnalta käymään(toinen joka toinen v-loppu ja toinen kerran kuussa). Samainen äiti maksatti isäpapalla lasten kännykkälaskut ja luottokorttilaskut.
Sitten alkoi ilmeisesti äitiäkin nolottaa lasten puolesta.
Mutta sinun asiaasi: kyllä teidän pitäisi saada hengähtää kotona, vapaapäivinänne. Tosin ovathan lapset tuona aikana monta tuntia tarhassa ja koulussa ? Jos haluat näyttää exälle pitkää nenää vaihda käyttäytymistäsi, ole exälle ylen ystävällinen ja tehkää koko perhe hauskoja huvipuistoretkiä ja menkää sinun vanhempiesi luokse tai mikä parempi miehesi vanhempien luokse:KOKO PERHE (ei ex). Joskus---miten sitä sanotaan: ole ystävällinen vihollisellesi, niin siltä menee pasmat sekaisin.
Kutsukaa teille ystäviä ja viettäkää pihalla ratkiriemukas perjantai-ilta....sielläpä se ex sitten raottelee verhoja ja soittelee kadonneista sukista.......(pistäkää joku vieraistanne vastaamaan välillä sen soittoihin).
Onpas outoa. Mielestäni tottakai teidän kuuluu saada yhteistä aikaakin ilman lapsia, oikeassa suhteessa. Eli tuo kuvaamasi 1 päivä kolmessa viikossa ei ole paha.
Eivätkö lapset eivät käy isovanhemmillaan hoidossa, yökylässä (siis mehesi puoleleta)?
Silloin voisitte ottaa lapset niinkuin on exän kanssa sovittu, mutta hommaisitte itse heille hoitajan siksi aikaa kun vietätte aikaa kaksin. Sehän teidän velvollisuutenne on, eikä exän.
Ja uskoisinpa, että isovanhemmatkin pitäisivät tästä arkensa vaihtelusta.
Et todellakaan ole mikään hirviö kun haluat miehesi kanssa myös kahden keskeistä aikaa. Uusperheet eivät ole sama asia kuin ns. normaali perhe. On ihan eri asi kun lapset ovat omia niin ei niistä silloin varmasti tarvitse niin paljoa lomaa. Kun on kyse uusperheestä on kuviot ihan omansa. Ja luulisi että ns. normaaliperheessäkin vanhemmat haluat olla joskus, esim. kerran kuukaudessa ihan kahdestaan ja hoitaa vain omaa parisuhdettaan. Muutenhan vanhempien suhde on vain vanhemmuus suhde eikä mikään parisuhde. Puhu miehesi kanssa vakavasti mikä kummallekkin on tärkeetä. Ja kun muut kirjoittavat että lapset ovat aina etusijalla niin ei se oikeasti niin mene jos toista maailman eniten rakastaa. Lapset ovat aina olemassa ja tärkeitä mutta ei välttämättä tärkeimpiä.
Hyvää kevättä ja voimia!!
Ps. tiedän todellakin mistä puhun, elän itse uusperheessä ja minulla ei lapsia =)
Hei,voimia sinulle ja vaadi vaan sitkeästi yhteistä aikaa teille.
Mikään suhde ei pysy hyvänä jos sitä ei hoida.
Järjestäkää vaikka yhteinen kylpylä reissu, jonne lähtee vain te kaksi, ei lapset.
Vaadi miestäsi järjestämään asiat. Itse olen kokenut saman ja jopa erottiin viideksi viikoksi.
Sinä aikana asiat järjestyivät ja nyt molempien lapset menevät samana viikonloppuna ns. kakkos kotiinsa ja me olemme kahden, oikein odotan noita viikonloppuja. Muut ajat jaksan olla äitinä kaikille lapsille, kun tiedän saavani vapaa hetken lapsista. mukavaa kesän odotusta äitiliini
Itse tiedän, että en tulisi kovinkaan hyvin sietämään vieraita lapsia. Minulla on lyhyt seurustelukokemus yh-isästä. En sano tätä moralisoidakseni mutta tämän vuoksi en enää ikinä sekaannu yksinhuoltajiin, en ikinä iskisi kynsiäni lapselliseen ukkomieheen ja elatusvelvolliselle tekisin heti selväksi, että en aio hänen lapsistaan kärsiä. Saa äijä sitten päättää heti alussa, mitä tekee. En vain yksinkertaisesti halua tuhlata elämääni, aikaani ja rahojani vieraisiin lapsiin. Monasti ihminen, joka näin tekee, on tyhmä ja hyväksikäytetty.
Tunteesi ovat erittäin inhimillisiä. Ymmärrän ne henkilökohtaisesti täysin enkä pidä sinua sen vuoksi todellakaan hirviönä. Tilanteesi tuntuisi kuitenkin olevan sellainen, että joko hyväksyt ja siedät sen tai sanot hyvästit ukollesi. Vaikka tilanne tuosta parantuisi, veikkaan että ilman kunnon riitaa se ei sitä tee. Ja se, miten tulehtuneet välit teillä kaikilla on toisiinne sen jälkeen, onkin sitten jo toinen juttu.
en lukenut kaikkia vastauksia, joten pahoittelen jos toistan vanhaa..
Ymmärrän tuon exä-vaivan. Mua vaivaa myös... tosin asuu 2 km päässä ja jos asuisi noin lähellä meitä (20m) varmasti muuttaisin! vaikka se tarkoittaisi talon myyntiä!
Mä toivoisin, että tottuisit lapsiin. Se olisi heidän ja sinun kannalta paras ratkaisu. ehkä heidän läsnäoloaan olisi kannattanut ajatella jo suhteen alkuvaiheessa, mutta se on turhaa jälkiviisautta. nyt pitäisi miettiä miten eteenpäin.
Mun mielestä myös lasten tulee olla vanhempiensa silmissä ykkösiä! meillä asuu niin sun, mun kuin meidänkin lapsia (4 lasta yhteensä) ja jos miehelleni hänen lapsensa eivät olisi olleet se nro 1 - ei meillä olisi voinut olla mitään suhdetta. Minun lapseni on aina minulle ykkösiä ja siihen on miehen vain tyydyttävä. se ei silti vähennä yhtään rakkauttani mieheeni, eikä estä meitä vetämästä yhtäköyttä kasvatusasioissa.
toisaalta kaikki tarvitsevat "lapsettomia" päiviä. oli kyseessä sitten ydinperhe tai uusioperhe. Ei ehkä säännöllisesti viikottain, mutta kumminkin. voisivatko isovanhemmat auttaa? entä lasten kummit? teidän ystävänne?
Meillä ainakin joskus koko remmi menee mummolaan (kaikki samaan, oli kyseessä kenen mummola tahansa)ja me lähdemme isin kanssa asioille.
mieleen ,että kenen talossa asut? Oletko nyt sillä paikalla jossa lasten äiti oli ennen? Ei silloin ihme, että hän soittelee, törmäilee sinuun ym...
Olet saanut ansiosi mukaan, nyt sait sen miehen joka hän oikeasti oli, perheellinen mies.