Hänen lähteensä. HÄN on antanut lähihoitajakoulutuksellaan diagnoosin 13 vuotta sitten ☺. Ja harjavallan sairaalakin ja siellä olevat työntekijät ovat HÄNEN mielestään täysin ammattitaidottomia, eivät ole ymmärtäneet, että HÄN on oikeassa !!!!!! No, onneksi HÄN on saanut tempuillaan ja valheillaan ja lääkityksellään, siis lääkiten minua 😂, saanut ihmiset lähelläni ymmärtämään , että sairastan ☺. Olikohan se skitsofrenia vai kakssuuntanen ???🤔, ehkä HÄN ei ole vielä osannut päättää ???🤔, veikkaisin et päätynyt tohon skitsofreniaan ?!....hm....minä olen ajatellut, voisin kans lopettaa vastuun kaikesta ja lähtee kans vaik thaikkuihin, eiköhän joku maksais senkin ???!
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Enkä koskaan , never ole puuttunut kenenkään muiden elämään, minun puolestani ihmiset saavat elää ihan niinkuin parhaakseen näkevät. Niin olisin minäkin OMAN elämäni halunnut elää, mut ei...en saanut 😢. Mut silmät saa avata, jos haluaa ☺. Jatkan elämääni, valitettavaa teille,😢, jotka olette sen halunneet kaikin tavoin lopettaa, ei onnistu ☺😙
Äärettömän paljon olen menettänyt, liian paljon 😢, ei riitä toi kyynel 😢. HÄN on menettänyt ainoastaan minut , mut elämä on , kaik tavallaan !!!!!! ☺😙
Tai ei tietty ois menettänyt, mut kaik elää tavallaan 😂, meit o sairait niii monnee junaa 😂
No oispa minulki sisko joka antais diagnoosin
Ai niinkö toivot 🤔, jos diagnoosin itsestäsi haluut ni mee johki psykiatrille ☺. Minulla , kun loppujen lopuksi kaikesta pas*kasta johtuen ajauduin psykoosiin, ni ainoa positiivinen asia, heiän testeissään oli LESBOUTENI ☺❤. Siis ammattitaitoisen henkilökunnan ☺, heille ❤
Mut minulla nämä ihanat läheiset ❤, joiden ansiosta olen päässyt psykiatreille, pusui heille 😙, ja vielä ihan ilmatteeks 😂😙, mut tasan ei käy onnen lahjat, vai miten se menikään 🤔.....no nyt voi totakin KAREHTIIIIII, eiks niiiiiii ????!!!!😂😂😂😂😂😂, pusui ☺☺☺☺❤
No en haluu kellekään random psykiatril
No ei käy tasan onnen lahjat. Mut onni sinul ku iha ilmaatteks pääsit. 😘
Tietty jokasel omat vaikeutens 😞
Mut sellane vartin matka erään kaverini luo, mut tännepäin se on varmaa viistoista tuntii 😂 . Mut joo minulle ihan sama, lähen ystävän luo, jonka luo on reilun tunnin matka, mut eipä ole onnistuttu manipuloimaan ton yhen saastaan !!!!!! ,.pusui !!!!!!!!☺
Soriiiiiiiiiii, löytyy kuiteskii vielkiii niit jotka must välittää ❤☺😙
Kovin oon pahoillani 😢😢😢😢😢😢😢
Mut hyvää illan jatkoo ☺. Toivotteleepi skitsofreenkikko vai sit kuiteskiiiiii kakssuuntanen....enpä voi vielkäääää tietää ? Kumpaan HÄN on nyt sit päätynyt ???! , mut aika näyttää ☺☺☺☺😙😙😙😙mut teille kaikille 👍🎆🎆🎆🎆🎆🎉🎉🎉🎉🎉🎉, loistavaa tekin saatte varmaan oscarit HÄNEN näytelmässään !!!!!!! Jihuuuuuu !!!! Upeeta !!🎆🎆🎆🎆🎆🎆🎉🎉🎉🎉🎉, vieläkö tulee paljon fyffee ????!!!! ????
Mites porin kaupunkilta viel löytyy ????!🤔
Ai no ei siin mitäään. Vedä vaa yksinpuheluita.
Kenenkään ei oo tarvinnu mul tehdä diagnoosii.. Ihan itte itteni oon diagnosoinu.. 👍
Siis mitäs ☺. Mul onkelma ku asun viereises kaupungis, ni en voikkaa lähtee thaikkuihin, buaaaaaaah 😥😥😥😥😥😥
Miten niin yksinpuheluita, jos sinä tänne vastailet ??☺
Ootko muuten varma....🤔 et oot ittes oikein diagnosoinut ??🤔, ettet ois itelleskin ???!!! Antanut vääräääääääää diagnosiiiiiiii ?????!!!!!! Huomioi: ITELLESIKIN !!!!!! 😂😂😂😂😂, pusui TÄYDELLINEN !!!!! 😂😂😂😂 Mites se menikää joka kuusee kapsahtaa jne. tai jotai selllasta 😂😂😂😂😂😂 ,pusui ☺😙
Random psykiatrii ??🤔, kaikkien varmaan tarttis saada sit sut täydellisen lähihoitajan ??!🤔, voi kumpa kaikki muutkin sais sut, sit olis elämä helppoo !!!!!☺. Suosittelen kaikille muillekin, saanut elää 13 vuotta maanpäällisessä helvetissä !!!!!! Mut ihanan TÄYDELLINEN !!!!!,pusui ☺😙
Mut, no joo taas poistettiin mun yks postaus ☺. Ei totuus mihinkään silti häviä ☺. No so , jatkan elämääni, kauheen SORIIIIIIIIII !!! ☺😙
Mun puolestani sinä/te saatte jatkaa valheellista elämäänne , jos nyt kuitenkin kun numeroni vaihdan, ni pidätte mut poissa sairaudestanne ?!!! Nimeäni en viel pysty vaihtaa, enkä osotettani !!!!!
Mitä viereises kaupungis? 🤔 Minkä vieres ja kenen? 🙄