Foorumiroolipelit historiaa?

Anonyymi

Pelasin joskus kymmenen vuotta sitten foorumipohjaista roolipeliä. Aina silloin tällöin vuosien varrella aihe on noussut taas mieleen ja viime aikoina entistä useammin. Kutkuttaisi pelata taas - mutta ilmeisesti se silloinkin nurkissa lymyillyt kuolo korjasi lopulta koko harrastuksen?

En löydä muuta kuin kasapäin toimimattomia linkkejä ja foorumien raunioita. Enkö vaan osaa etsiä, vai näinkö siinä sitten todella kävi?

Kertokaa jos tiedätte aiheesta!

***

Juurikin tuon pystyynkuolemisepidemian ja epäaktiivisuustaudin välttämiseksi, mielellään löytäisin jonkun sellaisen roolipelin, jota voi vierailijakin tarkkailla ja vatvoa aikansa. Chatitkin kiinnostavat, mutta en ole ikinä niitä kokeillut ja epäilen vähän, ettei se tahti sopisi itselleni - mutta voisihan sitäkin kokeilla.

Joku nopea, täysin improrepäisy voisi olla sekin tosi hauskaa verryttelyä, kun en ole juuri kirjoittanut / pelannut vuosikymmeneen ja viimeksikin silloin eh, aika junnuna.

En ole ihan varma, minkälaista maailmaa tai hahmokirjoa tässä metsästän, mutta varmaan jotain semi-realismia tai jopa fantasiaa. Ei ainakaan missään tapauksessa mitään sarjoista tai kirjoista repäistyä höpöhöpöä. Fantasiaan tosiaan suhtaudun varauksella, mutta se ei ole ehdoton ei. Kunhan pysyy suhteellisen ymmärrettävänä ja eläinaiheissa taas edes joku tolkku. (Itse en oikein ymmärrä, miksi pelata eläimellä, jos siitä tehdään kuitenkin joku lähes-humanoidi.)

Mielessä pyörähti jopa ylläpitoon ryhtyminen, mutta tämänhetkisen sitoutumiskammon ja luottamuspulan merkeissä tajusin, että ajatuskin on pelkkä vitsi. Enkä oikeastaan ihmisenä välitä vastuusta juuri muutenkaan hahah. Mutta nyt piste jaarittelulle.

- Junnu

0

351

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Kuinkahan monen

        Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
        Ikävä
        94
        867
      2. Mies, kumman ottaisit mieluummin

        176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
        Sinkut
        150
        819
      3. Kauan mökötetään toisillemme?

        Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
        Ikävä
        60
        692
      4. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

        Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
        Tanssii tähtien kanssa
        25
        673
      5. Anteeksi mies

        En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
        Ikävä
        47
        664
      6. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

        Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
        Ikävä
        46
        634
      7. Eikö olisi mukavaa

        Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
        Ikävä
        44
        597
      8. Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla

        Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä
        Lapua
        29
        532
      9. Laittaisit viestin suoraan!!

        Haluaisin...
        Ikävä
        31
        531
      10. Oot komea

        etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n
        Ikävä
        20
        523
      11. Mieti oikeasti

        Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
        Ikävä
        27
        516
      12. Se oli molemminpuolinen limerenssi

        Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭
        Ikävä
        81
        479
      13. Jonkun mussukka ajanu rallia

        S- Marketilla. Vautsi vau.
        Hyrynsalmi
        6
        476
      14. Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan

        Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee
        Maailman menoa
        404
        470
      15. Minä kyllä odotan nainen

        että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
        Ikävä
        44
        451
      16. Onko kaivattusi

        Hoikistunut?
        Ikävä
        30
        446
      17. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

        Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
        Ikävä
        29
        441
      18. Rydman, herätys!

        "Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 3
        Maailman menoa
        63
        432
      19. En laita sulle viestiä

        Toivottavasti ymmärrät jo mies hyvä, että en tule koskaan laittamaan sulle viestiä enkä soittamaan sulle. Minusta ei sii
        Ikävä
        39
        414
      20. Helena Ahti-Hallberg napauttaa - Näin hän kommentoi Vappu Pimiän TTK-lähtöä

        Vappu Pimiä jätti Tanssii Tähtien Kanssa -juontajapestin viime kauden lopuksi. Nyt on erilainen kausi, kun Pimiä ei ole
        Tanssii tähtien kanssa
        4
        401
      Aihe